Lue keskustelun säännöt.
Nyt luovutan ja aion antaa nuoren pois, jonnekin
18.10.2022 |
Missä hänen kanssaan pärjätään.
Olemme tavallinen perhe, tai tuon pojan isä on kuollut ennenkuin tämä poika syntyikään ja kärsii adhd:sta.
Olen jo pitkään koittanut pärjätä, mutta tällä nuorella on hirveä halu saada vaan päätään sekasin. Ja kun tässä on hänen sisarpuolensa, hekin joutuvat kuuntelemaan tätä hirveää mesoamista.
Vähän jopa pelkään tätä poikaa, koska hän on välillä hirveän raivon vallassa.
Kävin juuri eilen juttelemassa taas lasutätien kanssa ja heidän olisi ollut tarkoitus tulla käymään torstaina.
Nyt tuntuu, että en tiedä voinko odottaa heidän tuloaan, koska en halua joutua kuuntelemaan sitä raivoamista ja katselemaan tavaroitten hajottamista.
Nuori yrittää saada siis minut antamaan hänelle rahaa, adhd lääkkeitään tai mitä tahansa että saa päätään sekaisin. Ja kun en tietenkään suostu, niin hän sekoaa.
En jaksa enää.
Kommentit (371)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.
Ei voi verrata normaaliin murrosikään.
Laittakaa siihen x 10.
Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.
Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätäPakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.
Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.
On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.
Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.
Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.
Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.
Valitettavasti tuokaan ei aina auta. Vaikka annat positiivista huomiota, autat, ymmärrät, tuet, annat vapauksia tehdä asioita toisin. Niin siinäpä voi käydä niin, että tämmönen nuori voi myös alkaa käyttää sitä hyväkseen.
Ja loppupelissä kävellä kaikkien vanhempien asettamien rajojen yli.
Eikä siihen auta mikään.
Eli voi olla tilanne, että teet niin tai näin, nin aina teet väärin.
Ei tämmöseen asiaan oo yhtä ainoaa ratkaisua.
Laatikon ulkopuolelle kehotan katsomaan myös sinua, jos luulet neuvos tepsivän jokaiseen adhd /add nuoreen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se jatkuva nuoren, melkein täyikäsen nuoren ymmärtäminen alkaa jossain kohtaa uuvuttsmaan.
Ihmisiä vanhemmatkin on. Ei mitään yksisarvisia, jotka ei väsy siihen jatkuvaan taistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.
Ei voi verrata normaaliin murrosikään.
Laittakaa siihen x 10.
Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.
Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätäPakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.
Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.
On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.
Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.
Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.
Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.
Valitettavasti tuokaan ei aina auta. Vaikka annat positiivista huomiota, autat, ymmärrät, tuet, annat vapauksia tehdä asioita toisin. Niin siinäpä voi käydä niin, että tämmönen nuori voi myös alkaa käyttää sitä hyväkseen.
Ja loppupelissä kävellä kaikkien vanhempien asettamien rajojen yli.
Eikä siihen auta mikään.
Eli voi olla tilanne, että teet niin tai näin, nin aina teet väärin.
Ei tämmöseen asiaan oo yhtä ainoaa ratkaisua.
Laatikon ulkopuolelle kehotan katsomaan myös sinua, jos luulet neuvos tepsivän jokaiseen adhd /add nuoreen.
Ei varmaan toimi kaikkiin, mutta on paljon vanhempia, jotka ei nää omassa toiminnassaan mitään väärää. Meillä on kotona tietyt rajat, joista voidaan keskustella tarvittaessa. Ei ole mitään rajojen ylikävelyä, joko niitä noudatetaan tai ei. Esimerkiksi kotiintuloaika ei ole minuutin tarkka, koska käsitys ajasta on mitä on, mutta suunnilleen pitää noudattaa ja teini ymmärtää, mistä syystä kotiintuloaika on (itse asiassa meillä ei ole mitään tiettyä kellonaikaa, kesällä oli suunnilleen oltava kotona tiettyyn aikaan). Se ei ole olemassa siksi että "minä määrään niin, koska voin". Tai koska olisin joku ehdoton auktoriteetti. Näistäkin on keskusteltu, miksi näin olisi hyvä tehdä. Ja se onkin se tärkein asia. Lapsen pitää tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Myös hänelle pitää kertoa, miksi jotkut asiat tehdään kuten tehdään. Eli kunnon puheyhteys molempiin suuntiin.
On vanhempia, jotka kuvittelee, että lapsen pitää olla ikuisesti kiitollinen siitä, että vanhemmat tarjoaa kodin ja sitten on vanhempia, jotka ymmärtää, että ovat lapsilleen velkaa kunnon kasvatuksen, kun ovat heidät itsekkäästi tänne tehneetkin.
Kuka ymmärtäisi vanhempia? Tukis niitä, eikä
vaan syyllistäis.
Kas, siinä on yksi avain, joka kannattais ottaa käyttöön. Tukea myös vanhemman jaksamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroit myös pojan isän tehneen itsemurhan, mikäli ymmärsin oikein. Tuo on valtavan suuri ja surullinen asia, joka vaatii käsittelyä myös pojalta, vaikkei ole koskaan häntä tavannut ja vaikka tapahtuneesta on pitkä aika, ja se repisi vanhat haavat auki hetkeksi. Mutta tilanne on suoraan johdettavissa tähän traumaan, eli hän peilaa nyt nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä itseään elämänsä miehiin. Hän yrittää kätkeä tuskansa ja siksi yrittää turruttaa sen. Hän ei ymmärrä. Selittäkää. Lohduttakaa. Ainoa tie ulos tilanteesta hyvän kautta on alkaa prosessoimaan tuota asiaa, vaikka se kuinka uuvuttavalta tai tuskaiselta tuntuisikin.
Ei kaikki johd aina vanhemmista. Minun lapsni oli ihan samanlainen vaikka hänellä on oikein hyvä isä edelleen.
Kyllä johtuu. Adhd-lapsi tarvitsee murrosikäisenä kädestäpitäen ohjausta enemmän kuin ei-adhd, jotta pystyy löytämään levottomalle mielelleen jotain virikkeitä ja työkaluja, jotka tuo tyydytyksen tunteen. Helpotuksen perustana toimii terveelliset elämäntavat, siis riittävä liikunta ja terveellinen ruoka. EI energiajuomia, limsoja, sokeria ja roskaruokaa. Lisäksi riittävästi lepoa ja ruutuaikaa kohtuudella. Rajattomina nuo kaikki ruokkivat adhd:n oireenkirjoa. Vanhemmat tehtävä on ohjata lasta oikeaan suuntaan ja varmistaa että tasapaino löytyy ensisijaisesti elintavoista. Silti tätä ei tule pitää jonain ongelmatapauksena, vaan hänen tilannettaan aivojen biokemiallisena häiriönä. Suosittelen lukemaan Mervi Juusolan kirjan Vahvaksi rakastetut lapset, jossa käsitellään paljon adhd-lapsia.
Toisekseen, määrittele hyvä isä.
Ei johsu. Päläpälä plääplää, nönnönnöö, jankutitunkuti, keittiöpsykologiajargon jääjää mututuu.
Nyt ei taida olla kaikki muumit laaksossa. Ei omena kauas puusta putoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.
Ei voi verrata normaaliin murrosikään.
Laittakaa siihen x 10.
Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.
Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätäPakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.
Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.
On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.
Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.
Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.
Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.
Valitettavasti tuokaan ei aina auta. Vaikka annat positiivista huomiota, autat, ymmärrät, tuet, annat vapauksia tehdä asioita toisin. Niin siinäpä voi käydä niin, että tämmönen nuori voi myös alkaa käyttää sitä hyväkseen.
Ja loppupelissä kävellä kaikkien vanhempien asettamien rajojen yli.
Eikä siihen auta mikään.
Eli voi olla tilanne, että teet niin tai näin, nin aina teet väärin.
Ei tämmöseen asiaan oo yhtä ainoaa ratkaisua.
Laatikon ulkopuolelle kehotan katsomaan myös sinua, jos luulet neuvos tepsivän jokaiseen adhd /add nuoreen.Ei varmaan toimi kaikkiin, mutta on paljon vanhempia, jotka ei nää omassa toiminnassaan mitään väärää. Meillä on kotona tietyt rajat, joista voidaan keskustella tarvittaessa. Ei ole mitään rajojen ylikävelyä, joko niitä noudatetaan tai ei. Esimerkiksi kotiintuloaika ei ole minuutin tarkka, koska käsitys ajasta on mitä on, mutta suunnilleen pitää noudattaa ja teini ymmärtää, mistä syystä kotiintuloaika on (itse asiassa meillä ei ole mitään tiettyä kellonaikaa, kesällä oli suunnilleen oltava kotona tiettyyn aikaan). Se ei ole olemassa siksi että "minä määrään niin, koska voin". Tai koska olisin joku ehdoton auktoriteetti. Näistäkin on keskusteltu, miksi näin olisi hyvä tehdä. Ja se onkin se tärkein asia. Lapsen pitää tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Myös hänelle pitää kertoa, miksi jotkut asiat tehdään kuten tehdään. Eli kunnon puheyhteys molempiin suuntiin.
On vanhempia, jotka kuvittelee, että lapsen pitää olla ikuisesti kiitollinen siitä, että vanhemmat tarjoaa kodin ja sitten on vanhempia, jotka ymmärtää, että ovat lapsilleen velkaa kunnon kasvatuksen, kun ovat heidät itsekkäästi tänne tehneetkin.
Hieno homma jos teillä on toiminut noin.
Kyllä meillä on ollut kaikista neuvotteluista huolimatta sitä, että ei toimita sovitusti.
Annettu vapauksia, joustettu kotiintuloajoista ym.
Siitä huolimatta kunnioituksen puute näkyy.
Ei arvosteta sitä, että ei olla liian tiukkapipoja ym.
Kuten sanoin, sitä voidaan alkaa myös käyttää hyväkseen. Mulle ei tarvi olla kiitollinen ja kumartaa. Riittää, kun on itse sen luottamuksen arvoinen, jota nuorelle annetaan.
Valitettavasti tämä ei onnistu adhd, add tai sellaiseltakaan nuorelta aina jolla näitä ei ole.
Tää ei oo mikään mustavalkoinen juttu, johon on joku taikanappi, mikä tepsii kaikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroit myös pojan isän tehneen itsemurhan, mikäli ymmärsin oikein. Tuo on valtavan suuri ja surullinen asia, joka vaatii käsittelyä myös pojalta, vaikkei ole koskaan häntä tavannut ja vaikka tapahtuneesta on pitkä aika, ja se repisi vanhat haavat auki hetkeksi. Mutta tilanne on suoraan johdettavissa tähän traumaan, eli hän peilaa nyt nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä itseään elämänsä miehiin. Hän yrittää kätkeä tuskansa ja siksi yrittää turruttaa sen. Hän ei ymmärrä. Selittäkää. Lohduttakaa. Ainoa tie ulos tilanteesta hyvän kautta on alkaa prosessoimaan tuota asiaa, vaikka se kuinka uuvuttavalta tai tuskaiselta tuntuisikin.
Ei kaikki johd aina vanhemmista. Minun lapsni oli ihan samanlainen vaikka hänellä on oikein hyvä isä edelleen.
Kyllä johtuu. Adhd-lapsi tarvitsee murrosikäisenä kädestäpitäen ohjausta enemmän kuin ei-adhd, jotta pystyy löytämään levottomalle mielelleen jotain virikkeitä ja työkaluja, jotka tuo tyydytyksen tunteen. Helpotuksen perustana toimii terveelliset elämäntavat, siis riittävä liikunta ja terveellinen ruoka. EI energiajuomia, limsoja, sokeria ja roskaruokaa. Lisäksi riittävästi lepoa ja ruutuaikaa kohtuudella. Rajattomina nuo kaikki ruokkivat adhd:n oireenkirjoa. Vanhemmat tehtävä on ohjata lasta oikeaan suuntaan ja varmistaa että tasapaino löytyy ensisijaisesti elintavoista. Silti tätä ei tule pitää jonain ongelmatapauksena, vaan hänen tilannettaan aivojen biokemiallisena häiriönä. Suosittelen lukemaan Mervi Juusolan kirjan Vahvaksi rakastetut lapset, jossa käsitellään paljon adhd-lapsia.
Toisekseen, määrittele hyvä isä.
Ei johsu. Päläpälä plääplää, nönnönnöö, jankutitunkuti, keittiöpsykologiajargon jääjää mututuu.
Nyt ei taida olla kaikki muumit laaksossa. Ei omena kauas puusta putoa.
Nyt ei taida olla kaikki inkkarit kanootissa. Ei omena kauas puusta putoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee väkisin jossain kohtaa vastaan omien kykyjen ja jaksamisen äärirajat. Omakohtaista kokemusta vastaavasta, jossa päihdemaailmaan huonon kaveripiirin kautta päätynyt teini terrorisoi koko perhettä. Varasti sisaruksiltaan ja kodista kaiken myytävän, ei käynyt koulua, oli kadoksissa. Meidän vanhempien oli pakko luovuttaa, ettei koko perhe - muut lapset - joudu loputtomiin kärsimään. Teini lastensuojelun pariin, siis huostaanotto meidän omasta tahdosta, jossa vasta vuosien hoito sai nuoren irti päihteistä. Ei hänen oma elämänsä ole vieläkään "normaali", laitostuminen hänen kohdallaan toteutui. Mutta silti olen sitä mieltä että teimme oikean päätöksen.
Voimia sinulle, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I feel you. Selkeästi täällä ei porukka tiedä, mitä on elämä ADHD lapsen kans.
Ei voi verrata normaaliin murrosikään.
Laittakaa siihen x 10.
Niihin ei tehoa mikään. Ja riippuvuudet on heidän heikkous.
Laita se rauhoittumaan laitokseen. Vaikka kokemuksesta, ei ne sielläkään näille mitään mahda. Saat kuitenkin levätäPakko nyt kuitenkin sanoa, että ei todellakaan kaikki ADHD lapset ja nuoret ole aggressiivisia ja päihdehakuisia. En ole itse aikanaan ollut, eikä nyt yläasteikäinen poikanikaan ole. PÄin vastoin on merkittävästi fiksumpi kuin suurin osa ikäisistään, käyttää esim. pyöräilykypärää edelleen, eikä kiinnosta vaikka kaverit yritti vittuilla. Hän on ihan teflonia ympäristön ölinöille ja tekee tasan kuten itse haluaa, onneksi tuohon fiksuun suuntaan.
Missään kohtaa en maininnut sanaa kaikki.
On samassa taloudessa kolme. Kaks ADHD ja yksi ADD. Näistä yksi on sitä pahinta laatua.Muilla omat ongelmansa mutta ei päihdeongelmaa tai väkivaltaa.
Mutta osalle ADHD ihmisistä nämä valitettavasti kuuluu siihen heidän oirekuvaan.
Siksi ymmärrän oikein hyvin, mistä AP kirjoittaa.Ja eniten ottaa päähän nämä "kokemusasiantuntijana" esiintyvät ihmiset, jotka eivät ole ikinä edes olleet tekemisissä ADHD /ADD lasten kanssa muuten, kun ehkä ohimennen nähneet. Ja tietenki syyttävä sormi osoittaa heti vanhempiin.
Kun ei tajuta, että vanhemmalla ei ole osaa eikä arpaa siihen. Vaikka teet kaikkes, niin se lapsi on mitä se on.Mä olen sellainen kokemusasiantuntija, että itselläni on ADHD ja lapsellani on myös ADHD. Syytän ostittain vanhempia, sillä tiedän omasta kokemuksesta, että osa vanhemmista on kykenemättömiä ymmärtämään sitä, että nepsylapsi tarvitsee erilaisen kasvatuksen, kuin tämän tyypillisen suomalaisen tavan. Ei kiitosta, ei läheisyyttä, ei positiivista huomiota ja yksin pitää pärjätä. Osa lapsista kasvaa joten kuten sillä, toiset oireilee. Itse oireilin rajusti ja tiedostan syyt, miksi en voinut hyvin. Siksi olen kasvattanut oman lapseni toisin ja se on toiminut. Kuten aiemmin kirjoitinkin, virikkeitä, harrastuksia, keskustelua, positiivista huomiota, palkitsemista yms. Osa vanhemmista haluaa jotenkin jääräpäisesti, että jotkut asiat tehdään näin eikä noin ja käyttäytyä pitää siten, kun on 200 vuotta tehty. ADHD-lapset ei ymmärrä sanattomia sääntöjä ja näkevät paljon erilaisia tapoja tehdä joku asia. Siksi heidät pitää kasvattaa toisin, ymmärtäen ja antaen tilaa myös ADHD-aivojen positiiviselle puolelle, eli sille, että nähdään maailma myös laatikon ulkopuolelta.
Valitettavasti tuokaan ei aina auta. Vaikka annat positiivista huomiota, autat, ymmärrät, tuet, annat vapauksia tehdä asioita toisin. Niin siinäpä voi käydä niin, että tämmönen nuori voi myös alkaa käyttää sitä hyväkseen.
Ja loppupelissä kävellä kaikkien vanhempien asettamien rajojen yli.
Eikä siihen auta mikään.
Eli voi olla tilanne, että teet niin tai näin, nin aina teet väärin.
Ei tämmöseen asiaan oo yhtä ainoaa ratkaisua.
Laatikon ulkopuolelle kehotan katsomaan myös sinua, jos luulet neuvos tepsivän jokaiseen adhd /add nuoreen.Ei varmaan toimi kaikkiin, mutta on paljon vanhempia, jotka ei nää omassa toiminnassaan mitään väärää. Meillä on kotona tietyt rajat, joista voidaan keskustella tarvittaessa. Ei ole mitään rajojen ylikävelyä, joko niitä noudatetaan tai ei. Esimerkiksi kotiintuloaika ei ole minuutin tarkka, koska käsitys ajasta on mitä on, mutta suunnilleen pitää noudattaa ja teini ymmärtää, mistä syystä kotiintuloaika on (itse asiassa meillä ei ole mitään tiettyä kellonaikaa, kesällä oli suunnilleen oltava kotona tiettyyn aikaan). Se ei ole olemassa siksi että "minä määrään niin, koska voin". Tai koska olisin joku ehdoton auktoriteetti. Näistäkin on keskusteltu, miksi näin olisi hyvä tehdä. Ja se onkin se tärkein asia. Lapsen pitää tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Myös hänelle pitää kertoa, miksi jotkut asiat tehdään kuten tehdään. Eli kunnon puheyhteys molempiin suuntiin.
On vanhempia, jotka kuvittelee, että lapsen pitää olla ikuisesti kiitollinen siitä, että vanhemmat tarjoaa kodin ja sitten on vanhempia, jotka ymmärtää, että ovat lapsilleen velkaa kunnon kasvatuksen, kun ovat heidät itsekkäästi tänne tehneetkin.
Hieno homma jos teillä on toiminut noin.
Kyllä meillä on ollut kaikista neuvotteluista huolimatta sitä, että ei toimita sovitusti.
Annettu vapauksia, joustettu kotiintuloajoista ym.
Siitä huolimatta kunnioituksen puute näkyy.
Ei arvosteta sitä, että ei olla liian tiukkapipoja ym.
Kuten sanoin, sitä voidaan alkaa myös käyttää hyväkseen. Mulle ei tarvi olla kiitollinen ja kumartaa. Riittää, kun on itse sen luottamuksen arvoinen, jota nuorelle annetaan.
Valitettavasti tämä ei onnistu adhd, add tai sellaiseltakaan nuorelta aina jolla näitä ei ole.Tää ei oo mikään mustavalkoinen juttu, johon on joku taikanappi, mikä tepsii kaikkiin.
Kaikki ihmiset ei ole samanlaisia, oli diagnooseja tai ei. Pitää löytää ne tavat, jolla voi omaa lastaan auttaa. Se mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi teillä, mutta on hyvä ymmärtää, että ne on vain tapoja, jotka me ollaan luotu meidän omassa perheessä. Kun keskustelee pienestä pitäen kunnolla oman lapsen kanssa kaikista asioista, niin huomaa kyllä lapsen kasvaessa, miten lastaan voi tukea ja mitkä toimet on turhia ja aiheuttaa vain närää kaikille. Jos ei osaa itse miettiä näitä tapoja, niin suosittelen esimerkiksi hakeutumaan autismiliiton jaksoille ja muihin valmennusjaksoille heti, kun ongelmia näkyy ja diagnoosin selvitys alkaa, eli joskus ala-asteikäisenä. Näistä on ollut meille iso apu myös tunnetaitojen oppimisen kanssa, jotka ovat erittäin tärkeitä ei vain kaverisuhteissa vaan myös perheen kanssa toimiessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia ap! Ihan todella toivon sinulle helpotusta!
Vaikeahan meidän ulkopuolisten on lyhyen tekstin perusteella muodostaa kuvaa, mutta tuntuu että olet todella viisaasti toimimassa. Olet aidosti yrittänyt, nyt tunnistat että takki alkaa olla tyhjä ja viisaasti otat seuraavaa pykälää käyttöön. Hyvä sinä <3
Toivon mukaan nuori saa sellaista keskusteluapua, joka auttaa häntä pärjäämään oireiden kanssa - nyt kuulostaa että hän on liian kiinni lääkkeissä ja sen olon turruttamisessa. Onkohan käynyt niin, että lääkkeiden kanssa ei ole ollut psykoedukaatiota ja muuta kuntoutusta ohessa. Lääkkeiden perustarkoitushan olisi avata mahdollisuus muulle kuntoutukselle, pulmaahan ei voi lääkkeellä parantaa.
Hienosti ketjussa puhutaan siitä, miten nepsynuoren tarpeet on erilaiset kuin tavistarpeet. Se on totta. Samalla on kuitenkin niin, että vaikeatkaan tilanteet ei useinkaan ole kenenkään vika, ei lapsen/nuoren, ei perheen, ei koulun. Ja vähän kuten murtunutta jalkaa ei venytellen saa kuntoon, niin tarpeeksi kriisiytynyt nuori ei enää hyödy empaattisesta, arvostavasta ja hyvään keskittyvästä kasvatusotteesta, vaan saattaa tarvita vahvaa rajaamista ettei ole vahingoksi itselleen tai muille.
Nyt toivon täydestä sydämestä, että järjestelmä ottaa kopin ap:n perheen tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykynuorilla on jokin kollektiivinen vamma/trauma /häiriö.
Ei kunnioiteta ketään , ollaan henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisia, ei tehdä mitään mikä ei just silloin huvita, ajatellaan vain itseään, etsitään hetkellistä tyydytystä (päihteet ).
Selitystä en tiedä . Hormonit ? Mikromuovit? Juomavesi? Kapitalismi ? Älylaitteet ? Geneettinen rappeuma?
En tiedä.
Mut vaikuttaa suurin osa nuorista olevan tollasia nykyään.
Oma teoriani on valitettavasti, että vahvat selviää ja heikot ei. Väkivaltainen päihderiippuvainen ei voimastaan ja uhmaamaan huolimatta ole vahva. Putoaa yhteiskunnan ja yhteisön kelkasta.
Ihmistä ei voi pelastaa kukaan muu kuin ihminen itse, loppujen lopuksi näin se on. Ja kun lapsi on kasvanut tarpeeksi isoksi ei voi enää pakottaa. Se peli on menetetty jo.
Voit ap kokeilla laitosta. Jos sulla on varaa, maksa itse yksityiset psykologit , terapiat, kaikki ammattilaiset missä nuori voi jutella. Itse ottaisin lainan ja laittaisin tuhansia euroja pelkkään tähän ja lapsi laitokseen.
Se tepsii tai ei.
Otan osaa! Syy ei varmasti ole sinussa vanhempana. Ei voi olla koska suurin osa nuorista voi pahoin.
Mulla on adhd ja lääkitys.
Tuli mieleen onko lapsen adhd diagnoosi ollut väärä . Ei niillä lääkkeillä saa päätä sekaisin jos on oikeasti adhd. Pikemmin niitä ei aina halua ottaa. Koska ne tekee minusta ainakin vähän latteammaksi joskus. Ja niiin järjestäytyneeksi. Luovuus kärsii.
Lapsi voi siis olla lääkekoukussa väärän diagnoosin vuoksi .
Laitokseen .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykynuorilla on jokin kollektiivinen vamma/trauma /häiriö.
Ei kunnioiteta ketään , ollaan henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisia, ei tehdä mitään mikä ei just silloin huvita, ajatellaan vain itseään, etsitään hetkellistä tyydytystä (päihteet ).
Selitystä en tiedä . Hormonit ? Mikromuovit? Juomavesi? Kapitalismi ? Älylaitteet ? Geneettinen rappeuma?
En tiedä.
Mut vaikuttaa suurin osa nuorista olevan tollasia nykyään.Oma teoriani on valitettavasti, että vahvat selviää ja heikot ei. Väkivaltainen päihderiippuvainen ei voimastaan ja uhmaamaan huolimatta ole vahva. Putoaa yhteiskunnan ja yhteisön kelkasta.
Ihmistä ei voi pelastaa kukaan muu kuin ihminen itse, loppujen lopuksi näin se on. Ja kun lapsi on kasvanut tarpeeksi isoksi ei voi enää pakottaa. Se peli on menetetty jo.
Voit ap kokeilla laitosta. Jos sulla on varaa, maksa itse yksityiset psykologit , terapiat, kaikki ammattilaiset missä nuori voi jutella. Itse ottaisin lainan ja laittaisin tuhansia euroja pelkkään tähän ja lapsi laitokseen.
Se tepsii tai ei.
Otan osaa! Syy ei varmasti ole sinussa vanhempana. Ei voi olla koska suurin osa nuorista voi pahoin.
Ongelmia on ollut aina, eli jokainen sukupolvi on voinut vuorollaan pahoin. Alkoholisteista 25% omaa ADHD:n, joten sinänsä ihan paikkaansa pitävää, että etsitään hetkellistä tyydytystä. Aivot ei vain toimi samoin, kuin muilla. Eli se heikkous on siellä, siinä sulle selitys.
Nää on näitä "vapaan" kasvatuksen tuloksia. Kotona ei mitään kuria ja lapset touhuu mitä tykkää. Sitten kun kasvetaan teini-ikään niin ollaan helisemässä, kun ei lasta saada kuriin. Näitä näkee ihan joka kaupungissa ja kouluissa. Äitikin, kun olisi tarpeeksi jämpti ja näyttäisi kuka talossa määrää, niin loppuisi lasten perceilyt lyhyeen! Sanokaa mitä sanotte, tää on totuus.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on adhd ja lääkitys.
Tuli mieleen onko lapsen adhd diagnoosi ollut väärä . Ei niillä lääkkeillä saa päätä sekaisin jos on oikeasti adhd. Pikemmin niitä ei aina halua ottaa. Koska ne tekee minusta ainakin vähän latteammaksi joskus. Ja niiin järjestäytyneeksi. Luovuus kärsii.
Lapsi voi siis olla lääkekoukussa väärän diagnoosin vuoksi .
Laitokseen .
Tämä on muuten erittäin tärkeä pointti, joka ei tullut itselle mieleen, vaikka erinäisistä olisi pitänyt tulla! Onko nuoren psyykkinen vointi tsekattu? Masennus, kaksisuuntainen tai psykoosisairaudet eivät todellakaan korjaannu ADHD-lääkkeellä.
Parempi luovuttaa ja laittaa/ sijoittaa lapsi johonkin, kuin menettää oma terveytensä.
Nykyaika on vaikea lapsille ja nuorille ja sitä se on myös lasten vanhemmille.
Tuntuu vaan, että omassa nuoruudessani ei ollut tämänkaltaisia ongelmia lasten ja perheen välillä.
En haluaisi kauhutarinaa kertoa mutta sellainen tämä on. Eräs sukulaispoika oli hyvin samankaltainen kuin ap:n poika. Muutti kotoa pois 18-vuotiaana, sai jonkin tukiasunnon. Masennus ja ahdistus ainakin diagnoosit. Lisäksi epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Nyt kolmekymppinen, asunnoton, työn, ylivelkaantunut, ei koulutusta. Lojuu kavereitten nurkissa. Käyttää päihteitä. Uhannut tappaa äitinsä koska äiti ei anna rahaa. Isäänsä meinasi vetää turpaan mutta isä vahvempi ja sai lyönnin pysäytettyä. Poika on aggressiivinen ja syyttää meitä kaikkia sukulaisia omasta tilanteestaan.
Apua ei kuitenkaan ole ottanut vastaan. Ei mene lääkäriin tai muuallekaan mt-palveluihin. Oli taas äskettäin putkassa.
Sisarukseni oli nuorempana samanlainen.
Tähän täytyy todeta, että äidin uudet kuviot eivät hänen oloaan helpottaneet. Oli äidillä toki oikeus omaan elämäänsä, mutta sisarukseni oireet pahenivat aina kun uutta isäehdokasta tuli kuvioon. Äiti syytti sisarustani huomionhakuisuudesta, ei saa olla itsekäs. Kohta sitten oltiin huolissaan yhteisten lasten hyvinvoinnista sisarukseni sijaan. Ehkä olisi voinut enemmänkin ajatella, että onko järkevää hankkia pieniä lapsia tuohon tilanteeseen..
Laitokseen hänet sitten laittoivat, mutta ei tuo hänen oloaan helpottanut kovin paljon. Siellä tulis sitten omat ongelmansa. :)
Olen vasta parinkympin puolella oppinut, että adh vaikuttaa muutoksensietokykyyn. Lienee sama juttu kuin autismin kanssa?
Mutta enpä sit tiiä.
Meillä oli vanhimman lapsen kanssa täsmälleen samanlainen tilanne. Kaikki mahdolliset apukeinot käytettiin, yritettiin rakastaa ja sietää täysin holtitonta ja tuhoisaa käyttäytymistä, kunnes meidän ja muiden läheisten terveys ja henki vaarantui. Kuulostaa, että AP on hyvin lähellä tätä tilannetta.
Lopulta soitin poliisit/ambulanssin paikalle heti ja aina, kun mesoaminen alkoi. Siis välittömästi. Monta kertaa vaadin, että tulevat heti. Lopulta ymmärsivät viedä osastolle, jossa vietti monta kuukautta tahdonvastaisessa hoidossa. Sieltä sai paikan tukikotiin, jossa nyt saa hyvää ja asiantuntevaa tukea. Sielläkin aikansa oireili, mutta nyt on elämä tasaantunut.