Pitäisikö luovuttaa ja alunperinkin ajatella, että parisuhteet kestää max 1-2 vuotta

Jaa, mua alkaa sama naama kyllästyttää jo viikonlopun jälkeen, että aika kauan jaksat.

Vierailija kirjoitti:

Se onkin hyvä pohja suhteelle kun heti miettii eroa

Tuon voisi ottaa niin ettei jatka tapailua. Pitäytyy seurustelusta kunnes kokee kohdanneensa tarpeeksi hyvän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kesti 15 vuotta. Mies muuttui täysin eri ihmiseksi. Päätin pysyä itsekseni.

Seurustelu on täysin vapaaehtoista toimintaa. Sinkkuja parjataan aivan suotta.

Enpä muista koskaan tällä palstalla lukeneeni, että nainen olisi kirjoittanut eron syyn olleen hänessä itsessään tai että hän olisi jotenkin muuttunut huonompaan suuntaan tai mokannut. Aina on ollut vika miehessä.

No tässä ensimmäinen sinulle sitten. Muutuin huonompaan suuntaan, mokasin. Syy oli ainoastaan minussa. Viisi vuotta myöhemmin harmittaa edelleen. Olen nainen.

Tässä toinen. Ekan kanssa erottiin koska minä muutuin, halusinkin lapsia vaikka suhteen alussa luulin, etten haluaisi. Mies pysyi kannassaan.

Toisen kanssa tiesin jo alussa ettei arki tulisi toimimaan, mutta läksin silti suhteeseen koska olin ihastunut ja yksinäinen. Erottiin sitten juuri siinä 1,5v kohdalla, olisi pitänyt pysyä lujana eikä tuhlata molempien aikaa kun tiesi jo alussa lopputuloksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin - kenestä se totuus lopulta paljastuu? Kuka on se ainut ihminen, joka on ollut jokaisessa parisuhteessasi?

Suhteen alussa ollaan kuin paita ja peppu. Tehdään kaikki yhdessä, seksiä joka päivä. Tehdään mun mielestä kivoja asioita yhdessä. Sitten jossain kohtaa selviää, ettei mies oikeasti haluakaan pitemmän päälle samaa. Liukenee omiin juttuihinsa yhä useammin, seksi vähenee kertaan viikossa ja laatu muuttuu onnettomaksi. Miksi piti alussa feikata niin paljon? Minä olen alusta asti sitä mitä olen. Ja tosiaan alussa jutellaan, mitä suhteelta toivoo ja aina miehet toivoo samaa kuin minäkin.

Suurin osa ihmisistä ei haluaisi eikä jaksaisi tuollaista jatkuvasti. kuin paita ja peppu, seksiä päivittäin touhua kauaa. He haluavat sitä suhteen alkuhuumassa, koska ovat rakkaushormonien takia "sekaisin". Sitten kun pahin hormonipölly menee ohi, palataan tavalliseksi itsekseen. 

Juttu on että useimmat me joilla on pitkä suhde ollaan tyytyväisiä sellaiseen tavis elämään jossa molemmat saa liueta omiin juttuihinsa välillä, seksiä ei aina ole kovin usein, jututkin on jo juteltu joten aika arkista pääosin on juttelu. Silti on mukava ja kiva että se toinen on siinä.

Minä en edes halunnut muuttaa tulevan vaimoni kanssa yhteen suhteen ensimmäisten 1-2 vuoden aikana juuri siksi, kun en halunnut seksiä joka päivä. Hän ei tätä tiedä, itse kerroin tuolloin vain, että en ole vielä "valmis".

Tietysti silloin olin vielä myös nuori mies, ja parisuhteen lisäksi myös muut asiat olivat tärkeitä. Kuten vaikkapa illanvietot kämppisten kanssa.

Sitten kun hänelläkin seksihalut pikku hiljaa tasaantuivat tuohon suunnilleen kertaan viikossa, olin valmis muuttamaan yhteen. 

Kuulostaa laskelmoivalta

Kuulostaa omituiselta. Siinä määrin omituiselta, että eiköhän ollut taas ihan keksitty juttu.

Mulla on kokemus, että mies jaksaa yrittää n. puoli vuotta - vuoden, ja sitten kun nainen on ns. saatu koukkuun, alkaa kohdella tätä itsestäänselvyytenä. Siis ulkonäöstä huolen pitäminen, käytöstavat, hellyys, yleensäkin into tehdä asioita yhdessä vähenevät huomattavasti. Mun mielestä tuo tuntuu hieman huijaamiselta, kun itse olen sitten ihastunut siihen mieheen, joka tuon alkuihastusvaiheen aikana oli olemassa. En vaadi mitään prinsessakohtelua enkä suuria dramaattisia eleitä, mutta kuitenkin sellaista, että kokisin olevani toiselle tärkeä. Voi olla että vika on minussa ja en vain osaa elää arkea. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin - kenestä se totuus lopulta paljastuu? Kuka on se ainut ihminen, joka on ollut jokaisessa parisuhteessasi?

Suhteen alussa ollaan kuin paita ja peppu. Tehdään kaikki yhdessä, seksiä joka päivä. Tehdään mun mielestä kivoja asioita yhdessä. Sitten jossain kohtaa selviää, ettei mies oikeasti haluakaan pitemmän päälle samaa. Liukenee omiin juttuihinsa yhä useammin, seksi vähenee kertaan viikossa ja laatu muuttuu onnettomaksi. Miksi piti alussa feikata niin paljon? Minä olen alusta asti sitä mitä olen. Ja tosiaan alussa jutellaan, mitä suhteelta toivoo ja aina miehet toivoo samaa kuin minäkin.

Kannattaa perehtyä parisuhteen vaiheisiin. Ensin on symbioottinen vaihe, jonka ei ole tarkoitus kestääkään lopunikää. Sitä seuraa itsenäistymisvaihe jne...

https://www.kymenlaaksonperhekeskus.fi/apua-ja-tukea/parisuhteen-ja-sek…

Aina kannattaa luovuttaa. Se on virhe jos yrittää. Aivan turhaa rikkoa itseään enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on vähän huonosti suunniteltu. Rakkaushormonit saa aikaa sen alun huuman, kun ne laantuu, jäljelle jää pelkkä torso siitä suhteesta.

Rakkaushormonit laittaa lisääntyminen alulle, joka on koko elämän tarkoitus maapallolla. Muu on romantikkojen propagandaa, johon uskomalla vain pettyy joka parisuhteessa, kuten tässäkin keskustelussa ap:lle on käynyt.

Ap on suhteen alussa sanellut ehdot, miehet ovat nyökytelleet rakastuneina, mutta sitten todenneet puolentoista vuoden kuluttua, ettei jaksa. Eli ei vika ole parisuhteen ideassa sinänsä. Kyllä ihminen hyötyy biologisesti pitkistä parisuhteista. Ei se ole romantikkojen propagandaa, vaikka se saattaa siltä tuntuakin, jos ei itseä ole siinä suhteessa onnistanut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kokemus, että mies jaksaa yrittää n. puoli vuotta - vuoden, ja sitten kun nainen on ns. saatu koukkuun, alkaa kohdella tätä itsestäänselvyytenä. Siis ulkonäöstä huolen pitäminen, käytöstavat, hellyys, yleensäkin into tehdä asioita yhdessä vähenevät huomattavasti. Mun mielestä tuo tuntuu hieman huijaamiselta, kun itse olen sitten ihastunut siihen mieheen, joka tuon alkuihastusvaiheen aikana oli olemassa. En vaadi mitään prinsessakohtelua enkä suuria dramaattisia eleitä, mutta kuitenkin sellaista, että kokisin olevani toiselle tärkeä. Voi olla että vika on minussa ja en vain osaa elää arkea. 

Riippuen vähän siitä mitä oot vailla. Kevyt suhteissa keskittyisin sokerisetiin niitä kun voi halutessaan vaihtaa. Vakituista hakiessa panostaisin yleiseen olemukseeni. Katsoisin tarkemmin ketä päästäisin jatkoon. Toki tääkään ei takaa mitään. Puhunkin siltä kantilta JOS hakee jotain pysyvämpää.