Lue keskustelun säännöt.
HS: Komeroituneita nuoria uhkaa loppuelämän yksinäisyys
15.10.2022 |
"Komeroituneet nuoret vetäytyvät sosiaalisista suhteista kokonaan eivätkä poistu kotoaan. Jos heitä ei auteta kouluvuosina, oppivelvollisuuden loputtua heitä on lähes mahdotonta tavoittaa."
Surkeaa touhua. Ei ennen tuollaisia ollut.
Kommentit (579)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon erakoitumisen syynä on internetti ja on ihan typerää yrittää esittää muita syitä tähän.
Internet tarjoaa niin paljon viihdykettä ja myös valheellista sosiaalista seuraa, että tuntuu miltei turhalta lähteä ulkomaailmaan tutustumaan ihmisiin oikeasti ja luomaan oikeita suhteita. Netistä löytyy aina hetkessä silmänräpäyksessä uusi "kaveri" toisen tilalle ja ne kaverit tulevat ja menevät nopeasti. Nettipelejä voidaan pelata 8h putkeen ilman mitään ongelmia tarkkaavaisuudesta ja keskittymisestä, mutta heti kun ollaan poissa pelejen läheltä niin on aivan jumalattomat keskittymisvaikeudet.
Sosiaaliset taidot eivät kehity netissä kirjoitellessa ja puhuessa ihmisten kanssa. Ne jäävät puolitiehen. Sen jälkeen ihmiset kuvittelevat olevan autismin kirjoissa, kun ovat koko lapsuuden ja teinivuodet käyttäneet aikansa netissä eivätkä muiden keskuudessa, vaikka ongelma on nimenomaan siinä ettei ole sosiaalisia taitoja koska ei ole ollut sosiaalisissa tilanteissa.
Ja tämä tilanne tulee vain pahenemaan, koska netti antaa ihmisistä täydellisen kuvan ja nuoret menevät nettiin jo pienestä lähtien, masentuvat kun eivät voi olla feikki-täydellisiä ja antavat elämässä periksi.
Tämä on niin totta. Pojat jää kiinni peleihin ja pornoon, tytöt someen. Todelliset kohtaamiset korvautuvat algoritmien buustaamalla virtuaalikannustuksella. Sosiaaliset taidot, minäkuva jne. jäävät kehittymättä kunnolla. Ilmiö on vahvasti sukupuolittunut.
Pelit luotu koukuttamaan, "olen hyvä ja pystyvä, sain pisteitä ja ratkaisin tämänkin ongelman", kun samalla oma konkreettinen elämä luisuu huomion puutteessa alamäkeen. Eikä tarvitse edes pelata, voi samaistua viihdetarinoihin, joissa mies on sankari, ei tarvitse tehdä elämässään mitään vaikeaa saadakseen kokea pystyvyyden tunteen jos ei halua. Tästä tulee nimenomaan miesten komeroituminen.
Some taas antaa tykkäyksiä, sosiaalista hyväksyntää, kunhan osaa sanoa oikeat sanat (woke-kieli) tai ottaa oikeasta kulmasta oikealla tavalla filtteröidyt kuvat. Silti on tyhjä olo, koska ei tule koskaan aidosti nähdyksi, eikä osaa sellaista edes kokea tai vastaanottaa. Samaistuu enemmän kuvaan kuin itseensä.
Tulihan se sieltä.
Oletko koskaan ajatellut, että liioittelet ja näet mörköjä siellä, missä niitä ei oikeasti ole?
Että syyllinen oman elämän alennustilaan katsookin siellä peilissä, eikä missään muualla?
Kyllä, kokemuksesta puhun tässä. Kun olin ahkerasti somessa wokettamassa, sain tykkäyksiä muilta wokeilta. Parasta oli, kun ei ajatellut itse, vaan toisti mantroja. Se "ystäviltä" saatu huomio ja hyväksyntä oli todella koukuttavaa.
Wokeus on naisia syrjäyttävä alakulttuuri, jossa keskitytään muiden ongelmiin ja keksimään tapoja, joilla ollaan syrjäytyneitä ja sitten syytetään yhteiskuntaa, vaikka oma fokus elämässä on ihan kadoksissa. Käydään terapiassa ja suhtaudutaan muihin ihmisiin niin kuin heidän täytyisi olla itselle tukihenkilöinä.
Onneksi pääsin irti. Aloin ottaa vastuuta elämästäni, jätin wokepiirit ja somessa tykkäysten kalastelun. Taustalla omaan wokeentumiseeni oli ahdistava lapsuus, koulukiusaaminen jne. Hain turvaa nettiyhteisöstä korvaamaan lapsuuden hylätyksi tulemisen kokemuksia. Jos olisin ollut mies, olisin komeroitunut peleihin ja pornoon. Samalla tavalla hakenut tukea virtuaalisesta sille, mitä oikeassa elämässä ei saa/ole saanut/osaa vastaanottaa.
Kävikö mielessä, että tuo on ihan normaalia toimintaa, eikä sinänsä liity mitenkään tuohon päässäsi asuvaan woke-mörköön. Tee vaikka testi, ala somettaman ahkerasti siitä kuinka hieno harrastus seinäkiipeily on, niin varmasti muut lajista kiinnostuneet tulevat tykkäilemään.
Harrastuspiirien somemaailma on erilainen. Olen muutamassa harrastussomeryhmässä edelleen, siellä keskusteluja (ei valmiiden toisilta kopioitavien mantrojen toistelua) ja vähän tykkäyksiä. Ei ole samanlainen halilaatikko. Fokus asioissa, ei tykkäyksissä.
Mitä sanot möröksi, oli mulle vuosia aktiivista kokemusmaailmaa. Meni koko ajan synkemmäksi. Koko ajan etsitiiin yhdessä uusia asioita miten oltiin "syrjittyjä" (oikeasti suht hyväosaisia kaikki), fokus täysin "yhteiskunnassa" (muiden ihmisten todellisissa ja kuvitelluissa asenteissa) ja oman elämän tunteiden säätely ja konkretia varsin hunningolla.
Mielenterveyden ongelmat ihmisillä toki todellisia, mutta samalla kulttuuri sellainen, joka ylläpitää mt-ongelmia vahvistavia negatiivisia ajatusrakennelmia. Esim. mustavalkoinen maailmankuva "joko olet puolellamme (täysin niin kuin me haluamme koskaan mitään kyseenalaistamatta) tai olet meitä vastaan, paha vihaaja" ja fokus toisten teoissa ja ajatuksissa omien sijaan "jos muut ihmiset vain ajattelisivat/tekisivät/suhtautuisivat minuun/maailmaan tavalla X, asiat olisivat hyvin."
Itse olin yhdessä vaiheessa ajautumassa äärioikeaan suuntaan, päinvastaiseen mitä woke. Olen nykyään tylsä sosiaalidemokraatti eli toipunut moisesta. Yksi iso ongelma minusta on jatkuva keskustelun sensurointi joka paikassa. Pystyisin auttamaan nuoria miehiä, koska minulla on ihan ainutlaatuinen perspektiivi ja näkemys siihen maailmaan. Mutta edes meidän jotka voisimme vetää nuoria miehiä pois siitä maailmasta ei haluta antaa keskustella missään, naisetkin pystyisivät saamaan meiltä tietoa kuinka lähestyä sitä maailmaa ja ongelmia. Kaikki keskustelut halutaan kuitenkin sensuroida, jota pidän ongelmallisena, se vain johtaa siihen, että ne ihmiset erkaantuvat yhä enemmän muusta yhteiskunnasta omiin kuppikuntiin. Oman normalisoitumisen isoin tekijä oli ihmiset jotka olivat valmiit keskustelemaan vaikeistakin asioista rehellisesti, se puhe ei aina ole kivaa, mutta se voi saada sinut järkiintymään.
Ääriajattelu viehättää ihmisiä, jotka kaipaavat vahvoja rajoja. Äärioikeisto, wokeisto, eri uskonnolliset piirit... yhteinen tekijä vahva yhteisö, vahvat säännöt ja rajat. Ne tuovat myös turvaa. Usein myös niin, että ulos päin näkyy miellyttävämpi puoli, jolla saa positiivista kannatusta "taviksiltakin". Ketkä liikkeissä on kunnolla sisällä, näkevät sitten kaikkea sekoa ja raadollista, vallankäyttöä jne. mutta kun on kunnolla sisällä, vaikee jo lähteä pois. Lähtijöille usein myös kostetaan jollain tavalla, esim. yhteisön jäsenet ei enää "saa" puhua.
Aina kun juopa kasvaa sen välille miten asiat oikeasti ovat ja mitä niistä saa sanoa, ongelmat vaan lisääntyy. Koska ongelmiahan ne yleensä ovat, joista pitää vaieta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän suurin uhka nuorille ja nuorille perheille ole se valtava köyhyys mihin suomalaisia nyt ajetaan tarkoituksella ja valtava ulosottojen lisääntyvä määrä... tilannetta ei edes haluta korjata vaan ns. vähemmän rikkaat ajetaan nyt velkavankeuteen ja em. ulosottoihin, asumaan kerrostaloihin pienissä yksiöissä tai taivasalla jne., elämään vailla saada edes pientä mahdollisuutta saada jotain extraa elämään... päivästä toiseen samaa harmautta kun kaikki rahat viedään corporaatioiden ja näitä tukevien toimesta... siinä sitä on tulevaisuus nuorille täällä... eikö?
Heh, jos sulla on youtube kanava niin mä just vasta löysin sen...
Vierailija kirjoitti:
Ite olen kai joku puolikomeroitunut kundi sitten.
Elämä aika lailla työn ja kodin välillä. Kerron taustaa nii voitte tehdä päätelmät.
- koko peruskoulu kiusattiin, ala-asteella pojat ja yläasteella liittyi osa luokan tytöistä myöskin.
- vanhemmat tappeli joka vuosi ja aina olivat eroamassa. Aika lailla kaksistaan elettiin veljen kanssa, ei vanhemmat paljoa välittäny
- lukion aikana masennuin pahasti. Ei mitään kontakteja tyttöjen kanssa vaikka heikkoja yrityksiä oli
- aloin hakemaan töitä
- tein sitte suht ison päätöksen ja jäin vanhempien luo asumaan jotta saisin säästettyä mahd. paljon ja ostettua asunnon läheltä työtä
- ei siinä 22-26v tullut tapailtua ketään. Kuka nyt jotain tuon ikäistä kotona asuvaa haluaisi tapailla? Alkoholisoiduin hoitamatta jättämien mielenterveysongelmien takia.
- ostin asunnon ja jätin vanhemmat taakse, joskus harvoin käyn tapaamassa.
- deittisovellukset ja ulkona käymiset - ei mitään matchejä tai muutakaan parin vuoden aikana
- masennuin taas, mutta lohtua löytyi filosofiasta ja esoteerisista kirjoituksista ja nyt ainakin on mieli hallinnassa ja alkoholin käyttö väheni.
Jotenkin ei vaan enää jaksa ja elämä on nyt työn ja kodin välillä. Onneksi on neljä hyvää ystävää joiden kanssa pelata ja keskustella ja käydä välillä kaupungilla.
Oishan se kiva saada tyttöystävä jota halailla ja jonka kanssa nukkua päiväunet ja muuta laiskottelua, mutta ei taida kohta 29v narkkarin näköselle hipin retkulle olla markkinoita, joten minkäs teet. Eipä sitä ketään voi pakottaa suhteeseen.
Juuri tälläistä rehellistä puhetta kaivataan, ainakin itse toivoisin että näille ihmisille ei ruveta heti kiljumaan ja huutamaan, jos kertovat elämästään. Tai spammatta täyteen loputtomia deittivinkkejä, deodorantin merkistä lähtien minkälaista saippuaa kannattaa käyttää. Monille parisuhteen saaminen on vaikeaa, vaikka kävisi kuinka monta kertaa päivässä suihkussa, yritetään vähän ymmärtää näitäkin miehiä eikä koko aika syyllistetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netissäkö ne möllöttää? Katsovat jotakin Ukrainan sotavideoita päivät pitkät? Vai pelaako ne jotakin? Ja sekoavat siellä.
Ei tuollaista tosiaan ennen ollut.
Ennen ei ollut nettejä, silloin ryypättiin jossain peräkammarissa.
Voin kertoa näin vanhempana miehenä, että nykynuoret on huomattavasti paremmin käyttäytyviä kuin me olimme joskus aikoinaan. He juovat vähemmän alkoholia, tappelevat vähemmän. On totta, että yhteiskunta on mennyt siihen suuntaan, että syntyy kuppikuntia ja miehet ja naiset ei oikein kohtaan niinkuin ennenvanhaan, mutta kyllä tästäkin ongelmasta varmasti päästäisiin yli jos vain olisi halua. Tuntuu, että suurin osa ajasta käytetään riitelyyn ja toisten syyttelyyn, kuin että pyrittäisiin ihan aidosti ratkaisemaan näitä ongelmia.
Minusta nuoria miehiä pitäisi kuunnella enemmän, kuunnelkaa mitä heillä on sanottavaa, älkää heti suuttuko ja ruvetko riitelemään. Jos ei edes halua aidosti kuunnella mitä toinen sanoo, on aika vaikea saada mitään muutostakaan.
M46
Nuoria miehiä ei kannata kuunnella ,koska ne ei osaa muuta kuin ulista. Syytän tästä kasvatusta tai pikemminkin sen puutetta. Niitä ei sosiaalisteta lapsena, ei vaadita koskaan suoriutumaan ja saavat elää kuin pellossa. Kuria ja järjestystä ne tarvitsee ja silloin tällöin potkun persuuksiin.
Voin kertoa ihan valmennusmaailmasta jossa itsekin olen jonkinverran viettänyt aikaa. Nykynuorisoa ei voi kasvattaa, valmentaa ja ohjata niinkuin minun sukupolvea, se ei vaan toimi heidän kohdallaan. Minäkin joskus ajattelin niinkuin sinä, mutta olen joutunut nöyrtymään, sillä muilla keinoilla saa aikaan parempia lopputuloksia.
Tämähän johtuu ihan siitä, että kotikasvatus on puutteellista. Itse olen kasvattanut nuoriksi aikuisiksi kaksi poikaa ja tyttären. Toki täytyy myöntää, että tytär on aina ollut helpompi, itseohjautuva, tavoitteellinen ja motivoitunut kaikessa tekemisissään. Pojat ovat olleet vaikeampia saada motivoitua muuhunkin kuin hakkaamaan Nintendoa ja tietokonetta. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että se on täysin mahdollista. Rimaa ei saa poikien kohdalla laskea alemmas ,vaikka se olisi helpoin tie itselle. Kannattaa viettää aikaa, harrastaa ja keskustella paljon lastensa kanssa. Mahdollistaa erilaisia harrastuksia ja pistää poistumaan siltä omalta mukaavuusalueelta . Tietenkään ei kannata unohtaa antaa positiivista palautetta. Edelleenkin on mahdollista kasvattaa pojista vuorovaikutustaitoisia, mukavia ja vastuullisia elämässään pärjääviä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen ei ollut tätä internettiä, joten näillä ei ollut mitään, silti heitä oli, kunnes päättivät vaelluksensa. Eli en näe nettiä vain pahana asiana.
Minullakaan, 52-vuotiaalla naisella ei ole yhtään kaveria. Millaista olisikaan elämä ilman nettiä ja vauvapalstaa? Kyllä minä lasken tämän sosiaaliseksi elämäksi. Nytkin olen jo useita viestejä tänään kirjoittanut, ja saanut hyväksytyksi tulemisen tunnetta joidenkin yläpeukkujen muodossa.
Se on paljon enemmän kuin joskus vaikka työpaikkojen kahvipöydässä, kun kaikki sivuuttavat ja vaikenevat. Ja näet jokaisen ilmeestä kuinka halveksutaan, kun uskalsitkin laaduntarkastajana loppukäsittelyssä mennä sanomaan, että nyt tulee sutta. Eli yksinkertaisesti se että koulussa pärjäät hyvin, työelämässä teet työsi tunnollisesti, riittää jo päätymään vihatuksi hylkiöksi.
Täällä kun heitän jotain, kukaan ei tiedä taustaani, vaan vain se senhetkinen sanottavani arvioidaan.
Että kiitos anonyymipalsta. Kirjautumista vaativilla kukoistaa myös kiusaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei nuoret saisi jäädä komeroon jos heillä ei ole mitään syytä tulla ulos? Suomessa ei ylipäätään ole kovin montaa asiaa jota juhlia. Jos pillua ei saa vonkaamisella niin mistä sitä löytyisi elämänhalua yrittää enempää. Parempi olla komerosa ja ottaa napsua kun samalla surffaa pornosivuilla.
Erittäin hyvin sanottu. Miksi nämä komeroituneet tulisivat pois jos heillä ei ole syytä tulla pois? Jos he eivät saa naista niin mitä järkeä heillä on pyöriä ihmisten ilmoilla ja työelämässä? Kaikella on aina syy ja seuraussuhde. Syrjäytyminen ei ole nuorille miehille valinta vaan olosuhteet ovat pakottaneet heidät siihen. Mitä muuta elämää nuorella miehellä on naisten ja videopelien ulkopuolella? Jos edellämainittua ei kovista yrityksistä huolimatta saa ja aina saa vastakkaiselta sukupuolelta pilkkaa niskaan niin ei sitä mies jaksa loputtomiin paskassa tarpoa. Siinä vaiheessa tulee elämään keskiöön viina ja porno.
Surullista mutta näin se menee.
Ehkä sinulla menee syy- ja seuraussuhde väärinpäin? Jos ei ala millään onnistua vastakkaisen sukupuolen kanssa, olisi kehitettävä niitä asioita, joita voi muuttaa eikä komeroiduttava. Itsellänikin meni valtavan pitkään enkä enää ollut edes nuori, kun kohtasin tulevan vaimoni. En tiennyt tulisiko tuota päivää koskaan, kun tunnuin aina jäävän hopeasijalle tai sijoittuvani vielä alemmas itseäni kiinnostavien naisten kanssa, mutta uskoin silti olevani hyvä tyyppi sekä kehitin taitojani eri osa-alueilla, ja lopulta tärppäsi. Eivät ne naiset sinua kotoa hae, on pidettävä itsestään huolta ja harrastettava tai tehtävä jotain, missä naisia voi tavata. Kannattaa olla aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite olen kai joku puolikomeroitunut kundi sitten.
Elämä aika lailla työn ja kodin välillä. Kerron taustaa nii voitte tehdä päätelmät.
- koko peruskoulu kiusattiin, ala-asteella pojat ja yläasteella liittyi osa luokan tytöistä myöskin.
- vanhemmat tappeli joka vuosi ja aina olivat eroamassa. Aika lailla kaksistaan elettiin veljen kanssa, ei vanhemmat paljoa välittäny
- lukion aikana masennuin pahasti. Ei mitään kontakteja tyttöjen kanssa vaikka heikkoja yrityksiä oli
- aloin hakemaan töitä
- tein sitte suht ison päätöksen ja jäin vanhempien luo asumaan jotta saisin säästettyä mahd. paljon ja ostettua asunnon läheltä työtä
- ei siinä 22-26v tullut tapailtua ketään. Kuka nyt jotain tuon ikäistä kotona asuvaa haluaisi tapailla? Alkoholisoiduin hoitamatta jättämien mielenterveysongelmien takia.
- ostin asunnon ja jätin vanhemmat taakse, joskus harvoin käyn tapaamassa.
- deittisovellukset ja ulkona käymiset - ei mitään matchejä tai muutakaan parin vuoden aikana
- masennuin taas, mutta lohtua löytyi filosofiasta ja esoteerisista kirjoituksista ja nyt ainakin on mieli hallinnassa ja alkoholin käyttö väheni.
Jotenkin ei vaan enää jaksa ja elämä on nyt työn ja kodin välillä. Onneksi on neljä hyvää ystävää joiden kanssa pelata ja keskustella ja käydä välillä kaupungilla.
Oishan se kiva saada tyttöystävä jota halailla ja jonka kanssa nukkua päiväunet ja muuta laiskottelua, mutta ei taida kohta 29v narkkarin näköselle hipin retkulle olla markkinoita, joten minkäs teet. Eipä sitä ketään voi pakottaa suhteeseen.Juuri tälläistä rehellistä puhetta kaivataan, ainakin itse toivoisin että näille ihmisille ei ruveta heti kiljumaan ja huutamaan, jos kertovat elämästään. Tai spammatta täyteen loputtomia deittivinkkejä, deodorantin merkistä lähtien minkälaista saippuaa kannattaa käyttää. Monille parisuhteen saaminen on vaikeaa, vaikka kävisi kuinka monta kertaa päivässä suihkussa, yritetään vähän ymmärtää näitäkin miehiä eikä koko aika syyllistetä.
Siinä ei ole mitään syylistämistä kun sanotaan, että pidä itsestäsi huolta ja ole ihmisten kanssa tekemisissä. Taatusti se parin löytäminen on vaikeaa, mikäli ei osaa olla normaalissa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa. Monilla niin miehillä kuin naisilla kun on se ongelma, ettei normaalissa elämässä olla missään kanssakäymisessä vastakkaisen sukupuolen kanssa luonnollisesti - työt ja harrastukset ovat usein niin sukupuolittuneita. Ihmisten kanssa kannattaa jutella muutenkin kuin vain pillua vongatakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei nuoret saisi jäädä komeroon jos heillä ei ole mitään syytä tulla ulos? Suomessa ei ylipäätään ole kovin montaa asiaa jota juhlia. Jos pillua ei saa vonkaamisella niin mistä sitä löytyisi elämänhalua yrittää enempää. Parempi olla komerosa ja ottaa napsua kun samalla surffaa pornosivuilla.
Erittäin hyvin sanottu. Miksi nämä komeroituneet tulisivat pois jos heillä ei ole syytä tulla pois? Jos he eivät saa naista niin mitä järkeä heillä on pyöriä ihmisten ilmoilla ja työelämässä? Kaikella on aina syy ja seuraussuhde. Syrjäytyminen ei ole nuorille miehille valinta vaan olosuhteet ovat pakottaneet heidät siihen. Mitä muuta elämää nuorella miehellä on naisten ja videopelien ulkopuolella? Jos edellämainittua ei kovista yrityksistä huolimatta saa ja aina saa vastakkaiselta sukupuolelta pilkkaa niskaan niin ei sitä mies jaksa loputtomiin paskassa tarpoa. Siinä vaiheessa tulee elämään keskiöön viina ja porno.
Surullista mutta näin se menee.
Ehkä sinulla menee syy- ja seuraussuhde väärinpäin? Jos ei ala millään onnistua vastakkaisen sukupuolen kanssa, olisi kehitettävä niitä asioita, joita voi muuttaa eikä komeroiduttava. Itsellänikin meni valtavan pitkään enkä enää ollut edes nuori, kun kohtasin tulevan vaimoni. En tiennyt tulisiko tuota päivää koskaan, kun tunnuin aina jäävän hopeasijalle tai sijoittuvani vielä alemmas itseäni kiinnostavien naisten kanssa, mutta uskoin silti olevani hyvä tyyppi sekä kehitin taitojani eri osa-alueilla, ja lopulta tärppäsi. Eivät ne naiset sinua kotoa hae, on pidettävä itsestään huolta ja harrastettava tai tehtävä jotain, missä naisia voi tavata. Kannattaa olla aktiivinen.
Kerrankin järkevää tekstiä tällä palstalla. Ottakaa opiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei ollut tätä internettiä, joten näillä ei ollut mitään, silti heitä oli, kunnes päättivät vaelluksensa. Eli en näe nettiä vain pahana asiana.
Minullakaan, 52-vuotiaalla naisella ei ole yhtään kaveria. Millaista olisikaan elämä ilman nettiä ja vauvapalstaa? Kyllä minä lasken tämän sosiaaliseksi elämäksi. Nytkin olen jo useita viestejä tänään kirjoittanut, ja saanut hyväksytyksi tulemisen tunnetta joidenkin yläpeukkujen muodossa.Se on paljon enemmän kuin joskus vaikka työpaikkojen kahvipöydässä, kun kaikki sivuuttavat ja vaikenevat. Ja näet jokaisen ilmeestä kuinka halveksutaan, kun uskalsitkin laaduntarkastajana loppukäsittelyssä mennä sanomaan, että nyt tulee sutta. Eli yksinkertaisesti se että koulussa pärjäät hyvin, työelämässä teet työsi tunnollisesti, riittää jo päätymään vihatuksi hylkiöksi.
Täällä kun heitän jotain, kukaan ei tiedä taustaani, vaan vain se senhetkinen sanottavani arvioidaan.
Että kiitos anonyymipalsta. Kirjautumista vaativilla kukoistaa myös kiusaaminen.
Netissä on se hyvä puoli, että parhaimmillaan tämä on paikka, jossa ujo ja erilainenkin uskaltaa olla nimettömänä oma itsensä. Työpaikan sosiaalisiiin tilanteisiin verrattuna todella vapaa tila, ei tarvitse miettiä noudattaako lausumattomia käytöskoodeja tai valta-asetelmia. Mutta jotta netissä pysyis pää kasassa, tarvii olla valmiiksi jo riittävän tasapainoinen ihminen, omat rajat ja tunne-elämän säätely kunnossa. Jos ei ole, ajautuu helposti addiktiivisiin riitaporukohin ja ääriajatteluun.
The_Purge kirjoitti:
Eiköhän suurin uhka nuorille ja nuorille perheille ole se valtava köyhyys mihin suomalaisia nyt ajetaan tarkoituksella ja valtava ulosottojen lisääntyvä määrä... tilannetta ei edes haluta korjata vaan ns. vähemmän rikkaat ajetaan nyt velkavankeuteen ja em. ulosottoihin, asumaan kerrostaloihin pienissä yksiöissä tai taivasalla jne., elämään vailla saada edes pientä mahdollisuutta saada jotain extraa elämään... päivästä toiseen samaa harmautta kun kaikki rahat viedään corporaatioiden ja näitä tukevien toimesta... siinä sitä on tulevaisuus nuorille täällä... eikö?
Jokaisen kannattaisi keskittyä enemmän henkisiin arvoihin kuin aineelliseen ekstraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon erakoitumisen syynä on internetti ja on ihan typerää yrittää esittää muita syitä tähän.
Internet tarjoaa niin paljon viihdykettä ja myös valheellista sosiaalista seuraa, että tuntuu miltei turhalta lähteä ulkomaailmaan tutustumaan ihmisiin oikeasti ja luomaan oikeita suhteita. Netistä löytyy aina hetkessä silmänräpäyksessä uusi "kaveri" toisen tilalle ja ne kaverit tulevat ja menevät nopeasti. Nettipelejä voidaan pelata 8h putkeen ilman mitään ongelmia tarkkaavaisuudesta ja keskittymisestä, mutta heti kun ollaan poissa pelejen läheltä niin on aivan jumalattomat keskittymisvaikeudet.
Sosiaaliset taidot eivät kehity netissä kirjoitellessa ja puhuessa ihmisten kanssa. Ne jäävät puolitiehen. Sen jälkeen ihmiset kuvittelevat olevan autismin kirjoissa, kun ovat koko lapsuuden ja teinivuodet käyttäneet aikansa netissä eivätkä muiden keskuudessa, vaikka ongelma on nimenomaan siinä ettei ole sosiaalisia taitoja koska ei ole ollut sosiaalisissa tilanteissa.
Ja tämä tilanne tulee vain pahenemaan, koska netti antaa ihmisistä täydellisen kuvan ja nuoret menevät nettiin jo pienestä lähtien, masentuvat kun eivät voi olla feikki-täydellisiä ja antavat elämässä periksi.
Tämä on niin totta. Pojat jää kiinni peleihin ja pornoon, tytöt someen. Todelliset kohtaamiset korvautuvat algoritmien buustaamalla virtuaalikannustuksella. Sosiaaliset taidot, minäkuva jne. jäävät kehittymättä kunnolla. Ilmiö on vahvasti sukupuolittunut.
Pelit luotu koukuttamaan, "olen hyvä ja pystyvä, sain pisteitä ja ratkaisin tämänkin ongelman", kun samalla oma konkreettinen elämä luisuu huomion puutteessa alamäkeen. Eikä tarvitse edes pelata, voi samaistua viihdetarinoihin, joissa mies on sankari, ei tarvitse tehdä elämässään mitään vaikeaa saadakseen kokea pystyvyyden tunteen jos ei halua. Tästä tulee nimenomaan miesten komeroituminen.
Some taas antaa tykkäyksiä, sosiaalista hyväksyntää, kunhan osaa sanoa oikeat sanat (woke-kieli) tai ottaa oikeasta kulmasta oikealla tavalla filtteröidyt kuvat. Silti on tyhjä olo, koska ei tule koskaan aidosti nähdyksi, eikä osaa sellaista edes kokea tai vastaanottaa. Samaistuu enemmän kuvaan kuin itseensä.
Tulihan se sieltä.
Oletko koskaan ajatellut, että liioittelet ja näet mörköjä siellä, missä niitä ei oikeasti ole?
Että syyllinen oman elämän alennustilaan katsookin siellä peilissä, eikä missään muualla?
Kyllä, kokemuksesta puhun tässä. Kun olin ahkerasti somessa wokettamassa, sain tykkäyksiä muilta wokeilta. Parasta oli, kun ei ajatellut itse, vaan toisti mantroja. Se "ystäviltä" saatu huomio ja hyväksyntä oli todella koukuttavaa.
Wokeus on naisia syrjäyttävä alakulttuuri, jossa keskitytään muiden ongelmiin ja keksimään tapoja, joilla ollaan syrjäytyneitä ja sitten syytetään yhteiskuntaa, vaikka oma fokus elämässä on ihan kadoksissa. Käydään terapiassa ja suhtaudutaan muihin ihmisiin niin kuin heidän täytyisi olla itselle tukihenkilöinä.
Onneksi pääsin irti. Aloin ottaa vastuuta elämästäni, jätin wokepiirit ja somessa tykkäysten kalastelun. Taustalla omaan wokeentumiseeni oli ahdistava lapsuus, koulukiusaaminen jne. Hain turvaa nettiyhteisöstä korvaamaan lapsuuden hylätyksi tulemisen kokemuksia. Jos olisin ollut mies, olisin komeroitunut peleihin ja pornoon. Samalla tavalla hakenut tukea virtuaalisesta sille, mitä oikeassa elämässä ei saa/ole saanut/osaa vastaanottaa.
Kävikö mielessä, että tuo on ihan normaalia toimintaa, eikä sinänsä liity mitenkään tuohon päässäsi asuvaan woke-mörköön. Tee vaikka testi, ala somettaman ahkerasti siitä kuinka hieno harrastus seinäkiipeily on, niin varmasti muut lajista kiinnostuneet tulevat tykkäilemään.
Harrastuspiirien somemaailma on erilainen. Olen muutamassa harrastussomeryhmässä edelleen, siellä keskusteluja (ei valmiiden toisilta kopioitavien mantrojen toistelua) ja vähän tykkäyksiä. Ei ole samanlainen halilaatikko. Fokus asioissa, ei tykkäyksissä.
Mitä sanot möröksi, oli mulle vuosia aktiivista kokemusmaailmaa. Meni koko ajan synkemmäksi. Koko ajan etsitiiin yhdessä uusia asioita miten oltiin "syrjittyjä" (oikeasti suht hyväosaisia kaikki), fokus täysin "yhteiskunnassa" (muiden ihmisten todellisissa ja kuvitelluissa asenteissa) ja oman elämän tunteiden säätely ja konkretia varsin hunningolla.
Mielenterveyden ongelmat ihmisillä toki todellisia, mutta samalla kulttuuri sellainen, joka ylläpitää mt-ongelmia vahvistavia negatiivisia ajatusrakennelmia. Esim. mustavalkoinen maailmankuva "joko olet puolellamme (täysin niin kuin me haluamme koskaan mitään kyseenalaistamatta) tai olet meitä vastaan, paha vihaaja" ja fokus toisten teoissa ja ajatuksissa omien sijaan "jos muut ihmiset vain ajattelisivat/tekisivät/suhtautuisivat minuun/maailmaan tavalla X, asiat olisivat hyvin."
Itse olin yhdessä vaiheessa ajautumassa äärioikeaan suuntaan, päinvastaiseen mitä woke. Olen nykyään tylsä sosiaalidemokraatti eli toipunut moisesta. Yksi iso ongelma minusta on jatkuva keskustelun sensurointi joka paikassa. Pystyisin auttamaan nuoria miehiä, koska minulla on ihan ainutlaatuinen perspektiivi ja näkemys siihen maailmaan. Mutta edes meidän jotka voisimme vetää nuoria miehiä pois siitä maailmasta ei haluta antaa keskustella missään, naisetkin pystyisivät saamaan meiltä tietoa kuinka lähestyä sitä maailmaa ja ongelmia. Kaikki keskustelut halutaan kuitenkin sensuroida, jota pidän ongelmallisena, se vain johtaa siihen, että ne ihmiset erkaantuvat yhä enemmän muusta yhteiskunnasta omiin kuppikuntiin. Oman normalisoitumisen isoin tekijä oli ihmiset jotka olivat valmiit keskustelemaan vaikeistakin asioista rehellisesti, se puhe ei aina ole kivaa, mutta se voi saada sinut järkiintymään.
Mene ylilaudalke , siellä saat suoltaa kaltaisillesi mitä paskaa haluat.
Kaltaisillesi eli sosiaalidemokraateille, onko siellä ihan erillinen ryhmä meille?
On varmaan. Sosiaslistit ja komm. ovat niin riitaisaa porukkaa, etteivät ne tule muiden kanssa toimeen, ei edes keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Ite olen kai joku puolikomeroitunut kundi sitten.
Elämä aika lailla työn ja kodin välillä. Kerron taustaa nii voitte tehdä päätelmät.
- koko peruskoulu kiusattiin, ala-asteella pojat ja yläasteella liittyi osa luokan tytöistä myöskin.
- vanhemmat tappeli joka vuosi ja aina olivat eroamassa. Aika lailla kaksistaan elettiin veljen kanssa, ei vanhemmat paljoa välittäny
- lukion aikana masennuin pahasti. Ei mitään kontakteja tyttöjen kanssa vaikka heikkoja yrityksiä oli
- aloin hakemaan töitä
- tein sitte suht ison päätöksen ja jäin vanhempien luo asumaan jotta saisin säästettyä mahd. paljon ja ostettua asunnon läheltä työtä
- ei siinä 22-26v tullut tapailtua ketään. Kuka nyt jotain tuon ikäistä kotona asuvaa haluaisi tapailla? Alkoholisoiduin hoitamatta jättämien mielenterveysongelmien takia.
- ostin asunnon ja jätin vanhemmat taakse, joskus harvoin käyn tapaamassa.
- deittisovellukset ja ulkona käymiset - ei mitään matchejä tai muutakaan parin vuoden aikana
- masennuin taas, mutta lohtua löytyi filosofiasta ja esoteerisista kirjoituksista ja nyt ainakin on mieli hallinnassa ja alkoholin käyttö väheni.
Jotenkin ei vaan enää jaksa ja elämä on nyt työn ja kodin välillä. Onneksi on neljä hyvää ystävää joiden kanssa pelata ja keskustella ja käydä välillä kaupungilla.
Oishan se kiva saada tyttöystävä jota halailla ja jonka kanssa nukkua päiväunet ja muuta laiskottelua, mutta ei taida kohta 29v narkkarin näköselle hipin retkulle olla markkinoita, joten minkäs teet. Eipä sitä ketään voi pakottaa suhteeseen.
No jos on 4 ystävää, joita tapaa, niin ei kyllä ole puolikomeroitunut. Tuo on jo paljon, kun ottaa huomioon miten monilla ei ole yhtäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei nuoret saisi jäädä komeroon jos heillä ei ole mitään syytä tulla ulos? Suomessa ei ylipäätään ole kovin montaa asiaa jota juhlia. Jos pillua ei saa vonkaamisella niin mistä sitä löytyisi elämänhalua yrittää enempää. Parempi olla komerosa ja ottaa napsua kun samalla surffaa pornosivuilla.
Erittäin hyvin sanottu. Miksi nämä komeroituneet tulisivat pois jos heillä ei ole syytä tulla pois? Jos he eivät saa naista niin mitä järkeä heillä on pyöriä ihmisten ilmoilla ja työelämässä? Kaikella on aina syy ja seuraussuhde. Syrjäytyminen ei ole nuorille miehille valinta vaan olosuhteet ovat pakottaneet heidät siihen. Mitä muuta elämää nuorella miehellä on naisten ja videopelien ulkopuolella? Jos edellämainittua ei kovista yrityksistä huolimatta saa ja aina saa vastakkaiselta sukupuolelta pilkkaa niskaan niin ei sitä mies jaksa loputtomiin paskassa tarpoa. Siinä vaiheessa tulee elämään keskiöön viina ja porno.
Surullista mutta näin se menee.
Ehkä sinulla menee syy- ja seuraussuhde väärinpäin? Jos ei ala millään onnistua vastakkaisen sukupuolen kanssa, olisi kehitettävä niitä asioita, joita voi muuttaa eikä komeroiduttava. Itsellänikin meni valtavan pitkään enkä enää ollut edes nuori, kun kohtasin tulevan vaimoni. En tiennyt tulisiko tuota päivää koskaan, kun tunnuin aina jäävän hopeasijalle tai sijoittuvani vielä alemmas itseäni kiinnostavien naisten kanssa, mutta uskoin silti olevani hyvä tyyppi sekä kehitin taitojani eri osa-alueilla, ja lopulta tärppäsi. Eivät ne naiset sinua kotoa hae, on pidettävä itsestään huolta ja harrastettava tai tehtävä jotain, missä naisia voi tavata. Kannattaa olla aktiivinen.
No minkäs ikäisenä tärppäs sitten?
Aiemmin porukka meni baariin tai pubiin seurustelemaan, juttelemaan livenä naamat vastatusten.
Nyt kaikki ottaa kotona viinin tai kaljan ja istuu tietsikan edessä ja seurustelee somessa.
Kulttuuri on muuttunut maailmanlaajuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite olen kai joku puolikomeroitunut kundi sitten.
Elämä aika lailla työn ja kodin välillä. Kerron taustaa nii voitte tehdä päätelmät.
- koko peruskoulu kiusattiin, ala-asteella pojat ja yläasteella liittyi osa luokan tytöistä myöskin.
- vanhemmat tappeli joka vuosi ja aina olivat eroamassa. Aika lailla kaksistaan elettiin veljen kanssa, ei vanhemmat paljoa välittäny
- lukion aikana masennuin pahasti. Ei mitään kontakteja tyttöjen kanssa vaikka heikkoja yrityksiä oli
- aloin hakemaan töitä
- tein sitte suht ison päätöksen ja jäin vanhempien luo asumaan jotta saisin säästettyä mahd. paljon ja ostettua asunnon läheltä työtä
- ei siinä 22-26v tullut tapailtua ketään. Kuka nyt jotain tuon ikäistä kotona asuvaa haluaisi tapailla? Alkoholisoiduin hoitamatta jättämien mielenterveysongelmien takia.
- ostin asunnon ja jätin vanhemmat taakse, joskus harvoin käyn tapaamassa.
- deittisovellukset ja ulkona käymiset - ei mitään matchejä tai muutakaan parin vuoden aikana
- masennuin taas, mutta lohtua löytyi filosofiasta ja esoteerisista kirjoituksista ja nyt ainakin on mieli hallinnassa ja alkoholin käyttö väheni.
Jotenkin ei vaan enää jaksa ja elämä on nyt työn ja kodin välillä. Onneksi on neljä hyvää ystävää joiden kanssa pelata ja keskustella ja käydä välillä kaupungilla.
Oishan se kiva saada tyttöystävä jota halailla ja jonka kanssa nukkua päiväunet ja muuta laiskottelua, mutta ei taida kohta 29v narkkarin näköselle hipin retkulle olla markkinoita, joten minkäs teet. Eipä sitä ketään voi pakottaa suhteeseen.No jos on 4 ystävää, joita tapaa, niin ei kyllä ole puolikomeroitunut. Tuo on jo paljon, kun ottaa huomioon miten monilla ei ole yhtäkään.
Ja jos et muuta keksi ja tykkäät käydä matkoilla, niin tutustu sinkkujen reissuihin. Juhannuksen aikaan (taisi olla Hesarissa) oli juttu sinkkujen juhannuksen vietosta Nuuksiossa. Mutakin toimintaa oli ja muuallakin kuin Helsingissä. Oli yhteisiä kävelyitä, pyöräilyitä... Ei vaikuttanut raa'alta paritustouhulta vaan yhdessä ololta, jossa tiestysti voi löytyä sopiva, kuten ihan siellä duunissakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei ollut tätä internettiä, joten näillä ei ollut mitään, silti heitä oli, kunnes päättivät vaelluksensa. Eli en näe nettiä vain pahana asiana.
Minullakaan, 52-vuotiaalla naisella ei ole yhtään kaveria. Millaista olisikaan elämä ilman nettiä ja vauvapalstaa? Kyllä minä lasken tämän sosiaaliseksi elämäksi. Nytkin olen jo useita viestejä tänään kirjoittanut, ja saanut hyväksytyksi tulemisen tunnetta joidenkin yläpeukkujen muodossa.Se on paljon enemmän kuin joskus vaikka työpaikkojen kahvipöydässä, kun kaikki sivuuttavat ja vaikenevat. Ja näet jokaisen ilmeestä kuinka halveksutaan, kun uskalsitkin laaduntarkastajana loppukäsittelyssä mennä sanomaan, että nyt tulee sutta. Eli yksinkertaisesti se että koulussa pärjäät hyvin, työelämässä teet työsi tunnollisesti, riittää jo päätymään vihatuksi hylkiöksi.
Täällä kun heitän jotain, kukaan ei tiedä taustaani, vaan vain se senhetkinen sanottavani arvioidaan.
Että kiitos anonyymipalsta. Kirjautumista vaativilla kukoistaa myös kiusaaminen.Netissä on se hyvä puoli, että parhaimmillaan tämä on paikka, jossa ujo ja erilainenkin uskaltaa olla nimettömänä oma itsensä. Työpaikan sosiaalisiiin tilanteisiin verrattuna todella vapaa tila, ei tarvitse miettiä noudattaako lausumattomia käytöskoodeja tai valta-asetelmia. Mutta jotta netissä pysyis pää kasassa, tarvii olla valmiiksi jo riittävän tasapainoinen ihminen, omat rajat ja tunne-elämän säätely kunnossa. Jos ei ole, ajautuu helposti addiktiivisiin riitaporukohin ja ääriajatteluun.
Mäkin uskallan sanoa täällä mielipiteitä ja sitten on muita jotka sanoo vastaan tai komppaa, ja joku hullu huutelija takavasemmalta huomionhakuisena, mutta muuten tämä on hyvin ok kun kaikki tasavertaisia anonyymejä.
Jos sanoisin työpaikalla minkä tahansa mielipiteen, tai joku muu sanoisi, sellaisia jotka eivät ehkä aina saisi kannatusta monilta laumasieluisilta ajattelijoilta, niin ihminen leimataan heti loppuiäksi "tietynlaiseksi" ja muut puhuu selän takana. Täällä sitä ei tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei ollut tätä internettiä, joten näillä ei ollut mitään, silti heitä oli, kunnes päättivät vaelluksensa. Eli en näe nettiä vain pahana asiana.
Minullakaan, 52-vuotiaalla naisella ei ole yhtään kaveria. Millaista olisikaan elämä ilman nettiä ja vauvapalstaa? Kyllä minä lasken tämän sosiaaliseksi elämäksi. Nytkin olen jo useita viestejä tänään kirjoittanut, ja saanut hyväksytyksi tulemisen tunnetta joidenkin yläpeukkujen muodossa.Se on paljon enemmän kuin joskus vaikka työpaikkojen kahvipöydässä, kun kaikki sivuuttavat ja vaikenevat. Ja näet jokaisen ilmeestä kuinka halveksutaan, kun uskalsitkin laaduntarkastajana loppukäsittelyssä mennä sanomaan, että nyt tulee sutta. Eli yksinkertaisesti se että koulussa pärjäät hyvin, työelämässä teet työsi tunnollisesti, riittää jo päätymään vihatuksi hylkiöksi.
Täällä kun heitän jotain, kukaan ei tiedä taustaani, vaan vain se senhetkinen sanottavani arvioidaan.
Että kiitos anonyymipalsta. Kirjautumista vaativilla kukoistaa myös kiusaaminen.Netissä on se hyvä puoli, että parhaimmillaan tämä on paikka, jossa ujo ja erilainenkin uskaltaa olla nimettömänä oma itsensä. Työpaikan sosiaalisiiin tilanteisiin verrattuna todella vapaa tila, ei tarvitse miettiä noudattaako lausumattomia käytöskoodeja tai valta-asetelmia. Mutta jotta netissä pysyis pää kasassa, tarvii olla valmiiksi jo riittävän tasapainoinen ihminen, omat rajat ja tunne-elämän säätely kunnossa. Jos ei ole, ajautuu helposti addiktiivisiin riitaporukohin ja ääriajatteluun.
Erittäinkin näin. Täällä todellakin ihminen voi saada vahvistusta itsetunnolleen, kun oma "ääni" tulee kuulluksi ja ajatukset jopa hyväksytyksi. Erittäin demokraattinen tapa keskustella.
Joskus olen kuullut sellaistakin arvostelua, että some mahdollistaa kaikkien hörhöjen tulla kuulluksi siinä missä arvostetumpien henkilöidenkin. On totta, että ääriajatukset tulevat helposti myös esiin, mutta se on kuitenkin tärkeämpää sananvapaudelle kuin se, että vain tietty eliitti, tai vaikkapa juuri se äänekkäin ja dominoivin työpaikan kahviporukka pääsisi ainoastaan ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ei ollut tätä internettiä, joten näillä ei ollut mitään, silti heitä oli, kunnes päättivät vaelluksensa. Eli en näe nettiä vain pahana asiana.
Minullakaan, 52-vuotiaalla naisella ei ole yhtään kaveria. Millaista olisikaan elämä ilman nettiä ja vauvapalstaa? Kyllä minä lasken tämän sosiaaliseksi elämäksi. Nytkin olen jo useita viestejä tänään kirjoittanut, ja saanut hyväksytyksi tulemisen tunnetta joidenkin yläpeukkujen muodossa.Se on paljon enemmän kuin joskus vaikka työpaikkojen kahvipöydässä, kun kaikki sivuuttavat ja vaikenevat. Ja näet jokaisen ilmeestä kuinka halveksutaan, kun uskalsitkin laaduntarkastajana loppukäsittelyssä mennä sanomaan, että nyt tulee sutta. Eli yksinkertaisesti se että koulussa pärjäät hyvin, työelämässä teet työsi tunnollisesti, riittää jo päätymään vihatuksi hylkiöksi.
Täällä kun heitän jotain, kukaan ei tiedä taustaani, vaan vain se senhetkinen sanottavani arvioidaan.
Että kiitos anonyymipalsta. Kirjautumista vaativilla kukoistaa myös kiusaaminen.Netissä on se hyvä puoli, että parhaimmillaan tämä on paikka, jossa ujo ja erilainenkin uskaltaa olla nimettömänä oma itsensä. Työpaikan sosiaalisiiin tilanteisiin verrattuna todella vapaa tila, ei tarvitse miettiä noudattaako lausumattomia käytöskoodeja tai valta-asetelmia. Mutta jotta netissä pysyis pää kasassa, tarvii olla valmiiksi jo riittävän tasapainoinen ihminen, omat rajat ja tunne-elämän säätely kunnossa. Jos ei ole, ajautuu helposti addiktiivisiin riitaporukohin ja ääriajatteluun.
Mäkin uskallan sanoa täällä mielipiteitä ja sitten on muita jotka sanoo vastaan tai komppaa, ja joku hullu huutelija takavasemmalta huomionhakuisena, mutta muuten tämä on hyvin ok kun kaikki tasavertaisia anonyymejä.
Jos sanoisin työpaikalla minkä tahansa mielipiteen, tai joku muu sanoisi, sellaisia jotka eivät ehkä aina saisi kannatusta monilta laumasieluisilta ajattelijoilta, niin ihminen leimataan heti loppuiäksi "tietynlaiseksi" ja muut puhuu selän takana. Täällä sitä ei tapahdu.
Tuo on totta. Itse en ole myöskään juuri osallistunut omalla nimellä ja naamallani some-keskusteluihin. Ihan siitä syystä, että ne jäävät sinne ikuisiksi ajoiksi. Jos vaikka tulisi huolimattomasti sanottua jotain, niin pahimmillaan kommentista saisi kärsiä lopun elämäänsä. Ei nyt ehkä todellisuudessa helposti noin käy, mutta teoriassa se olisi mahdollista.
Kaltaisillesi eli sosiaalidemokraateille, onko siellä ihan erillinen ryhmä meille?