Voi että mua ei huvita ulkoileminen lasten kanssa, onko muita?

ja äiti vois jutella toisten äitien kanssa, mutta se edellyttäisi että siellä olis joskus joku muukin.

Lapsi oppiin sosiaalisuutta, tavaroiden jakamista, motorisia taitoja, saa ehkä vähän vastustuskykyä ja raitista ulkoilmaa?! Äidin ei tarvitse kykkiä siellä mukana, riittää että äiti on läsnä taustalla. Äiti voi jutella toisten äitien kanssa tai ihan vaan nauttia kiireettömästä hetkestä päivän kulussa! .

Muistelkaapa vaan omaa lapsuuttanne! Silloin 70-80-luvulla lapset olivat vielä illat pitkät ulkona ja muutenkin aina kuin mahdollista. Vai onko se ulkoilu sitten ollut niin kamalaa, että pitää nyt aikuisena värjotellä vaan sisällä?! i]

muuten en saa tuota taaperoa nukkumaan, mutta tylsää on minullakin... Aina kun puistossa on muita, on mukavaa, mutta kun yleensä olemme siellä (iltaisin, esim klo 18 aikaan töiden/hoidon ja päivällisen jälkeen), ei muita näy. Joskus nappaan postilaatikosta mainoksia/paikallislehtiä mukaan ja lueskelen niitä siellä puistonpenkillä.



Yleensä aika kuluu kuitenkin parhaiten, kun höpöttelen lapsen kanssa ja teen hiekkakakkuja, jos lapsi sattuu hiekkalaatikolla viihtymään... Toisinaan kävelemme puistosta pitkää reittiä takaisin kotiin, niin saa lapsi purkaa energiaansa juoksemalla eikä äidilläkään ole ihan niin tylsää... :)

Mutta kun asutaan maalla, niin ollaan melkein koko ajan ulkona. Syömässä vaan käydään sisällä, joskus välipala/kahvit nautitaan ulkona. Täällä voi kuopsutella kukkapenkkejä, kävellä pellonlaitamilla, metsässä... Lisäksi lapset ovat mukana perunannostossa, kasvimaalla...

Kuka nyt jaksaa missään hiekkalaatikon reunalla istua tai leikkipuistossa seisoskella. Itse en osaa olla tekemättä mitään hommia ja lapset ovat tottuneet siinä lähellä leikkimään itsekseen.,

Nuorimmainen on varsin vilkas tapaus ja onnettomuusaltis. Siitä on kyllä kiirettömyys ja rentoutuminen kaukana kun yrittää ennakoida mistä 2-vuotias seuraavaksi tippuu päälleen/törmää/lyö hampaansa jne jne. Minusta small talk muiden äitien kanssa on pikemminkin rasite kuin piriste, mutta toki aina muutaman sanan vaihdan. Mitään uusia ystävyyssuhteita en sen sijaan puistosta kaipaa. Kerran päivässä käydään ulkoilemassa. Joskus puistossa, joskus käverlyllä tai asioilla. Toisinaan ulkoillaan useamminkin päivässä. Sateella ei ulkoilla, joku järki tässäkin asiassa.

ja kaupunkien kehyskuntiin... ihan vaan että saadaan se omakotitaloidylli toteutettua. Siellä sitä sitten seistään herralatalon pihalla, jumalan selän takana, yksin lasten kanssa... Mutta kas, kun niiden lasten takia juuri piti hankkia se 200 neliötä lisätilaa!

Kaupungeissa on kaupunkien palvelut ja iloinen, yhteisöllinen elämä. Erakkovanhemmat tekee lapsistaankin erakkoja...

Asumme keskustassa, mut pitäis kai muuttaa omakotitaloidylliin, niin olis lapsiperheitä naapureina. Asumme 60 000 asukkaan kaupungissa (Lpr) ja täällä ei kyllä keskustassa lapsia näy. Tai kesällä kyllä, mutta talvella ei.

en tiedä mitään tylsempää kuin istua hiekkalaatikolla tai tarpoa samaa metsäpolkua samaan tylsään puistoon jossa ei koskaan ole ketään

sisällä kaatuu sinät päälle jos lapset eivät saa purkaa energiaansa. Melutaso nousee sietämättömäksi ja jälki on sen mukaista. Ulkoiluun pitää keksiä itselle jotain mielekästä tekemistä niin ei se niin kauheaa ole. Asenne on se mikä ratkaisee.

Toki jokainen tekee tyylillään ja niin kuin itsestä hyvälle tuntuu. Jos lapsesi ja sinä voitte (ulkoilemisesta huolimatta) hyvin, miksi kannat huonoa omaatuntoa asiasta.

meidän vajaa 2v sanoo heti herättyään,että mennään kakku ja vetää saapasta jalkaan,lapsi nauttii suunnattomasti ulkoilusta,mutta meillä onkin paljon lapsia pihalla ja muutama mukava mamma kenen kanssa jutustella.

Ainakaan jos se ulkoilu tarkoittaa sitä että mennään jonnekin leikkipuistoon tai jonkin hiekkalaatikon reunalle kökkimään!



Sen sijaan tykkään kyllä puuhastella omassa pihassa ja lapset sit leikkii mitä leikkii. Tai lähteä joskus kävelylle tai fillaroimaan heidän kanssaan.

eikä käydä joka päivä edes sitä yhtä kertaa ulkona. Jos sataa, kukaan ei edes kysele että mennäänkö. Ihan hyvin pärjäävät sisälläkin, päiväunet ja yöunet maistuu. Toisinaan sitten saatetaan ulkoilla kolmestikin. Kaikki käy, sekä mulle että lapsille.

HEillä on niin paljon tekemistä sisälläkin.

silti houkuttelen heidät ulkoilemaan (vaikkei itseänikään huvittaisi) koska muuten päivä tuntuu itsestäni ihan älyttömän pitkältä.



Kun käydään ulkoilemassa lapset leikkivät ilman tappeluita sitten sisällä paljon paremmin. Itse yritän torjua tällä myös kaamosmasennusta...



Joten meillä ulkoillaan, vaikkei ketään huvittais lähteä ulos. Onneksi sitten ulkona on kyllä ihan kivaa kunhan sinne vaan saadaan raahauduttua

niin lapsenne ovat juuri niitä jotka eivät ulkoile sitten isompanakaan,pleikkaa pelataan sisällä kun muut lapset leikkii kirkkistä ja pyöräilevät

Sit on vielä tämä vauvakin, joka kiljuu rattaissa.



Jotenkin hirveä vääntö, että saa tän katraan pihalle. Sit kun tullaan sisälle, niin hirveä härdelli, kun kaikki kiljuu nälkäänsä. Tai jotain muuta.



Tää on tätä kerrostalon varjopuolta.

Esikoisen kanssa tehtiin kaikki oppikirjojen mukaan (syömiset, ulkoilut jne.) ja pelihullu sisällä kökkijä siitä tuli. Keskimmäinen kasvatettiin sitten oman mielen mukaan, tehtiin, mikä huvitti ja muksu olis nyt isona koululaisena aina ulkona. Katellaan mielenkiinnolla mitä kuopuksesta kuoriutuu ;)

Ihan yhtä pakkopullaa.

sisällä kaatuu sinät päälle jos lapset eivät saa purkaa energiaansa. Melutaso nousee sietämättömäksi ja jälki on sen mukaista. Ulkoiluun pitää keksiä itselle jotain mielekästä tekemistä niin ei se niin kauheaa ole. Asenne on se mikä ratkaisee.

Toki jokainen tekee tyylillään ja niin kuin itsestä hyvälle tuntuu. Jos lapsesi ja sinä voitte (ulkoilemisesta huolimatta) hyvin, miksi kannat huonoa omaatuntoa asiasta.

Olen samaa mieltä, että täytyis olla itselle mielekästä tekemistä. Mutta mitä? Taloyhtiön pihaa hoitaa huoltofirma, pihalla ei löydy tekemistä. Puistossa on yleensä tyhjää. Metsässä viihdyn paremmin, tai kävelyllä jossain missä harvemmin käydään, mut lapset menee mieluiten puistoon tai on kotipihassa. Mitä te keksitte itsellenne?

kotihoito tarkoittaa ihan kirjaimellisesti, että hoidetaan se lapsi kotona. Ei vahingossakaan pistetä nenäänsä ulos. Miksi yleensäkään hankitte lapsia, jos ette VIITSI mennä ulkoilemaan heidän kanssaan?

Itselleni leikkipuisto on ollut oikea henkireikä ja ilon aihe. Olen tutustunut siellä muihin äitihin ja monista on tullut ajan kanssa myös ystäviä. Puistossa olemme jakaneet monet ilot ja surut mitä äitinä olemiseen ja tähän elämänvaiheeseen liittyy. Ja lapset ovat saaneet toisistaan seuraa, ovat oppineet sosiaalisuutta ja saaneet raitista ilmaa. Omalla asuinalueellani leikkipuisto on eläväinen ja mukava paikka. On toimintaa, kerhoja lapsille, kerran viikossa "lapsiparkki" 1,5 tunniksi jne. Asumme Hgissä ja uskoisin, että nämä kaupunkien leikkipuistot ovat siitä niin mainioita paikkoja, että äidit ja lapset eivät jumitu vain omille pihoilleen. KAIKKI tulevat puistoon, ja siksi sinne onkin niin kiva mennä.



Kaikki kynnelle kykenevät, yrittäkää ottaa ilo irti leikkipuistoista. Niissä käymisestä pitää ensin tehdä aamupäivän rutiini, ja sitten kun toistuvasti käy, niin jos ei ihan tuppisuu ole, niin pakosti tutustuu ihmisiin, Ja ulkoilu on paljon hauskempaa -niin äidille kuin lapsillekin. Omat lapseni ovat nyt päiväkodissa, mutta he oppivat hurjasti sosiaalisuutta ja ryhmässä leikkimistä puistossa ja kerhoissa. Se on hyvä pohja sitten päiväkotiinkin.