Rakastat aina lapsiasi enemmän kuin puolisoasi tai ketään kumppaniasi - eikö totta?

Hassua, etten koskaan ajatellut omista vanhemmistaan noin. En koskaan ajatellut, että he olisivat olleet valmiita kuolemaan puolestani. En tiedä olisivatko olleet vai ei. Hyvä ettei asiaa tarvinnut koskaan miettiä. Ei tullut mieleen pohtia tällaista heidän eläessään.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan yhtä paljon miestäni ja lapsiani. Rakkaus mieheeni on erilaista kuin lapsiini.

Ajattelen samoin. Rakkaus kumppania kohtan on aivan erilaista kuin rakkaus lapsia kohtaan. Siksi sitä rakkauden määrää ei voi verrata. Ja miksi tarvitsisikaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei näitä voi verrata keskenään. Äidinvaisto ja rakkaus lapseen on hyvin primitiivistä, lasten vuoksi menisi vaikka tuleen tai taistelisi kuolemaan saakka jos joku heitä uhkaisi. Mies taas on valittu elämänkumppani, jonka kanssa kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja jonka kanssa koko elämä rakennetaan. Rakkaus on suurta mutta erilaista lasten ja puolison kohdalla.

Näin. Toisaalta taas "äidinrakkaus" saattaa saada merkillisiä piirteitä jos ei ymmärretä mitä rakkaus on. Lapsesta voi tulla rikollinen narkomaani alkoholisti, joka vain varastaa vanhemmiltaan ja piinaa omia sisaruksiaankin. Siinä vaiheessa "tuleen meneminen" ja "kuolemaan saakka taistelu" saattavat saada ihan uusia merkityksiä, ja se äiti voi joutuakin valitsemaan oman elämänsä tai tämän lapsen elämän ihan oikeasti.

Korulauseet on korulauseita, todellisuus näyttäytyy usein toisenlaisena.

T: alkoholistin sisarus

Vierailija kirjoitti:

Hassua, etten koskaan ajatellut omista vanhemmistaan noin. En koskaan ajatellut, että he olisivat olleet valmiita kuolemaan puolestani. En tiedä olisivatko olleet vai ei. Hyvä ettei asiaa tarvinnut koskaan miettiä. Ei tullut mieleen pohtia tällaista heidän eläessään.

Meillä vanhempamme olisivat olleet valmiita kuolemaan veljeni puolesta, minun puolestani eivät.

Vierailija kirjoitti:

Suojelen lapsiani aina ja nuo kaksi ovat ainoat joiden puolesta kuolisin koska tahansa. Lasteni isä on silti elämäni rakkaus ja tärkein ihmissuhde. Lapset on lainaa ja lentävät kohta pesästä. Mies jää.

Jää jos jää, sittenpä sen näkee miten käy.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan yhtä paljon miestäni ja lapsiani. Rakkaus mieheeni on erilaista kuin lapsiini.

Sama täällä.

En mä tiedä miten noita voi laittaa järkestykseen, niin erilaisista ihmissuhteista on kyse.

En vertaa rakkauttani kumppaniini ja lapsiini koska se rakkaus ei ole samanlaista. Lapset ovat kuitenkin tärkeimmät koska heidät olen synnyttänyt ja samalla sitoutunut heistä pitämään huolta niin kauan että pärjäävät omillaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mihin minä sitten kumppania tarvitsisin, jos rakastaisin lapsia enemmän? Sillä perusteellahan kumppani yleensä valitaan, että otetaan sellainen, jota rakastetaan enemmän kuin ketään muuta.

Sitä kumppania rakastetaan silloin, kun ollaan vielä kahdestaan eniten maailmassa, mutta kun lapsi syntyy, se rakkaus voittaa kaiken.

Pienellä vastasyntyneellä ei ole muuta turvaa, kuin äitinsä/vanhempansa ja vanhemman rakkaus  (varsinkin sen äidin) on lapsen ainoa turva. Jos rakkaus lapseen ei olisi se kaikkein voimakkain tunne lapsi jäisi helposti huonolle hoidolle. Luonto on sen niin järjestänyt. Turha sitä vastaan on taistella.

Miestä voi kyllä rakastaa samaan aikaan, kuin lastaan, ei ne sulje toisiaan pois. Mutta rakkaus lapseen on vahvin. Se turvaa lapsen elämän alun.

Vierailija kirjoitti:

Mihin minä sitten kumppania tarvitsisin, jos rakastaisin lapsia enemmän? Sillä perusteellahan kumppani yleensä valitaan, että otetaan sellainen, jota rakastetaan enemmän kuin ketään muuta.

Tämä kysymys on yhtä järkrvä, kuin se, että mihin niitä lapsian sitten tarvitaan, jos kerran miestä rakastetaan enemmän? 

Eiköhän niitä rakasteta kumpaisiakin, mutta rakkaus on täysin erilaista. 

Vahna sanonta kuuluu (ja olen kuullut tämän monenkin ihmisen sanovan, jotka ovat nämä molemmat kokeneet) että mies otetaan viereltä, mutta lapsi sydämestä. ( siis kuolemantapauksen yhteydessä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näitä voi verrata keskenään. Äidinvaisto ja rakkaus lapseen on hyvin primitiivistä, lasten vuoksi menisi vaikka tuleen tai taistelisi kuolemaan saakka jos joku heitä uhkaisi. Mies taas on valittu elämänkumppani, jonka kanssa kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja jonka kanssa koko elämä rakennetaan. Rakkaus on suurta mutta erilaista lasten ja puolison kohdalla.

🤣🤣 nyt lens piimät nenästä. Mä ehkä ehdin kutoa sulle silkkisen sankariviitan jouluun mennessä. Kovin on harhainen mielikuva itsestään.

Ikävää ettet ole vastaavaa äidinrakkautta saanut kokea.

-Eri

Harvapa on. Seuraapa joskus vaikka ketjuja tai lehtiartikkeleita missä käsitellään koulukiusaamista, kuinka vanhemmat levittelevät käsiään, että voi voi kun mikään ei auta ja lasta vaan tuhotaan henkisesti ja/tai fyysisesti. Tai jotain muuta "vanhempainrakkautta" todistavaa lööppiä, äidillä oli pakkasessa useamman vauvan ruumiit, toisella kuollut arkkuun lapsia, yksi ajoi päin bussia lapset kyydissään, yksi perhe ulkoisti Koskelan pojan hoidon laitokseen, Jämsässä tyttö todisti isänsä murhaavan kunnanvaltuutettuäitinsä, jatkanko vielä? Sen lisäksi ihan tavallisessa arjessa sitä lasta tuupitaan emotionaalisesti syrjään, päiväkodeissa täytyy muistuttaa vanhempia jättämään se kännykkä syrjään ja keskittymään lapseensa, raskausaikana tupakoidaan, jatkanko vielä? Pelkkää sanahelinää ja asetettu tarpeeksi kauas siitä, että pitäisi oikeasti koskaan laittaa tikkua ristiin sen lapsen eteen oman etunsa sijasta "menisin vaikka tuleen ja taistelisin kuolemaan saakka". Joo, minäkin kasvattaisin siivet ja lentäisin matterhornin huipulle mun lasteni hengen puolesta, jos vaan maapallon ytimestä tulisi joku paholainen kaffelle lähiärrälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin minä sitten kumppania tarvitsisin, jos rakastaisin lapsia enemmän? Sillä perusteellahan kumppani yleensä valitaan, että otetaan sellainen, jota rakastetaan enemmän kuin ketään muuta.

Kumppanit saattavat vaihtua, mutta lapset jäävät. Näin ainakin periaattessa.

Ihan samalla tavalla lapsi voi poistua vanhemman elämästä aikuisena, kun saa itse päättää. Ei kaikki halua olla vanhempiensa kanssa tekemisissä, vaikka vanhempi ei olisi mielestään kohdellut lasta mitenkään huonosti. Tai vaikkei poistuisi kokonaan, niin ei lapsi aikuisena automaattisesti pidä vanhemmastaan ja halua olla jatkuvasti tekemisissä. Kumppani sentään on jo lähtökohtaisesti valinnut sinut ja haluaa jakaa elämänsä kanssasi, joten todennäköisempää on, että kumppani on siinä vierelläni loppuun saakka kuin lapsi, jos vaan panostat kumppaniin yhtä suurella halulla kuin lapseen.

Ei rakkaus lapsiin ole ehdotonta. Lapsi voi sekoilla isompana niin, että kyllä vanhemmankin rakkaus hälvenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin vaikea käsittää, jos joku rakastaa puolisoa enemmän kuin lapsia.

Jep, miltä tuntuisi olla tällaisen ihmisen lapsi. Palava talo - mies vai lapsi? ... sano heippa äidille ja isille jonna-jooseppi! <3

Kyse on aivan eri asiasta. Tässä puhutaan rakkaudesta, ei siitä kuka pelastetaan palavasta talosta. D

Mä kyllä pelastaisin sen rakkaimman jos täytyy valita. Omat lapseni ennen miestäni ja mieheni ennen sinun lapsiasi esimerkiksi.

Minä pelastaisin lapseni, koska hänellä on elämä edessä, ja se on minun velvollisuuteni pelastaa oma lapsi.

Mutta silti miestä rakastan ehkä enemmän.

Voisitteko jättää nyt noi palavan talon seikkailut sikseen, r unkkarit. Iskostakaa päähänne, että TE ETTE LÄHDE SOOLOILEMAAN PALAVAAN RAKENNUKSEEN ja aiheuta palomiehille lisähengenvaaraa kun niiden pitää etsiä useampaa autistia tönöstä. Ette te sieltä ketään edes pelastaisi, se tositilanne kun ei ole mitään sankarielokuvaa missä astelette tukka hulmuten läpi liekkien ja pelastatte yhtään ketään.

Tietysti. Enkä olisi halunnut lasta sellaisen miehen kanssa, jolle lapsi ei olisi myös mennyt ensimmäiselle sijalle elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Voisitteko jättää nyt noi palavan talon seikkailut sikseen, r unkkarit. Iskostakaa päähänne, että TE ETTE LÄHDE SOOLOILEMAAN PALAVAAN RAKENNUKSEEN ja aiheuta palomiehille lisähengenvaaraa kun niiden pitää etsiä useampaa autistia tönöstä. Ette te sieltä ketään edes pelastaisi, se tositilanne kun ei ole mitään sankarielokuvaa missä astelette tukka hulmuten läpi liekkien ja pelastatte yhtään ketään.

Eiköhän tässä ollut kyse enemmän vertauskuvallisesta asiasta eikä siitä että joku oikeasti pyörii palomiesten jaloissa estämässä heidän työntekoaan 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näitä voi verrata keskenään. Äidinvaisto ja rakkaus lapseen on hyvin primitiivistä, lasten vuoksi menisi vaikka tuleen tai taistelisi kuolemaan saakka jos joku heitä uhkaisi. Mies taas on valittu elämänkumppani, jonka kanssa kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja jonka kanssa koko elämä rakennetaan. Rakkaus on suurta mutta erilaista lasten ja puolison kohdalla.

🤣🤣 nyt lens piimät nenästä. Mä ehkä ehdin kutoa sulle silkkisen sankariviitan jouluun mennessä. Kovin on harhainen mielikuva itsestään.

Turskahtele kaikessa rauhassa. Jos sinulla ei ole lapsia, niin et ole millään tavalla pätevä tuomitsemaan näitä väitteitä. Jos taas on, niin on todella surullista ettei sinulla ole käsitystä millaista psyykkisesti terveen äidin rakkaus lapsiaan kohtaan on.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti. Enkä olisi halunnut lasta sellaisen miehen kanssa, jolle lapsi ei olisi myös mennyt ensimmäiselle sijalle elämässä.

Tuo on hieno kriteeri... ja olen jutellut monien kanssa jotka kertovat miten etenkin isä ei ole lainkaan tekemisissä lapsensa kanssa ja miltä se tuntuu lapsesta kun isä ei halua olla missään tekemisissä ja suorastaan inhoaa lastaan... todella karmivia tarinoita kuulee... ja miten moni lapsi on sen takia mm. itsetuhoinen teininä... onnellisin maa...

Miksi noita edes pitäisi verrata? Rakkaus lapsiin on ihan erilaista kuin rakkaus puolisoa kohtaan.