Lue keskustelun säännöt.
Suunnaton pelko oman elämän menetyksestä lapsen myötä
21.10.2022 |
Olen jo 32-vuotias ja pikkuhiljaa alkaa olla viimeiset hetket alkaa yrittää lasta. Mies on muutaman vuoden vanhempi ja vauvakuumeilee kovasti. Mutta!
Minulla on aivan suunnaton suru ja pelko, kuinka lapsen myötä kaikki itselleni tärkeät asiat muuttuu ja jopa loppuu. Esimerkiki työni, jonka eteen olen tehnyt vuosia hommia. Kaikki se opiskelu erittäin vaativalla alalla, jatkokoulutukset ja lopulta oman aseman vakiinnuttaminen alalla. Olen urani huipulla ja nautin siitä valtavasti.
Toinen tekijä on harrastukseni, jota varten treenaan ja kilpailen aktiivisesti. Elämäni kohokohtia ovat treeniporukan yhteisharjoitukset ja kisamatkat upeisiin kohteisiin. Työpäiväni jälkeen elän ja hengitän harrastustani.
Mies vakuuttaa, että rakkaus omaan lapseen menee kaiken edelle ja en enää kaipaa muuta. Ja että voin kuulemma jollain tasolla jatkaa elämääni. Jollain tasolla! Tähän asti olen tottunut tekemään kovasti töitä unelmieni eteen ja saavuttamaan niitä. Nyt lapsen hankkiminen tuntuu pudottavan kaikelta pohjan pois. Pelkään että en ole enää se arvostettu kollega ja seurakaveri. Olisin vaan vaippavuoren alle hukkuva, katkeroitunut äiti.
Samalla pelkään, että mieheni on oikeassa ja elämän suurin ihme ja ilo jää nyt minulta kokematta ja katkeroidun. Pyörittelen näitä ajatuksia päässäni lakkaamatta ja olen aivan umpikujassa. Apua?
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luettelemiesi syiden takia olen päättänyt olla lapseton. Täältäkin saa päivittäin lukea tarinoita, kuinka äiti uupuu arjen jalkoihin ja isä jatkaa omaa elämäänsä kuten aiemminkin. En halua uhrata elämääni ja katkeroitua tuollaiseen.
Noinko huonosti te tunnette omat puolisonne? Tai itsenne? Ei ole käsitystä omasta arjesta ja kotitöidenjaosta jne. vaan pitää tulla vauvapalstalta lukemaan, että miten se oma arki menee ja toimii? Aika järkyttävää...
Kukaan meistä ei tiedä millainen se "minä vanhempana" versio on ennen kuin hankkii lapsia. Se voi olla täysin päinvastainen mitä itsestään kuvitteli.
No ei tietenkään vanhempana, mutta ihmisenä kyllä. Jos tuntee puolisonsa (ja itsensä tuntee), niin tietää kyllä millainen tämä on vastuunkantajana tai miten ylipäänsä hoitaa asiansa. Onko hänelle kunnia asia pitää lupauksensa ja kohdella muita ihmisiä hyvin, vai onko niitä ihmisiä jotka lupaa jotain ja tekee toista, kuinka paljon panostaa yhteiseen elämään tai parisuhteeseen, millaiset suhteet hänellä on läheisiin ihmisiinsä, onko pitkäjänteinen vai tekeekö asioita hetken mielijohteista jne. Jos puoliso arvostaa muita ihmisiä ja kohtelee näitä hyvin, niin ei se siitä yhtäkkiä lapsen saamisen jälkeen toisenlaiseksi muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luettelemiesi syiden takia olen päättänyt olla lapseton. Täältäkin saa päivittäin lukea tarinoita, kuinka äiti uupuu arjen jalkoihin ja isä jatkaa omaa elämäänsä kuten aiemminkin. En halua uhrata elämääni ja katkeroitua tuollaiseen.
Noinko huonosti te tunnette omat puolisonne? Tai itsenne? Ei ole käsitystä omasta arjesta ja kotitöidenjaosta jne. vaan pitää tulla vauvapalstalta lukemaan, että miten se oma arki menee ja toimii? Aika järkyttävää...
Kukaan meistä ei tiedä millainen se "minä vanhempana" versio on ennen kuin hankkii lapsia. Se voi olla täysin päinvastainen mitä itsestään kuvitteli.
Ei lasten hankinnassa ole kyse siitä millainen olen vanhempana. Kysymys on siitä että on tiedostettava se mitä se vanhemmuudesta vaatii yleensä ennen kaikkea joustavuutta mutta onnistuu se ihan samalla lailla miehiltä kuin naisiltakin. Ei tietenkään kaikilta ei kaikkien tarvitse lapsia edes hankkia. Mutta sukupuolikysymys se ei ole kumpi vanhemmuuteen kykenee paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaudu hoitamaan lasta yksin ja hommaamaan ulkopuolista apua.
Jos lapsi on miehen(kin) haave niin miksi ihmeessä?
Just eilen pyöri ketju jälleen statuslapsen halunneesta miehestä. Tyypillinen tarina. Luvaat maat ja mannut. Äiti jätetään lopulta yksin. Mies haluaa perheen somen sekä kavereiden vuoksi.
Huonostihan ihmiset tuntee puolisonsa jos eivät tiedä syitä miksi lapsi halutaan. En suosittele hankkimaan lasta ellei sitä sitten jo alunperin halua hoitaa yksin.
Melko moni haluaa sosiaalisen paineen takia.
Onko se silti riittävä peruste haluta lasta kun muutkin haluaa, minusta ei.
Sille on syynsä miksi nainen kukoistaa sinkkuna ja lapsettomana, mies ei.
Eli tämäkin oli taas pelkkä miesviha ketju. Ok, jatka toki sitä mutta saako viha sut kukoistamaan.
Tämä on realistinen ketju. Hyviä neuvoja saanut.
Vierailija kirjoitti:
Harkitse hyvin tarkkaan. Täällä onkin jo lueteltu hyviä esimerkkejä. Lasta kun ei voi enää perua sen synnyttyä. Moni elää hyvää ja mukavaa elämää ilman lapsiakin.
Moni elää hyvää ja mukavaa elämää lapsen / lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-ap
Pitäisikö tästa jutella vaikka sen miehen kanssa. Simuloikaa tilannetta vaikka niin että rauhoitatte sen menevän arkenne niin, että rupeatte viettämään enemmän aikaa kotona ja toistennekin seurassa (kuulostaa siltä että tällä hetkellä työt ja harrastukset menee parisuhteennekin edelle ja saatte enemmän voimaa töistä ja kavereista kuin toisistanne...).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhe-elämän, molempien töiden, harrastusten yms menojen sovittaminen vaatii molemmilta joustavuutta. Sovituista menoista tulee voida tinkiä koska lapsen kanssa tilanteet voivat muuttua äkillisesti. Lapsen saaminen on iso muutos elämään ja hyvin harvalla ainakaan ensimmäisten vuosien aikana elämä jatkuu samanlaisena mitä aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luettelemiesi syiden takia olen päättänyt olla lapseton. Täältäkin saa päivittäin lukea tarinoita, kuinka äiti uupuu arjen jalkoihin ja isä jatkaa omaa elämäänsä kuten aiemminkin. En halua uhrata elämääni ja katkeroitua tuollaiseen.
Noinko huonosti te tunnette omat puolisonne? Tai itsenne? Ei ole käsitystä omasta arjesta ja kotitöidenjaosta jne. vaan pitää tulla vauvapalstalta lukemaan, että miten se oma arki menee ja toimii? Aika järkyttävää...
Kukaan meistä ei tiedä millainen se "minä vanhempana" versio on ennen kuin hankkii lapsia. Se voi olla täysin päinvastainen mitä itsestään kuvitteli.
Ei lasten hankinnassa ole kyse siitä millainen olen vanhempana. Kysymys on siitä että on tiedostettava se mitä se vanhemmuudesta vaatii yleensä ennen kaikkea joustavuutta mutta onnistuu se ihan samalla lailla miehiltä kuin naisiltakin. Ei tietenkään kaikilta ei kaikkien tarvitse lapsia edes hankkia. Mutta sukupuolikysymys se ei ole kumpi vanhemmuuteen kykenee paremmin.
No ei se kyllä onnistu miehiltä samaan tapaan kuin naisilta koska niillä ei ole naisen kehoa, he ei ole raskaana, ei synnytä, eikä imetä. Lapsi on vain uusi ihminen joka ilmestyy talouteen. Ja moni aikuinen mies on ihan lapsi vielä itsekin, itsekäs ja oman napansa ympärillä pyörivä. Miehet joutuu ponnistamaan vanhemmuuteen ihan kokonaan eri maailmasta kuin nainen, jota on koulutettu kehonsa kautta vanhemmuuteen ensimmäisistä kuukautisista asti. Kuukautiset ei kysy tuleeko vai ei, niihin alistutaan ja sen alistumisen oppiminen jää miehiltä väliin. Elämä on sarja pakkoja pakkojen perään, ei ole vapaaehtoisia valintoja sen jälkeen kun on lapsen tehnyt. Kaikki hoidetaan koska pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ajattelet noin niin ainoa neuvo sulle: älä hanki lasta vielä.
Sitten kun oikeasti olet valmis, niin kaikki mainitsemasi asiat ovat toisarvoisia sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt vielä tee, 32 v ei ole mikään takaraja. Odota pari vuotta. Lapsi ansaitsee olla äitinsä haluama.
Miten voit tietää toisen hedelmällisyydestä mitään? Toisilla on tuossa vaiheessa "juna mennyt jo" ja toisilla taas vielä esim. 15 vuotta mahdollisuus tulla raskaaksi. Etukäteen ei voi tietää kumpaan kastiin kuuluu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luettelemiesi syiden takia olen päättänyt olla lapseton. Täältäkin saa päivittäin lukea tarinoita, kuinka äiti uupuu arjen jalkoihin ja isä jatkaa omaa elämäänsä kuten aiemminkin. En halua uhrata elämääni ja katkeroitua tuollaiseen.
Noinko huonosti te tunnette omat puolisonne? Tai itsenne? Ei ole käsitystä omasta arjesta ja kotitöidenjaosta jne. vaan pitää tulla vauvapalstalta lukemaan, että miten se oma arki menee ja toimii? Aika järkyttävää...
Kukaan meistä ei tiedä millainen se "minä vanhempana" versio on ennen kuin hankkii lapsia. Se voi olla täysin päinvastainen mitä itsestään kuvitteli.
Ei lasten hankinnassa ole kyse siitä millainen olen vanhempana. Kysymys on siitä että on tiedostettava se mitä se vanhemmuudesta vaatii yleensä ennen kaikkea joustavuutta mutta onnistuu se ihan samalla lailla miehiltä kuin naisiltakin. Ei tietenkään kaikilta ei kaikkien tarvitse lapsia edes hankkia. Mutta sukupuolikysymys se ei ole kumpi vanhemmuuteen kykenee paremmin.
No ei se kyllä onnistu miehiltä samaan tapaan kuin naisilta koska niillä ei ole naisen kehoa, he ei ole raskaana, ei synnytä, eikä imetä. Lapsi on vain uusi ihminen joka ilmestyy talouteen. Ja moni aikuinen mies on ihan lapsi vielä itsekin, itsekäs ja oman napansa ympärillä pyörivä. Miehet joutuu ponnistamaan vanhemmuuteen ihan kokonaan eri maailmasta kuin nainen, jota on koulutettu kehonsa kautta vanhemmuuteen ensimmäisistä kuukautisista asti. Kuukautiset ei kysy tuleeko vai ei, niihin alistutaan ja sen alistumisen oppiminen jää miehiltä väliin. Elämä on sarja pakkoja pakkojen perään, ei ole vapaaehtoisia valintoja sen jälkeen kun on lapsen tehnyt. Kaikki hoidetaan koska pakko.
En usko että sun kannattaa lasta hankkia. Lasten kannalta sääli jos jo olet sen ehtinyt tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noilla ajatuksilla jättäisin lapsihaaveet muille. Jos suret jo etukäteen että menetät elämäsi niin jatka ilman lasta.
Vanhemmuus on kyllä pelottava asia siinä mielessä, että se rakkaus omaa lasta kohtaan on niin suuri, että jos omalle lapselle jotain sattuisi, niin miten elämä enää voisi jatkua edes. Vanhemmuus antaa niin paljon, mutta tuo kääntöpuoli. Kaikki muu on vähemmän tärkeää, jos oman lapsen saa, että siinä mielessä oman lapsen saaminen heittää kärrynpyörän siinä muussa elämässä. Mutta ei muuta elämää tarvitse lopettaa lapsen saannin myötä ja monet vanhemmat onkin parhaita (tehokkaita) työntekijöitä, koska heillä ei ole aikaa hukattavaksi ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri luettelemiesi syiden takia olen päättänyt olla lapseton. Täältäkin saa päivittäin lukea tarinoita, kuinka äiti uupuu arjen jalkoihin ja isä jatkaa omaa elämäänsä kuten aiemminkin. En halua uhrata elämääni ja katkeroitua tuollaiseen.
Noinko huonosti te tunnette omat puolisonne? Tai itsenne? Ei ole käsitystä omasta arjesta ja kotitöidenjaosta jne. vaan pitää tulla vauvapalstalta lukemaan, että miten se oma arki menee ja toimii? Aika järkyttävää...
Kukaan meistä ei tiedä millainen se "minä vanhempana" versio on ennen kuin hankkii lapsia. Se voi olla täysin päinvastainen mitä itsestään kuvitteli.
Ei lasten hankinnassa ole kyse siitä millainen olen vanhempana. Kysymys on siitä että on tiedostettava se mitä se vanhemmuudesta vaatii yleensä ennen kaikkea joustavuutta mutta onnistuu se ihan samalla lailla miehiltä kuin naisiltakin. Ei tietenkään kaikilta ei kaikkien tarvitse lapsia edes hankkia. Mutta sukupuolikysymys se ei ole kumpi vanhemmuuteen kykenee paremmin.
No ei se kyllä onnistu miehiltä samaan tapaan kuin naisilta koska niillä ei ole naisen kehoa, he ei ole raskaana, ei synnytä, eikä imetä. Lapsi on vain uusi ihminen joka ilmestyy talouteen. Ja moni aikuinen mies on ihan lapsi vielä itsekin, itsekäs ja oman napansa ympärillä pyörivä. Miehet joutuu ponnistamaan vanhemmuuteen ihan kokonaan eri maailmasta kuin nainen, jota on koulutettu kehonsa kautta vanhemmuuteen ensimmäisistä kuukautisista asti. Kuukautiset ei kysy tuleeko vai ei, niihin alistutaan ja sen alistumisen oppiminen jää miehiltä väliin. Elämä on sarja pakkoja pakkojen perään, ei ole vapaaehtoisia valintoja sen jälkeen kun on lapsen tehnyt. Kaikki hoidetaan koska pakko.
No tämä riippuu kyllä siitä, että kuinka paljon miestä on jo raskausaikana otettu mukaan odotukseen ja raskauteen. Onko ollut esim. kaikilla neuvolakäynneillä mukana, fiilistellyt ja tehnyt hankintoja vauvalle jne. Täytyy sanoa, että pelottavan usein naiset ottavat raskauden ja vauvan tässä vaiheessa vain omaksi projektikseen ja tavarat ja vaatteet hankitaan täysin omien mieltymysten mukaan. Eräskin bloggaajamamma ylpeili, että oli kolmannen lapsen vaunujen hankinnassa konsultoinut oikein miestäkin tällä kertaa kun miehen on tarkoitus jäädä kotiin vähän pidemmäksi aikaa ja työntelee myös niitä vaunuja... Että ei se kyllä ihme ole, jos tuollaisen melkein vuoden poissulkemisen jälkeen mies tuntee vähän ulkopuolisuutta. Se, että onko mies aikuinen lapsi vai ei, on kyllä tullut selväksi ennen lastakin. Ei vastuunsa kantava ja osallistuva mies nyt yhtäkkiä lapseksi taannu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-apPitäisikö tästa jutella vaikka sen miehen kanssa. Simuloikaa tilannetta vaikka niin että rauhoitatte sen menevän arkenne niin, että rupeatte viettämään enemmän aikaa kotona ja toistennekin seurassa (kuulostaa siltä että tällä hetkellä työt ja harrastukset menee parisuhteennekin edelle ja saatte enemmän voimaa töistä ja kavereista kuin toisistanne...).
Olen monesti ehdottanut miehelle, että rauhoittaisimme molemmat menoa ja tehtäisiin asioita välillä kodin ympärillä. Meillä on usein niin kiire ettemme ehdi viikkoihin siivota yhdessä tai käydä kaupassa, koska jompikumpi (useimmiten mies) on omien menojensa parissa.
Hänen mielestään on turha himmata yhtään ennenkuin olen raskaana. Sen jälkeen kuulemma kaikki muuttuu.
Koen usein huonoa omatuntoa, etten voi toteuttaa mieheni haavetta lapsesta tuosta vain. Olen joskus itkien sanonut, että hän tarvitsisi ehkä erilaisen puolison itselleen. Sellaisen, jonka suurin haave olisi äitiys. Minulla on liikaa muitakin intohimoja elämässäni eikä minusta ole jäämään kotiin ahdistumaan. Ehkä mies on aikoinaan ihastunut kunnianhimooni ja aktiivisuuteeni, mutta ne eivät välttämättä ole äidille parhaat ominaisuudet.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaudu hoitamaan lasta yksin ja hommaamaan ulkopuolista apua.
Jos lapsi on miehen(kin) haave niin miksi ihmeessä?
Voivoi :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-apPitäisikö tästa jutella vaikka sen miehen kanssa. Simuloikaa tilannetta vaikka niin että rauhoitatte sen menevän arkenne niin, että rupeatte viettämään enemmän aikaa kotona ja toistennekin seurassa (kuulostaa siltä että tällä hetkellä työt ja harrastukset menee parisuhteennekin edelle ja saatte enemmän voimaa töistä ja kavereista kuin toisistanne...).
Olen monesti ehdottanut miehelle, että rauhoittaisimme molemmat menoa ja tehtäisiin asioita välillä kodin ympärillä. Meillä on usein niin kiire ettemme ehdi viikkoihin siivota yhdessä tai käydä kaupassa, koska jompikumpi (useimmiten mies) on omien menojensa parissa.
Hänen mielestään on turha himmata yhtään ennenkuin olen raskaana. Sen jälkeen kuulemma kaikki muuttuu.
Koen usein huonoa omatuntoa, etten voi toteuttaa mieheni haavetta lapsesta tuosta vain. Olen joskus itkien sanonut, että hän tarvitsisi ehkä erilaisen puolison itselleen. Sellaisen, jonka suurin haave olisi äitiys. Minulla on liikaa muitakin intohimoja elämässäni eikä minusta ole jäämään kotiin ahdistumaan. Ehkä mies on aikoinaan ihastunut kunnianhimooni ja aktiivisuuteeni, mutta ne eivät välttämättä ole äidille parhaat ominaisuudet.
-ap
Jos ajattelet/ajattelette että vanhemmuus on äitiyttä en suosittele että lasta hankittaisiin. Mies tuskin kykenee äitiyteen mutta vanhemmuuteen molemmat sukupuolet kykenee ihan yhtä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-apPitäisikö tästa jutella vaikka sen miehen kanssa. Simuloikaa tilannetta vaikka niin että rauhoitatte sen menevän arkenne niin, että rupeatte viettämään enemmän aikaa kotona ja toistennekin seurassa (kuulostaa siltä että tällä hetkellä työt ja harrastukset menee parisuhteennekin edelle ja saatte enemmän voimaa töistä ja kavereista kuin toisistanne...).
Olen monesti ehdottanut miehelle, että rauhoittaisimme molemmat menoa ja tehtäisiin asioita välillä kodin ympärillä. Meillä on usein niin kiire ettemme ehdi viikkoihin siivota yhdessä tai käydä kaupassa, koska jompikumpi (useimmiten mies) on omien menojensa parissa.
Hänen mielestään on turha himmata yhtään ennenkuin olen raskaana. Sen jälkeen kuulemma kaikki muuttuu.
Koen usein huonoa omatuntoa, etten voi toteuttaa mieheni haavetta lapsesta tuosta vain. Olen joskus itkien sanonut, että hän tarvitsisi ehkä erilaisen puolison itselleen. Sellaisen, jonka suurin haave olisi äitiys. Minulla on liikaa muitakin intohimoja elämässäni eikä minusta ole jäämään kotiin ahdistumaan. Ehkä mies on aikoinaan ihastunut kunnianhimooni ja aktiivisuuteeni, mutta ne eivät välttämättä ole äidille parhaat ominaisuudet.
-ap
No siltä kuulostaa, että menette vain, kotona ei ehdi olla, ei ehdi ruokakaupassa käydä, hyvä jos edes näette toisianne. Missä välissä se peitto heiluu, että vois edes yrittää tulla raskaaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että rakkaus lapseen menee kaiken edelle ja ainakaan ensimmäisinä vuosina ei oikein muuta kaipaakaan.
Mutta, onko lapsi nyt ainoastaan miehen haave ja miten mies aikoo perhe-elämää sitten elää? Onko valmis antamaan myös sinun uralle ja harrastuksille tilaa?Lapsi on miehen suuri haave ja itse olen se epävarmempi. On luvannut kyllä osallistua täysipainoisena vanhempana lapsen hoitamiseen ja sitoutua perhe-elämään. Mies on kuitenkin yhtä aktiivinen ihminen kuin minäkin, joka käyttää kaiken vapaa-aikansa omiin harrastuksiinsa ja on erittäin paljon pois kotoa niiden vuoksi.
Pelottaa, ettei miestä lopulta nappaakkaan vaan lapsi on yksi aloitettu ja lopetettu projekti hänen vauhdikkaassa elämässään. Hän puskee kovasti päälle lapsiasiaa, mutta olen jostain alitajuntaisesta syystä kovin epäileväinen ja se harmittaa minuakin.
-apPitäisikö tästa jutella vaikka sen miehen kanssa. Simuloikaa tilannetta vaikka niin että rauhoitatte sen menevän arkenne niin, että rupeatte viettämään enemmän aikaa kotona ja toistennekin seurassa (kuulostaa siltä että tällä hetkellä työt ja harrastukset menee parisuhteennekin edelle ja saatte enemmän voimaa töistä ja kavereista kuin toisistanne...).
Olen monesti ehdottanut miehelle, että rauhoittaisimme molemmat menoa ja tehtäisiin asioita välillä kodin ympärillä. Meillä on usein niin kiire ettemme ehdi viikkoihin siivota yhdessä tai käydä kaupassa, koska jompikumpi (useimmiten mies) on omien menojensa parissa.
Hänen mielestään on turha himmata yhtään ennenkuin olen raskaana. Sen jälkeen kuulemma kaikki muuttuu.
Koen usein huonoa omatuntoa, etten voi toteuttaa mieheni haavetta lapsesta tuosta vain. Olen joskus itkien sanonut, että hän tarvitsisi ehkä erilaisen puolison itselleen. Sellaisen, jonka suurin haave olisi äitiys. Minulla on liikaa muitakin intohimoja elämässäni eikä minusta ole jäämään kotiin ahdistumaan. Ehkä mies on aikoinaan ihastunut kunnianhimooni ja aktiivisuuteeni, mutta ne eivät välttämättä ole äidille parhaat ominaisuudet.
-ap
Tässä tapauksessa pitäisin kyllä vakavan keskustelun miehen kanssa. Mies valitettavasti vaikuttaa juuri tällaiselta vauvapalstojen pelottelemalta mieheltä, jolle lapsi ja perhe ovat jotain statussymboleita. Kuulostaa myös siltä, että ihan parisuhteenkin jatkamisen edellytyksiä pitäisi miettiä: miksi olette yhdessä. Aikanne ja intohimonne tuntuu kohdistuvan töihin, uraan ja kummankin omiin harrastuksiin joten mikä on se liima teidän kahden välillä?
Koska niitä miehiä on, joilla elämän suunnitelmaan kuuluu, että lapsi hankitaan, mutta ei mietitä sen pidemmälle, että kuka sitä hoitaa. Lapsi on vain jotain, mitä kuuluu olla, niin kuin ennen ehkäisyn aikaa oli. Halusit tai et, niitä hankittiin ja niitä tuli niillekin, jotka ei niitä halunneet, ja siksi on nyt näitä isovanhempia, joita ei kiinnosta olla lastenlastensa kanssa, kun omatkin lapset on naama irvessä pakosta hoidettu (kun niitä on vain ollut pakko hankkia), vaikka ei olisi kiinnostanut.
Ap:lle sanon, että rakkaus lapseen on voimakas tunne, mutta jos olet elänyt tähän saakka työtäsi ja harrastuksiasi varten, niin aivan varmasti kirpaisee, kun joudut laittamaan ne taka-alalle ja toissijaiseksi monen vuoden ajaksi. Työssä tuskin vanhempainvapaiden takia alennusta saat, mutta harrastus kärsii varmasti - ja sinä kärsit sen takia.
Minulla ei edes ole kovin kummoisia harrastuksia, kirjoitan ja pelaan koneella ja kärsin usein, kun en ehdi tehdä tarpeeksi itselleni mielekkäitä asioita - enkä tarkoita sanoa, ettei lasten kanssa oleskelu olisi mielekästä, vaan että en ehdi elää ITSEÄNI varten. En olla minä, vaan pelkkä äiti.
Varmasti on niitä äitiä, jotka uppoaa vauva- ja lapsikuplaan ja elää tyytyväisenä vain lapsiaan varten, eivätkä ole enää Sannoja tai Pirjoja, vaan pelkkiä äitejä, mutta minä olen ainakin yhä minä ja niin paljon kuin lapsiani rakastan, tarvitsen jotain omaa, että saan olla minä ja sen puute/vajaus aiheuttaa minussa katkeruutta. Se on onneksi tilapäistä ja jos nyt joskus tuurilla pääsen lataamaan akkuja vaikka muutamankin tunnin, kun isompi on hoidossa ja pieni nukkuu, niin jaksaa taas paremmin. Varmaan jaksaisi vielä paremmin, jos saisi nukuttua, mutta kun talossa on kaksi alle 2-vuotiasta ja mies, joka ei osallistu tarpeeksi kuin halutessaan (ja voitte kuvitella, ettei aina halua osallistua, koska omat asiat menee ensin), niin ei sitä lepoa saa sen enempää yöllä kuin päivälläkään.