Suostuuko miehet tällaiseen seurusteluun?

Olisi mun unelma seurustelumuoto toi. Täysin umpi-introvertti enkä jaksa pahemmin kenenkään naamaa muutenkaan katsella, hyviä ystäviä muutaman tunnin kerta viikkoon. Itse tuskin löydän tohon ikään mennessä vielä sitä ensimmäistäkään kumppania mutta jos sulla on joku tiedossa niin ehdota sille...

Vierailija kirjoitti:

En jaksaisi alkaa tuollaiseen suhteeseen. Harvakseltaan deittailu on ok mutta miksi vaatia eksklusiivisuutta? Jos toista ei kiinnosta nähdä kuin kerran kuussa niin hullulta tuntuu että pitäisi silti saada määräillä mitä siinä välillä saa puuhastella.

Ei kiinnosta sukupuolitaudit ja ihmissuhdedraamat, joita lähes aina syntyy, kun tapaillaan minua ihmisiä päällekkäin.

Ei tuo ole seurustelua.

Mulla oli suhde, jossa nähtiin kolmen viikon välein. Se oli etäsuhde ja välimatkaa oli yli 300 kilometriä. Se sopi siihen elämäntilanteeseen, mutta kaatui, koska olin lopuksi se ainoa, joka matkusti. En nähnyt enää tulevaisuutta siinä, että ajan ihmisen takia, joka ei tee samaa vastavuoroisesti.

Sitten oli suhde, jossa nähtiin lähes kerran viikossa. Se muuttui siihen, että nähtiin vain kerran kuussa ja se ei riittänyt mulle joten se päättyi. Välimatkaa oli alle 50km ja minusta silloin pitäisi voida nähdä useammin. Pitäisi voida vaikka tulla illaksi kokkaamaan tms. Kyllä minä haluan viettää aikaa naisen kanssa, jos minä hänen kanssaan parisuhteessa olen. En haaveile yhdessä asumisesta tai 24/7 kylkikyljessä olemisesta.

Tuossa on muuten iso ero, nähdäänkö kuukaudessa kerran vai kaksi kertaa. 2 kertaa kuussa on ehkä se minimi mihin lähtisin ja oletan, että silloin pidetään yhteyttä muuten aika tiiviisti. Jos nähdään kerran kuukaudessa ja muuten ei juuri jutella niin toinenhan on lähes vieras ihminen.

M45

Jokaista vuoroviikkoäitiä kohden on yksi vuoroviikkoisä, jolle tuollainen järjestely todennäköisesti sopii.

Erosin lasteni isästä kahdeksan vuotta sitten ja kuusi vuotta sitten tutustuin mieheen, jonka kanssa meillä on juuri tällainen järjestely. Minä olen 48 vuotias ja mies 53 vuotias. Lapset ovat 16 ja 19 vuotiaat.

Kaksi lapsistani asuu vielä kotona ja päätin jo ennen eroa, että niin kauan kuin he asuvat kotona, niin meille ei muuta yksikään vieras mies. Tämä on ensisijaisesti minun ja lasteni koti, eikä lasteni tarvitse alkaa elämään kotonaan varpaisillaan sen takia, että tänne muuttaisi äidin miesystävä. Lapset tuntuvat kyllä miehen ihan hyvin nykyään ja he pärjäävät tosi hyvin yhdessä, mutta meidän arkemme on meidän. En myöskään tarvitse tähän talouteen miestä, vaan pärjäämme hyvin keskenämme.

Meillä ei ole kuitenkaan niin tiukat ajat, milloin näemme, vaan menemme hieman fiiliksen mukaan. Lapset menevät välillä kavereilleen ja isälläänkin he viihtyvät oikein hyvin, joten jos minusta siltä tuntuu, niin ilmoittelen silloin miehelle, että jos haluat, niin voidaan taas keksiä jotain. Miehelle tämä sopii myös hyvin, on sopinut jo kuuden vuoden ajan. Kyllä meitä vakiintuneena pariskuntana pidetään, ei vain seurustelevana parina.