Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsi ei usko ennen kuin hänelle suuttuu?
16.10.2022 |
Olen rauhallinen ja tasainen luonne, joka inhoaa suuttumisia. Sanon lapselleni aina jämäkästi mutta rauhallisesti pyynnöt ja kiellot. Lapsi ei kuitenkaan usko mitään ennen kuin hermostun ja suutun. Sitten tottelee kyllä heti. Mutta minua harmittaa kun aina pitää suuttua. Olen tehnyt niin, että jos rauhallisesti sanotusta kiellosta ei usko, niin tulee joku seuraus kun ei totellut. Tämä ei ole yhtään auttanut tottelemaan. Ainoa joka tehoaa on suuttuminen. Mutta miksi? Inhoan todella paljon sitä kun joudun sanomaan vihaisesti.
Kommentit (90)
Miten teillä näytetään positiivisia tunteita ja rakkautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain pielessä, jos suutut lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä mitään ratkaisuja tilanteeseen, mutta kiinnostaa nämä kasvatusasiat. Millainen vanhempi noin muuten olet? Jos lapsi toimii ainoasaan silloin kun on äärimmäinen pakko, niin mistä se mahtaa johtua? Onko kyseessä vaikka sellainen tilanne, että kaikki tehdään lapsen puolesta, jolloin odottaa aina vaan seuraavaa käskyä mitä milloinkin tehdään eikä itse pohdiskele mitään ja sitten ottaa tilaa itselleen tuolla tavalla? Vai onko asia täysin päin vastoin? Onko lapsella liikaa vastuuta itsestään?
Tai sitten joku ihan muu syy. Ehkä se vaan kuuluu lapsuuteen ja kasvamiseen ylipäätään. Rajojahan siinä kokeillaan.
Millainen vanhempi olen muuten? Mielestäni johdonmukainen ja jämäkkä ja suora, mutta rauhallinen ja mukava. Vietän paljon aikaa lapsen kanssa. Huono puoleni on se, että olen vähän väsynyt. Mielestäni lapsella ei ole liikaa vastuuta itsestään, vaan olen aika huolehtivainen, kuitenkin kannustan paljon tekemään itsekin. Ap
Kuinka isosta ongelmasta tässä ylipäätään on kyse? Onko se luokkaa täytyy viedä lapsi psykologin vastaanotolle vai onko se sellaista arjen vaikeutta, jota ei jaksaisi. Haluaisit asioiden sujuvan mutkitta ja nopeasti, mutta niin ei tapahdu?
En minä sitä luule, että asioiden pitäisi tapahtua nopeasti ja mutkitta. Ongelma on se, että en itse kestä suuttumisia ja vihaisuutta. Ja inhoan itseäni paljon joka kerta kun joudun suuttumaan ja sanomaan vihaisesti. Väsyn siitä joka kerta valtavasti. Ap
Niin niin, eli tässä on enemmän kyse sun omasta tilasta ja tunteidenkäsittelystä? Onko teillä lapsuudessa kielletty kaikki ikävät tunteet tai jotain? Vai oletko perheestä, jossa olet jatkuvasti altistunut katselemaan vierestä riitelyä?
Tokihan se varmaan turhauttaa jos on tottunut toimimaan asiallisesti ja saamaan asiat sillä selviksi. Nyt sitten se ei toimikkaan.
Mietitkö esimerkiksi sellaisia asioita että millainen ihminen oikeasti olet tai että käsityksesi itsestäsi on muuttunut kun päädytkin huutamaan lapsille? Vai mitä mielessä pyörii?
Olen perheestä, jossa olen vierestä joutunut kuulemaan ja kuuntelemaan paljon huutoa ja suuttumista. Siinä osuit oikeaan. En siksi kestä huutamista.
ApLiittyykö sulla tähän jotain pelkoja koskien joko lastasi tai itseäsi? Mitä se aiheuttaa jos huudat lapselle?
Ei liity pelkoja. Minut vain valtaa aivan massiivinen uupumus aina kun joku suuttuu tai jos itse suutun. De ei liity lapseeni sinänsä vaan pätee kaikkiin tilanteisiin. Ap
Jos huutaminen on kuitenkin sinulle pienempi paha kuin lapsen kurittaminen/rankaisu, niin eikö sitten kannata pysyä siinä huutamisessa?
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä näytetään positiivisia tunteita ja rakkautta?
No ihan tavallisesti ja monin eri tavoin, varmaan avoimemmin kuin monessa suomalaisessa perheessä. Halaamalla usein, silittämällä, kehumalla, kertomalla miten rakas on. Ap
Viisivuotias ja roikkuu äidin jalassa? Hyödyntää siis takaperoikäisen konsteja manipuloidakseen äitiään. Ja sinä sanoitat tunteita ja selität ja selität.
Ei aikuisen tarvitse suuttua ja huutaa affektissa vaan olla jämäkkä alusta lähtien. Oletkohan lepsu ja yrität aina vaan olla mukava niin lapsesi kaivaa kyllä sinusta esille sen vahvuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritän usein antaa lapselle omaa tilaa, mutta mitä enemmän niin teen sitä enemmän hän roikkuu minussa ja kärttää ohjaamista ja säätelyä. Ap
Älä juksaa, sinä haluat olla rauhassa!
Leiki mieluummin aktiivisesti hänen kanssaan se tunti ja sitten ohjaat tekemään jotain yksin.
Saattaa helpottaa.
Hienoa pätemistä mutta ap kyllä kertoi leikkivänsä lapsen kanssa paljon. Ohis.
Tunnistan itseni sun viesteistä ap. Inhoan suuttumista ja suorastaan vtuttaa kun ei mee hyvällä jakeluun. Ja just tollaset tilanteet ettei vaan kertakaikkiaan mitään voi tehdä tai sanoa että tilanne olisi hallinnassa. Itselläni on ongelma juuri siinä että ahdistun kun en hallitse tilannetta (= en saa vaikka lasta lopettamaan huutamista) ja se suututtaa. Huono omatunto seuraa aina suuttumisen jälkeen. Vaatii ihan hirveästi tekemistä että pystyy omat tunteet hallitsemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on kans vaikea ymmärtää tota suuttumista. Toki voi ärsyttää ja väsyttää joskus, mutta yleensä oma moka, jos hommat ei onnistu. Lapsi ei ole syönyt/nukkunut/ulkoillut/jotain. Sitten vaan venytetään omaa pinnaa ja hoidetaan hommat. Huomenna uusi päivä. Ehkä parempi.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni sun viesteistä ap. Inhoan suuttumista ja suorastaan vtuttaa kun ei mee hyvällä jakeluun. Ja just tollaset tilanteet ettei vaan kertakaikkiaan mitään voi tehdä tai sanoa että tilanne olisi hallinnassa. Itselläni on ongelma juuri siinä että ahdistun kun en hallitse tilannetta (= en saa vaikka lasta lopettamaan huutamista) ja se suututtaa. Huono omatunto seuraa aina suuttumisen jälkeen. Vaatii ihan hirveästi tekemistä että pystyy omat tunteet hallitsemaan.
Miten voit olla noin avuton lapsen suhteen? Vaikka sinulla on lapseen nähden täysi fyysinen ja psyykkinen ylivoima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!
Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap
Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.
Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap
Tarkoitin, että jos ei pue, sinä puet. Jos ei kävele, sinä kannat. Jos juoksee, otat kädestä kiinni. Jne. Hän tietää, mitä on pyydetty, mutta jos ei tee, sinä teet. Ei sen kummempaa. Enkä tarkoita, että raivopäänä kiskot vaatteita. Asenne enemmän ihmettelevä: no mikä on kun et jaksa pukea, minä autan...
Nuo on aika ilmeisiä ja helppoja tilanteita. Kyllähän tuollaiset hoituu. Mutta entäs se kun teen ruokaa ja lapsi tulee koko ajan roikkumaan jalassani niin että meinaan kaatua? Mikään pois vieminen, muuhun tekemiseen ohjaaminen, selkeä kielto tms ei toimi. Palaa aina sekunnissa takaisin. Tai entäs se kun lapsi huutaa sängyssä lallalllaallaa täysiä kun muut yrittää nukkua? Milläs teen hänen puolesta sen hiljaa olemisen? Ap
Varmaan lopettaisin ruuan laittamisen ja oltaisiin nälässä kunnes lapsi ihmettelee, milloin ja mitä syödään. Toki oma lapseni olisi jo alunperin varmaan mukana keittiötouhuissa. Kattamassa pöytää yms. No ei kai sitä itse voi mennä ennen lasta nukkumaan. Ei kun palauttaa sänkyyn mitään sanomatta. Ovi kiinni. Huutakoon. Ei kai se iäti jaksa.
Toki lapseni saisi olla mukana niissä keittiötouhuissa, mutta kun ei suostu olemaan vaan haluaa roikkua jalassani. Jos ohjaan vaikka kattamaan pöytää ei kata vaan tulee roikkumaan jalassani. Ymmärräthän.
Ja joo, ennen lasta ei voi mennä nukkumaan itse, mutta jos itse tarvisi nukahtaa jo klo 22:30 ja lapsi lallattaa klo 23 täysiä sängyssään, niin tajuat kai että se on ongelma. Kun hänelle suuttui, niin sitten tottelee kyllä. Mutta itse en saa enää moneen tuntiin unta, koska jouduin suuttumaan.
Ap
Kuulostaa siltä, että olet lapselle turvallinen vanhempi ja hänellä on turvallinen koti muutenkin.
Selvästikään suuttumisesi ei ole lapselle ongelma.
Luulisin, että sinun on helpompi tarkastella ja muuttaa omaa reaktiotasi omiin aggression tunteisiisi kuin muuttaa lasta.
Lyhytterapia tai ihan vain luotettavan ystävän kanssa jutustelu voisi ehkä auttaa? On ihan ok suuttua, etkä vaaranna lasta tai luo hänelle vihamielistä kasvuympäristöä, vaikka laittaisit välillä rajoja kipakastikin.
Keskushermoston rauhoittamiseen on myös helppoja keinoja, kuten kasvojen ja hiusrajan sively jääpalalla tai upottaminen kylmään veteen, perhoshalaus ja uloshengitykseen keskittyminen. Näistä voi olla sinulle apua suuttumistilannetta purkaessasi.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!
Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap
Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.
Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap
Tarkoitin, että jos ei pue, sinä puet. Jos ei kävele, sinä kannat. Jos juoksee, otat kädestä kiinni. Jne. Hän tietää, mitä on pyydetty, mutta jos ei tee, sinä teet. Ei sen kummempaa. Enkä tarkoita, että raivopäänä kiskot vaatteita. Asenne enemmän ihmettelevä: no mikä on kun et jaksa pukea, minä autan...
Nuo on aika ilmeisiä ja helppoja tilanteita. Kyllähän tuollaiset hoituu. Mutta entäs se kun teen ruokaa ja lapsi tulee koko ajan roikkumaan jalassani niin että meinaan kaatua? Mikään pois vieminen, muuhun tekemiseen ohjaaminen, selkeä kielto tms ei toimi. Palaa aina sekunnissa takaisin. Tai entäs se kun lapsi huutaa sängyssä lallalllaallaa täysiä kun muut yrittää nukkua? Milläs teen hänen puolesta sen hiljaa olemisen? Ap
Varmaan lopettaisin ruuan laittamisen ja oltaisiin nälässä kunnes lapsi ihmettelee, milloin ja mitä syödään. Toki oma lapseni olisi jo alunperin varmaan mukana keittiötouhuissa. Kattamassa pöytää yms. No ei kai sitä itse voi mennä ennen lasta nukkumaan. Ei kun palauttaa sänkyyn mitään sanomatta. Ovi kiinni. Huutakoon. Ei kai se iäti jaksa.
Toki lapseni saisi olla mukana niissä keittiötouhuissa, mutta kun ei suostu olemaan vaan haluaa roikkua jalassani. Jos ohjaan vaikka kattamaan pöytää ei kata vaan tulee roikkumaan jalassani. Ymmärräthän.
Ja joo, ennen lasta ei voi mennä nukkumaan itse, mutta jos itse tarvisi nukahtaa jo klo 22:30 ja lapsi lallattaa klo 23 täysiä sängyssään, niin tajuat kai että se on ongelma. Kun hänelle suuttui, niin sitten tottelee kyllä. Mutta itse en saa enää moneen tuntiin unta, koska jouduin suuttumaan.
Ap
Kuulostaa siltä, että olet lapselle turvallinen vanhempi ja hänellä on turvallinen koti muutenkin.
Selvästikään suuttumisesi ei ole lapselle ongelma.
Luulisin, että sinun on helpompi tarkastella ja muuttaa omaa reaktiotasi omiin aggression tunteisiisi kuin muuttaa lasta.
Lyhytterapia tai ihan vain luotettavan ystävän kanssa jutustelu voisi ehkä auttaa? On ihan ok suuttua, etkä vaaranna lasta tai luo hänelle vihamielistä kasvuympäristöä, vaikka laittaisit välillä rajoja kipakastikin.
Keskushermoston rauhoittamiseen on myös helppoja keinoja, kuten kasvojen ja hiusrajan sively jääpalalla tai upottaminen kylmään veteen, perhoshalaus ja uloshengitykseen keskittyminen. Näistä voi olla sinulle apua suuttumistilannetta purkaessasi.
Tsemppiä!
Kiitos ystävällisestä viestistäsi! Oli mukava lukea tsemppaava kommentti.
En minäkään usko, että suuttumiseni vaarantaa lapseni. Mutta suuttumiseni vaarantaa minut itseni, oman hyvinvointini siis. Koska olen aivan valtaisin uupunut sen jälkeen kun olen suuttunut tai ollut vihainen. Se kertakaikkiaan vie kaikki voimani. Noin muuten olen ihan iloinen, rento ja energinen hyvinvoiva ihminen. Olen yrittänyt saada ympärilleni ihmissuhteita, joissa ei suututtaisi vaan asiat hoidettaisiin keskustelemalla. Ja nyt minulla on lapsi, joka jostain syystä ei usko ennen kuin suutun. Saatan olla suuttumisen jälkeen tunnin aivan voimaton, vaikka mitä rentoutumistekniikoita yrittäisin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni sun viesteistä ap. Inhoan suuttumista ja suorastaan vtuttaa kun ei mee hyvällä jakeluun. Ja just tollaset tilanteet ettei vaan kertakaikkiaan mitään voi tehdä tai sanoa että tilanne olisi hallinnassa. Itselläni on ongelma juuri siinä että ahdistun kun en hallitse tilannetta (= en saa vaikka lasta lopettamaan huutamista) ja se suututtaa. Huono omatunto seuraa aina suuttumisen jälkeen. Vaatii ihan hirveästi tekemistä että pystyy omat tunteet hallitsemaan.
Miten voit olla noin avuton lapsen suhteen? Vaikka sinulla on lapseen nähden täysi fyysinen ja psyykkinen ylivoima.
WTF fyysinen ja psyykkinen ylivoima? Kuulostaa ihan sairaalta jutulta tuo kommenttisi.
Sulla on keinot aika vähissä, täytyy sanoa, jos ainoa keino on suuttua. Tällaisia yksinkertaisia vanhempia on varmasti paljon, et ole ainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!
Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap
Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.
Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap
Tarkoitin, että jos ei pue, sinä puet. Jos ei kävele, sinä kannat. Jos juoksee, otat kädestä kiinni. Jne. Hän tietää, mitä on pyydetty, mutta jos ei tee, sinä teet. Ei sen kummempaa. Enkä tarkoita, että raivopäänä kiskot vaatteita. Asenne enemmän ihmettelevä: no mikä on kun et jaksa pukea, minä autan...
Nuo on aika ilmeisiä ja helppoja tilanteita. Kyllähän tuollaiset hoituu. Mutta entäs se kun teen ruokaa ja lapsi tulee koko ajan roikkumaan jalassani niin että meinaan kaatua? Mikään pois vieminen, muuhun tekemiseen ohjaaminen, selkeä kielto tms ei toimi. Palaa aina sekunnissa takaisin. Tai entäs se kun lapsi huutaa sängyssä lallalllaallaa täysiä kun muut yrittää nukkua? Milläs teen hänen puolesta sen hiljaa olemisen? Ap
Varmaan lopettaisin ruuan laittamisen ja oltaisiin nälässä kunnes lapsi ihmettelee, milloin ja mitä syödään. Toki oma lapseni olisi jo alunperin varmaan mukana keittiötouhuissa. Kattamassa pöytää yms. No ei kai sitä itse voi mennä ennen lasta nukkumaan. Ei kun palauttaa sänkyyn mitään sanomatta. Ovi kiinni. Huutakoon. Ei kai se iäti jaksa.
Toki lapseni saisi olla mukana niissä keittiötouhuissa, mutta kun ei suostu olemaan vaan haluaa roikkua jalassani. Jos ohjaan vaikka kattamaan pöytää ei kata vaan tulee roikkumaan jalassani. Ymmärräthän.
Ja joo, ennen lasta ei voi mennä nukkumaan itse, mutta jos itse tarvisi nukahtaa jo klo 22:30 ja lapsi lallattaa klo 23 täysiä sängyssään, niin tajuat kai että se on ongelma. Kun hänelle suuttui, niin sitten tottelee kyllä. Mutta itse en saa enää moneen tuntiin unta, koska jouduin suuttumaan.
Ap
Kuulostaa siltä, että olet lapselle turvallinen vanhempi ja hänellä on turvallinen koti muutenkin.
Selvästikään suuttumisesi ei ole lapselle ongelma.
Luulisin, että sinun on helpompi tarkastella ja muuttaa omaa reaktiotasi omiin aggression tunteisiisi kuin muuttaa lasta.
Lyhytterapia tai ihan vain luotettavan ystävän kanssa jutustelu voisi ehkä auttaa? On ihan ok suuttua, etkä vaaranna lasta tai luo hänelle vihamielistä kasvuympäristöä, vaikka laittaisit välillä rajoja kipakastikin.
Keskushermoston rauhoittamiseen on myös helppoja keinoja, kuten kasvojen ja hiusrajan sively jääpalalla tai upottaminen kylmään veteen, perhoshalaus ja uloshengitykseen keskittyminen. Näistä voi olla sinulle apua suuttumistilannetta purkaessasi.
Tsemppiä!
Kiitos ystävällisestä viestistäsi! Oli mukava lukea tsemppaava kommentti.
En minäkään usko, että suuttumiseni vaarantaa lapseni. Mutta suuttumiseni vaarantaa minut itseni, oman hyvinvointini siis. Koska olen aivan valtaisin uupunut sen jälkeen kun olen suuttunut tai ollut vihainen. Se kertakaikkiaan vie kaikki voimani. Noin muuten olen ihan iloinen, rento ja energinen hyvinvoiva ihminen. Olen yrittänyt saada ympärilleni ihmissuhteita, joissa ei suututtaisi vaan asiat hoidettaisiin keskustelemalla. Ja nyt minulla on lapsi, joka jostain syystä ei usko ennen kuin suutun. Saatan olla suuttumisen jälkeen tunnin aivan voimaton, vaikka mitä rentoutumistekniikoita yrittäisin. Ap
Minun on helppo uskoa tämä, tulen itsekin kodista, jossa on huudettu paljon ajoittain. Omalla kohdallani jouduin käsittelemään uupumisen ja voimattomuuden tunteita aikuisena suhteessa äitiini. Oli aika, jolloin menin aivan romuksi, jos panin hänelle vastaan, ja yhtä romuksi, jos myötäilin häntä. Eri tavoin harjoittelemalla tunteet helpottivat, hitaasti, ja minun on muutenkin helpompi tunnistaa ja purkaa turvallisesti oma aggressioni. Olen sama ihminen edelleen, mutta uupuminen on harvinaisempaa ja menee nopeammin ohi. Useampi vuosi tässä on jo mennyt.
Sinun kohdallasi kaikki on varmasti intensiivisempää, kun haastajasi on oma pieni lapsesi, jonka seurassa olet valtaosan ajasta. Siksi toivotan sinulle uudelleen tsemppiä!
Joka tapauksessa aggression tunteminen ei ole vaarallista, ja sen voi myös purkaa ja ilmaista toisia satuttamatta, niin kuin taidat jo tehdäkin. Toivottavasti ajan mittaan myös omat stressi/traumareaktiosi hellittävät
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!
Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap
Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.
Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap
Tarkoitin, että jos ei pue, sinä puet. Jos ei kävele, sinä kannat. Jos juoksee, otat kädestä kiinni. Jne. Hän tietää, mitä on pyydetty, mutta jos ei tee, sinä teet. Ei sen kummempaa. Enkä tarkoita, että raivopäänä kiskot vaatteita. Asenne enemmän ihmettelevä: no mikä on kun et jaksa pukea, minä autan...
Nuo on aika ilmeisiä ja helppoja tilanteita. Kyllähän tuollaiset hoituu. Mutta entäs se kun teen ruokaa ja lapsi tulee koko ajan roikkumaan jalassani niin että meinaan kaatua? Mikään pois vieminen, muuhun tekemiseen ohjaaminen, selkeä kielto tms ei toimi. Palaa aina sekunnissa takaisin. Tai entäs se kun lapsi huutaa sängyssä lallalllaallaa täysiä kun muut yrittää nukkua? Milläs teen hänen puolesta sen hiljaa olemisen? Ap
Varmaan lopettaisin ruuan laittamisen ja oltaisiin nälässä kunnes lapsi ihmettelee, milloin ja mitä syödään. Toki oma lapseni olisi jo alunperin varmaan mukana keittiötouhuissa. Kattamassa pöytää yms. No ei kai sitä itse voi mennä ennen lasta nukkumaan. Ei kun palauttaa sänkyyn mitään sanomatta. Ovi kiinni. Huutakoon. Ei kai se iäti jaksa.
Toki lapseni saisi olla mukana niissä keittiötouhuissa, mutta kun ei suostu olemaan vaan haluaa roikkua jalassani. Jos ohjaan vaikka kattamaan pöytää ei kata vaan tulee roikkumaan jalassani. Ymmärräthän.
Ja joo, ennen lasta ei voi mennä nukkumaan itse, mutta jos itse tarvisi nukahtaa jo klo 22:30 ja lapsi lallattaa klo 23 täysiä sängyssään, niin tajuat kai että se on ongelma. Kun hänelle suuttui, niin sitten tottelee kyllä. Mutta itse en saa enää moneen tuntiin unta, koska jouduin suuttumaan.
Ap
Kuulostaa siltä, että olet lapselle turvallinen vanhempi ja hänellä on turvallinen koti muutenkin.
Selvästikään suuttumisesi ei ole lapselle ongelma.
Luulisin, että sinun on helpompi tarkastella ja muuttaa omaa reaktiotasi omiin aggression tunteisiisi kuin muuttaa lasta.
Lyhytterapia tai ihan vain luotettavan ystävän kanssa jutustelu voisi ehkä auttaa? On ihan ok suuttua, etkä vaaranna lasta tai luo hänelle vihamielistä kasvuympäristöä, vaikka laittaisit välillä rajoja kipakastikin.
Keskushermoston rauhoittamiseen on myös helppoja keinoja, kuten kasvojen ja hiusrajan sively jääpalalla tai upottaminen kylmään veteen, perhoshalaus ja uloshengitykseen keskittyminen. Näistä voi olla sinulle apua suuttumistilannetta purkaessasi.
Tsemppiä!
Kiitos ystävällisestä viestistäsi! Oli mukava lukea tsemppaava kommentti.
En minäkään usko, että suuttumiseni vaarantaa lapseni. Mutta suuttumiseni vaarantaa minut itseni, oman hyvinvointini siis. Koska olen aivan valtaisin uupunut sen jälkeen kun olen suuttunut tai ollut vihainen. Se kertakaikkiaan vie kaikki voimani. Noin muuten olen ihan iloinen, rento ja energinen hyvinvoiva ihminen. Olen yrittänyt saada ympärilleni ihmissuhteita, joissa ei suututtaisi vaan asiat hoidettaisiin keskustelemalla. Ja nyt minulla on lapsi, joka jostain syystä ei usko ennen kuin suutun. Saatan olla suuttumisen jälkeen tunnin aivan voimaton, vaikka mitä rentoutumistekniikoita yrittäisin. Ap
Minun on helppo uskoa tämä, tulen itsekin kodista, jossa on huudettu paljon ajoittain. Omalla kohdallani jouduin käsittelemään uupumisen ja voimattomuuden tunteita aikuisena suhteessa äitiini. Oli aika, jolloin menin aivan romuksi, jos panin hänelle vastaan, ja yhtä romuksi, jos myötäilin häntä. Eri tavoin harjoittelemalla tunteet helpottivat, hitaasti, ja minun on muutenkin helpompi tunnistaa ja purkaa turvallisesti oma aggressioni. Olen sama ihminen edelleen, mutta uupuminen on harvinaisempaa ja menee nopeammin ohi. Useampi vuosi tässä on jo mennyt.
Sinun kohdallasi kaikki on varmasti intensiivisempää, kun haastajasi on oma pieni lapsesi, jonka seurassa olet valtaosan ajasta. Siksi toivotan sinulle uudelleen tsemppiä!
Joka tapauksessa aggression tunteminen ei ole vaarallista, ja sen voi myös purkaa ja ilmaista toisia satuttamatta, niin kuin taidat jo tehdäkin. Toivottavasti ajan mittaan myös omat stressi/traumareaktiosi hellittävät <3
Voimattomuutta ja tunne-eläytymistä. Sitä on nykyvanhemmuus. Kaukana ovat ne ajat, jolloin vanhempien oletettiin laittavan lapsensa kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on keinot aika vähissä, täytyy sanoa, jos ainoa keino on suuttua.
Jotain 60-lukuako elät jos kuvittelet että on ok alistaa lapsi? Tietoksesi, että se on ihan laissakin kielletty: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1983/19830361#L1P1
Miksi sen lapsen pitää totella? Unohtiko ap opettaa oikean ja väärän eron?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!
Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap
Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.
Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap
Tarkoitin, että jos ei pue, sinä puet. Jos ei kävele, sinä kannat. Jos juoksee, otat kädestä kiinni. Jne. Hän tietää, mitä on pyydetty, mutta jos ei tee, sinä teet. Ei sen kummempaa. Enkä tarkoita, että raivopäänä kiskot vaatteita. Asenne enemmän ihmettelevä: no mikä on kun et jaksa pukea, minä autan...
Nuo on aika ilmeisiä ja helppoja tilanteita. Kyllähän tuollaiset hoituu. Mutta entäs se kun teen ruokaa ja lapsi tulee koko ajan roikkumaan jalassani niin että meinaan kaatua? Mikään pois vieminen, muuhun tekemiseen ohjaaminen, selkeä kielto tms ei toimi. Palaa aina sekunnissa takaisin. Tai entäs se kun lapsi huutaa sängyssä lallalllaallaa täysiä kun muut yrittää nukkua? Milläs teen hänen puolesta sen hiljaa olemisen? Ap
Varmaan lopettaisin ruuan laittamisen ja oltaisiin nälässä kunnes lapsi ihmettelee, milloin ja mitä syödään. Toki oma lapseni olisi jo alunperin varmaan mukana keittiötouhuissa. Kattamassa pöytää yms. No ei kai sitä itse voi mennä ennen lasta nukkumaan. Ei kun palauttaa sänkyyn mitään sanomatta. Ovi kiinni. Huutakoon. Ei kai se iäti jaksa.
Toki lapseni saisi olla mukana niissä keittiötouhuissa, mutta kun ei suostu olemaan vaan haluaa roikkua jalassani. Jos ohjaan vaikka kattamaan pöytää ei kata vaan tulee roikkumaan jalassani. Ymmärräthän.
Ja joo, ennen lasta ei voi mennä nukkumaan itse, mutta jos itse tarvisi nukahtaa jo klo 22:30 ja lapsi lallattaa klo 23 täysiä sängyssään, niin tajuat kai että se on ongelma. Kun hänelle suuttui, niin sitten tottelee kyllä. Mutta itse en saa enää moneen tuntiin unta, koska jouduin suuttumaan.
Ap
Kuulostaa siltä, että olet lapselle turvallinen vanhempi ja hänellä on turvallinen koti muutenkin.
Selvästikään suuttumisesi ei ole lapselle ongelma.
Luulisin, että sinun on helpompi tarkastella ja muuttaa omaa reaktiotasi omiin aggression tunteisiisi kuin muuttaa lasta.
Lyhytterapia tai ihan vain luotettavan ystävän kanssa jutustelu voisi ehkä auttaa? On ihan ok suuttua, etkä vaaranna lasta tai luo hänelle vihamielistä kasvuympäristöä, vaikka laittaisit välillä rajoja kipakastikin.
Keskushermoston rauhoittamiseen on myös helppoja keinoja, kuten kasvojen ja hiusrajan sively jääpalalla tai upottaminen kylmään veteen, perhoshalaus ja uloshengitykseen keskittyminen. Näistä voi olla sinulle apua suuttumistilannetta purkaessasi.
Tsemppiä!
Kiitos ystävällisestä viestistäsi! Oli mukava lukea tsemppaava kommentti.
En minäkään usko, että suuttumiseni vaarantaa lapseni. Mutta suuttumiseni vaarantaa minut itseni, oman hyvinvointini siis. Koska olen aivan valtaisin uupunut sen jälkeen kun olen suuttunut tai ollut vihainen. Se kertakaikkiaan vie kaikki voimani. Noin muuten olen ihan iloinen, rento ja energinen hyvinvoiva ihminen. Olen yrittänyt saada ympärilleni ihmissuhteita, joissa ei suututtaisi vaan asiat hoidettaisiin keskustelemalla. Ja nyt minulla on lapsi, joka jostain syystä ei usko ennen kuin suutun. Saatan olla suuttumisen jälkeen tunnin aivan voimaton, vaikka mitä rentoutumistekniikoita yrittäisin. Ap
Minun on helppo uskoa tämä, tulen itsekin kodista, jossa on huudettu paljon ajoittain. Omalla kohdallani jouduin käsittelemään uupumisen ja voimattomuuden tunteita aikuisena suhteessa äitiini. Oli aika, jolloin menin aivan romuksi, jos panin hänelle vastaan, ja yhtä romuksi, jos myötäilin häntä. Eri tavoin harjoittelemalla tunteet helpottivat, hitaasti, ja minun on muutenkin helpompi tunnistaa ja purkaa turvallisesti oma aggressioni. Olen sama ihminen edelleen, mutta uupuminen on harvinaisempaa ja menee nopeammin ohi. Useampi vuosi tässä on jo mennyt.
Sinun kohdallasi kaikki on varmasti intensiivisempää, kun haastajasi on oma pieni lapsesi, jonka seurassa olet valtaosan ajasta. Siksi toivotan sinulle uudelleen tsemppiä!
Joka tapauksessa aggression tunteminen ei ole vaarallista, ja sen voi myös purkaa ja ilmaista toisia satuttamatta, niin kuin taidat jo tehdäkin. Toivottavasti ajan mittaan myös omat stressi/traumareaktiosi hellittävät <3
Voimattomuutta ja tunne-eläytymistä. Sitä on nykyvanhemmuus. Kaukana ovat ne ajat, jolloin vanhempien oletettiin laittavan lapsensa kuriin.
Ap:n lapsi kuulostaa ihan normaalin pöllöilevältä viisivuotiaalta. Kaikki eivät toki temppuile samoin, lapsissa on eroja.
Laita sinä kuriin ketä ja mitä haluat, kunhan muistat, että fyysinen kuritus on aina lainvastaista.
Vierailija kirjoitti:
fyysinen kuritus on aina lainvastaista.
Ei ole Suomen rajojen ulkopuolella.
Ei liity pelkoja. Minut vain valtaa aivan massiivinen uupumus aina kun joku suuttuu tai jos itse suutun. De ei liity lapseeni sinänsä vaan pätee kaikkiin tilanteisiin. Ap