Haluaisinkin toisen lapsen, mutta mies ei. Yksilapsisuuden hyvät puolet?

Eikö naapurin setä auta?

Kyllä perheessä kuuluu olla kaksi lasta, tyttö ja poika. Koirista joku suorakarvainen siisti, ehkä labbis. Hybridiauto, jolla pääsee sukuloimaan maaseudulle. Ehkä mökille sitten aikanaan, perintöä odotellessa. Polkupyrörän perässä parikärry, sillä on kiva viedä lapsia jäätelölle samalla kun itse nyppii harmaata, koska loma. Muutenhan en juo, mutta lomalla ja viikonloppuisin, joskus vähän maanantaisinkin jos on tullut perjantaina aloiteltua kun toimistolla oli casualit ja vähän rennompaa settiä.

Nii, sitä tulin sanomaan, että kyllä ne yksinäiset lapsiparat kieroon kasvaa. Edellä kuvaamani perhemalli on se aino oikea ja toimiva.

Vierailija kirjoitti:

Minä vain jätin pillerit pois

Muutui miehenkin mieli

👍

Ja jos mies vetää paljaalta on se raiskaukseen verrattavaa. 🤷🏽

Mun mielestä tämmöset ihmiset ovat oksettavia. Ehkäisyn tarkoituksellisesta laiminlyönnistä pitäisi saada linnatuomio.

Yhden täysin tuohon yhteen kommenttiin monilapsisen perheen arjesta, että välillä se on kuin 'hukkuisi suohon, joka on loputon'. Itselläni on kolme lasta, ja nyt nelivitosena mietin todellakin kuinka olisi helppoa jos olisi vain yksi. En jaksaisi enää kuskaamisia, en loputonta ruoanlaittoa en yhden yhtäkään vanhempainiltavaatimusta Wilmasta tai noiden teinien riitelyä.

Kun lapset lopulta lähtevät kotoa, luulen että ota ilolla vastaan kaiken sen rauhan ja hiljaisuuden, mikä on nyt vain haave.

Itse olen ainoa lapsi. Minulla on kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla.

Kyllähän lapseni nahistelevat, joskus varsinkin nuorempina oikein tappelivatkin. Silti minusta vaikuttaa, että he ovat onnellisempia ja eläväisempiä kuin itse olin lapsena. Lapsena olin paljon yksin, lähinnä luin kirjoja. Koulussa valitettavasti ystävystyin henkilön kanssa, jonka persoona oli erittäin hallitseva ja vaativa, ja tästä koitui vuosien varrella kaikenlaista ongelmaa - no näin olisi toki voinut käydä siltikin, vaikka ei olisi "siskoa" tarvinnut itse hankkia perheen ulkopuolelta.

No mutta, ainakin perinnönjako tulee aikanaan olemaan helppo, jos näitä ainoana lapsena olemisen etuja miettii. Olen myös saanut paljon huomiota vanhemmiltani, ja he ovat jakamattomasti toimineet erinomaisina isovanhempina minun lapsilleni.

Oisit nyt onnellinen että on edes yks lapsi kun joillakin ei oo yhtään. Aina pitää olla valittamassa eikä mihinkään olla tyytyväisiä. Itsekkin muistelit kuinka vaikeaa vauva-arki oli ja nyt haluat uudestaan yövalvomiset ja kitisevän vauvan. Otappa sinusta selvää. Eikä noista kommenteista kannata välittää että sitten mies hommaa uuden naisen. Mies voi tehdä sen vaikka olisi kymmenen lasta.

Minä uskon, että lapsilukumme jää yhteen. Tämä on ollut paljon rankempaa kuin olisin voinut kuvitellakaan, ja mies on myös samaa mieltä. Lapsellamme on myös monia serkkuja, joten en usko että hän olisi yksinäinen. Toki tilanteet ja voimavarat ovat niin erilaisia kaikissa perheissä, ettei ole mitään kaikille sopivaa ratkaisua olemassa - jollekin ainoana lapsena oleminen on saattanut olla hirveintä ikinä, kun taas toinen ei edes ajattele koko asiaa.

Me olemme miettineet seuraavia positiivisia puolia yhdessä lapsessa: voimme matkustella perheenä enemmän, koska rahaa on enemmän. Voimamme riittävät paremmin yhden lapsen kanssa. Lapsi saa harrastaa ja tehdä juuri niitä asioita, mitä haluaa. Voimme asua pienemmässä asunnossa pk-seudulla. Meidän on helpompi järjestää keskinäistä aikaa miehen kanssa, kun vain yhdelle lapselle pitää hankkia hoitaja. Ylipäätään olemme todennäköisesti rennompia, iloisempia ja vähemmän stressaantuneita.

Jodelissa äidit-kanavalla ihan valtavan iso määrä ihmisiä kertoo anonyymisti katuvansa toista lasta. Toki kyse saattaa olla väsymyksestä ja mieli muuttuu myöhemmin, mutta itse en jaksaisi lähteä enää vauvarumbaan ja uskon, että voin olla paljon parempi äiti yhdelle.

Ei ole hyviä puolia. Sama riesa siitä yhdestä on kuin kahdestakin. Yksi lapsi ilman sisaruksia johtaa toki siihen, että lapsesta tulee itsekäs mulkvisti mutta sehän on nykyään muotia ainakin pääkaupunkiseudulla.

Yksi lapsi saa vanhempien huomion mutta toisaalta on hyvä kehittää hänen itsenäisyyttään ja epäitsekkyyttään. Monesti yksi lapsi hemmotellaan ihan piloille juuri sen takia kun ei ole muuta, hukutetaan lahjoihin ja huomionosoituksin. Jos tällainen lapsi kantaa vielä narsistisuuden geeniä niin käyttää hyväkseen sitä asemaa että on etuoikeutettu joka asiassa, päättää siitäkin mitä vanhemmat kaupassa ostavat ja miten viettävät vapaa-aikansa. Kultainen keskitie siis tässäkin, rajoja ja rakkautta sopivissa määrin.

Minä olen ainut lapsi. Se on surullista. Perinnön, melko pienen tosin, sain periä yksin, mutta mieluusti olisin sen jakanut jos olisi ollut sisaruksia. Itselläni ei lapsiluku jäänyt yhteen. Ihanaa, sitä aina toivoin lapsenakin - isoa perhettä. Mutta jokainen päättäkööt itse lapsilukunsa. Lapsena koin yksinäisyyttä enkä tosiaankaan osaa riidellä, väistyn takavasemmalle.

Vierailija kirjoitti:

Ainut lapsi on aina jollain tasolla yksinäinen.

Olen itse ainut lapsi enkä kolmenkymmenen ikävuoden jälkeenkään pääse yksinäisyyden tunteesta eroon. Ei ole sisaruksia joihin tukeutua.

Minusta lasten tekoon ei pidä ryhtyä jos jättää sen sitten yhteen lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainut lapsi on aina jollain tasolla yksinäinen.

Olen itse ainut lapsi enkä kolmenkymmenen ikävuoden jälkeenkään pääse yksinäisyyden tunteesta eroon. Ei ole sisaruksia joihin tukeutua.

Minusta lasten tekoon ei pidä ryhtyä jos jättää sen sitten yhteen lapseen.

Olen myös ainut lapsi ja ikää nyt jo 40-vuotta. Olen lähes aina toivonut että olisi edes yksi sisko tai veli. Onneks naapurissa asui serkku, joka on ollut minulle aina kuin pikkusisko. Hänkin on ainut lapsi. Ja olemme edelleen tekemisissä. Tavataan aina kun pystytään ja muutenkin viestitellään. .Ja tosiaan isä ja äiti koettivat aiemminkin saada lasta, mutta ei vain tärpännyt. Joten ei mene asiat aina niinkuin alun perin on kenties suunnitellut.

Ainoa lapsi jää yksin vanhempien kuoltua. En ole itse ainoa lapsi, enkä missään tapauksessa halunnut ainoaa lasta itse.

Huom! Huom! Aina ei voi valita, voiko vastaanottaa enemmän kuin yhden lapsen. Jos on joku diagnoosi, tulee raskauskomplikaatioita tms. yksi lapsi on riittävä lapsiluku. Lapsiluku on sellainen mihin ihmisen tulee suhtautua mitä nöyrimmin myös. Toivoin sisarusta lapselleni, ja pystyin sen hänelle suomaan. Esikoiseni paras päivä hänen lapsuudessaan oli kun hänelle syntyi pikkusisarus.

Oman lapsuuteni parhaimmat muistot ovat rakkaan veljeni kanssa pelatut pelit ja leikityt leikit.

Mutta aina ei voi valita. Ainoa lapsikin on suurinta.

Jos kysytään hyviä puolia, niin varmaan vanhemmille helpompi.

Mulla on yksi sisko, mutta sekin liian pitkällä ikäerolla. Olisin halunnut sisaruksen lyhyellä ikäerolla jos minulta olisi kysytty. Omat lapset on pienellä ikäerolla ja heistä on todellakin seuraa toisilleen.

Varaa parempiin lomiin. Me ollaan yksilapsinen perhe ja ei lapsella ole reissuissa tylsää, kun niillä lomilla käydään sit Disneylandissa, Wizarding worldissa, Universal studios yms. isoissa teemapuistoissa. Jossain Floridan Disneyssakin (ens kesän kohde) menee helposti kolme päivää ja sit pari katsellaan muuten maisemia ja ollaan rannalla. Useamman lapsen kanssa ei olis varaa, mutta yhden kanssa aivan hyvin voi kerran parissa vuodessa lähtä ulkomaille johonkin kylpylään tai teemapuistoon ja välivuosina Suomen huvipuistoja. Sitten kun lapsi on isompi tehdään niitä pienemmälle lapselle tylsiä kaupunkilomia. Nyt se on vasta 10, joten nyt mennään vielä lapsen ehdoilla huvipuisto- ja rantalomia.

Sinun pitää miettiä pystytkö elämään asian kanssa katkeroitumatta. Itse olin samassa tilanteessa ja mietin asiaa pari vuotta. Lopputulema oli että katkeroidun enkä pysty antamaan anteeksi menetystä.

Kyse on niin suuresta asiasta molempien kannalta ettei voi sanoa että toisen halu on toista tärkeämpi. Mikäli miehesi ei missään nimessä halua toista lasta ei häntä voi pakottaa. Sinun lapsihaveesi on ihan yhtä tarkeä. Miehesi ei voi pyytää sinua luopumaan haaveestasi. Lapsihaaveesta luopumisen tuska voi tuntua lähes läheisen ihmisen kuolemalta. Edessä on tuolloin pitkä luopuminen ja suruprosessi.

Mikäli kumpikaan ei voi aidosti joustaa toisen vuoksi on mielestäni ainoa ratkaisu erota.

Itse päätin etten odota vihaa ja katkeroitumista joten ero.

Vierailija kirjoitti:

Kun ainoa lapsi perustaa perheen, ei ole lapsella serkkuja, tätejä ja setiä jos vielä sattuu niin että puolisokin on ainut lapsi. Surut ja murheet voi jakaa helposti semmoisen ihmisen kanssa joka tuntee sinut vauvasta asti ja on elänyt samoissa ympyröissä. Ja vanhempien kuoltua on tukena.

nykyän paljon sinun, minun ja meidän yhteiset lapset, onneki pojalla 1 siskopuoli 2 veli puolta, toki ne on pojalle kokonaisia sisaruksia

Olen itse ainoa lapsi (ja myös vanhempani olivat ainoita, joten ei serkkuja), mieheni on ison perheen esikoinen ja meillä on kolme lasta, kaksi pienellä ikäerolla ja kolmas isommalla ikäerolla, ns. iltatähti.

Omasta lapsuudestani voin sanoa, että olin pikkuvanha ja liikaa aikuisten seurassa. Musta tuli aika itsekäs ja toisten huomioiminen oli ennen kuin itse tulin vanhemmaksi, aika vaikeaa. Kummivanhemmillani on viisi lasta ja siellä ollessani sain hiukan tutustua useamman lapsen perheen elämään, ja olin kyllä kateellinen ja olen edelleen siitä vaikka kuinka tapellaan niin lopulta ollaan kuitenkin yhtä.

Samoin mieheni on sisarustensa kanssa todella läheinen. Tiedän että kaikilla ei ole näin, mutta myös omat lapseni, varsinkin nämä pienellä ikäerolla olevat, ovat aina toistensa tukena.

Vanhempana on varmasti helpompi olla yhden lapsen vanhempi. Huomiota ei tarvitse jakaa, voit auttaa ja tukea lasta paljon enemmän kuin vaikka kolmen lapsen kesken. Rahaa säästyy ihan huomattavasti, mahtuu pienimpään asuntoon ja tavaraa tarvitaan vähemmän.

Näin ainoana lapsena ei tarvitse miettiä onko isovanhempia rasitettu liikaa lapsenvahtina kun heidän on helppo sanoa asiasta, ei tarvitse miettiä onko hoidettu tasaisesti jokaisen lapsen jälkikasvua. Myöskin kaikki omaisuuteen liittyvät asiat menevät helposti. On myöskin itsestään selvää, että olen apuna ja tukena vanhemmille (ja aikoinaan toisinpäin). Ei tarvitse tästäkään keskustella sisarusten kanssa. Toki tästä voi myös päätellä sen huonon puolen, ei ole ketään muuta jonka puoleen kääntyä.

Oma päätökseni oli selvä, jos lapsia saan, niin toivon sitä kahta lasta. Kolmas oli vähän kuin bonus kun taloudellisesti se oli mahdollista. Vauva- ja pikkulapsiaika on kuitenkin tosi lyhyt aika elämässä, isojen ja varsinkin aikuisten lasten kanssa elämä on tosi mukavaa. Vaikka meilläkin on ollut todella isoja haasteita ja olen joitakin kertoja miettinyt miksi edes lapsia halusin kun se näin pahalta tuntuu, niin 99% en ole lapsia katunut.

Molemmissa on puolensa. Itse kasvoin nelilapsisessa vähävaraisessa perheessä. Sisaruksista on paljon seuraa ja heidän kanssaan oppii monipuolisesti sosiaalisia taitoja. Tulee riideltyä ja tapeltua mutta myös pidettyä hauskaa ja leikittyä. Sisaruksista saa tukea eri elämänvaiheissa. Nyt aikuisinakin näemme toisiamme ja olemme säännöllisesti yhteyksissä. Isossa perheessä tulee tiettyä turvaa ja yhteenkuuluvuutta. On osa isoa yksikköä, perhettä. Ympärillä on aina joku perheenjäsen, jos sattuu seuraa tai apua kaipaamaan. Perheen ilot ja surut jaetaan.

Mutta huonojakin puolia on. Koin silti yksinäisyyttä lapsuudessa, joten eivät sisarussuhteet ole mikään ihmelääke yksinäisyyteen jos lapsella ei ole montaa kaveria. Samanikäisten kavereiden seura on kuitenkin tärkeää nuorena. Rahat olivat aina tiukilla. Mitään ei kehdannut pyytää. Jos jotain kalliimpaa joskus sai, siitä tuli huono omatunto. Pelko oli aina saako vanhemmat ruokaa tai asuntoa maksettua. Nuorempana sisaruksena joutui käyttämään usein isosisaruksilta saatuja vaatteita, eikä saanut omia uusia vaatteita kuin harvoin. Harrastuksia ei juuri ollut eikä niihin olisi ollut varaa. Lomamatkoja ei tehty paria poikkeusta lukuunottamatta. Autoa ei ollut, joten ei päässyt kotimaassakaan juuri liikkumaan. Omaa rauhaa ei ollut koskaan, aina joku oli kotona. Eikä ollut omaa huonetta mihin kutsua esim. kavereita kylään. Kaikki piti aina jakaa ja jos ei ollut nopea saattoi helposti jäädä ilman esimerkiksi jotain herkkuja tai ruokaa. En silti koe eläneeni huonoa lapsuutta ja perustarpeet aina huomioitiin. Mutta myönnän että olin usein kateellinen kavereille heidän harrastuksistaan, vaatteistaan, joululahjoistaan, omista huoneistaan ja lomamatkoistaan.

Uskon että ainoa lapsi pärjää elämässä hyvin. Silloin vanhemmat voivat panostaa täysillä tähän yhteen lapseen. Taloudellinen tilanne voi olla parempi, jolloin lapselle voi tarjota hyvät puitteet ja harrastuksia sekä muita elämyksiä. Ja eihän kukaan voi olla varma tulisiko sitä toista lasta, eli saattaisi jäädä myös tahtomattaan yksilapsiseksi. Minusta tärkeää olisi vain kasvattaa lasta oikein, eikä aina antaa lapselle kaikkea mitä hän keksii tai antaa lapsen päättää kaikesta. Olisi hyvä myös varmistaa säännölliset kontaktit muihin lapsiin. Lapsella olisi hyvä olla läheisiä ystäviä/sukulaislapsia, jotta hän ei olisi yksinäinen.

Omia tarpeitaan tulee kuunnella eikä alistua toisen päätökseen. Mieti kauanko olet valmis odottamaan ja uskotko miehesi myöntyvän. Ei kannata myöhemmin katua sitä, että antoi periksi. Tietenkään lasta ei tule hankkia ilman toisen suostumusta. Mutta vaihtoehtoina voisi olla itsellinen äitiys tai uusi parisuhde tai adoptio. Hedelmällisyys kuitenkin laskee naisilla nopeasti iän kartuttua ja jos odottelee liian kauan, voi olla huomattavasti vaikeampaa tulla raskaaksi. Jos lapsilla on iso ikäero, ei heistä ole enää samalla tavalla toisilleen seuraa. Esim. jos toinen muuttaa omilleen kun toinen on vielä ala-asteikäinen. Tsemppiä tämän asian kanssa. Varmasti ajan kanssa ratkaisu tulee suuntaan tai toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tarvii sisaruksen

Ei tarvitse, ei lapsi halua kilpailijaa. Lapsesta voi tulla oikein hyvä aikuinen vaikkei ole sisaruksia.