Haluaisinkin toisen lapsen, mutta mies ei. Yksilapsisuuden hyvät puolet?
Alunperin sovimme, että yksi lapsi voi tulla jos on tullakseen. Nyt meillä on muutama vuosi takana perhearkea ja olen alkanut toivomaan lapselle sisarusta. Tiedän, että siinä ei ole mitään järkeä kun mies ei tule toiseen suostumaan. Itse en tykännyt olla raskaana (vaivoja), synnytys oli traumaattinen ja vauvavuosi todella rankka huonosti nukkuvan vauvan kanssa. Odotin koko ajan, että lapsi kasvaa ja elämä helpottaa. Meillä ei olisi oikein tilaakaan toiselle, molemmat joutuisivat sulloutumaan samaan pieneen huoneeseen.
Silti huomaan olevani aidosti kateellinen kavereille, jotka ilmoittavat raskaudesta. Ihmiset kyselee milloin meilleKIN tulee toinen ja ihmettelevät jos vastataan, että ei taida tulla. Tuntuu, että kaikki tutut saavat nyt toisia lapsiaan kun esikoiset on 1-3v.
Lasta pitää koko ajan viihdyttää, vaikka ollaan koitettu opettaa leikkimään itsekseen. Hän haluaa seuraa ja onhan se ihan ymmärrettävää. Kateudella katselen puistossa keskenään leikkiviä sisaruksia, vaikka eihän se aina niin auvoista tietenkään ole.
Siis miten ihmeessä tästä tunteesta pääsee yli? Tämän takia en aio erota eli perhettä rikkoa, uusperhekuvio ei muutenkaan houkuttele. Ei auta kun kestää tai sitten toivoa, että mies muka jotenkin muuttaisi mielensä.
Mitä hyviä puolia on yksilapsisuudessa ja miten voisin muuttaa omaa ajattelutapaa? Siis eihän tässä mun ajattelussa ole mitään järkeä? Tämä asia vaivaa mua ihan päivittäin ja jotenkin pitäis nyt päästä tästä yli. Onko muita ollut samassa tilanteessa? Oon nyt kuukausia odotellut, että tää ois vaan joku vaihe. Helpottaako se sitten kun lähipiiriin ei enää synny pikkusisaruksia jatkuvalla syötöllä?
Kommentit (364)
Vierailija kirjoitti:
En keksi yhtään posiitivista asiaa yksilapsisuudesta.
Minulla sama tilanne. Luulen, että eroan tämän asian takia ja hankin toisen itsellisesti.
T. Ainoa lapsi joka oli aina yksinäinen
Miksei "ainoa lapsi" voi hankkia kavereita?
Kerro miehelle, että jätät pillerit pois. Mies voi huolehtia ehkäisystä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä jätettiin lapsiluku yhteen miehen toiveesta.
Sad
Yhden lapsen kanssa on helpompi matkustaa ja vaikka käydä uimarannalla, kun on yksi hukkuva vähemmän valvottavana.
Harrastuksiin on helpommin varaa, jos lapsi niitä haluaa, voivat tulla kalliiksikin.
Vaatteita helpompi hankkia, kun on vain yksi joka tarvitsee uusia. Se, kun molemmilla/kaikilla lapsilla vaatteet hajoaa tai "kutistuu" samaan aikaan saattaa viedä ison osan tuloista.
Onhan näitä.
Panosta siihen mitä sulla on, älä kadehdi sitä mitä jollain muulla on.
Vierailija kirjoitti:
Kerro miehelle, että jätät pillerit pois. Mies voi huolehtia ehkäisystä.
Nii on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jätettiin lapsiluku yhteen miehen toiveesta.
Ja mies hankki sitten kaksi lasta uuden naisen kanssa
Sopii. Hankkikoon vaan. Vielä ei ainakaan ole häipynyt eikä pienituloiselle miehelle niin kysyntää olekaan.
Et tiedäkään
Mikä ongelma sitten?
Eli et halua kun yhden lapsen!
Lapsi tarvii sisaruksen ja vauvoja liian vähän
Mutta ole itsekäs ja jätä toinen telemättä
Problem solved
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla jäi yhteen lapseen kun mies ei halunnut enempää.
+ Yhden lapsen kanssa on helppoa.
Miten teidän arki sujuu ja onko lapsi kaivannut sisarusta? Mua jotenkin pelottaa, että lapsi jää yksin ja on yksinäinen. Miten esimerkiksi vaikka joku perheloma, eikö se ole lapselle tylsää olla vaan vanhempien kanssa ilman leikkikaveria? Toki vanhemmatkin voi leikkiä, mutta eihän se ole samanlaista kuin toisen lapsen seura.
Entä arkena vapaa-aika? Varmaan täytyy mahdollistaa joku harrastus, jossa on muiden lasten seuraa.
Ap
Me ollaan erottu ajat sitten
Me ei matkusteltu. Mä menin töihin kun poika oli melkein 2v. Sai kaverin päiväkodista.
5-6v. poika kaipasi sisarusta. Silloin olimme kahden.
Yksinhuoltajana oli aluksi rankkaa. Koska mun työ alkoi 7.00 toisella paikkakunnalla. Ei ole autoa.
Ei onnistuisi minulta. Katkeroituisin miehelle.
Ihan puppua nuo "lapsi tarvitsee sisaruksen" -puheet. Sanotteko noin heillekin, jotka ovat lapsettomuushoidoilla sen yhden lapsen saaneet ja ovat siitäkin onnellisia ja kiitollisia?
Meillä on yksi tytär, enkä koe että hän olisi jäänyt mistään paitsi kun sisaruksia ei ole - ainakaan ikäisestään seurasta. Arkisin on päiväkodissa ja viikonloppuisin tapaa sukulaislapsia/kavereita. Lisäksi meillä on koira ja kissa, jotka ovat myös tärkeitä lapselle.
Aikuisen näkökulmasta positiivisia asioita yksilapsisuudessa: arjen pyörittäminen, reissaaminen yms. on helpompaa kuin useamman lapsen kanssa, mahdutaan rivarikolmioon ja edullisten asumiskustannusten ansiosta jää enemmän rahaa muuhun käyttöön, esim. isovanhemmat ottavat mielellään lasta tarvittaessa hoitoon, useamman lapsen kanssa tämä voisi olla hankalampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jätettiin lapsiluku yhteen miehen toiveesta.
Ja mies hankki sitten kaksi lasta uuden naisen kanssa
Sopii. Hankkikoon vaan. Vielä ei ainakaan ole häipynyt eikä pienituloiselle miehelle niin kysyntää olekaan.
Et tiedäkään
Mikä ongelma sitten?
Eli et halua kun yhden lapsen!
Lapsi tarvii sisaruksen ja vauvoja liian vähän
Mutta ole itsekäs ja jätä toinen telemättä
Problem solved
En nyt enää tässä viisikymppisenä toista lasta tee.
Oletko minkä ikäinen? Jos lapsenteolle ei ole mikään kiire, anna itsellesi lupa haaveilla, mutta tyydy vielä tässä siihen. On se mahdollista, että miehellekin tulee myöhemmin halu kasvattaa perhettänne. Oletteko puhuneet avoimesti molempien ajatuksista?
Miksi yksi lapsi on parempi kuin monta? Ainakin halvemmalla pääsee monessa asiassa, eikä tarvita tila-autoa ja sataa neliötä lisää asumiseen. Lapsi saa jakamattoman huomion vanhemmiltaan. Yhtä ehtii paremmin kuskata harrastuksiin tai kavereiden luo kylään. Yhdelle on miellyttävämpi muiden tarjota hoitopaikka siksi aikaa, kun vanhemmat ovat omissa menoissaan. Kun lapsi sairastaa, ei tarvitse pelätä, että tulee viikkokausien rumba, kun kaikki sairastavat vuoron perään.
Enkä sitten tarkoita, että yksi lapsi on parempi kuin useampi.
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistuisi minulta. Katkeroituisin miehelle.
Näin se on
.
Totuus on että jos jätät tekemättä
Ero prosessi on jo alkanut
Et pääse yli
Et uhnoda
Katkeroidut
Eroot
Ja
Mies hankkii uusia jonkun muun kanssa

Kokoajan vaikeampi saada mitään muuta kuin keskenmeno
osalla naisista alkaa hedelmällisyys laskea jo 29 vuotiaana.
Ei kannata odottaa jos haluaa lapsen!
Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos ei olisi toista lasta.
Itselläni on yksi lapsi. Sai kavereita hoidossa ja eskarissa ja koulussa. Oli suosittu ja monet ystävyydet ovat sieltä lapsuudesta kestäneet tähän päivään. Tällä hetkellä yliopistossa, eli ihan hyvin mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei onnistuisi minulta. Katkeroituisin miehelle.
Näin se on
.
Totuus on että jos jätät tekemättä
Ero prosessi on jo alkanut
Et pääse yli
Et uhnoda
Katkeroidut
Eroot
Ja
Mies hankkii uusia jonkun muun kanssa
Ei kaikki miehet ole kysyttyjä. Jos on joku raskasta työtä tekevä pienipalkkainen duunari,niin ei se niin vaan uutta naista saa joka tekisi lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä jätettiin lapsiluku yhteen miehen toiveesta.
Ja mies hankki sitten kaksi lasta uuden naisen kanssa
Sopii. Hankkikoon vaan. Vielä ei ainakaan ole häipynyt eikä pienituloiselle miehelle niin kysyntää olekaan.
Et tiedäkään
Mikä ongelma sitten?
Eli et halua kun yhden lapsen!
Lapsi tarvii sisaruksen ja vauvoja liian vähän
Mutta ole itsekäs ja jätä toinen telemättä
Problem solvedEn nyt enää tässä viisikymppisenä toista lasta tee.
Nii on
Toteutumattomia rastavia toiveita
Tyhjä kehto
Vierailija kirjoitti:
Ihan puppua nuo "lapsi tarvitsee sisaruksen" -puheet. Sanotteko noin heillekin, jotka ovat lapsettomuushoidoilla sen yhden lapsen saaneet ja ovat siitäkin onnellisia ja kiitollisia?
Meillä on yksi tytär, enkä koe että hän olisi jäänyt mistään paitsi kun sisaruksia ei ole - ainakaan ikäisestään seurasta. Arkisin on päiväkodissa ja viikonloppuisin tapaa sukulaislapsia/kavereita. Lisäksi meillä on koira ja kissa, jotka ovat myös tärkeitä lapselle.
Aikuisen näkökulmasta positiivisia asioita yksilapsisuudessa: arjen pyörittäminen, reissaaminen yms. on helpompaa kuin useamman lapsen kanssa, mahdutaan rivarikolmioon ja edullisten asumiskustannusten ansiosta jää enemmän rahaa muuhun käyttöön, esim. isovanhemmat ottavat mielellään lasta tarvittaessa hoitoon, useamman lapsen kanssa tämä voisi olla hankalampaa.
Kiitos! Tällaisia kommentteja kaipaisin. Mietin myös, että oikeastiko ihmiset sanoo noita tollasia kommenteja niillekin ketkä ei voi saada enempää lapsia! Siis huhhuh
Tässä on nimenomaan kyse MINUN ongelmallisesta ajattelutavasta.
Meillä vanhemmilla on niin laaja-alaiset allergiat, että lemmikkejä ei voida ottaa :(
Ap
Päätöshän on teidän yhteinen ja lapsen hankinta ei kannata vain koska kavereilla on monta. Yksi lapsi saa enemmän aikaa vanhemmilta, rahaa kuluu vähemmän, ei kiusaamista sisarelta ja voi hankkia omat kaverit.
Sopii. Hankkikoon vaan. Vielä ei ainakaan ole häipynyt eikä pienituloiselle miehelle niin kysyntää olekaan.