Milloin on ok että on yhteiset rahat avioliitossa?

Vierailija kirjoitti:

Ja jep, mies on paljon varakkaampi sekä hyvätuloisempi, kuin eläkkeellä olevat vanhemmat minulla, ja meitä sisaruksiakin on neljä (muut työelämässä hyvin kiinni ja hyväkuntoisia, vain minulta pettänyt terveys), eli joku ennakkoperintöjuttu siitä pitäisi sitten varmaankin tehdä, jos vanhemmat auttaisivat paljonkin rahallisesti tässä tilanteessa. 

JA: Tämä on siis ennen kaikkea mun mieheni ajatus, että hän näkee että mun vanhempien pitäisi nyt auttaa mua taloudellisesti, eikä hänen.

Eihän tällainen tietenkään kenellekään mikään kiva juttu voi olla, ei minulle, ei miehelle, ei vanhemmille. Ja se sitten just tähän päälle, että jos tosiaan oisin siinä kunnossa, että voisinkin tehdä kaiket päivät kotitöitä ja ns. hoitaa kotia sekä pihaa oikein urakalla, kokkailla aina jotain unelmaillallisia miehelle, niin tuntuisi mulle itsellekin paremmalta. Mutta kun en ole siinä kunnossa. Juuri sen takia jouduin pois työelämästäkin. Toki siivoilen, pesen pyykit ym. pientä, teen pystyessäni ruokaa ym. mutta siinä se sitten on aika lailla kuntoni sanelemasta pakosta nykyään valitettavasti.

Ap

Anna miehesi mennä. Hän ei jaksa sinua,sairasta vaimoa eikä elättää sinua. Eihän teillä ole lapsia?

Pitäisi myös miettiä menonejen pienentämistä. En kokisi oikeaksi että työssäkäyvälle ei jää mitään säästöön kun puolisosta tulikin tuloton.

Pienten lasten hoitaminen on kuitenkin muutaman vuoden poikkeustapaus ja niiden lasten parhaaksi. Ihan eri asia kun toinen on jäämässä olemattomalle eläkkeelle lopuksi elämäänsä. Kannattaisi ehkä laskea riittääkö "yhteiset" rahat paremmin jos olisi paperiero ja omat osoitteet.

Vierailija kirjoitti:

Sen päätätte te itse. Minusta on itsestään selvyys, että puolisot tarpeen tullen elättävät toisiaan. Sen sijaan olisi outoa, jos vanhemmat elättävät aikuisia, aviossa olevia lapsiaan.

Kun ulkosuomalaisena luen näitä lompakkoloisiksi haukkumisia, oon niin iloinen, että mieheni ei ole suomalainen. Meille kaikki on yhteistä ja hänelle on täysin selvää, että palkkamme tulevat yhteiselle tilille, vaikka hänen on 3x isompi kuin minun.

Sama! Tosin tällä hetkellä minä tienaan huomattavasti enemmän kuin mieheni ja maksan 90% perheen kuluista, mutta pitkässä parisuhteessa on ollut kaikenlaisia aikoja, mm mun kotiäitivuodet jolloin mulla ei ollut useampaan vuoteen ollenkaan omia tuloja.  Nyt on mun vuoro kantaa taloudellinen päävastuu.

Meillä on kyllä omatkin tilit yhteisen lisäksi, opin mummolta aikoinaan että naisella tulee olla omaa rahaa ja siitä olen pitänyt kiinni.

Kukin toimii kuten parhaaksi katsoo. Minä olen jo vuosia elättänyt miestäni. Miehellä on hyvin pieni palkka varsinkin koronan aikana. Maksan sitten kaikki meidän yhteiset laskut ja ruoat sekä asumisen. Mies hoitaa omat ns yksityiset kulunsa omista tuloistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi myös miettiä menonejen pienentämistä. En kokisi oikeaksi että työssäkäyvälle ei jää mitään säästöön kun puolisosta tulikin tuloton.

Pienten lasten hoitaminen on kuitenkin muutaman vuoden poikkeustapaus ja niiden lasten parhaaksi. Ihan eri asia kun toinen on jäämässä olemattomalle eläkkeelle lopuksi elämäänsä. Kannattaisi ehkä laskea riittääkö "yhteiset" rahat paremmin jos olisi paperiero ja omat osoitteet.

Tärkeintä on keskustella sen oman puolison kanssa, ilmeisesti ap:n puoliso ei halua käyttää rahojaan yhteiselämään, koska haluaisi vanhempien tukevan. Minusta ajatus siitä, että eläkkeellä olevien vanhempien pitäisi tukea on omituinen. Ero ei välttämättä ole huono ajatus ap:n tapauksessa, hän saisi toimeentulotukea, niin että välttämättömäksi katsottavien menojen jälkeen käytössä olisi se hieman reilu 500€. Summa ei ole valtava, mutta minusta se voi vaikuttaa omanarvontunteeseen merkittävästi. Erillään asuminen voi myös paljastaa puolisolle, mitä hän arvostaa liitossaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi myös miettiä menonejen pienentämistä. En kokisi oikeaksi että työssäkäyvälle ei jää mitään säästöön kun puolisosta tulikin tuloton.

Pienten lasten hoitaminen on kuitenkin muutaman vuoden poikkeustapaus ja niiden lasten parhaaksi. Ihan eri asia kun toinen on jäämässä olemattomalle eläkkeelle lopuksi elämäänsä. Kannattaisi ehkä laskea riittääkö "yhteiset" rahat paremmin jos olisi paperiero ja omat osoitteet.

Tärkeintä on keskustella sen oman puolison kanssa, ilmeisesti ap:n puoliso ei halua käyttää rahojaan yhteiselämään, koska haluaisi vanhempien tukevan. Minusta ajatus siitä, että eläkkeellä olevien vanhempien pitäisi tukea on omituinen. Ero ei välttämättä ole huono ajatus ap:n tapauksessa, hän saisi toimeentulotukea, niin että välttämättömäksi katsottavien menojen jälkeen käytössä olisi se hieman reilu 500€. Summa ei ole valtava, mutta minusta se voi vaikuttaa omanarvontunteeseen merkittävästi. Erillään asuminen voi myös paljastaa puolisolle, mitä hän arvostaa liitossaan.

Ei tuolla 500€/kk tule toimeen.

Ap, aivan kuin olisitte olleet vuosikymmenen aviossa ymmärtämättä mitä se tarkoittaa. Sehän on juridisesti se ydin siinä, että tulette elatusvelvollisiksi suhteessa toisiinne.

Se asia on voimassa koko avioliiton ajan, niin myötä- ja vastamäessä. Mikäli miehesi ei käsitä inhimillistä ja juridista vastuutaan sairastuneesta vaimostaan, hänen ei tulisi edes kantaa aviomiehen arvonimeä.

Sitten juridiikan lisäksi avioliitossa noin keskimäärin on myös pohjana rakkaus ja sen tuoma syvä sitoutuminen toiseen ihmiseen ja perheen yhteiseen elämään.

Toivon, että voitte keskustellen mennä yhdessä eteenpäin. Kukaan ei valitse itse

sairastaa tai olla terve. Näin meille kaikille tässä elämässä vain käy, ennemmin tai myöhemmin. Ja koska olette aviossa, te olette perhe, vaikkei lapsia olisikaan.

On tosi kurjaa, että ap joudut miettimään tässä elämä tilanteessa tällaisiakin asioita. Olet sairastuttuasi vakavasti jäänyt ikään kuin yksin, vaikka aviomiehesi tulisi olla sinun tukenasi.

Tämähän on aika tavallista. Moni, moni rakkaudeksi luultu suhde ei sitten elämän haasteissa sellaisena enää näyttäydykään. On ollutkin kyse siitä, että mitä minä tästä saan - ei siitä, mitä me saamme ja mitä itse voin antaa toiselle.

Läheskään kaikista ei ole rakastamaan toista ihmistä ehdoitta. Nyt näet, onko miehestäsi. On hyvä, että näet sen nyt kirkkaasti, mistä teidän kahden parisuhteessa on kyse. Löytyykö yhteisvastuuta, löytyykö jakamista, löytyykö myötätuntoa? Onko se rakkautta, jota rakkaudeksi sanotaan?

Älä turhaan pahoita vanhempiesi mieltä pyytämällä ennakkoperintöä. Ei siitä ole ratkaisemaan pysyvää asiaintilaa. Sitä paitsi tämähän on teidän perheen asia. Sinun ja miehesi tulisi yhteistuumin järjestää elämänne niin, että pärjäätte yhdessä myös tässä uudessa elämäntilanteessanne.

Ja ne porot vs pakastevihannekset, tuollainen kahden elintason ruokapöytä avioliitossa ei todella ole ok eikä normaalia. Se olisi itselleni ollut yksi todella iso hälytysmerkki. Miehesi vaikuttaa häiritsevän itsekkäältä.

Voimia ap moniin ilmeisen vaikeisiin tuleviln keskusteluihin ja elämään, johon sairaus on muuttanut asumaan!

Jos on yhteiset menot ja lapset, kummankin rahankäyttö hallittua. Monessa perheessä mies tienaa kaksinkertaisesti kuin vaimo vaikka molemmat tekevät yhtä pitkää päivää.

Muistaako kukaan sitä aikaa, kun työttömyysturvassa oli tarveharkinta, eli jos puolison tulot ylittivät tietyn rajan, ei toinen saa yhtään mitään? Minä olen tuonkin ajan elänyt. Silloinkin sain palkkaa vain 1800e/kk eikä puoliso saanut ajoittanut latin latia. Kyllä meillä on ollut yhteiset rahat aina. Kun raha menee pääasiassa pakollisiin menoihin ja ylimääräinen yhteisiin intresseihin ja harrastuksiin, niin eipä siinä paljon ole vääntämistä.

Avioliitossa rahat tulisi aina olla yhteisiä. Tosin jos sillä enemmän tienaavalla on jokin haave tai säästökohde jota vähemmän tienaava ei ymmärrä, niin kyllä sitä joustoakin pitää olla. Se joka tienaa, voi ostaa itselleen myös ylimääräistä kivaa vaikka toinen ei sitä käsittäisikään. Kunhan ei maksullisiin miehiin/naisiin laita.

Siihen avioliittolakiin kannattaisi tutustua ennen kuin sanoo tahdon. Ihan vink-vink.

Minä olen ollut jo vuosia tk-eläkkeellä ja elän mieheni rahoilla, mutta se ei häntä haittaa joten miksi minuakaan? Kaikki rahani (noin tonni kuussa) laitan menemään perheen ruoka- ja muuhun menoihin, itselle ei oikeastaan jää mitään. Mies maksaa lomamatkat ym., minä vain kuljen mukana ja maksan minkä jaksan. 

Ei meillä koskaan ole ollut tästä syystä rahariitoja, ei ole paljon mistä riidellä. Aina ollut erilliset rahat, peliongelmainen poikaystävä aikanaan opetti, että omista rahoista täytyy pitää huoli. 

Yhteinen elämä yhteiset rahat,meillä on omat tilit mutta jos itsellä vähän rahaa niin pyydän mieheni kortin ruoka kauppaan, en muuhun ikinä..jos mä haluan matkustaa niin säästän itse omat rahat siihen tai jotain muuta,mutta ruoka menee siltä kenellä on enempi sillä hetkellä rahaa

Raha-asioissa ei pidä luottaa kuin itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Raha-asioissa ei pidä luottaa kuin itseensä.

https://kaksplus.fi/perhe/tyo-ja-raha/perheenaiti-jaanalle-jai-eron-jal…

JA: Tämä on siis ennen kaikkea mun mieheni ajatus, että hän näkee että mun vanhempien pitäisi nyt auttaa mua taloudellisesti, eikä hänen

Juridisessa mielessä miehesi on yksiselitteisesti väärässä. Avioliittoon kuuluu elatusvelvollisuus. Eikä se ole myöskään mitenkään moraalisesti väärin varsinkaan tällaisissa tapauksissa, kun kyse ei ole huvikseen laiskana makaamisesta kun toinen tienaa.

Jokaisella oma säästötili, pakolliset kulut puoliksi.  Juustonpaloja ei kuulu laskea.  Etkä sitten kerro paljonko sait säästettyä.  Jos mankuu rahoja itselleen, omiaan ei kuitenkaan antaisi.

Lakisääteisesti puolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus. Puolisolta voi hakea elatusta vaikka lakiteitse.

Tiedän tapauksen vuosien takaa kun sosiaalitoimisto hoiti vaimon ja lasten elatuksen hakemalla miehen ulosottoon. Palkasta mitattiin osuus perheelle. Työssäkäyvä rahansa ryyppäävä mies. Elämää yhdistävä tekijä oli ränstynyt talo, jossa asuivat.

Hirveän moni näyttää olevan täysin tietämätön keskinäisestä elatusvelvollisuudesta.

Ihme höpinää, sairaan pitäisi tehdä enemmän kotitöitä kun ei saa enää palkkaa ym. Joutavaa.

Miksi mennä vihille jos ei elämää yhdistetä?

Avoliitto onkin ketkujen minä itte- hommaa.

Vanhemmilla ei ole elatusvelvollisuutta kuin 18- vuotiaaksi. Kyllä se on sillä puolisolla.

Vanhemmat voivat tietysti avustaa mutta jos on sisaruksia siitä tulee sanomista ajan mittaan, jos apu on rahallista.

Vierailija kirjoitti:

Ja jep, mies on paljon varakkaampi sekä hyvätuloisempi, kuin eläkkeellä olevat vanhemmat minulla, ja meitä sisaruksiakin on neljä (muut työelämässä hyvin kiinni ja hyväkuntoisia, vain minulta pettänyt terveys), eli joku ennakkoperintöjuttu siitä pitäisi sitten varmaankin tehdä, jos vanhemmat auttaisivat paljonkin rahallisesti tässä tilanteessa. 

JA: Tämä on siis ennen kaikkea mun mieheni ajatus, että hän näkee että mun vanhempien pitäisi nyt auttaa mua taloudellisesti, eikä hänen.

Eihän tällainen tietenkään kenellekään mikään kiva juttu voi olla, ei minulle, ei miehelle, ei vanhemmille. Ja se sitten just tähän päälle, että jos tosiaan oisin siinä kunnossa, että voisinkin tehdä kaiket päivät kotitöitä ja ns. hoitaa kotia sekä pihaa oikein urakalla, kokkailla aina jotain unelmaillallisia miehelle, niin tuntuisi mulle itsellekin paremmalta. Mutta kun en ole siinä kunnossa. Juuri sen takia jouduin pois työelämästäkin. Toki siivoilen, pesen pyykit ym. pientä, teen pystyessäni ruokaa ym. mutta siinä se sitten on aika lailla kuntoni sanelemasta pakosta nykyään valitettavasti.

Ap

Voisin kuvitella, että vanhemmillesi tulisi paha mieli (ja miehesi arvostus laskisi), jos sinä pyytäisit heiltä rahaa, vaikka miehesi on hyvätuloinen. Minä ainakin olisin erittäin huolissani, jos tyttäreni joutuisi pyytämään meiltä rahaa tuollaisessa tilanteessa, koska hänen miehensä ei auta. Kamala tilanne katsoa lapsensa sellaista liittoa sivusta. Aivan eri asia, jos koko perhe on ahdingossa, silloin tietenkin autettaisiin, eikä se muuttaisi käsitystä kummastakaan.