Elämäni on pilalla nöyryyttävän ja pysyvän lääkehaitan takia :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin nuori että on täysin mahdollista että oireet helpottaa ajan kanssa. Onhan tuo järkyttävän kiusallinen haitta, mutta tosiaan niinkuin täällä on sanottu, ei se estä elämästä. Varmasti on vaikeaa mennä ihmisten ilmoille noin, se vaatii rohkeutta, mutta ei mahdotonta. Ei ole pakko antaa sen pilata elämäänsä. Suurin osa ihmisistä on ymmärtäväisiä eikä heitä haittaa tuommoinen, ja jos joku arvostelee niin se kertoo kyllä vain tästä arvostelijasta. Tsemppiä.

Ulos meneminen ja ihmisten näkeminen on oikeasti täysin mahdotonta. Näytän siltä kuin ilveisilin tahallani, ja on oikeasti hirveää joutua muiden katseiden kohteeksi.

Tiedän että ei kukaan katsoisi varsinaisesti minua vaan niitä pakkoliikkeitä, mutta en siltikään halua olla mikään muiden tuijotettavaksi tuotu sirkuseläin.

-ap

Kyllä tuolla kuule liikkuu muitakin poikkeavasti käyttäytyviä ja vaikka minkä näköisiä tyyppejä. Ei ole mahdotonta, ellet tee siitä sellaista.

He ovat monesti joko kehitysvammaisia ja nistejä, eli eivät joko tajua omaa tilaansa tai ymmärrä miltä se muiden silmiin näyttää. Jos ei tunne häpeää niin mikäs siinä. Minulle tämän vammanaamani kanssa ihmisten meneminen tuntuisi yhtä häpeälliseltä kuin alapää paljaana kulkeminen.

-ap

Ei kehitysvammaisten/muuten poikkeavien pidäkään hävetä itseään, ja suurin osa ihmisistä suhtautuu toisten vaikeuksiin myötätunnolla. Mutta sinä häpeät vaivaasi. Ehkä voisit saada siihen asiaan apua esim. nettiterapian kautta.

Joo, mutta minä en halua mitään myötätuntoa. Haluan tulla nähdyksi omana itsenäni enkä minään ongelmatapauksena, nykivänä ja ilveilevänä pellenä.

Nettiterapia ei tähän vaivaan auta.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin nuori että on täysin mahdollista että oireet helpottaa ajan kanssa. Onhan tuo järkyttävän kiusallinen haitta, mutta tosiaan niinkuin täällä on sanottu, ei se estä elämästä. Varmasti on vaikeaa mennä ihmisten ilmoille noin, se vaatii rohkeutta, mutta ei mahdotonta. Ei ole pakko antaa sen pilata elämäänsä. Suurin osa ihmisistä on ymmärtäväisiä eikä heitä haittaa tuommoinen, ja jos joku arvostelee niin se kertoo kyllä vain tästä arvostelijasta. Tsemppiä.

Ulos meneminen ja ihmisten näkeminen on oikeasti täysin mahdotonta. Näytän siltä kuin ilveisilin tahallani, ja on oikeasti hirveää joutua muiden katseiden kohteeksi.

Tiedän että ei kukaan katsoisi varsinaisesti minua vaan niitä pakkoliikkeitä, mutta en siltikään halua olla mikään muiden tuijotettavaksi tuotu sirkuseläin.

-ap

Kyllä tuolla kuule liikkuu muitakin poikkeavasti käyttäytyviä ja vaikka minkä näköisiä tyyppejä. Ei ole mahdotonta, ellet tee siitä sellaista.

He ovat monesti joko kehitysvammaisia ja nistejä, eli eivät joko tajua omaa tilaansa tai ymmärrä miltä se muiden silmiin näyttää. Jos ei tunne häpeää niin mikäs siinä. Minulle tämän vammanaamani kanssa ihmisten meneminen tuntuisi yhtä häpeälliseltä kuin alapää paljaana kulkeminen.

-ap

Ei kehitysvammaisten/muuten poikkeavien pidäkään hävetä itseään, ja suurin osa ihmisistä suhtautuu toisten vaikeuksiin myötätunnolla. Mutta sinä häpeät vaivaasi. Ehkä voisit saada siihen asiaan apua esim. nettiterapian kautta.

Joo, mutta minä en halua mitään myötätuntoa. Haluan tulla nähdyksi omana itsenäni enkä minään ongelmatapauksena, nykivänä ja ilveilevänä pellenä.

Nettiterapia ei tähän vaivaan auta.

-ap

Aika auttaa, sitä sopeutuu ja oireetkin hävitä. 

Minä olin onnekas kun olin järkevä.

Psykiatri määräsi minulle olanzapiinia unettomuuteen. Aluksi lääke vaikuttikin ihan ok. Sain nukuttua ja arki rullasi. Muutaman kuukauden kuluttua aloittamisesta kuitenkin tuli ongelmat takaisin. Arki ei enää rullannut edes siihen tahtiin kuin mitä ennen lääkkeen aloittamista ja nukkumisestakaan ei taas tullut mitään. Lääkärin ratkaisu on kirjoittaa isompi annos. Entistä enemmän zompie olo ja entistä hurjempia uniongelmia.

Sitten tein sen, mitä olisi pitänyt tehdä heti alkuun. Menin internetiin ja aloin tutkia, mikä lääke tuollainen oikein on. Varsinkin englantilaisilta sivuilta löytyi aivan kammottavia tarinoita lääkkeestä. Mikä pahempaa, myös sen lopettamisesta.

Eli minulle on annettu myrkkyä, joka ei auta asiaan ja sen lisäksi sen lopettaminen tulee olemaan todella hankalaa ja aiheuttaa valtavasti hankaluuksia. Mutta lääkkeessä näytti olevan vielä pahempi puoli. Se voi aiheuttaa pysyvää vahinkoa. Varsinkin jos sitä syö pitkään ja isoja annoksia.

Lopetin lääkkeen heti. Enkä suostunut enää ottamaan uutta vastaan. Kärsin totaalisesta unettomuudesta noin kuukauden ajan. En siis pystynyt oikeasti nukkumaan kuin yhden tunnin yössä. Ihme ja kumma, tuon pystyi kuitenkin hanskaamaan. Minä kuvittelin kuolevani pelkkään unettomuuteen. Sitten alkoi pikkuhiljaa unet palautua takaisin ja muutenkin voimat muuhunkin elämään. Zompiemaisuuskin haihtui pois. Kesti noin puoli vuotta lääkkeen lopettamisen jälkeen kun ainakin se vanha elämä palasi takaisin. Ei se unen saanti edelleen täydellistä ole, mutta sen pystyy jotenkin hanskaamaan vain nukkumalla pätkittäin. Ainakin palasissa saa sen seittemän tuntia "yössä" nukuttua, vaikka välillä yöllä tunnin pari saattaa valvoa kukkuakin.

Enkä voi koskaan enää luottaa lääkäreihin. Kun kyselin koko asian järjettömyyttä, minut lytättiin täysin.

Mun mielestä nykytilanne psykiatriassa on ihan yhtä hirveä kuin joskus sata vuotta sittenkin. Ei lobotomiaa sentään suoraan kalloa poraamalla enää tehdä mutta onko sillä väliä, jos se tehdään myrkkypillereillä sama asia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni vähän nyt alkoi pelottaa kun syön lääkärin määräämiä neuroleptejä unettomuuteen. Voiko pienestäkin määrästä tulla tuota dyskenisiaa?

Eli varmaan ketipinoria? Se ei kai yleensä aiheuta pienillä annoksilla tuollaista haittoja, mutta en suosittelisi minkään neuroleptin käyttöä kenellekään. Kannattaa yrittää löytää muita ratkaisuja unettomuuteen, kuten melatoniini tai ruokavalion tai elintapojen iso muutos.

Unettomuuteenhan on 1. Unilääkkeitä ja 2. Nukahtamislääkkeitä, jotka on molemmat kehitetty just tohon vaivaan. On ihan seköpäistä että niitä ei meinaa millään saada, koska joku on joskus jäänyt lääkkeisiin koukkuun.

Itse käyttänyt pienimmällä annoksella molempia jo yli kymmenen vuotta, koska minulla on idiopaattinen unettomuus. Silti joka kerta lääkärin vaihtuessa yritetään tyrkyttää Ketipinoria yms. psyykelääkkeitä.

Auttaisko botox?

Vierailija kirjoitti:

Minä olin onnekas kun olin järkevä.

Psykiatri määräsi minulle olanzapiinia unettomuuteen. Aluksi lääke vaikuttikin ihan ok. Sain nukuttua ja arki rullasi. Muutaman kuukauden kuluttua aloittamisesta kuitenkin tuli ongelmat takaisin. Arki ei enää rullannut edes siihen tahtiin kuin mitä ennen lääkkeen aloittamista ja nukkumisestakaan ei taas tullut mitään. Lääkärin ratkaisu on kirjoittaa isompi annos. Entistä enemmän zompie olo ja entistä hurjempia uniongelmia.

Sitten tein sen, mitä olisi pitänyt tehdä heti alkuun. Menin internetiin ja aloin tutkia, mikä lääke tuollainen oikein on. Varsinkin englantilaisilta sivuilta löytyi aivan kammottavia tarinoita lääkkeestä. Mikä pahempaa, myös sen lopettamisesta.

Eli minulle on annettu myrkkyä, joka ei auta asiaan ja sen lisäksi sen lopettaminen tulee olemaan todella hankalaa ja aiheuttaa valtavasti hankaluuksia. Mutta lääkkeessä näytti olevan vielä pahempi puoli. Se voi aiheuttaa pysyvää vahinkoa. Varsinkin jos sitä syö pitkään ja isoja annoksia.

Lopetin lääkkeen heti. Enkä suostunut enää ottamaan uutta vastaan. Kärsin totaalisesta unettomuudesta noin kuukauden ajan. En siis pystynyt oikeasti nukkumaan kuin yhden tunnin yössä. Ihme ja kumma, tuon pystyi kuitenkin hanskaamaan. Minä kuvittelin kuolevani pelkkään unettomuuteen. Sitten alkoi pikkuhiljaa unet palautua takaisin ja muutenkin voimat muuhunkin elämään. Zompiemaisuuskin haihtui pois. Kesti noin puoli vuotta lääkkeen lopettamisen jälkeen kun ainakin se vanha elämä palasi takaisin. Ei se unen saanti edelleen täydellistä ole, mutta sen pystyy jotenkin hanskaamaan vain nukkumalla pätkittäin. Ainakin palasissa saa sen seittemän tuntia "yössä" nukuttua, vaikka välillä yöllä tunnin pari saattaa valvoa kukkuakin.

Enkä voi koskaan enää luottaa lääkäreihin. Kun kyselin koko asian järjettömyyttä, minut lytättiin täysin.

Mun mielestä nykytilanne psykiatriassa on ihan yhtä hirveä kuin joskus sata vuotta sittenkin. Ei lobotomiaa sentään suoraan kalloa poraamalla enää tehdä mutta onko sillä väliä, jos se tehdään myrkkypillereillä sama asia?

Minä kun kerroin aivan s*atanasta olevista oireista joita nukkumiseen määrätystä ketipinorista tuli, puhumattakaan vieroituksesta JA siitä etten pystynyt enää nukkumaan OLLENKAAN, lääkäri tokaisi että no haluatko olanzapiiniä kokeilla. Tuolla käynnillä olin valvonut 4vrk mutta en onneksi ollut niin epätoivoinen että olisin tuohon lähtenyt. Lopulta hain yksityiseltä nukahtamislääkkeeseen reseptin ja säilytin työkykyni. Hiljalleen lopetin sitten nukahtamislääkkeen käytön. Koko toipumiseen meni 3 vuotta!

Vierailija kirjoitti:

Auttaisko botox?

Vika on aivojen dopamiinireseptoreissa, joten tuskinpa.

Jaa että psykoottisessa masennuksessako olisi sitten opiskelut ja työt sujuneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtän että ap:sta tuntuu kurjalta, mutta itse nykimishäiriöisen lapsen vanhempana koen, että asiat oikeisiin mittasuhteisiin: psykoottinen masennus on niin vakava juttu, että sen kurissa pitäminen on tärkeintä. Lisäksi yksikään lääkäri ei voi ennustaa, jääkö lääkkeestä jotain pysyvää haittaa (harvinaista). Joten vähän armoa pliis sille lääkärillekin...

Minulla oli rintasyovan jalkeen estolaakitys. 20mg/paiva aiheutti niin kovat lihas- ja luukivut etta pystyin vaan itkemaan laakarin vastaanotolla. Kun annostus muutettiin 10mg aamulla ja 10mg illalla kivut havisivat viikossa. Ehka joku tallainen saato auttaisi. Kannattaa myos muistaa etta laakkeita testataan usein taysi-ikaisilla miehilla ja ne annostukset ovat liikaa hennolle naiselle.

Oliko sulla tamofen? Mulla on, voisikohan se olla mun kipujen syynä.

Varmaan sama laake, taalla sen nimi on tamoxifen. 20mg aamulla oli liikaa ja kivut kauheita. Pyysin jo kirurgilta exit-pilleria vaan ei antanut., 10mg aamulla ja10mg illalla ja kivut havisivat ja sain kuitekin sen paivittaisen 20mg. Taman 10/10 tempun keksi laakitykseen erikoistunut onkologi. Puhu omallesi, toivon etta paaset kivuistasi, minulla jo neljas kivuton vuosi menossa.

t. usalainen

Vierailija kirjoitti:

Jaa että psykoottisessa masennuksessako olisi sitten opiskelut ja työt sujuneet?

Ei, mutta jotenkin naiivisti kuvittelin että hoidon tarkoitus olisi palauttaa työ/opiskelukyky eikä aiheuttaa sen pysyvää menetystä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Kurja homma, mutta ei sen psykoottisen masennuksenkaan kanssa opiskella tai tehdä työtä. Sitä pitäisi jotenkin hoitaa, mutta lääkkeet aiheuttaa toisenlaisia oireita. Ei ole olemassa pilleriä, joka poistaisi masennuksen. On vain lääkkeitä, joista saattaa olla apua.

Elämänlaatusi olisi voinut parantua, jos lääkitys olisi toiminut. Se varmasti painoi vaakakupissa aika paljon kun lääkitystä sinulle mietittiin. Nyt ei ikävä kyllä saatu sitä hyötyä.

Masennuksen tai minkään muunkaan vaivan ei tarvitse olla psykoottistasoinen, jotta siihen kirjoitetaan antipsykootteja. Ne ovat ratkaisu vaivaan kuin vaivaan, kun resursseja ei ole. En ole lääkevastainen,mutta näitä ihan oikeasti tyrkytetään liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin nuori että on täysin mahdollista että oireet helpottaa ajan kanssa. Onhan tuo järkyttävän kiusallinen haitta, mutta tosiaan niinkuin täällä on sanottu, ei se estä elämästä. Varmasti on vaikeaa mennä ihmisten ilmoille noin, se vaatii rohkeutta, mutta ei mahdotonta. Ei ole pakko antaa sen pilata elämäänsä. Suurin osa ihmisistä on ymmärtäväisiä eikä heitä haittaa tuommoinen, ja jos joku arvostelee niin se kertoo kyllä vain tästä arvostelijasta. Tsemppiä.

Ulos meneminen ja ihmisten näkeminen on oikeasti täysin mahdotonta. Näytän siltä kuin ilveisilin tahallani, ja on oikeasti hirveää joutua muiden katseiden kohteeksi.

Tiedän että ei kukaan katsoisi varsinaisesti minua vaan niitä pakkoliikkeitä, mutta en siltikään halua olla mikään muiden tuijotettavaksi tuotu sirkuseläin.

-ap

Kyllä tuolla kuule liikkuu muitakin poikkeavasti käyttäytyviä ja vaikka minkä näköisiä tyyppejä. Ei ole mahdotonta, ellet tee siitä sellaista.

He ovat monesti joko kehitysvammaisia ja nistejä, eli eivät joko tajua omaa tilaansa tai ymmärrä miltä se muiden silmiin näyttää. Jos ei tunne häpeää niin mikäs siinä. Minulle tämän vammanaamani kanssa ihmisten meneminen tuntuisi yhtä häpeälliseltä kuin alapää paljaana kulkeminen.

-ap

Ei kehitysvammaisten/muuten poikkeavien pidäkään hävetä itseään, ja suurin osa ihmisistä suhtautuu toisten vaikeuksiin myötätunnolla. Mutta sinä häpeät vaivaasi. Ehkä voisit saada siihen asiaan apua esim. nettiterapian kautta.

Joo, mutta minä en halua mitään myötätuntoa. Haluan tulla nähdyksi omana itsenäni enkä minään ongelmatapauksena, nykivänä ja ilveilevänä pellenä.

Nettiterapia ei tähän vaivaan auta.

-ap

Oireet eivät jää välttämättä pysyviksi. Kyseisen lääkkeen käyttö kannattaa lopettaa asteittan. Parkinsonin tautiin kehitetty lääke voi auttaa tardiiviin dyskinesiaan. Ketjussa annettiin joitakin neuvoja, mitä voi käyttää oireiden lievittämiseen. Itselläni oire ei ole vielä kadonnut, Mutta toivon kovasti, että se katoaa. Tiedän, miltä Sinusta tuntuu. Koska itsekin aloin ajatella aina, että miltä näytän muiden silmissä. Peittelin kasvojani yms. Voimia ja jaksamista Sinulle!

Lämmöllä: kohtalotoveri

Vierailija kirjoitti:

Jaa että psykoottisessa masennuksessako olisi sitten opiskelut ja työt sujuneet?

Ongelma on siinä että neuroleptilääkityksiä jatketaan usein aivan liian pitkään tarpeettomasti eikä alasajoihin saa mitään tukea, puhumattakaan nyt muusta terapeuttisesta hoidosta. Lääkettä naamariin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihan ymmärrä logiikkaasi siinä, että nykivä naama estäisi kaiken opiskelun, työnteon tai pariutumisen. Moni paljon pahempienkin sairauksien tai vammojen kanssa elävä saa parisuhteen. Harvassa työssäkään tuo varsinaisesti haittaisi, no toki vaikka yläasteen opettajana voisi tulla aika ikävää kuittailua, mutta paljon on sellaisiakin töitä, joissa ei olla minkäänlaisessa asiakaskontaktissa ylipäätään. Ja etätyössä kukaan ei edes huomaisi. Kun kädet ja jalat ilmeisesti kuitenkin toimii normaalisti, niin mahdollisuuksia on vaikka mitä. Joten mahtaako masennuksesi ääni kuulua siinä, että näet tilanteen noin toivottomana.

Tämä vaiva rajaa elinpiirini omaan kotiini. En siis voi poistua täältä mihinkään, ulkona käyn vain öisin viemässä roskat ja joskus ihan pienellä kävelyllä.

Missä ihmeen koulussa siis voisin opiskella? Kaikki opinnot työharjoitteluineen pitäisi pystyä suorittamaan kotoa käsin ja niin ettei olisi mitään Teams-keskusteluja tms. joissa täytyisi pitää kameraa päällä.

-ap

Nyt pää pois perseestä, itsekäs hölmö. Maailmassa on Tourettesta kärsiviä, jotka ovat sätkineet ja kiroilleet tahdonvastaisesti taaperosta saakka, ja ovat silti kouluttautuneet ties miten pitkälle ja pariutuneet.

On tietysti kamalaa, että sinulle tuli lääkehaitta, ja siitä pitää valittaa. Toisaalta sinun täytyy ymmärtää, että jos olet ollut psykoottinen, vaihtoehdot ovat olleet suhteellisen vähissä. Muutenhan masentuneellekaan ei syötetä väkisin mitään, vaan ihan itse voi selvittää mitä lääkettä suuhunsa pistää ja mitkä ovat mahdolliset haittavaikutukset.

Olisi paljon helpompaa tuntea myötätuntoa, ellet heittäytyisi idiootiksi marttyyriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurja homma, mutta ei sen psykoottisen masennuksenkaan kanssa opiskella tai tehdä työtä. Sitä pitäisi jotenkin hoitaa, mutta lääkkeet aiheuttaa toisenlaisia oireita. Ei ole olemassa pilleriä, joka poistaisi masennuksen. On vain lääkkeitä, joista saattaa olla apua.

Elämänlaatusi olisi voinut parantua, jos lääkitys olisi toiminut. Se varmasti painoi vaakakupissa aika paljon kun lääkitystä sinulle mietittiin. Nyt ei ikävä kyllä saatu sitä hyötyä.

Masennuksen tai minkään muunkaan vaivan ei tarvitse olla psykoottistasoinen, jotta siihen kirjoitetaan antipsykootteja. Ne ovat ratkaisu vaivaan kuin vaivaan, kun resursseja ei ole. En ole lääkevastainen,mutta näitä ihan oikeasti tyrkytetään liikaa.

Toki, mutta vain psykootikot syövät noita "väkisin". Jokainen muu lääkkeitä syövä ihminen syö niitä omasta vapaasta tahdostaan ja ainakin toivottavasti pakkausselosteen lukeneena -sehän nimenomaan käsketään lukemaan ennen käyttöä, lukee ihan siinä lääkepakkauksessa. Sitten jokainen ihan itse omassa pikku päässään tekee riskiarvion ja toimii sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrätkö ap, että millaista vahinkoa saatat aiheuttaa levittämällä tällaista trollipaskaa? Joku, jonka todella tulisi ottaa ne lääkkeensä, jättää takiasi lääkkeet syömättä ja hän ja ihmiset hänen ympärillään saavat kärsiä siitä.

Lääkevastainen trolli.

Oletko lääke-edustaja vai sadistinen potilaita kiusaava mt-hoitaja?

Tavallinen tunnollinen terveydenhuollon työntekijä, pienimmän haitan periaatteella, ja psykoosissa oleva on suurempi riski kuin lääkkeillä parannettu. 

Öö, miksi esiinnyt viestien kirjoittajana, joita et ole edes kirjoittanut?

Ja sinulle 121, en ole kumpikaan. Enkä myöskään tavallinen tunnollinen terveydenhuollon työntekijä.

Olen tavallinen, normaaliälyllä varusteltu ihminen, enkä psykiatria- ja lääkevastainen hörhö, kuten eräät.

Viimeinen lauseesi ja toteamuksesi oli kyllä aika leimaavasti ja törkeästi sanottu. Kriittisyys tulee omakohtaisista kokemuksista. Ja se on joskus, tai useimmiten paikallaan ja järkevääkin. On hyvä tulla kertomaan omista kokemuksistaan ja varottamaan muita. Jos itse en olisi ollut niin sinisilmäinen ja luottanut systeemiin ja siellä toimiviin "ammattilaisiin", olisin säästynyt monilta harmeilta ja haittavaikutuksilta.

Terv. Ei varsinaisesti mikään psykiatria, tai lääkevastainen hörhö, vaan omilla aivoilla ja kriittisesti ajatteleva ihminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaisko botox?

Vika on aivojen dopamiinireseptoreissa, joten tuskinpa.

Jos lihas on lamautunut, aivot voivat lähettää toimintakäskyä minkä sielu sietää, eikä mitään tapahdu. Eli voisi hyvinkin auttaa. Botoxoitu lihas ei nytkähdä edes sähköstä, kuten normaali lihas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin nuori että on täysin mahdollista että oireet helpottaa ajan kanssa. Onhan tuo järkyttävän kiusallinen haitta, mutta tosiaan niinkuin täällä on sanottu, ei se estä elämästä. Varmasti on vaikeaa mennä ihmisten ilmoille noin, se vaatii rohkeutta, mutta ei mahdotonta. Ei ole pakko antaa sen pilata elämäänsä. Suurin osa ihmisistä on ymmärtäväisiä eikä heitä haittaa tuommoinen, ja jos joku arvostelee niin se kertoo kyllä vain tästä arvostelijasta. Tsemppiä.

Ulos meneminen ja ihmisten näkeminen on oikeasti täysin mahdotonta. Näytän siltä kuin ilveisilin tahallani, ja on oikeasti hirveää joutua muiden katseiden kohteeksi.

Tiedän että ei kukaan katsoisi varsinaisesti minua vaan niitä pakkoliikkeitä, mutta en siltikään halua olla mikään muiden tuijotettavaksi tuotu sirkuseläin.

-ap

Kyllä tuolla kuule liikkuu muitakin poikkeavasti käyttäytyviä ja vaikka minkä näköisiä tyyppejä. Ei ole mahdotonta, ellet tee siitä sellaista.

He ovat monesti joko kehitysvammaisia ja nistejä, eli eivät joko tajua omaa tilaansa tai ymmärrä miltä se muiden silmiin näyttää. Jos ei tunne häpeää niin mikäs siinä. Minulle tämän vammanaamani kanssa ihmisten meneminen tuntuisi yhtä häpeälliseltä kuin alapää paljaana kulkeminen.

-ap

Ei kehitysvammaisten/muuten poikkeavien pidäkään hävetä itseään, ja suurin osa ihmisistä suhtautuu toisten vaikeuksiin myötätunnolla. Mutta sinä häpeät vaivaasi. Ehkä voisit saada siihen asiaan apua esim. nettiterapian kautta.

Joo, mutta minä en halua mitään myötätuntoa. Haluan tulla nähdyksi omana itsenäni enkä minään ongelmatapauksena, nykivänä ja ilveilevänä pellenä.

Nettiterapia ei tähän vaivaan auta.

-ap

Sinun oma itsesi on tällä hetkellä nykivä marttyyri, ja sen kyllä kaikki aivan varmasti näkee.

Sinulla on tavattoman vastenmielinen asenne muita ihmisiä kohtaan. On todella paljon älyllisesti normaaleja ihmisiä, joilla esim. cp-vamma, Tourette tms. aiheuttaa ties millaista nykimistä ja jopa tahdonvastaista rivouksien puhumista. Kaikki nämä ihmiset määrätietoisesti pyrkivät silti elämään hyvää, normaalia elämää.

Sinulla nykii pelkkä naama, etkä muuta osaa kuin sääliä itseäsi.

Eli ongelmasi ydin onkin jäätävässä häpeässä ja itsevihassa. Käy niiden kimppuun, jotta kehtaat lähteä ihmisten ilmoille. Niiden kimppuun käymällä toki se masennuskin lähtee, eikä tarvita niin paljon lääkkeitäkään. Ei ole tosin helppo prosessi tuo häpeän taltutus. Se on sitkeä ja itseltäkin kätkeytyvä vaiva.

Ja edelliseen: häpeä lähtee vain sillä myötätunnolla, jota et halua. Sitä sun pitää antaa itse ensin itsellesi ja hakeutua seuraan, jossa saat sitä (ei sääliä, se on eri asia). Et siis suostu nielemään tablettia, joka parantaisi. Vaikea paikka. Maailma on täynnä niitä, jotka eivät sitä myötätuntopilleriä niele ja he ovatkin erilaisia addikteja (huume, ruoka, läheis...)