Lue keskustelun säännöt.
Haluaisinkin toisen lapsen, mutta mies ei. Yksilapsisuuden hyvät puolet?
Alunperin sovimme, että yksi lapsi voi tulla jos on tullakseen. Nyt meillä on muutama vuosi takana perhearkea ja olen alkanut toivomaan lapselle sisarusta. Tiedän, että siinä ei ole mitään järkeä kun mies ei tule toiseen suostumaan. Itse en tykännyt olla raskaana (vaivoja), synnytys oli traumaattinen ja vauvavuosi todella rankka huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Odotin koko ajan, että lapsi kasvaa ja elämä helpottaa. Meillä ei olisi oikein tilaakaan toiselle, molemmat joutuisivat sulloutumaan samaan pieneen huoneeseen.
Silti huomaan olevani aidosti kateellinen kavereille, jotka ilmoittavat raskaudesta. Ihmiset kyselee milloin meilleKIN tulee toinen ja ihmettelevät jos vastataan, että ei taida tulla. Tuntuu, että kaikki tutut saavat nyt toisia lapsiaan kun esikoiset on 1-3v.
Lasta pitää koko ajan viihdyttää, vaikka ollaan koitettu opettaa leikkimään itsekseen. Hän haluaa seuraa ja onhan se ihan ymmärrettävää. Kateudella katselen puistossa keskenään leikkiviä sisaruksia, vaikka eihän se aina niin auvoista tietenkään ole.
Siis miten ihmeessä tästä tunteesta pääsee yli? Tämän takia en aio erota eli perhettä rikkoa, uusperhekuvio ei muutenkaan houkuttele. Ei auta kun kestää tai sitten toivoa, että mies muka jotenkin muuttaisi mielensä.
Mitä hyviä puolia on yksilapsisuudessa ja miten voisin muuttaa omaa ajattelutapaa? Siis eihän tässä mun ajattelussa ole mitään järkeä? Tämä asia vaivaa mua ihan päivittäin ja jotenkin pitäis nyt päästä tästä yli. Onko muita ollut samassa tilanteessa? Oon nyt kuukausia odotellut, että tää ois vaan joku vaihe. Helpottaako se sitten kun lähipiiriin ei enää synny pikkusisaruksia jatkuvalla syötöllä?
Kommentit (364)
Vierailija kirjoitti:
Täh? Hanki se lapsi.
Mies hankkii kuitenkin sitten uuden naisen kanssa.
Sulle ei jää kun säääli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kaikki jankkaavat että sisaruussuhde voi olla aivan kamala, mutta minä väitän, että kyllä se valtaosalla jää plussan puolelle. Minulle ei tule mieleen montaakaan, jolla olisi erityisen hankala tai etäinen sisaruussuhde, mutta tulee kymmenittäin ihmisiä, jotka ovat edes jonkin verran tekemisissä sisarusten kanssa ja pitävät näistä. Tunnen sukulaisuuden tai ystävyyden kautta varmaan n. 50 ihmistä niin läheisesti, että voin tämän arvion heidän sisarussuhteistaan luotettavasti tehdä.
Tuskin ketään kehotetaan jättämään tekemättä sitä ensimmäistäkään sen takia, että on aina mahdollista, että lapsi on vaikeasti sairas, vaikka se tekisikin elämästä hirvittävän raskasta. Sitä vaan ajatellaan, että todennäköisesti ei ole, ja jos on, niin kyllä siitä jotenkin selvitään.
Siis tämä. Kyllä ehdottomasti suurimmalle osalle se sisaruussuhde on rikkaus. Mutta, lasta ei pitäisi tehdä vain seuraksi toiselle, koska mitään takeita ei sille ole että heistä tulee läheisiä. Se toinenkin lapsi pitää tehdä siksi, että vanhemmat haluaa sen toisen lapsen ja kokevat että heillä riittää resurssit (aika, raha, jaksaminen jne) siihen toiseenkin. Oikeasti kamala taakka lapsille, jos vanhemmat oman jaksamisensa kustannuksella ja vastoin aitoa halua tekevät toisen "toiselle kaveriksi".
Toine lapsi joo
mäkin haluun!
Kaveri täytyy pikkuiselle olla!
En ole ollut sisarukseni kanssa tekemisissä sitten lapsuuden ja silloinkaan ei oltu läheisiä, asuttiin vaan saman katon alla koska samat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varaa parempiin lomiin. Me ollaan yksilapsinen perhe ja ei lapsella ole reissuissa tylsää, kun niillä lomilla käydään sit Disneylandissa, Wizarding worldissa, Universal studios yms. isoissa teemapuistoissa. Jossain Floridan Disneyssakin (ens kesän kohde) menee helposti kolme päivää ja sit pari katsellaan muuten maisemia ja ollaan rannalla. Useamman lapsen kanssa ei olis varaa, mutta yhden kanssa aivan hyvin voi kerran parissa vuodessa lähtä ulkomaille johonkin kylpylään tai teemapuistoon ja välivuosina Suomen huvipuistoja. Sitten kun lapsi on isompi tehdään niitä pienemmälle lapselle tylsiä kaupunkilomia. Nyt se on vasta 10, joten nyt mennään vielä lapsen ehdoilla huvipuisto- ja rantalomia.
Matkailua ajatellen se toinen lapsi menee usein vielä pienellä hinnan nousulla, mutta kolmas lapsi nostaa kustannukset selvästi.
Vierailija kirjoitti:
Ainut lapsi on aina jollain tasolla yksinäinen.
Olen itse ainut lapsi enkä kolmenkymmenen ikävuoden jälkeenkään pääse yksinäisyyden tunteesta eroon. Ei ole sisaruksia joihin tukeutua.
Minusta lasten tekoon ei pidä ryhtyä jos jättää sen sitten yhteen lapseen.
Voi hitto mikä kommentti :D
Ei pidä jättää yhteen lapseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko oikein, mutta tulee mieleen muutamia tapauksia, joissa perheessä on ollut vain yksi lapsi ja tämä ainokainen on sitten kuollut. Tapaturmaisesti tai vakavaan sairauteen.
Ajatelkaa, miten karmea tilanne sitten on? Jos/ kun on vähintään kaksi tai mieluusti kolme lasta, niin heistä on seuraa myös toisilleen. Jos on kaksi lasta ja ovat tyttö ja poika, ei välttämättä tule parasta yhteyttä, mutta hyvällä tuurilla samaa sukupuolta olevat ovat eliniän parhaita ystäviä. Kaksi lasta pienellä ikäerolla takaa parhaiten sen että pitävät todennäköisemmin yhtä.
Säälin niitä joilla ei ole sisaruksia.
Se on koko eliniän vaikuttava asia.
Yksinään olla!
Kun vanhemmat kuolee, ei ole ketään.
Sitäpaitsi lapsi on työläämpi hoitaa jos tällä ei ole edes yhtä sisarusta.
Sisaruksen kanssa leikitään ja isompi lapsi pitää huolen pienemmästään kun ikää tulee jne.
Mulla on kaksi kivaa veljeä, paljon on ollut apua ja seuraa.
Toisen kanssa keskustellaan mm. lapsuudesta.
Lisäksi mulla on yhteys veljentyttäriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun etten "tehnyt" toista lasta.
Oisin voinut etsiä uuden miehen.
Nyt kun ainokainen lähti, olen täysin yksin...
Vierailija kirjoitti:
Halusin ainakin kaksi lasta ennen kuin tulin äidiksi, mutta pää kääntyi aika nopeasti lapsen synnyttyä. Aika lailla sama kokemus kuin sinulla: en pitänyt raskausajasta, synnytys traumaattinen ja vauva-aika melko kamalaa. Nyt lapsi on 6-vuotias ja biologinen kello olisi voinut alkaa vaatia toista lasta vaikka kuinka monta kertaa, mutta eipä ole vaatinut. En todellakaan haluaisi palata unettomiin öihin ja jatkuvaan imetykseen, pottatreeneihin ja siihen, ettei omaa aikaa ole lainkaan. Joskus poden huonoa omatuntoa, jos lapsi itse sanoo haluavansa siskon, mutta sitten muistan, että hän voi heti perään toivoa yksisarvista.
Itse olen todella nauttinut elämästä yhden lapsen vanhempana. Menoja on paljon vähemmän ja lapsen tarpeisiin voi keskittyä paremmin. On enemmän aikaa keskustella, jos lapsella on minkäänlaisia huolia tai kysymyksiä, enkä ole täysin rättiväsynyt. Sietää myös mainita, että jos hankkisin toisen lapsen, joutuisin jättämään vaivalla rakentamani yksityisyritykseni parin vuoden tauolle ja saattaisin menettää asiakkaani. Lapsella ei ehkä ole sisaruksia leikkitovereina, mutta en kyllä itsekään leikkinyt paljon sisarusteni kanssa, ja hän saa todella helposti uusia kavereita leikkipuistossa yms. Kaiken tämän lisäksi tunnen itse olevani parempi äiti, jos lapsia on vain yksi. Ja lopuksi vielä tärkein syy yksilapsisuuteen: en HALUA toista lasta. Sen yksistään pitäisi riittää.
Olet itsekäs.
Et osannut hoitaa lasta oikein, miksi minulla meni niin hyvin heti alusta saakka?
Koska hoidin lapsen oikealla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Säälin niitä joilla ei ole sisaruksia.
Se on koko eliniän vaikuttava asia.
Yksinään olla!
Kun vanhemmat kuolee, ei ole ketään.
Sitäpaitsi lapsi on työläämpi hoitaa jos tällä ei ole edes yhtä sisarusta.
Sisaruksen kanssa leikitään ja isompi lapsi pitää huolen pienemmästään kun ikää tulee jne.
Mulla on kaksi kivaa veljeä, paljon on ollut apua ja seuraa.
Toisen kanssa keskustellaan mm. lapsuudesta.
Lisäksi mulla on yhteys veljentyttäriin.
Minulla on sisko ja emme ole missään tekemisissä, mutta suinkaan yksin en ole.
Minulla on paljon hyviä ystäviä joiden kanssa suhde perustuu ihan muihin asioihin kuin yhteisiin vanhempiin.
Kun minun vanhemmat kuolee en ole yksin, minulla on ystävät.
On mielestäni väärin olettaa isompien huolehtivan pienemmistä lapsista. Lasten kuuluu huolehtia koulusta, harrastuksista ja kaverisuhteista, ei sisaruksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi tarvii sisaruksen
Ei tarvitse, ei lapsi halua kilpailijaa. Lapsesta voi tulla oikein hyvä aikuinen vaikkei ole sisaruksia.
toisaalta kun on kaksi niin voi kilpailija ( pieni ikäero) koulutehtävissä ja vertailla todistukset,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi tarvii sisaruksen
Ei tarvitse, ei lapsi halua kilpailijaa. Lapsesta voi tulla oikein hyvä aikuinen vaikkei ole sisaruksia.
toisaalta kun on kaksi niin voi kilpailija ( pieni ikäero) koulutehtävissä ja vertailla todistukset,
laittaa sen laiskemman ahkeroimaan,
-Tulee halvemmaksi.
-Rauhallisempaa kun lapset ei tappele keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Minä vain jätin pillerit pois
Muutui miehenkin mieli
👍
Tämä on raukkamaista.
Saa enemmän huomiota mitä saisi jos olisi 2 tai enemmän, huono puoli se ettei tarvi jakaa
Sanon nyt heti alkuun että mikään lapsilukumäärä ei mielestäni ole toista parempi - yksi lapsi on yhtä hyvä kuin viisi. Kaikissa on puolensa.
Mutta mielestäni kaikki täällä esitetyt hyvät puolet eivät ole hyviä puolia. Esim vanhempien jakamaton huomio. Onko se nyt ideaali tilanne olla aina huomion keskipisteenä? Ja huomion lisäksi myös vanhempien kaikki odotukset ja toiveet kohdistuvat siihen yhteen. Joillekin tämä voi olla aika raskastakin.
Ja toinen, voi ostaa/maksaa lapselle kaiken mitä hän haluaa. Ei tuokaan nyt hirveän hyvältä kuulosta. Surullinen esimerkki tästä on lähipiirissänikin.
Varmaan sanottu jo 100x, mut
- vähemmän meteliä
- vähemmän stressiä
- vähemmän pyykkiä
- enemmän rauhaa ja omaa aikaa siis
- enemmän rahaa muuhun käyttöön