Lue keskustelun säännöt.
Rakastat aina lapsiasi enemmän kuin puolisoasi tai ketään kumppaniasi - eikö totta?
Kommentit (114)
Kyllä lapsi menee edelle, lienee ihan vaistomainen ja tietysti luonnollinenkin asia. Mutta harvemmin lapset ja kumppanit ovat vastakkainasettelussa keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasten paras tulee ensin, sitten omani ja vasta sen jälkeen puolisoni. En voi olla onnellinen jos lapseni eivät voi hyvin.
Onko se perinteinen että kuitenkin vaadit kumppanilta että hänen tärkeys järjestys on sama kuin sinulla eli lapset, sinä ja viimeisenä itsensä
Johdatteleva kysymys. Itse asiassa jopa väite. Mistä ap kuvittelee voivansa olettaa tuolla tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näitä voi verrata keskenään. Äidinvaisto ja rakkaus lapseen on hyvin primitiivistä, lasten vuoksi menisi vaikka tuleen tai taistelisi kuolemaan saakka jos joku heitä uhkaisi. Mies taas on valittu elämänkumppani, jonka kanssa kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja jonka kanssa koko elämä rakennetaan. Rakkaus on suurta mutta erilaista lasten ja puolison kohdalla.
🤣🤣 nyt lens piimät nenästä. Mä ehkä ehdin kutoa sulle silkkisen sankariviitan jouluun mennessä. Kovin on harhainen mielikuva itsestään.
Turskahtele kaikessa rauhassa. Jos sinulla ei ole lapsia, niin et ole millään tavalla pätevä tuomitsemaan näitä väitteitä. Jos taas on, niin on todella surullista ettei sinulla ole käsitystä millaista psyykkisesti terveen äidin rakkaus lapsiaan kohtaan on.
Johan tuolla on mainittu useampia esimerkkejä mitkä pohjaavat näkemystäni, ilmeisesti denialismi estää lukemisen. Minä olen vanhempieni lapsi, en siis voi millään tavoin tietää vanhempien rakkaudesta? No en tottavie voikkaan, kun se on myytti johon lietsotaan ihmisiä uskomaan ja jos joku ei usko niin sitä dissataan. Omat vanhempani eivät ole rakastaneet yhtään ketään ja vaikka joku tuolla aiemmin ketjussa toisin väitti, hengissä ollaan. Kyllä minäkin osaan vauvoja, eläimiä ja työtänikin hoitaa ilman että rakastaisin yhtään ketään.
Kerro minulle, miksi on olemassa lastensuojelu jos vanhemmat tekevät lastensa eteen kaikkensa, sen rakkauden voimalla? Miksi on olemassa edes sana perheväkivallalle tai lapsensurmalle, jos vanhemmat rakastavat lapsiaan? Aika paradoksi, eikö? Minun vanhempani eivät sentään valehtele, että olisin rakas.
Jos sinun vanhempasi eivät ole sinua rakastaneet, niin se ei tarkoita sitä että kaikki muut vanhemmat olisivat samanlaisia. Minä rakastan omia lapsiani niin paljon ettei mitään muuta tunnetta maailmassa voi verrata siihen, ja olen valmis tekemään mitä vain jotta he ovat turvassa ja heillä on asiat hyvin. Sinun ei tätä tarvitse uskoa, mutta tiedän itse mitä lapsiani kohtaan tunnen, samoin jokainen muukin tunne-elämältään normaali vanhempi rakastaa lapsiaan yli kaiken.
Vähän yksinkertaistavasti sanottu. Näitä minun lapset ovat tärkeintä koko maailmassa -tyyppejä löytyy paljon täältä palstalta, yleensä heillä ei paljon muuta elämässään olekaan.
Ei näitä voi verrata keskenään. Rakkaus puolisoon on aivan erillaista, kuin rakkaus lapsia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan pomoani enemmän kuin vaimoani tai lapsiani. Olemme molemmat miehiä enkä ole edes homo, mutta näin se vain on.
Jos tätä mitataan sillä kumpaa puolustaisin vaaratilanteessa enemmän, niin silloin ne on ne lapset, totta kai. Kyllä ihminen sen verran itsekkäästi omien geeniensä jatkuvuutta tahtoo puolustaa. Muutenkin laitan kyllä lasten mukavuuden sekä oman että puolisoni mukavuuden edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, en ikinä tule rakastamaan ketään niin paljon ja ehdoitta kuin omia lapsiani. Miestänikin rakastan ja tulen luultavimmin rakastamaan nyt ja aina, hän on elämäni rakkaus. Mutta silti lapset ovat aina ykkösenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näitä voi verrata keskenään. Äidinvaisto ja rakkaus lapseen on hyvin primitiivistä, lasten vuoksi menisi vaikka tuleen tai taistelisi kuolemaan saakka jos joku heitä uhkaisi. Mies taas on valittu elämänkumppani, jonka kanssa kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja jonka kanssa koko elämä rakennetaan. Rakkaus on suurta mutta erilaista lasten ja puolison kohdalla.
🤣🤣 nyt lens piimät nenästä. Mä ehkä ehdin kutoa sulle silkkisen sankariviitan jouluun mennessä. Kovin on harhainen mielikuva itsestään.
Turskahtele kaikessa rauhassa. Jos sinulla ei ole lapsia, niin et ole millään tavalla pätevä tuomitsemaan näitä väitteitä. Jos taas on, niin on todella surullista ettei sinulla ole käsitystä millaista psyykkisesti terveen äidin rakkaus lapsiaan kohtaan on.
Johan tuolla on mainittu useampia esimerkkejä mitkä pohjaavat näkemystäni, ilmeisesti denialismi estää lukemisen. Minä olen vanhempieni lapsi, en siis voi millään tavoin tietää vanhempien rakkaudesta? No en tottavie voikkaan, kun se on myytti johon lietsotaan ihmisiä uskomaan ja jos joku ei usko niin sitä dissataan. Omat vanhempani eivät ole rakastaneet yhtään ketään ja vaikka joku tuolla aiemmin ketjussa toisin väitti, hengissä ollaan. Kyllä minäkin osaan vauvoja, eläimiä ja työtänikin hoitaa ilman että rakastaisin yhtään ketään.
Kerro minulle, miksi on olemassa lastensuojelu jos vanhemmat tekevät lastensa eteen kaikkensa, sen rakkauden voimalla? Miksi on olemassa edes sana perheväkivallalle tai lapsensurmalle, jos vanhemmat rakastavat lapsiaan? Aika paradoksi, eikö? Minun vanhempani eivät sentään valehtele, että olisin rakas.
Jos sinun vanhempasi eivät ole sinua rakastaneet, niin se ei tarkoita sitä että kaikki muut vanhemmat olisivat samanlaisia. Minä rakastan omia lapsiani niin paljon ettei mitään muuta tunnetta maailmassa voi verrata siihen, ja olen valmis tekemään mitä vain jotta he ovat turvassa ja heillä on asiat hyvin. Sinun ei tätä tarvitse uskoa, mutta tiedän itse mitä lapsiani kohtaan tunnen, samoin jokainen muukin tunne-elämältään normaali vanhempi rakastaa lapsiaan yli kaiken.
Vähän yksinkertaistavasti sanottu. Näitä minun lapset ovat tärkeintä koko maailmassa -tyyppejä löytyy paljon täältä palstalta, yleensä heillä ei paljon muuta elämässään olekaan.
Sinä olet ilmeisesti päättänyt, ettei kukaan voi rakastaa lapsiaan ja jankkaat täällä asiasta jatkuvasti.
Minulla on elämässä paljon muutakin, on ihana mies, kivoja sukulaisia, ystäviä, harrastuksia, töitä, opiskelua yms. mutta silti lapseni ovat minulle lähimpänä sydäntäni.
Se on kumma että kun vastaa aloituksen kysymykseen henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella, niin joku tulee vänkäämään asiasta, vaikka kyse on juuri minun tuntemuksistani omia lapsiani kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näitä voi verrata keskenään. Äidinvaisto ja rakkaus lapseen on hyvin primitiivistä, lasten vuoksi menisi vaikka tuleen tai taistelisi kuolemaan saakka jos joku heitä uhkaisi. Mies taas on valittu elämänkumppani, jonka kanssa kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja jonka kanssa koko elämä rakennetaan. Rakkaus on suurta mutta erilaista lasten ja puolison kohdalla.
🤣🤣 nyt lens piimät nenästä. Mä ehkä ehdin kutoa sulle silkkisen sankariviitan jouluun mennessä. Kovin on harhainen mielikuva itsestään.
Turskahtele kaikessa rauhassa. Jos sinulla ei ole lapsia, niin et ole millään tavalla pätevä tuomitsemaan näitä väitteitä. Jos taas on, niin on todella surullista ettei sinulla ole käsitystä millaista psyykkisesti terveen äidin rakkaus lapsiaan kohtaan on.
Johan tuolla on mainittu useampia esimerkkejä mitkä pohjaavat näkemystäni, ilmeisesti denialismi estää lukemisen. Minä olen vanhempieni lapsi, en siis voi millään tavoin tietää vanhempien rakkaudesta? No en tottavie voikkaan, kun se on myytti johon lietsotaan ihmisiä uskomaan ja jos joku ei usko niin sitä dissataan. Omat vanhempani eivät ole rakastaneet yhtään ketään ja vaikka joku tuolla aiemmin ketjussa toisin väitti, hengissä ollaan. Kyllä minäkin osaan vauvoja, eläimiä ja työtänikin hoitaa ilman että rakastaisin yhtään ketään.
Kerro minulle, miksi on olemassa lastensuojelu jos vanhemmat tekevät lastensa eteen kaikkensa, sen rakkauden voimalla? Miksi on olemassa edes sana perheväkivallalle tai lapsensurmalle, jos vanhemmat rakastavat lapsiaan? Aika paradoksi, eikö? Minun vanhempani eivät sentään valehtele, että olisin rakas.
Jos sinun vanhempasi eivät ole sinua rakastaneet, niin se ei tarkoita sitä että kaikki muut vanhemmat olisivat samanlaisia. Minä rakastan omia lapsiani niin paljon ettei mitään muuta tunnetta maailmassa voi verrata siihen, ja olen valmis tekemään mitä vain jotta he ovat turvassa ja heillä on asiat hyvin. Sinun ei tätä tarvitse uskoa, mutta tiedän itse mitä lapsiani kohtaan tunnen, samoin jokainen muukin tunne-elämältään normaali vanhempi rakastaa lapsiaan yli kaiken.
Anteeksi että utelen, mutta onko sinulla haasteita ymmärtää lukemaasi? 🤨 En minä elä missään eristyksissä muusta maailmasta, jossa on vain minä ja minun perheeni. Ja mikäpä sinä olet määrittelemään että ihminen on tunne-elämältään poikkeava, jos ei omaa tätä maagista vanhempain rakkautta, aika omahyväinen oletus. Toki voit pääsi sisällä tuntea mitä vaan, sitä en ole kiistämässä, vaan sitä että miten se korreloi sen reaalimaailman kanssa.
Voihan sitä kumppaniaan rakastaa enemmän kuin lapsiaan, mikäs siinä. Mutta vanhemman on kuitenkin katsottava, että se lapsia rakkaampi puoliso ei kohtele kaltoin niitä lapsia. Aika kauheaa oli lapsena katsoa miten serkun isäpuoli oli sille inhottava ja äitinsä vaan salli sen, kun ilmeisesti rakasti uutta puolisoaan enemmän kuin lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näitä voi verrata keskenään. Äidinvaisto ja rakkaus lapseen on hyvin primitiivistä, lasten vuoksi menisi vaikka tuleen tai taistelisi kuolemaan saakka jos joku heitä uhkaisi. Mies taas on valittu elämänkumppani, jonka kanssa kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja jonka kanssa koko elämä rakennetaan. Rakkaus on suurta mutta erilaista lasten ja puolison kohdalla.
🤣🤣 nyt lens piimät nenästä. Mä ehkä ehdin kutoa sulle silkkisen sankariviitan jouluun mennessä. Kovin on harhainen mielikuva itsestään.
Turskahtele kaikessa rauhassa. Jos sinulla ei ole lapsia, niin et ole millään tavalla pätevä tuomitsemaan näitä väitteitä. Jos taas on, niin on todella surullista ettei sinulla ole käsitystä millaista psyykkisesti terveen äidin rakkaus lapsiaan kohtaan on.
Johan tuolla on mainittu useampia esimerkkejä mitkä pohjaavat näkemystäni, ilmeisesti denialismi estää lukemisen. Minä olen vanhempieni lapsi, en siis voi millään tavoin tietää vanhempien rakkaudesta? No en tottavie voikkaan, kun se on myytti johon lietsotaan ihmisiä uskomaan ja jos joku ei usko niin sitä dissataan. Omat vanhempani eivät ole rakastaneet yhtään ketään ja vaikka joku tuolla aiemmin ketjussa toisin väitti, hengissä ollaan. Kyllä minäkin osaan vauvoja, eläimiä ja työtänikin hoitaa ilman että rakastaisin yhtään ketään.
Kerro minulle, miksi on olemassa lastensuojelu jos vanhemmat tekevät lastensa eteen kaikkensa, sen rakkauden voimalla? Miksi on olemassa edes sana perheväkivallalle tai lapsensurmalle, jos vanhemmat rakastavat lapsiaan? Aika paradoksi, eikö? Minun vanhempani eivät sentään valehtele, että olisin rakas.
Jos sinun vanhempasi eivät ole sinua rakastaneet, niin se ei tarkoita sitä että kaikki muut vanhemmat olisivat samanlaisia. Minä rakastan omia lapsiani niin paljon ettei mitään muuta tunnetta maailmassa voi verrata siihen, ja olen valmis tekemään mitä vain jotta he ovat turvassa ja heillä on asiat hyvin. Sinun ei tätä tarvitse uskoa, mutta tiedän itse mitä lapsiani kohtaan tunnen, samoin jokainen muukin tunne-elämältään normaali vanhempi rakastaa lapsiaan yli kaiken.
Vähän yksinkertaistavasti sanottu. Näitä minun lapset ovat tärkeintä koko maailmassa -tyyppejä löytyy paljon täältä palstalta, yleensä heillä ei paljon muuta elämässään olekaan.
Sinä olet ilmeisesti päättänyt, ettei kukaan voi rakastaa lapsiaan ja jankkaat täällä asiasta jatkuvasti.
Minulla on elämässä paljon muutakin, on ihana mies, kivoja sukulaisia, ystäviä, harrastuksia, töitä, opiskelua yms. mutta silti lapseni ovat minulle lähimpänä sydäntäni.
Se on kumma että kun vastaa aloituksen kysymykseen henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella, niin joku tulee vänkäämään asiasta, vaikka kyse on juuri minun tuntemuksistani omia lapsiani kohtaan.
Ei, en ole päättänyt niin vaan peräänkuulutan sitä että alkakaa toimia sen mukaan mitä puheissanne maalailette. Asettakaa ne lapset itsenne edelle jos kerran sellaisia korulauseita käytätte. Suuret sanat ei suuta halkaise, joten olkaa te se ihminen joka elää niinkuin opettaa. Olisi vähemmän niitä laiminlyötyjä lapsia, jos ette pelkästään uskottelisi itsellenne että asetatte sitten jossain kuvitteellisessa tilanteessa henkenne alttiiksi kun lohikäärme hyökkää.
Minulla on kolme lasta. Yksi heistä on kyllä sellainen aikuinen poika, että olen joutunut tahtomaan (samaan tapaan kuin alttarilla), että rakastan häntä, kaikesta huolimatta.
Eli en ole aloituksen kanssa aivan samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus mieheen on erilaista kuin rakkaus lapsiin. Ei niitä ole kovin mielekästä vertailla. Mutta sen voin sanoa, että rakkaus lapsiin on ehdottomampaa. He ovat varmasti universumin ainoat ihmiset, joiden puolesta en epäröisi antaa omaa henkeäni.
Suomalaisessa kulttuurissa ja varsinkin naisissa on se vika, etteivät nämä osaa erottaa rakkautta lapsiin ja kumppaniin. Minä miehenä tiedän mikä ero niissä on. Lasta rakastaa aivan eri tavalla, kuin kumppania. Lapseen kohdistuva rakkaus on kasvattavaa ja suojelevaa, kun taas kumppaniin kohdistuva rakkaus on tukea ja välittämistä, jonka lisämausteena on seksi rakastelun muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näitä voi verrata keskenään. Äidinvaisto ja rakkaus lapseen on hyvin primitiivistä, lasten vuoksi menisi vaikka tuleen tai taistelisi kuolemaan saakka jos joku heitä uhkaisi. Mies taas on valittu elämänkumppani, jonka kanssa kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja jonka kanssa koko elämä rakennetaan. Rakkaus on suurta mutta erilaista lasten ja puolison kohdalla.
🤣🤣 nyt lens piimät nenästä. Mä ehkä ehdin kutoa sulle silkkisen sankariviitan jouluun mennessä. Kovin on harhainen mielikuva itsestään.
Turskahtele kaikessa rauhassa. Jos sinulla ei ole lapsia, niin et ole millään tavalla pätevä tuomitsemaan näitä väitteitä. Jos taas on, niin on todella surullista ettei sinulla ole käsitystä millaista psyykkisesti terveen äidin rakkaus lapsiaan kohtaan on.
Johan tuolla on mainittu useampia esimerkkejä mitkä pohjaavat näkemystäni, ilmeisesti denialismi estää lukemisen. Minä olen vanhempieni lapsi, en siis voi millään tavoin tietää vanhempien rakkaudesta? No en tottavie voikkaan, kun se on myytti johon lietsotaan ihmisiä uskomaan ja jos joku ei usko niin sitä dissataan. Omat vanhempani eivät ole rakastaneet yhtään ketään ja vaikka joku tuolla aiemmin ketjussa toisin väitti, hengissä ollaan. Kyllä minäkin osaan vauvoja, eläimiä ja työtänikin hoitaa ilman että rakastaisin yhtään ketään.
Kerro minulle, miksi on olemassa lastensuojelu jos vanhemmat tekevät lastensa eteen kaikkensa, sen rakkauden voimalla? Miksi on olemassa edes sana perheväkivallalle tai lapsensurmalle, jos vanhemmat rakastavat lapsiaan? Aika paradoksi, eikö? Minun vanhempani eivät sentään valehtele, että olisin rakas.
Jos sinun vanhempasi eivät ole sinua rakastaneet, niin se ei tarkoita sitä että kaikki muut vanhemmat olisivat samanlaisia. Minä rakastan omia lapsiani niin paljon ettei mitään muuta tunnetta maailmassa voi verrata siihen, ja olen valmis tekemään mitä vain jotta he ovat turvassa ja heillä on asiat hyvin. Sinun ei tätä tarvitse uskoa, mutta tiedän itse mitä lapsiani kohtaan tunnen, samoin jokainen muukin tunne-elämältään normaali vanhempi rakastaa lapsiaan yli kaiken.
Vähän yksinkertaistavasti sanottu. Näitä minun lapset ovat tärkeintä koko maailmassa -tyyppejä löytyy paljon täältä palstalta, yleensä heillä ei paljon muuta elämässään olekaan.
Sinä olet ilmeisesti päättänyt, ettei kukaan voi rakastaa lapsiaan ja jankkaat täällä asiasta jatkuvasti.
Minulla on elämässä paljon muutakin, on ihana mies, kivoja sukulaisia, ystäviä, harrastuksia, töitä, opiskelua yms. mutta silti lapseni ovat minulle lähimpänä sydäntäni.
Se on kumma että kun vastaa aloituksen kysymykseen henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella, niin joku tulee vänkäämään asiasta, vaikka kyse on juuri minun tuntemuksistani omia lapsiani kohtaan.
Ei, en ole päättänyt niin vaan peräänkuulutan sitä että alkakaa toimia sen mukaan mitä puheissanne maalailette. Asettakaa ne lapset itsenne edelle jos kerran sellaisia korulauseita käytätte. Suuret sanat ei suuta halkaise, joten olkaa te se ihminen joka elää niinkuin opettaa. Olisi vähemmän niitä laiminlyötyjä lapsia, jos ette pelkästään uskottelisi itsellenne että asetatte sitten jossain kuvitteellisessa tilanteessa henkenne alttiiksi kun lohikäärme hyökkää.
Voin kyllä sanoa, että olen kaikissa isoissa ratkaisuissa laittanut lapseni etusijalle. Tiedän, että kaikki ei sitä tee, mutta en silti ymmärrä tätä hyökkäystä.
Ei pidä paikkaansa. Minulle kumppani voi olla yhtä rakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin minä sitten kumppania tarvitsisin, jos rakastaisin lapsia enemmän? Sillä perusteellahan kumppani yleensä valitaan, että otetaan sellainen, jota rakastetaan enemmän kuin ketään muuta.
Kumppanit saattavat vaihtua, mutta lapset jäävät. Näin ainakin periaattessa.
Niin, kun ei arvosteta ja rakasteta sitä lasten isää. Niin usein käy.
Isä voi löytää uuden tai poistua jalat edellä.
Lapset elävät yleensä vanhempiensa jälkeen. Heitä pitääkin rakastaa enemmän, koska vanhana heiltä voi odottaa jonkinlaista huolenpitoa ja vähintään hautaan toimittamista.
Lasten rakastaminen auttaa myös lapsenlapsia selviämään, jos lapset luottavat vanhempiinsa niin että antavat omat lapsensa heille hoidettavaksi ( ja uskaltavat hankkia lapsia).
Yhtä hyvin ne lapset voi poistua jalat edellä ennen aikojaan kuin kumppanikin.
Lapsenlapset oletettavasti selviävät vaikka eivät olisi hoidossa ja mitä väliä jos lapset ei hanki lapsia, ei se ole mikään onnistumisen mittapuu.
Kyllä, lasteni vuoksi kestän ihan mitä vaan ja olen aina elämässä tukena, vaikka mitä käänteitä tapahtuisi.
Puolisosta en voi sanoa samaa. En esimerkiksi olisi siinä jos vaikka päihteet veisi, tietysti toivon ettei lapsiakaan :D
Enkä odota mitään tästä saavani, en lasteni rakkautta taikka edes yhteydenpitoa kun aikuistuvat. Mutta kyllä varmasti olen ihan aina siinä.
Jos sinun vanhempasi eivät ole sinua rakastaneet, niin se ei tarkoita sitä että kaikki muut vanhemmat olisivat samanlaisia. Minä rakastan omia lapsiani niin paljon ettei mitään muuta tunnetta maailmassa voi verrata siihen, ja olen valmis tekemään mitä vain jotta he ovat turvassa ja heillä on asiat hyvin. Sinun ei tätä tarvitse uskoa, mutta tiedän itse mitä lapsiani kohtaan tunnen, samoin jokainen muukin tunne-elämältään normaali vanhempi rakastaa lapsiaan yli kaiken.