Lue keskustelun säännöt.
Suunnaton pelko oman elämän menetyksestä lapsen myötä
21.10.2022 |
Olen jo 32-vuotias ja pikkuhiljaa alkaa olla viimeiset hetket alkaa yrittää lasta. Mies on muutaman vuoden vanhempi ja vauvakuumeilee kovasti. Mutta!
Minulla on aivan suunnaton suru ja pelko, kuinka lapsen myötä kaikki itselleni tärkeät asiat muuttuu ja jopa loppuu. Esimerkiki työni, jonka eteen olen tehnyt vuosia hommia. Kaikki se opiskelu erittäin vaativalla alalla, jatkokoulutukset ja lopulta oman aseman vakiinnuttaminen alalla. Olen urani huipulla ja nautin siitä valtavasti.
Toinen tekijä on harrastukseni, jota varten treenaan ja kilpailen aktiivisesti. Elämäni kohokohtia ovat treeniporukan yhteisharjoitukset ja kisamatkat upeisiin kohteisiin. Työpäiväni jälkeen elän ja hengitän harrastustani.
Mies vakuuttaa, että rakkaus omaan lapseen menee kaiken edelle ja en enää kaipaa muuta. Ja että voin kuulemma jollain tasolla jatkaa elämääni. Jollain tasolla! Tähän asti olen tottunut tekemään kovasti töitä unelmieni eteen ja saavuttamaan niitä. Nyt lapsen hankkiminen tuntuu pudottavan kaikelta pohjan pois. Pelkään että en ole enää se arvostettu kollega ja seurakaveri. Olisin vaan vaippavuoren alle hukkuva, katkeroitunut äiti.
Samalla pelkään, että mieheni on oikeassa ja elämän suurin ihme ja ilo jää nyt minulta kokematta ja katkeroidun. Pyörittelen näitä ajatuksia päässäni lakkaamatta ja olen aivan umpikujassa. Apua?
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-apPitäisikö tästa jutella vaikka sen miehen kanssa. Simuloikaa tilannetta vaikka niin että rauhoitatte sen menevän arkenne niin, että rupeatte viettämään enemmän aikaa kotona ja toistennekin seurassa (kuulostaa siltä että tällä hetkellä työt ja harrastukset menee parisuhteennekin edelle ja saatte enemmän voimaa töistä ja kavereista kuin toisistanne...).
Olen monesti ehdottanut miehelle, että rauhoittaisimme molemmat menoa ja tehtäisiin asioita välillä kodin ympärillä. Meillä on usein niin kiire ettemme ehdi viikkoihin siivota yhdessä tai käydä kaupassa, koska jompikumpi (useimmiten mies) on omien menojensa parissa.
Hänen mielestään on turha himmata yhtään ennenkuin olen raskaana. Sen jälkeen kuulemma kaikki muuttuu.
Koen usein huonoa omatuntoa, etten voi toteuttaa mieheni haavetta lapsesta tuosta vain. Olen joskus itkien sanonut, että hän tarvitsisi ehkä erilaisen puolison itselleen. Sellaisen, jonka suurin haave olisi äitiys. Minulla on liikaa muitakin intohimoja elämässäni eikä minusta ole jäämään kotiin ahdistumaan. Ehkä mies on aikoinaan ihastunut kunnianhimooni ja aktiivisuuteeni, mutta ne eivät välttämättä ole äidille parhaat ominaisuudet.
-apNo siltä kuulostaa, että menette vain, kotona ei ehdi olla, ei ehdi ruokakaupassa käydä, hyvä jos edes näette toisianne. Missä välissä se peitto heiluu, että vois edes yrittää tulla raskaaksi?
Heh, itseasiassa tämä oli minunkin kommentti miehelle. Laskeskelin, että 5 edellistä ovulaatioviikkoa (tai kuukautiskierron hedelmällistä ajankohtaa) meni ohi jomman kumman reissun vuoksi.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-ap
Jo nuo sanonnat, "on luvannut täysipainoisena vanhempana lapsen hoitmaiseen" ja Sitoutua perhe-elämään" saavat minut epäileväiseksi. Ei lapsi ole mikään projekti johon osallistutaan täysipainoisesti sitoutuen, vaan se on oma lapsi 24/7/365. 100% koko ajan, ei mitään 50-50. Eli sinulla on syytäkin olla epäileväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-apPitäisikö tästa jutella vaikka sen miehen kanssa. Simuloikaa tilannetta vaikka niin että rauhoitatte sen menevän arkenne niin, että rupeatte viettämään enemmän aikaa kotona ja toistennekin seurassa (kuulostaa siltä että tällä hetkellä työt ja harrastukset menee parisuhteennekin edelle ja saatte enemmän voimaa töistä ja kavereista kuin toisistanne...).
Olen monesti ehdottanut miehelle, että rauhoittaisimme molemmat menoa ja tehtäisiin asioita välillä kodin ympärillä. Meillä on usein niin kiire ettemme ehdi viikkoihin siivota yhdessä tai käydä kaupassa, koska jompikumpi (useimmiten mies) on omien menojensa parissa.
Hänen mielestään on turha himmata yhtään ennenkuin olen raskaana. Sen jälkeen kuulemma kaikki muuttuu.
Koen usein huonoa omatuntoa, etten voi toteuttaa mieheni haavetta lapsesta tuosta vain. Olen joskus itkien sanonut, että hän tarvitsisi ehkä erilaisen puolison itselleen. Sellaisen, jonka suurin haave olisi äitiys. Minulla on liikaa muitakin intohimoja elämässäni eikä minusta ole jäämään kotiin ahdistumaan. Ehkä mies on aikoinaan ihastunut kunnianhimooni ja aktiivisuuteeni, mutta ne eivät välttämättä ole äidille parhaat ominaisuudet.
-apNo siltä kuulostaa, että menette vain, kotona ei ehdi olla, ei ehdi ruokakaupassa käydä, hyvä jos edes näette toisianne. Missä välissä se peitto heiluu, että vois edes yrittää tulla raskaaksi?
Heh, itseasiassa tämä oli minunkin kommentti miehelle. Laskeskelin, että 5 edellistä ovulaatioviikkoa (tai kuukautiskierron hedelmällistä ajankohtaa) meni ohi jomman kumman reissun vuoksi.
-ap
No mutta sitä se on. Jos elämä on noin kiireistä, ettei ehdi raskaaksikaan tulla, niin miten sitä ehtii olemaan vanhempi? Ehkä jos kesälomat pidätte yhtäaikaa, voi koittaa. Mutta jos ei raskaaksikaan tule noin vaan, sitten odotatte taas seuraavaan kesään.
Minusta kuulostaa että olet hyvin onnellinen tämän hetkisessä elämässäsi. Elä ikinä tee noin isoja ja peruuttamattomia ratkaisuja toisen halusta tai toisen mieliksi. Kannattaa tehdä lapsia vasta siinä vaiheessa kun sinulle itsellesi tulee sellainen olo että todella haluaisit niitä :)
Kannattaa myös huomioida että oli päätös mikä hyvänsä, raskaaksi tuloon voi mennä pitkäkin aika nyt tai varsinkin myöhemmin, eli raskautta ja lasta voi niin tarkasti suunnitella.
En ihan tekstisi perusteella usko että olet tarpeeksi kypsä äidiksi, kun harrastus on työn lisäksi noin tärkeä, että et kestäisi siitä osittain luopumista joksikin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on vahvasti miehen haave - voisitteko sopia, että mies hoitaa lasta kotona?
Siis mies haluaa lapsen ja sinä haluat jatkaa urallasi? Miksi mies sitten on sitä mieltä että juuri sinun urasi ja harrastuksesi pitää jättää syrjään lapsen tulon myötä? Pidätte vanhempainvapaat puoliksi, jolloin poissaolo töistä ei jää pitkäksi. Harrastuksesta joudut luultavasti tinkimään, loppuraskauden, lapsivuodeajan ja myöhemmin ajankäytönkin takia, mutta ei tarvitse kokonaan luopua tietenkään. Jos miehelle ei sovi että jatkat elämääsi lapsen jälkeenkin ja mies ottaa lapsenhoitovastuusta vähintäänkin puolet, et tietenkään tee lasta hänen kanssaan. Etkä muutenkaan jos et halua lasta oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Minulle tuo ei todellakaan ollut totta. Pari ensimmäistä vuotta on ollut todella raskasta, vaikka mies osallistuu kotona 50 % ja lapsi on todella rauhallinen ja ns. helppo. Katkonaiset ja lyhyet yöunet sekä parisuhdeongelmat ovat ajaneet minut hulluuden partaalle. Oma elämä on jäänyt. Osittain varmasti oma vika, mutta tuoreiden mielenterveysongelmien kanssa ei ole helppoa tehdä aina juuri oikein.
32-vuotias ei ole vielä niin vanha, että olisi viimeiset hetket hankkia lasta. Nykyäänhän monet tulevat ensi kertaa vanhemmiksi jopa yli 40-vuotiaina (toki ei lapsi koskaan ole itsestäänselvyys tai takuuta sille, että raskautuu myöhemmin, mutta ei kaikki nuoretkaan raskaudu helposti tai ollenkaan).
Kuulostaa siltä, ettei lapsi ole teille ajankohtainen ainakaan vielä. Teillä on aikaa, ja jos muutaman vuoden (tai kymmenenkin) päästä asia tuntuu ajankohtaisemmalta, ei ole myöhäistä yrittää silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen, joka käyttää termiä Sitten kun, ei todellisuudessa aio muuttaa käytöstään. Aplle on tosi tärkeitä ura ja harrastus. En suosittele siihen yhteyteen mitään lapsiprojektia. Nauttikaa elämästä niin kauan kun se tuntuu hyvältä näin.
"Samalla pelkään, että mieheni on oikeassa ja elämän suurin ihme ja ilo jää nyt minulta kokematta ja katkeroidun. Pyörittelen näitä ajatuksia päässäni lakkaamatta ja olen aivan umpikujassa. Apua?"
Ei lapsi estä mitenkään sitä että et katkeroituisi. Ihminen katkeroitua ennen kaikkea sen vuoksi että ei kykene käsittelemään omia tunteitaan. Ei osaa päästää irti esim. vihasta puolisoaan kohtaan tai kuvittelee että rakastaminen tarkoittaa sitä että on oltava valmis mihin tahansa. Jos ajattelee että omat tunteet on vain muiden syytä ja muiden on otettava ne myös vastaa, katkeroitumisrlta ei ehkä voi välttyä oli päätökset mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-apPitäisikö tästa jutella vaikka sen miehen kanssa. Simuloikaa tilannetta vaikka niin että rauhoitatte sen menevän arkenne niin, että rupeatte viettämään enemmän aikaa kotona ja toistennekin seurassa (kuulostaa siltä että tällä hetkellä työt ja harrastukset menee parisuhteennekin edelle ja saatte enemmän voimaa töistä ja kavereista kuin toisistanne...).
Olen monesti ehdottanut miehelle, että rauhoittaisimme molemmat menoa ja tehtäisiin asioita välillä kodin ympärillä. Meillä on usein niin kiire ettemme ehdi viikkoihin siivota yhdessä tai käydä kaupassa, koska jompikumpi (useimmiten mies) on omien menojensa parissa.
Hänen mielestään on turha himmata yhtään ennenkuin olen raskaana. Sen jälkeen kuulemma kaikki muuttuu.
Koen usein huonoa omatuntoa, etten voi toteuttaa mieheni haavetta lapsesta tuosta vain. Olen joskus itkien sanonut, että hän tarvitsisi ehkä erilaisen puolison itselleen. Sellaisen, jonka suurin haave olisi äitiys. Minulla on liikaa muitakin intohimoja elämässäni eikä minusta ole jäämään kotiin ahdistumaan. Ehkä mies on aikoinaan ihastunut kunnianhimooni ja aktiivisuuteeni, mutta ne eivät välttämättä ole äidille parhaat ominaisuudet.
-ap
Ei ja vielä kerran ei. Et suostu kulissien ylläpitoon. Mies tulkkaa jatkuvalla syötöllä haluavansa jäädä kypsymään isäksi. Pidä pintasi etkä suostu yhdeksi miehen mahdollistajaksi.
Joskus pitää luottaa elämään, että jos se lapsi tulee, niin siitä selvitään tavalla tai toisella. Ette kuitenkaan ole mitään alkoholisti-tai huumevanhempia, jolla mahdollisuudet onnistua ovat huonommat. Nykyään lapsenhankinnasta tehdään niin valtava numero. Ei elämä siihen todellakaan lopu, vaan muuttaa muotoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus pitää luottaa elämään, että jos se lapsi tulee, niin siitä selvitään tavalla tai toisella. Ette kuitenkaan ole mitään alkoholisti-tai huumevanhempia, jolla mahdollisuudet onnistua ovat huonommat. Nykyään lapsenhankinnasta tehdään niin valtava numero. Ei elämä siihen todellakaan lopu, vaan muuttaa muotoaan.
Mies tilatkoon kulissivaimon verkkokaupasta. Nainen saa oikeutetusti pyytää korvauksen kulissien pitämisestä.
Miksi epäilet, että hedelmällisyytesi alkaa jo pettää?
Vauvakuume on neuroosi, eikä hyvä syy tulla lapsen vanhemmaksi. PUHUMATTAKAAN MUISTA NEUROOSEISTASI.
Neuroottinen vanhempi tuottaa lapselle suurella todennäköisyydellä mielenterveysongelmia. Joten ihan aiheellinen huoli: jos tuotat lapselle mt-ongelman, sinä [lain velvoittamana huoltajana] olet entistä suuremmassa pulassa psyykkisten ongelmiesi kanssa. Toisaalta, löydät ehkä tavan käyttää lasta neuroosiesi lieventämiseen. Ei voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Joskus pitää luottaa elämään, että jos se lapsi tulee, niin siitä selvitään tavalla tai toisella. Ette kuitenkaan ole mitään alkoholisti-tai huumevanhempia, jolla mahdollisuudet onnistua ovat huonommat. Nykyään lapsenhankinnasta tehdään niin valtava numero. Ei elämä siihen todellakaan lopu, vaan muuttaa muotoaan.
Mutta nykyään ihmiset voivat ja uskaltavat valita. Ennen vanhaan elämä pyöri paljon pienempien piirien ympärillä ja lapsia tehtiin myös koska niin "kuului tehdä" . Vanhuudenturvaksi/tilanjatkajaksi/ työvoimaksi jne. toki myös aidosta rakkaudesta ja halusta. Ja lasten kanssa sitten selvittiin tavalla tai toisella. Mutta onko oikein lastakaan kohtaan, että lähtökohta hänen kanssaan elämiselle on että selvitään tavalla tai toisella? Raskauden keskeytyksiähän tehdään myös paljon. Minusta on rohkeaa ja suoraselkäistä olla tekemättä lapsia, jos tuntuu ettei niitä oikeasti halua.
Mä valitsin vastaavassa tilanteessa lapsettomuuden enkä nyt ainakaan 48 vuoden ikään mennessä ole siät koskaan katunut. Olen päinvastoin enemmän ymmärtänyt, että minä vaan en olisi ollut oikea ihminen kenenkään äidiksi.
Jos mies käyttää itsestään termiä että "osallistuu" lapsen hootoon niin silloin kuulee jo heti että hän ajattelee hoitavansa lasta silloin kun Oikea Vanhempi eli sinä et hoida.
Myös se on huolestuttavaa jos mies pitää itsestään selvänä että teidän molempien harrastukset jatkuu, tai varsinkin hänen.
Ilmoita että vauvan tekoa ei aloiteta ennen kuin mies on valmis ainakin puoli vuotta simuloimaan täysipäiväistä isyyttään eli käy ehkä kerran viikossa jossain omissa menoissaan. Ja myös että hän pitää perhevapaista maksimimäärät.
Keskustelkaa myös siitä jos tulee esim. vammainen tai vakavasti sairas lapsi. Kumpi jää kotiin hoitamaan kun toinen saa käydä töissä muiden aikuisten ihmisten kanssa, vai laitetaanko laitokseen? Jos miehen ratkaisu tähän kysymykseen on että ei meille mitään sellaista tule, niin hänen koko isyysideansa perustuu ns best case skenaarioon.
Olin saman ikäisenä samassa tilanteessa 25 vuotta sitten. Lapsia en edes miettinyt kunnes kohdalle osui oikea puoliso. Nyt lapset ovat muuttaneet omilleen. Juurin mietin sitä, miten upea ja koskettava ajanjakso oli tuo äidiksi tulo. Miten erilaisen ja omasta mielestäni tyhjemmän elämän olisin ilman äidiksi tuloa elänyt. Ja helppoa ei aina ollut lasten kanssa. Oli surua ja murhetta, mutta niin valtavasti iloa ja rakkautta. Nyt ajattelen, että työ ja harrastukset eivät ole loppuelämän kannalta ne tärkeimmät asiat. Ajatukset niistä muuttuvat iän mukana. Rakkkaus lapsiin ja omaan perheeseen ei muutu ikinä! Toivon ap: lle hyviä itselle sopivia päätöksiä.