Milloin on ok että on yhteiset rahat avioliitossa?

Yhteinen elintaso, samanlaiset rahankäyttötavat, luottamus niin silloin apu yhteiset rahat.

Avioliitossa on keskinäinen elatusvelvollisuus.

Eli kun pappi on sanonut aamenen.

No minusta ainakin on täysin ok. Itse ainakin olisin täysin valmis elättämään miestäni tuossa tilanteessa, ja olen varma että hän olisi myös minua. Meillä on tosin muutenkin yhteiset rahat, nytkin kun käydään molemmat töissä. Mies tienaa merkittävästi vähemmän kuin minä, enkä halua että meillä on kahta eri elintasoa, ja koska rahankäyttötapamme on aika samanlaisia niin ettei. ostoksista tule riitaa, tämä toimii hyvin.

Nämä on jokaisen perheen sisäisiä asioita. Ihan sama mitä av on mieltä. Itse jotenkin koen ton niin, että jos toinen sitten ottaa kantaakseen sen perheen arjen ja sitä kautta osallistuu siihen yhteiseen kotiin, niin se on erittäin OK. Ja tämä siis sen perusteella, että itse olen ollut kolmen lapsen kanssa kotona noin 1,5v per lapsi ja tuon ajan hoidin kaiken kotiin liittyvän. Mieshän sit jäi kotiin melkein vuodeksi kun otti eropaketin työnantajaltaan eikä saanut edes ruokaa pöytään kun minä ja tuossa vaiheessa jo kouluikäiset lapset kotiuduttiin. Ja taloudesta sen verran, että ekan 9kk olin jokaisen lapsen kanssa ihan taloudellisestikkin osa perheen ylläpitoa kun olin vanhempainrahalla. Hoitovapaalla toki olin sitten käytännössä tuloton.

Yhteinen tili, johon molemmat laittavat rahaa ja jota käytetään yhteisiin juttuihin sekä molemmilla tietenkin omat tilit. Aina näin, jos yhdessä asutaan.

Molempien omat tilit ovat ehdottomat.

Jos ollaan jo naimisissa, niin tottakai tuollaisessa tilanteessa toinen ottaa suuremman vastuun taloudesta. Aivan eri asia kuin laskea sen varaan, että toinen mahdollistaa suurituloisena helpon elämän.

No on ok. Älä tee siitä ongelmaa, ellei mies tee asiasta ongelmaa.

Sen päätätte te itse. Minusta on itsestään selvyys, että puolisot tarpeen tullen elättävät toisiaan. Sen sijaan olisi outoa, jos vanhemmat elättävät aikuisia, aviossa olevia lapsiaan.

Kun ulkosuomalaisena luen näitä lompakkoloisiksi haukkumisia, oon niin iloinen, että mieheni ei ole suomalainen. Meille kaikki on yhteistä ja hänelle on täysin selvää, että palkkamme tulevat yhteiselle tilille, vaikka hänen on 3x isompi kuin minun.

Kumpikaan noista vaihtoehdoista ei ole moraalisesti ok. Mutta tässä tapauksessa lain mukaan elatusvelvollisuus on aviopuolisolla, ei vanhemmilla. Muuten ajattelisin, että mikäli vanhempasi ovat varakkaita, halukkaita auttamaan ja olet ainoa tuleva perillinen (eivät aseta tätä kautta lapsiaan eriarvoiseen asemaan, toisille ennakkoa annetaan ja jollekin toiselle ehkä ei), niin silloin olisi ok ottaa vastaan ennakkoperintönä vanhemmilta.

On myös niitä jotka pistää vaimon, tai miehen vaihtoon, jos joutuu tätä elättään

Minä en voisi nähdä itseäni ollenkaan parisuhteessa, jossa ei olisi yhteisiä rahoja. On meilläkin periaatteessa rahat omilla tileillä, mutta kaupassa maksaa kumpi milloinkin ja maksamme toistemme laskuja ristiin jne. Säästötkin ovat yhteisiä, vaikka ne aika tasaisesti meidän omilla tileillä makaa.

Toki siinä tapauksessa, jos kulutustottumukset on erilaiset, kannattaa pitää omat rahat.

Vierailija kirjoitti:

Minä en voisi nähdä itseäni ollenkaan parisuhteessa, jossa ei olisi yhteisiä rahoja. On meilläkin periaatteessa rahat omilla tileillä, mutta kaupassa maksaa kumpi milloinkin ja maksamme toistemme laskuja ristiin jne. Säästötkin ovat yhteisiä, vaikka ne aika tasaisesti meidän omilla tileillä makaa.

Toki siinä tapauksessa, jos kulutustottumukset on erilaiset, kannattaa pitää omat rahat.

Minä taas en voisi nähdä itseäni suhteessa jossa rahat olisivat yhteiset, poislukien yhteinen taloustili, jolle talletetaan kuukausittain 50/50 suhteessa sen verran kuin sen kuukauden menoihin (asuminen, ruoka, auto) tarvitaan. Mutta jos meillä toisen tulot romahtaisivat nykyisestä niin tottakai toinen alkaisi kantaa suuremman vastuun menoista. Se toinen vastaisi sitten enemmän kotitöistä, jos jaksaisi. Ja yritettäisiin löytää keinoja pienentää niitä säännöllisiä menoja.

Ihan itse päätätte, mikä on teille sopivin tapa. Av:llä trollailee kaikenlaista porukkaa, ei se mitä täällä sanotaan ole mikään ainoa oikea totuus.

Vierailija kirjoitti:

Yhteinen tili, johon molemmat laittavat rahaa ja jota käytetään yhteisiin juttuihin sekä molemmilla tietenkin omat tilit. Aina näin, jos yhdessä asutaan.

Molempien omat tilit ovat ehdottomat.

Meillä on yhteinen käyttö- ja säästötili. Yhteinen elämä, yhteiset lapset ja yhteinen kulutus joten en näe perustetta miksei yhteiset rahatkin. Jokainen pari tekee omat ratkaisunsa siitä, mikä on heille paras järjestely.

Ensimmäinen ajatukseni oli: silloin kun kumppanini ansaitsee enemmän kuin minä. Mutta itselläni on nyt se tilanne, tosin asumme kumpikin omassa asunnossaan ja joskus olen huomannut nalkuttavani, jos hän on tuonut viikonloppuna luokseni jotakin, vaikka hänen tulonsa ovat nelinkertaiset. Minä laitan ruuaksi lihapullia, hän voi tehdä pihvit fileestä halutessaan, mutta elämme minun luonani minun tavallani, hänen luonaan hänen tavallaan.

Asiasta sinun pitää keskustella oman puolisosi kanssa. Minusta myöskään vanhempiesi tehtävä ei ole kompensoida talouttasi. Mutta tärkeintä on puhua ja kertoa omista tunteistaan.

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan noista vaihtoehdoista ei ole moraalisesti ok. Mutta tässä tapauksessa lain mukaan elatusvelvollisuus on aviopuolisolla, ei vanhemmilla. Muuten ajattelisin, että mikäli vanhempasi ovat varakkaita, halukkaita auttamaan ja olet ainoa tuleva perillinen (eivät aseta tätä kautta lapsiaan eriarvoiseen asemaan, toisille ennakkoa annetaan ja jollekin toiselle ehkä ei), niin silloin olisi ok ottaa vastaan ennakkoperintönä vanhemmilta.

Eli jokainen perhe jossa puoliso jää kotiäidiksi ja mies elättää perheen elää moraalisesti väärää elämää?

Kiitos paljon kommenteistanne!

En tarkoita, että ottaisin nämä neuvot täällä jotenkin ainoina oikeina, totta kai täällä on varmaan yhtä monta mielipidettä kuin kirjoittajaakin, mutta jotenkin kauhistuin sitä aiemmin lukemaani ketjua, kun jäin miettimään, että jos se on yleinen mielipide, ettei avioliitossa saa edes esim. täysin työttömäksi jäätyään elää miehensä rahoilla.

Ja siis tuokin kuulostaa nyt niin pahalta jo tuo että "elää miehensä rahoilla". Mutta sitähän se käytännössä on, jos mies maksaa asumisen ja ruoat sekä muita pakollisia menoja mitä nyt kulloinkin on, saati jos mies vaikka haluaa että matkustamme yhdessä johonkin tms.

Ajattelin, että kyllä mun omat rahat vielä riittäisivät tyyliin puhelinlaskun ja netin maksamiseen ja osaan ruokakuluistakin. Mutta kun mies on tämmöinen poronlihaleikkeleiden ja sisäfileiden harrastaja, että ei nyt juuri niihin ruokiin, mutta ei tarvitsekaan, kun syön itse enemmän kasviksia. Vaikkapa pakastekasvikset on ihan yllättävän edullisia ja niistä voi tehdä nopeasti vaikka mitä oon ilokseni huomannut!

Ollaan siis aviossa oltu jo pitkään, kohta täynnä 10 vuotta. Mutta se mitä laki sanoo asiasta, on tietysti eri asia, kun mitä ihmiset yleensä pitävät hyväksyttävänä, oikeana, reiluna jne.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en voisi nähdä itseäni ollenkaan parisuhteessa, jossa ei olisi yhteisiä rahoja. On meilläkin periaatteessa rahat omilla tileillä, mutta kaupassa maksaa kumpi milloinkin ja maksamme toistemme laskuja ristiin jne. Säästötkin ovat yhteisiä, vaikka ne aika tasaisesti meidän omilla tileillä makaa.

Toki siinä tapauksessa, jos kulutustottumukset on erilaiset, kannattaa pitää omat rahat.

Minä taas en voisi nähdä itseäni suhteessa jossa rahat olisivat yhteiset, poislukien yhteinen taloustili, jolle talletetaan kuukausittain 50/50 suhteessa sen verran kuin sen kuukauden menoihin (asuminen, ruoka, auto) tarvitaan. Mutta jos meillä toisen tulot romahtaisivat nykyisestä niin tottakai toinen alkaisi kantaa suuremman vastuun menoista. Se toinen vastaisi sitten enemmän kotitöistä, jos jaksaisi. Ja yritettäisiin löytää keinoja pienentää niitä säännöllisiä menoja.

Mun mielestä taas tuntuisi kamalalta, jos käytäisi puolison kanssa yhtä pitkiä päiviä töissä, mutta minä pienemmällä palkalla ja siksi joutuisin tehdä sitten enemmän kotitöitä. En ikinä suostuisi. Mieluummin muuttaisin omilleni.

Mutta toki tässä on merkitystä sillä, että onko yhteisiä lapsia ja omaisuutta. Meillä on molempia. Puoliso elätti silloin, kun olin lasten kanssa kotona. Nykyään tienaan itse melkein 2000€ puolisoa enemmän ja tietenkin maksan enemmän kuluja. Jos suhde olisi tuore eikä lapsia olisi, prioriteetit ja tapa toimia olisi varmasti erilainen. Mutta, kun ei ole, prioriteetti on se, että eletään yhdessä elämää loppuun asti kannatellen toisiamme.

Ja jep, mies on paljon varakkaampi sekä hyvätuloisempi, kuin eläkkeellä olevat vanhemmat minulla, ja meitä sisaruksiakin on neljä (muut työelämässä hyvin kiinni ja hyväkuntoisia, vain minulta pettänyt terveys), eli joku ennakkoperintöjuttu siitä pitäisi sitten varmaankin tehdä, jos vanhemmat auttaisivat paljonkin rahallisesti tässä tilanteessa. 

JA: Tämä on siis ennen kaikkea mun mieheni ajatus, että hän näkee että mun vanhempien pitäisi nyt auttaa mua taloudellisesti, eikä hänen.

Eihän tällainen tietenkään kenellekään mikään kiva juttu voi olla, ei minulle, ei miehelle, ei vanhemmille. Ja se sitten just tähän päälle, että jos tosiaan oisin siinä kunnossa, että voisinkin tehdä kaiket päivät kotitöitä ja ns. hoitaa kotia sekä pihaa oikein urakalla, kokkailla aina jotain unelmaillallisia miehelle, niin tuntuisi mulle itsellekin paremmalta. Mutta kun en ole siinä kunnossa. Juuri sen takia jouduin pois työelämästäkin. Toki siivoilen, pesen pyykit ym. pientä, teen pystyessäni ruokaa ym. mutta siinä se sitten on aika lailla kuntoni sanelemasta pakosta nykyään valitettavasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en voisi nähdä itseäni ollenkaan parisuhteessa, jossa ei olisi yhteisiä rahoja. On meilläkin periaatteessa rahat omilla tileillä, mutta kaupassa maksaa kumpi milloinkin ja maksamme toistemme laskuja ristiin jne. Säästötkin ovat yhteisiä, vaikka ne aika tasaisesti meidän omilla tileillä makaa.

Toki siinä tapauksessa, jos kulutustottumukset on erilaiset, kannattaa pitää omat rahat.

Minä taas en voisi nähdä itseäni suhteessa jossa rahat olisivat yhteiset, poislukien yhteinen taloustili, jolle talletetaan kuukausittain 50/50 suhteessa sen verran kuin sen kuukauden menoihin (asuminen, ruoka, auto) tarvitaan. Mutta jos meillä toisen tulot romahtaisivat nykyisestä niin tottakai toinen alkaisi kantaa suuremman vastuun menoista. Se toinen vastaisi sitten enemmän kotitöistä, jos jaksaisi. Ja yritettäisiin löytää keinoja pienentää niitä säännöllisiä menoja.

Mun mielestä taas tuntuisi kamalalta, jos käytäisi puolison kanssa yhtä pitkiä päiviä töissä, mutta minä pienemmällä palkalla ja siksi joutuisin tehdä sitten enemmän kotitöitä. En ikinä suostuisi. Mieluummin muuttaisin omilleni.

Mutta toki tässä on merkitystä sillä, että onko yhteisiä lapsia ja omaisuutta. Meillä on molempia. Puoliso elätti silloin, kun olin lasten kanssa kotona. Nykyään tienaan itse melkein 2000€ puolisoa enemmän ja tietenkin maksan enemmän kuluja. Jos suhde olisi tuore eikä lapsia olisi, prioriteetit ja tapa toimia olisi varmasti erilainen. Mutta, kun ei ole, prioriteetti on se, että eletään yhdessä elämää loppuun asti kannatellen toisiamme.

Tulojen romahtamisella viittasin nimenomaan siihen, jos toinen jäisi työttömäksi ja työttömyys pitkittyisi, tai työkyvyttömyyttä. Ja siksi lisäsin perään, että vastaisi kotitöistä, jos jaksaisi. Eli silloin ei olisi niitä pitkiä työpäiviä.