Vaatteiden hinnat nousseet ihan älyttömiksi!
Eilen kiertelin vaatekaupoilla, mutta eipä oikein mitään raaskinut ostaa. Ihan järkyttäviä hintoja.
Esim. Cubuksella huonolaatuinen villapaita 49,90!
Ennen maksoi varmaan sen 20-30€.
Onneksi on kirpputorit olemassa. Voisinpa veikata että näillä hinnoilla ei normaalikuluttajilla ole varaa enää uutta ostaa.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa nuoruudessani 90-luvulla vaatteita ostettiin niin vähän, että muistan vieläkin varmaan jokaisen yläasteaikojen vaatteeni. Myös varakkailla oli näin. Sitten muuttui vuosituhannen vaihteessa. Usein mietin, että viimeistä ikäluokkaa olin, joka koki nuoruutta ennen kerskakulutusta.
Silloin kaupoissa oli vain noin kolme kautta, ja kun ne kauden vaatteet ilmestyivät niistä ostettiin pari ja sitten ei ollutkaan sen enempää ostettavaa. Vaikka Seppälässä.
Nykyään on 20 kautta, vähintään, joka viikko tulee uusia kamoja.
Ennen vanhaan oli tosiaan tavallista, että mallisto vaihtui korkeintaan 4 kertaa vuodessa. Nykyään esim. hyperpikamuoti yritys SHEIN lisää 6000 uutta tuotetta valikoimaansa PÄIVITTÄIN.
Eikä SHEIN ole edes ainoa, vaan näitä muitakin vain netissä myyviä pikamuotibrändejä on viime vuosina noussut kuin sieniä sateella. Ei aikuiset näistä tiedä, kun markkinointi tapahtuu TikTokissa, Instagramissa ja tuotteita myydään pelkästään nettikaupoissa. Fashion Nova, Pretty Little Thing, BooHoo ja SHEIN varmaan ne isoimmat. Jokainen näistä tuuttaa markkinoille tuhansittain uutta riepua joka päivä. Planeetta kiittää.
Veikkaan myös, että kun ne perinteiset kivijalkakaupan pikamuotiketjut, kuten Cubus, H&M, Gina hinnoittelevat itsensä kuluttajien uloittumattomiin, yhä useampi alkaa tilata jostain SHEIN:istä, kun ei ole varaa eikä halua maksaa jostain polyesteripaidasta 50e.
Vierailija kirjoitti:
Kumpi on suurempi ongelma? Ostaa kerskakulutuksena paljon kalliita vaatteita turhaan vai ostaa muutaman tarpeellisen vaatteen halpamerkkiä? Kun ottaa huomioon, että ne kaikki vaatteet tulee sieltä samoilta tehtailta, mielestäni on huonoin juttu se, että ostaa yli tarpeen turhaa tavaraa ja vieläpä verkkokaupasta lennättää tavaraa ympäri maailmaa tänne ja takaisin.
Mistä ihmeestä tulee tämä harhakäsitys, että kaikki maailman vaatteet tulisivat samoilta tehtailta?
Ajatteletko myös kaikkien maailman autojen tulevan samoilta tehtailta? Kaikkien maailman broilerien? Kaikkien maailman korujen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalliit ja halvat tehdään samoissa tehtaissa. Kalliissa vaatteissa on joskus parempi materiaali, mutta ei aina. Nopeasti oppii tuntemaan mikä kangas nyppyyntyy tai haperoituu viikossa ja mikä kestää.
Kasarin vaatteet olivat todella kestäviä.Minulla on vielä käytössä joitakin 80-luvun vaatteita varsin hyväkuntoisina ja samaan aikaan muutama kuukauden ikäiset ja pari kertaa pestyt vinku-intioiden paskarääsyt ovat valmiita räteiksi.
Olenkin päätynyt siihen ratkaisuun, että paskaräteistä en maksa enää mitään. Pitäkööt bangladesinpaskansa.
Surkeimpia kaikista surkeista ovat kengät. Vaikka ostat kokoa 49 niin ei mahdu jalkaan, vain pituus kasvaa, ei leveys eikä rintavuus. Tunge sinne sitten suomalaista jalkaa, saatana.
Nykyään kuljenkin sievin työturvakengissä, ainoat missä on minulle sopiva lesti.
Sehän se vasta onkin omituista, miten samanaikaisesti kun ympäristöasioista on tultu yhä tietoisemmiksi, laatu monissa tuotteissa on laskenut. Koskee kodinkoneita, vaatteita, huonekaluja, lukkoja, hanoja, melkein mitä vaan. Ennen kaikki tehtiin kestämään ja niin, että pystyi korjaamaan.
Ai, mä ostin just uuden takin alesta 14e. Ei hinta päätä tai kukkaroa huimannut.

Me kuluttajat olemme valinneet sen halvan vaihtoehdon niin monta kertaa, ettei kalliimpaa enää ole.
Cubus on tosiaan hiukan hintavampi kuin halvimmat halpakaupat, mutta minkään muun kaupan farkut eivät sovi mun vartalon mallille yhtä hyvin kuin Cubuksen, ei halvat eikä kalliit. Muuten ostan ison osan vaatteista kirpparilta. Löytyy helmiä, olen esim. ostanut parilla eurolla TeeJays merkkisiä paksua sileää puuvillaa olevia t-paitoja, jotka kestävät 60 asteen pesun ja vaikuttavat olevan ikuisesti uuden näköisiä. Hajustetun pesuaineen haju on viimeistään toisen pesun jälkeen mun hajuaistin ulottumattomissa.

Mulla on yksi Cubuksen t-paita, ostin monta vuotta sitten. Kestänyt kovassa käytössä ja lukuisissa pesuissa, edelleen erinomaisessa kunnossa. Mutta kaikki muu, mitä olen sieltä ostanut, on ollut todella huonolaatuista :( Tuollaisia kestäviä jos olisi tarjolla, maksaisin mielelläni enemmän.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4835974/eu-kieltamassa-pikamuodin
Pitkä keskustelu aiheesta eu kieltää pikamuodin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalliit ja halvat tehdään samoissa tehtaissa. Kalliissa vaatteissa on joskus parempi materiaali, mutta ei aina. Nopeasti oppii tuntemaan mikä kangas nyppyyntyy tai haperoituu viikossa ja mikä kestää.
Kasarin vaatteet olivat todella kestäviä.Minulla on vielä käytössä joitakin 80-luvun vaatteita varsin hyväkuntoisina ja samaan aikaan muutama kuukauden ikäiset ja pari kertaa pestyt vinku-intioiden paskarääsyt ovat valmiita räteiksi.
Olenkin päätynyt siihen ratkaisuun, että paskaräteistä en maksa enää mitään. Pitäkööt bangladesinpaskansa.
Surkeimpia kaikista surkeista ovat kengät. Vaikka ostat kokoa 49 niin ei mahdu jalkaan, vain pituus kasvaa, ei leveys eikä rintavuus. Tunge sinne sitten suomalaista jalkaa, saatana.
Nykyään kuljenkin sievin työturvakengissä, ainoat missä on minulle sopiva lesti.
Sehän se vasta onkin omituista, miten samanaikaisesti kun ympäristöasioista on tultu yhä tietoisemmiksi, laatu monissa tuotteissa on laskenut. Koskee kodinkoneita, vaatteita, huonekaluja, lukkoja, hanoja, melkein mitä vaan. Ennen kaikki tehtiin kestämään ja niin, että pystyi korjaamaan.
Ei se ole omituista kun ajattelee suurta kuvaa ja muistaa sen että että 1% omistaa enemmän kun ne loput 99%...
Vaatteiden sisäänostajana paljastan sen verran et jo ensi keväänä hinnat nousee mut ensi talvena ei enää mitään rajaa. Hinnat nousee todella koviksi ja itse juuri mietin että myykö esim 255€ maksava melko perus lasten talvihaalari vai jätetäänkö vaan ostamatta.
Vierailija kirjoitti:
itse juuri mietin että myykö esim 255€ maksava melko perus lasten talvihaalari vai jätetäänkö vaan ostamatta.
Jos tuota kysymystä joudut oikeasti pohtimaan niin kannattaisi ruveta katsomaan pikaisesti kykyjäsi paremmin vastaavaa työpaikkaa.
Minua ihmetyttää huonolaatuisten akryylineuleiden korkeat hinnat.
Muotineuleesta pyydetään laatuunsa nähden tolkutonta ylihintaa. Tuollaisia vaatteita en osta lainkaan.
Muutenkin hinnat ovat nousseet huomattavasti.
Ostan nykyään vaatteet ja kengät ainoastaan hyvästä alennusmyynnistä.
Ei se haittaa että nousevat, koska vaatteita ei oikeasti tarvitse ostaa joka viikko tai edes joka kuukausi.
Se, mikä kalliimmissa vaatteissa on huonoa, että jos tulee tehtyä vikaostos, tai vaate tärvääntyy jostain syystä ensimmäisillä käyttökerroilla, niin rahaa menee hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaatteiden sisäänostajana paljastan sen verran et jo ensi keväänä hinnat nousee mut ensi talvena ei enää mitään rajaa. Hinnat nousee todella koviksi ja itse juuri mietin että myykö esim 255€ maksava melko perus lasten talvihaalari vai jätetäänkö vaan ostamatta.
Perustuen mihin? Tuo kuulostaa ennemmän siltä että "hamstraa nyt, ennen kuin menen konkurssiin".
Vierailija kirjoitti:
niin, saumat usein vain siistimmät noissa kalliimmissa, mutta materiaalit yhtä huonoja.
Ei kyllä edes sitä. Otetaan yksi esimerkki joka pätee valitettavasti yhä useampaan brändiin.
Olen ostellut A&F:n omasta verkkokaupasta lapsille T-paitoja, huppareita, farkkuja jne kun saan sähköpostiin ilmoituksen kausialennusmyynneistä jolloin ensimmäisen 30 minuutin aikana löytyy ihan kivan näköisiä vaatteita halpahallin hintaan. (T-paita 6-7€, huppari 17€ ja niin päin pois)
Logohan saa kavereiden äidit kauhistelemaan miten "noin kalliit vaatteet päällä saa leikkiä pihalla" mutta olen vain myhäillyt hiljaa.
Tosiasia on kuitenkin se että edes halpahallin tarjouslaarista poimitut 6€ T-paidat ja 15€ hupparit eivät ole näin heikkolaatuista puuvillaa eikä työn laatukaan ole ainakaan tätä huonompaa.
Nyt puhutaan kuitenkin brändistä jolla lasten hupparin ovh-hinta on 55€, T-paidan 25€ jne.
Aikuisten vaatteet ovat A&F:lläkin ihan asiallisia jos niitä arvioi ilman logoa mutta absurdiin ovh-hintaan verrattuna materiaalit ja työ ovat ihan samaa kuraa.
Mikä tämä a&f on? Ei yhtään sano mitään tuo merkki
Ehkä kannattaa hamstrata mieluisia vaatteita nyt kun niitä vielä on. Sikäli jos löytää jotakin, joka on laadukasta.
Naisten vaatteet pilataan sillä elastaanilla. Vaikka kuinka varovaisesti käyttäisi ja pesisi, esim. T-paitoja niin ne ei kestä montaa vuotta.
Vierailija kirjoitti:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4835974/eu-kieltamassa-pikamuodin
Pitkä keskustelu aiheesta eu kieltää pikamuodin.
Nehän hankaloitti sitä ulkomailta tilaamistakin. Sain tosi paljon hyviä vaatteita ostettua noista paikoista joihin nyt sitten tuli se alv juttu ja jotenkin muutenkin hinnat nousseet. Mielestäni tuon alv juttu pitäisi perua vaikka toiset osaakin sen jotenkin kiertää.
Vierailija kirjoitti:
Vaatteiden sisäänostajana paljastan sen verran et jo ensi keväänä hinnat nousee mut ensi talvena ei enää mitään rajaa. Hinnat nousee todella koviksi ja itse juuri mietin että myykö esim 255€ maksava melko perus lasten talvihaalari vai jätetäänkö vaan ostamatta.
Jätetään ostamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa nuoruudessani 90-luvulla vaatteita ostettiin niin vähän, että muistan vieläkin varmaan jokaisen yläasteaikojen vaatteeni. Myös varakkailla oli näin. Sitten muuttui vuosituhannen vaihteessa. Usein mietin, että viimeistä ikäluokkaa olin, joka koki nuoruutta ennen kerskakulutusta.
Silloin kaupoissa oli vain noin kolme kautta, ja kun ne kauden vaatteet ilmestyivät niistä ostettiin pari ja sitten ei ollutkaan sen enempää ostettavaa. Vaikka Seppälässä.
Nykyään on 20 kautta, vähintään, joka viikko tulee uusia kamoja.
Mun nuoruudessa 80-luvulla ei ollut kuin 2 kautta.
1. Kevät/Kesä
2. Syksy/Talvi
Anttilan tai Seppälän katalogi ilmestyi 2 kertaa vuodessa. Ei ollut mitään välikausia.
Muoti on yksi pahimmista ilmastonmuutoksen aiheuttajia. Vastuullinen ihminen ei kiertele shoppailemassa, vaan ostaa mitä välttämättä tarvitsee ja käyttää sitä 20 vuotta.