Miksi lapsi ei usko ennen kuin hänelle suuttuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitse sotasi.

Mitähän tämäkin käytännössä tarkoittaa?

Ap

Ihan kaikkeen lapsen pelleilyyn, jne ei kannata lähteä mukaan. Vähemmän älä, ei, jne. Ja sitä omaa tilaa ja aikaa lapselle ettet ole koko ajan ohjaamassa ja säätelemässä.

Yritän usein antaa lapselle omaa tilaa, mutta mitä enemmän niin teen sitä enemmän hän roikkuu minussa ja kärttää ohjaamista ja säätelyä. Ap

Siksi että se on lapsi. Kaikki me ollaan erilaisia persoonia, sinun lapsi vaan on tuollainen. Kehitä omaa itsetuntoasi, ei se lapsi mene rikki vaikka sille suuttuukin.

semmoisen olet sitten kasvattanut

Noh, meillä se on vieläkin samanlaista, ikää 15v. Todellakin ottaa päähän ja harmittaa, ettei voi reagoida ennen kuin pitää hermostua. Valitettavasti minulla ei ole aapeelle neuvoja. Toiselle lapselle ei ole juuri koskaan tarvinnut sanoa ja tuolle toiselle kaikesta ja lopulta aina hermostumisen kautta. Valitse sotasi ei toimi meillä, koska kaikesta joutuu sanomaan. Oman huoneen siivoamisesta, se on aina pommin jäljiltä, roskakori pursuaa lattialle, vaatteita säilytetään lattialla, petivaatteita ei vaihtaisi varmaan ikinä ellei sanota. Kun astiat loppuu keittiöstä, tiedämme mistä huoneesta etsiä likaisia. Kaikesta on pakko sanoa, koska nuo ovat ihan perusjuttuja siisteydestä yms., jotka pitää kaikkien opetella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!

Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap

Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mitään ratkaisuja tilanteeseen, mutta kiinnostaa nämä kasvatusasiat.  Millainen vanhempi noin muuten olet?  Jos lapsi toimii ainoasaan silloin kun on äärimmäinen pakko, niin mistä se mahtaa johtua?  Onko kyseessä vaikka sellainen tilanne, että kaikki tehdään lapsen puolesta, jolloin odottaa aina vaan seuraavaa käskyä mitä milloinkin tehdään eikä itse pohdiskele mitään ja sitten ottaa tilaa itselleen tuolla tavalla? Vai onko asia täysin päin vastoin? Onko lapsella liikaa vastuuta itsestään?  

Tai sitten joku ihan muu syy.  Ehkä se vaan kuuluu lapsuuteen ja kasvamiseen ylipäätään. Rajojahan siinä kokeillaan.

Millainen vanhempi olen muuten? Mielestäni johdonmukainen ja jämäkkä ja suora, mutta rauhallinen ja mukava. Vietän paljon aikaa lapsen kanssa. Huono puoleni on se, että olen vähän väsynyt. Mielestäni lapsella ei ole liikaa vastuuta itsestään, vaan olen aika huolehtivainen, kuitenkin kannustan paljon tekemään itsekin. Ap

Kysymys:  leikitkö koskaan lapsesi kanssa?  Itse olen huomannut, että kun leikkii lapsen kanssa, niin silloin lapseen syntyy ihan omanlainen yhteys. Lapsi on tällöin paljon halukkaampi esimerkiksi keskustelemaan asioista.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!

Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap

Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.

Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kysymys:  leikitkö koskaan lapsesi kanssa?  Itse olen huomannut, että kun leikkii lapsen kanssa, niin silloin lapseen syntyy ihan omanlainen yhteys. Lapsi on tällöin paljon halukkaampi esimerkiksi keskustelemaan asioista.  

Joka päivä. Välillä montakin tuntia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä rangaistuksia teillä on käytössä lapselle?

Rangaistusten käyttöä ei suositella. Nykyisin se on niin, että ensin sanoitetaan ja sitten kun se ei auta niin huudetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mitään ratkaisuja tilanteeseen, mutta kiinnostaa nämä kasvatusasiat.  Millainen vanhempi noin muuten olet?  Jos lapsi toimii ainoasaan silloin kun on äärimmäinen pakko, niin mistä se mahtaa johtua?  Onko kyseessä vaikka sellainen tilanne, että kaikki tehdään lapsen puolesta, jolloin odottaa aina vaan seuraavaa käskyä mitä milloinkin tehdään eikä itse pohdiskele mitään ja sitten ottaa tilaa itselleen tuolla tavalla? Vai onko asia täysin päin vastoin? Onko lapsella liikaa vastuuta itsestään?  

Tai sitten joku ihan muu syy.  Ehkä se vaan kuuluu lapsuuteen ja kasvamiseen ylipäätään. Rajojahan siinä kokeillaan.

Millainen vanhempi olen muuten? Mielestäni johdonmukainen ja jämäkkä ja suora, mutta rauhallinen ja mukava. Vietän paljon aikaa lapsen kanssa. Huono puoleni on se, että olen vähän väsynyt. Mielestäni lapsella ei ole liikaa vastuuta itsestään, vaan olen aika huolehtivainen, kuitenkin kannustan paljon tekemään itsekin. Ap

Kuinka isosta ongelmasta tässä ylipäätään on kyse? Onko se luokkaa täytyy viedä lapsi psykologin vastaanotolle vai onko se sellaista arjen vaikeutta, jota ei jaksaisi. Haluaisit asioiden sujuvan mutkitta ja nopeasti, mutta niin ei tapahdu?  

Onko lapsi enemmän herkkä vai ei-herkkä?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mitään ratkaisuja tilanteeseen, mutta kiinnostaa nämä kasvatusasiat.  Millainen vanhempi noin muuten olet?  Jos lapsi toimii ainoasaan silloin kun on äärimmäinen pakko, niin mistä se mahtaa johtua?  Onko kyseessä vaikka sellainen tilanne, että kaikki tehdään lapsen puolesta, jolloin odottaa aina vaan seuraavaa käskyä mitä milloinkin tehdään eikä itse pohdiskele mitään ja sitten ottaa tilaa itselleen tuolla tavalla? Vai onko asia täysin päin vastoin? Onko lapsella liikaa vastuuta itsestään?  

Tai sitten joku ihan muu syy.  Ehkä se vaan kuuluu lapsuuteen ja kasvamiseen ylipäätään. Rajojahan siinä kokeillaan.

Millainen vanhempi olen muuten? Mielestäni johdonmukainen ja jämäkkä ja suora, mutta rauhallinen ja mukava. Vietän paljon aikaa lapsen kanssa. Huono puoleni on se, että olen vähän väsynyt. Mielestäni lapsella ei ole liikaa vastuuta itsestään, vaan olen aika huolehtivainen, kuitenkin kannustan paljon tekemään itsekin. Ap

Kuinka isosta ongelmasta tässä ylipäätään on kyse? Onko se luokkaa täytyy viedä lapsi psykologin vastaanotolle vai onko se sellaista arjen vaikeutta, jota ei jaksaisi. Haluaisit asioiden sujuvan mutkitta ja nopeasti, mutta niin ei tapahdu?  

En minä sitä luule, että asioiden pitäisi tapahtua nopeasti ja mutkitta. Ongelma on se, että en itse kestä suuttumisia ja vihaisuutta. Ja inhoan itseäni paljon joka kerta kun joudun suuttumaan ja sanomaan vihaisesti. Väsyn siitä joka kerta valtavasti. Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsi enemmän herkkä vai ei-herkkä?  

Enemmän herkkä. Ap

Ainahan on äidit huutaneet lapsilleen. Lapset tykkää sellaisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!

Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap

Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.

Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap

Tarkoitin, että jos ei pue, sinä puet. Jos ei kävele, sinä kannat. Jos juoksee, otat kädestä kiinni. Jne. Hän tietää, mitä on pyydetty, mutta jos ei tee, sinä teet. Ei sen kummempaa. Enkä tarkoita, että raivopäänä kiskot vaatteita. Asenne enemmän ihmettelevä: no mikä on kun et jaksa pukea, minä autan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mitään ratkaisuja tilanteeseen, mutta kiinnostaa nämä kasvatusasiat.  Millainen vanhempi noin muuten olet?  Jos lapsi toimii ainoasaan silloin kun on äärimmäinen pakko, niin mistä se mahtaa johtua?  Onko kyseessä vaikka sellainen tilanne, että kaikki tehdään lapsen puolesta, jolloin odottaa aina vaan seuraavaa käskyä mitä milloinkin tehdään eikä itse pohdiskele mitään ja sitten ottaa tilaa itselleen tuolla tavalla? Vai onko asia täysin päin vastoin? Onko lapsella liikaa vastuuta itsestään?  

Tai sitten joku ihan muu syy.  Ehkä se vaan kuuluu lapsuuteen ja kasvamiseen ylipäätään. Rajojahan siinä kokeillaan.

Millainen vanhempi olen muuten? Mielestäni johdonmukainen ja jämäkkä ja suora, mutta rauhallinen ja mukava. Vietän paljon aikaa lapsen kanssa. Huono puoleni on se, että olen vähän väsynyt. Mielestäni lapsella ei ole liikaa vastuuta itsestään, vaan olen aika huolehtivainen, kuitenkin kannustan paljon tekemään itsekin. Ap

Kuinka isosta ongelmasta tässä ylipäätään on kyse? Onko se luokkaa täytyy viedä lapsi psykologin vastaanotolle vai onko se sellaista arjen vaikeutta, jota ei jaksaisi. Haluaisit asioiden sujuvan mutkitta ja nopeasti, mutta niin ei tapahdu?  

En minä sitä luule, että asioiden pitäisi tapahtua nopeasti ja mutkitta. Ongelma on se, että en itse kestä suuttumisia ja vihaisuutta. Ja inhoan itseäni paljon joka kerta kun joudun suuttumaan ja sanomaan vihaisesti. Väsyn siitä joka kerta valtavasti. Ap

Niin niin, eli tässä on enemmän kyse sun omasta tilasta ja tunteidenkäsittelystä?  Onko teillä lapsuudessa kielletty kaikki ikävät tunteet tai jotain?  Vai oletko perheestä, jossa olet jatkuvasti altistunut katselemaan vierestä riitelyä?

Tokihan se varmaan turhauttaa jos on tottunut toimimaan asiallisesti ja saamaan asiat sillä selviksi.  Nyt sitten se ei toimikkaan.  

Mietitkö esimerkiksi sellaisia asioita että millainen ihminen oikeasti olet tai että käsityksesi itsestäsi on muuttunut kun päädytkin huutamaan lapsille?  Vai mitä mielessä pyörii?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mitään ratkaisuja tilanteeseen, mutta kiinnostaa nämä kasvatusasiat.  Millainen vanhempi noin muuten olet?  Jos lapsi toimii ainoasaan silloin kun on äärimmäinen pakko, niin mistä se mahtaa johtua?  Onko kyseessä vaikka sellainen tilanne, että kaikki tehdään lapsen puolesta, jolloin odottaa aina vaan seuraavaa käskyä mitä milloinkin tehdään eikä itse pohdiskele mitään ja sitten ottaa tilaa itselleen tuolla tavalla? Vai onko asia täysin päin vastoin? Onko lapsella liikaa vastuuta itsestään?  

Tai sitten joku ihan muu syy.  Ehkä se vaan kuuluu lapsuuteen ja kasvamiseen ylipäätään. Rajojahan siinä kokeillaan.

Millainen vanhempi olen muuten? Mielestäni johdonmukainen ja jämäkkä ja suora, mutta rauhallinen ja mukava. Vietän paljon aikaa lapsen kanssa. Huono puoleni on se, että olen vähän väsynyt. Mielestäni lapsella ei ole liikaa vastuuta itsestään, vaan olen aika huolehtivainen, kuitenkin kannustan paljon tekemään itsekin. Ap

Kuinka isosta ongelmasta tässä ylipäätään on kyse? Onko se luokkaa täytyy viedä lapsi psykologin vastaanotolle vai onko se sellaista arjen vaikeutta, jota ei jaksaisi. Haluaisit asioiden sujuvan mutkitta ja nopeasti, mutta niin ei tapahdu?  

En minä sitä luule, että asioiden pitäisi tapahtua nopeasti ja mutkitta. Ongelma on se, että en itse kestä suuttumisia ja vihaisuutta. Ja inhoan itseäni paljon joka kerta kun joudun suuttumaan ja sanomaan vihaisesti. Väsyn siitä joka kerta valtavasti. Ap

Miksi sinua suututtaa? Lapsesi ei vielä osaa tai syystä tai toisesta pysty. Auta häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!

Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap

Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.

Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap

Tarkoitin, että jos ei pue, sinä puet. Jos ei kävele, sinä kannat. Jos juoksee, otat kädestä kiinni. Jne. Hän tietää, mitä on pyydetty, mutta jos ei tee, sinä teet. Ei sen kummempaa. Enkä tarkoita, että raivopäänä kiskot vaatteita. Asenne enemmän ihmettelevä: no mikä on kun et jaksa pukea, minä autan...

Nuo on aika ilmeisiä ja helppoja tilanteita. Kyllähän tuollaiset hoituu. Mutta entäs se kun teen ruokaa ja lapsi tulee koko ajan roikkumaan jalassani niin että meinaan kaatua? Mikään pois vieminen, muuhun tekemiseen ohjaaminen, selkeä kielto tms ei toimi. Palaa aina sekunnissa takaisin. Tai entäs se kun lapsi huutaa sängyssä lallalllaallaa täysiä kun muut yrittää nukkua? Milläs teen hänen puolesta sen hiljaa olemisen? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä välttää kieltämistä. On järkevämpää sanoa: Kävele! kuin pitkästi selittää: Kulta pieni täällä ei saa nyt juosta, kun on paljon ihmisiä ja voit kaatua ja ja. Muutenkin aina lyhyet selkeät ohjeet. Jos ei onnistu, ohjaat oikean toiminnan kädestä pitäen. Kiitä heti, kun jokin onnistuu!

Noin teenkin. Mutta ei usko ennen kuin suutun. Ap

Ei tuo sisältänyt suuttumista. Ohjaat tyynen rauhallisesti. Ei tarvitse edes sanoa mitään.

Asiat ei tapahdu ohjaamalla. Vasta suuttumalla. Ap

Tarkoitin, että jos ei pue, sinä puet. Jos ei kävele, sinä kannat. Jos juoksee, otat kädestä kiinni. Jne. Hän tietää, mitä on pyydetty, mutta jos ei tee, sinä teet. Ei sen kummempaa. Enkä tarkoita, että raivopäänä kiskot vaatteita. Asenne enemmän ihmettelevä: no mikä on kun et jaksa pukea, minä autan...

Jos lapsi ei halua pukea niin sitten hän vaan jättää pukematta jolloin äiti tulee kohta pukemaan hänet. Lapset ovat paljon fiksumpia näissä asioissa, koska heidän toimintansa pohjautuu käytännön havaintoihin ja niiden soveltamiseen, siinä missä äiti joutuu noudattamaan kasvatusohjeita. Tyypillinen 4-vuotias manipuloi äitiään ihan 10-0, eikä äiti voi kuin katsoa avuttomana vierestä.