Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?

Vierailija kirjoitti:

Eipä ne muutkaan miehet seksiä meidän viisikymppisten naisten kanssa halua. Itse ole ns kaveri mieheni kanssa.

Eikä monet yli viisikymppiset miehetkään halua ylipäänsä tuota hikistä, limaista ähellystä. Sydärin pelkokin on ihan varteenotettava riski.

Avioliittolupaus on joskus ollut yhä, vaikka miten ottaisi päähän samamnaama. Nykyään ei kainooe kun einedes naimisiinnasti mennä

Vierailija kirjoitti:

ehdottomasti pois suhteesta, elämää on vielä paljon jäljellä ja on ihanaa kokea ihastumisia, intohimoa, rakastumista yli 50 vuotiaanakin

tulee vain katkeraksi jos ei anna elämän viedä uusiin seikkailuihin

meillä on vain tämä yksi elämä

Ja mitä hyötyä noista seikkailuista sitten olisi kun olet mullan alla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kannattaa lähteä jos ei ole oikeaa suhdetta, jossa on seksiä.

Eli kaikkien vanhusten pitäisi erota? :D Olipa typerä kommentti. Todellakaan ei kannata AINA erota jos ei ole seksiä.

Jos seksi on elämän tärkein asia niin kannattaa miettiä uusiksi elämän arvot.

Mulla lähti vaimo jokunen vuosi sitten seikkailemaan ja jäin yksin. Vajaassa kahdessa vuodessa oli seikkailut seikkailtu ja oli kiinnostunut palaamaan luokseni. Sanoin, että olen oppinut viihtymään ihan yksinkin. Jäi kiertoon.

Moni vähättelee seksiä. Olen itsekin ollut sellaisessa suhteessa eikä sitä ole mukava myöntää, että suhde on muuttunut kaveruudeksi.

Seksi kuuluu romanttiseen suhteeseen ja parisuhteeseen. Jos sitä ei ole, on vain ajan kysymys kun toinen löytää uuden puolison.

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä olen onnesta soikeana aamusta asti, kun katselen miesystävääni. Ihana mies, intohimoa riittää, haluan häntä koko ajan enemmän, vaikka ollaan vuosia oltu yhdessä. En vaihtaisi tätä 'ihan ok" -kumppaniin, enkä sellaiseen suhteeseen tyytynytkään, vaan halusin enemmän.

Minäminäminä... Entä lupaus kunnes kuolema meidät erottaa.

Vierailija kirjoitti:

Tahdon kuolla haarus punoittavan turpeana. Vain siten elämäni on ollut mielekäs.

Eipä kovin suuret tavoitteet ole sinullakaan elämässä olleet vaikka vitsihän tämä oli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä olen onnesta soikeana aamusta asti, kun katselen miesystävääni. Ihana mies, intohimoa riittää, haluan häntä koko ajan enemmän, vaikka ollaan vuosia oltu yhdessä. En vaihtaisi tätä 'ihan ok" -kumppaniin, enkä sellaiseen suhteeseen tyytynytkään, vaan halusin enemmän.

Minäminäminä... Entä lupaus kunnes kuolema meidät erottaa.

Nymfomaniaan on kyllä saatavissa terapiaa ja lääkkeitäkin.

Tosi hyvää pohdintaa täällä - olen iloinen, että suurin osa kuitenkin tuntuu näkevän sen kumppanuuden parisuhteen takana vaikkei intohimoa ja suuria tunteita olekaan. Se on hienoa.

Olen itse vielä vähän nuorempi, eikä suhde siksi ole ihan vielä 10-vuotinenkaan, mutta haluaisin uskoa, ettei loppuelämä hyvän kumppanin ja parhaan ystävän kanssa voi olla huono juttu. 

Olisitteko yksin yksinäisiä? Alkaisitteko kenties "elämään" jotenkin enemmän? Harrastaa uutta, käydä viihteellä, revitellä jotenkin? Jos näin on, niin sitten ehkä kannustaisin miettimään sitä yksinoloakin. Kuka tietää, vaikka uusi rakkaus löytyisikin uudesta harrastuksesta ja joku yksin matkustelu vaikkapa toisi aivan uudenlaisia elämyksiä elämän ehtoopuolelle.

Mielestäni rakkaus kuuluu kaikille, siis myös itseään kohtaan.

Kannattaa laskelmoida, kuten jo teetkin. Jos taloudellinen asema on vakaa ja turvattu, kannattaa miettiä haluaako poistua tältä saavutettujen etujen mukavuusalueelta.

Oletko koskaan hoitanut asioita tai taloutta täysin itsenäisesti? Oletko ongelman ratkaisija, vai onko puolisosi ajatellut aina kaiken puolestasi? Kokonaan itsenäinen elämä saattaa keski-iässä koitua vaikeaksi, jos siitä ei ole ennestään mitään kokemusta.

Pystytkö olemaan yksin/siedätkö yksinäisyyttä? Henkinen tila voi romahtaa, jos puolisosi ei olekaan saatavilla kun koet häntä tarvitsevasi.

Miten paljon sinulle merkitsee parisuhteen sosiaalinen status? Kadotatko arvokkuutesi itsesi ja muiden silmissä, jos eroat. Lähtevätkö eron myötä ystävät? Kumpi näyttää ja kuulostaa paremmalta muiden silmissä: olla eronnut, vai olla parisuhteessa. Näitä asioita onnhyvä miettiä, ennen kuin teet loppuun elämääsi vaikuttavaa ratkaisua. Ota avuksi esim. plus- ja miinuslista tai swot-analyysi. Myös muita erilaisia soveltavia riskianalyysejä löytyy netistä.

Mahdotonta sanoa mitä sinun kannattaisi tuossa tilanteessa tehdä. Itse en kyllä uskaltaisi lähteä kuvailemastasi suhteesta, pelkään liikaa yksinäistä vanhuutta. Mutta minä olenkin aika turvallisuushakuinen ihminen

Olisi se herkkua saada tietää puolison harrastaneen parisuhdelaskelmointia. Jossain mielessä ihan ok, mutta runsaammassa mitassa jo se olisi itselleni pettymys ja surun sävyinen lähtösignaali. Varmasti hänellä olisi plussamerkkinä taloudellinen vakaus ja tiettyjen asioiden helppous. Minulle ei riitä, että ne ovat hänelle plussia.

Niin oliko sitä rakkautta jossain vaiheessa?

Lupasitko joskus jotain hänelle? Katsoitko syvälle silmiin ja sitten yhdessä samaan suuntaan? Käänsikö hän pääsi sivuun vai teitkö sen itse? Hänen toimiensa vai omien fantasioidesi seurauksena?

Voiko parisuhteessa olla vapaa ja toteuttaa itseään? Vaatiiko se vapaus sitä, että saa etsiä romantiikkaa?

Mielläkin suhde oli enemmän kaveruutta kuin suuria tunteita, mutta hyvä niin. Puoliso kuitenkin kuoli äkillisesti, noin 50 vuotiaana, niin sen jälkeen tietysti suru ja kaipaus oli suurta. Muisti kaiken hyvän ja etenkin turvallisen arjen. 

Oman elämän opettelu on vienyt aikaa juuri surun vuoksi. Kaikenlaisia päätöksiä piti tehdä muuttamalla omasta kodista pois (sekin oli surullista).

Nyt kun olen tasapainossa kaiken kokemani kanssa voin väittää, että muutokset ovat tärkeitä nekin. Ei kaikista ole muutokseen, joten itsensä kannattaa tuntea ja pohtia riittääkö omat voimat kokemaan uusia hyviä/huonoja asioita. Jo pelkästään oman statuksen muutos parisuhteesta sinkuksi voi olla melkoinen kulttuurishokki itselleen. Tai miten elintaso muuttuu yksin eläessä (mistä joutuu luopumaan ja mitä saa tilalle). Tai katkeavatko perhetuttavuudet ja huomaakin,  miten oma ystäväpiiri onkin koostunut puolison kanssa yhteisistä ystävistä. Tätä kaikkea kuulee etenkin leskien tapaamisessa.

Löysin kuitenkin uuden kumppanin. Niin erilaisen kuin aikaisempi puolisoni. Mielenkiintoista.

Vierailija kirjoitti:

Mielläkin suhde oli enemmän kaveruutta kuin suuria tunteita, mutta hyvä niin. Puoliso kuitenkin kuoli äkillisesti, noin 50 vuotiaana, niin sen jälkeen tietysti suru ja kaipaus oli suurta. Muisti kaiken hyvän ja etenkin turvallisen arjen. 

Oman elämän opettelu on vienyt aikaa juuri surun vuoksi. Kaikenlaisia päätöksiä piti tehdä muuttamalla omasta kodista pois (sekin oli surullista).

Nyt kun olen tasapainossa kaiken kokemani kanssa voin väittää, että muutokset ovat tärkeitä nekin. Ei kaikista ole muutokseen, joten itsensä kannattaa tuntea ja pohtia riittääkö omat voimat kokemaan uusia hyviä/huonoja asioita. Jo pelkästään oman statuksen muutos parisuhteesta sinkuksi voi olla melkoinen kulttuurishokki itselleen. Tai miten elintaso muuttuu yksin eläessä (mistä joutuu luopumaan ja mitä saa tilalle). Tai katkeavatko perhetuttavuudet ja huomaakin,  miten oma ystäväpiiri onkin koostunut puolison kanssa yhteisistä ystävistä. Tätä kaikkea kuulee etenkin leskien tapaamisessa.

Löysin kuitenkin uuden kumppanin. Niin erilaisen kuin aikaisempi puolisoni. Mielenkiintoista.

Tapauksessasi kävi hyvin, ilmeisesti? Voi kuitenkin käydä niin, ettei uutta puolisoa löydykään. Tai uudesta puolisosta ei saakaan samoja hyötyjä kuin jätetystä, eikä tunne-elämäkään mätsää. Uudessa suhteessa voi joutua myös maksajaksi, vastuun kantajaksi tai holhoojaksi, jos huono tuuri käy. Lisäksi voi saada kylkiäisenä uuden puolison ystäviä tai sukulaisia, jotka ovat erilaisten elämäntapojensa tai käytöksensä perusteella ns. ei-toivottuja kahvipöytään. Riski on todellinen ja melko suurikin. Parisuhde muodostetaan aina myös muista syistä, kuin suuresta rakkaudesta tai intohimosta, tämä pätee myös siihen uuteen puolisokandidaattiin. Kyllä hänkin varmuudella arvioi sinut - ja saatavissa olevat hyödyt, tai onko niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kannattaa lähteä jos ei ole oikeaa suhdetta, jossa on seksiä.

Mutta ei sitä välttämättä löydä miestä joka haluaisi seksiä.

Tässä kohtaa haluan muistuttaa, että meidänkin ikäisiä käyttävät pelimiehet/narsistit hyväksi seksuaalisesti. Eikä tunnu kivalta, edes se seksi.

Näitä on joka ikäryhmässä. Tähän pätee, älä usko sanoja vaan tekoja. Aidon ihmisen tunnistaa. Pelimies välttelee vakavista puhumista eikä halua sitoutua, eli on tavallaan rehellinen aikeistaan, mutta joskus naiset kuulevat eri lailla, kuin mitä tarkoitetaan..

Itsekin nainen

Et ole sitten kuullut futurefeikkauksesta tai rakkauspommituksesta?

Miehissä on enemmän persoonallisuushäiriöisiä kuin naisissa. Kaikille ei vaan riitä hyvää puolisoa. Narsistimies yleensä lopettaa parisuhdeseksin aika pian.

Kysyn sinulta, joka olet elintason tai mukavuuden vuoksi väljähtyneessä suhteessa. Miltä sinusta tuntuu, kun kumppanisi (istuessaan vaikka seurueessa vieressäsi) katsoo kaivaten, haluten toista ihmistä? Sinä näet sen ja tiedät, ettet ole tuon kaipauksen kohde. Olet vain joku johon tyydytään.