Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut jaksatte koko ajan puolisonne seuraa?
09.10.2022 |
Ollaan oltu pitkään yhdessä, iältämme nelikymppisiä, lapsiakin on. En halua erota, mutta en millään jaksaisi koko ajan puolisoni seuraa. Tai edes paikallaoloa. En minä muidenkaan läheisten seuraa halua edes joka viikko. Lapset tietenkin on aivan eri asia. En oikein kestäisi enää mieheni kanssa asumista edes. Meillä ei ole mitään valtavaa omakotitaloa, jossa voitaisiin olla talon eri siivissä näkemättä toisiamme, vaan tavallinen kerrostaloasunto, jossa toisen paikallaolon kyllä huomaa, vaikka eri huoneissa olisikin. En vain jaksa, haluan rauhaa ja yksinoloa. Mikään pari tuntia ei riitä, vaan haluan sitä jatkuvasti arkeeni. Koska en jaksa samaa ihmistä koko ajan. En kyllä mitään eri ihmistäkään tähän siis kaipaa. Joten miten te muut jaksatte koko ajan päivästä toiseen puolisonne seuraa?
Kommentit (73)
Rakkaus, se on vain vahvistanut meitä jo yli 23 vuotta. Tunne on niin vahva, että rakastaa toista, joka päivä enemmän ja enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen koronaa mies teki paljon työmatkoja, ja nautin niistä kun sai olla lasten kanssa kolmistaan. Sen lisäksi teki pitkää päivää ja kävi salilla. Minä olin toimistolla ja parit työmatkat vuodessa. Oli kiva tuntea ikävää, ja oli enemmän juteltavaa kun oltiin myös erossa.
Koronan aikana mies vaihtoi työpaikkaa, halusi ja sai täyden etätyön, ja työmatkat on ollut jäissä ja on yhä. Hankki kotiin kuntosalilaitteet ja painot. Nyt on kotona käytännössä 24/7, kulkee boxereissa ja nalkuttaa tiskeistä tai roskista.
Minä vaihdoin työpaikkaa ja olen mielelläni osan viikosta toimistolla, sekä käyn harrastuksissa. En kestäisi näin jatkuvaa sitä, että en saa olla koskaan yksin kotona. Tuohuilla, järjestellä ja vaikka siivoilla ( mitä aieimmin sai tehdä kun mies matkoilla ja lapset nyt pyörii omissa jutuissaa jo paljon).
Minulla on aina ollut suuri yksinolon tarve, ja korona ajan kesti kun sen ajatteli loppuvan, nyt jotenkin tuntuu että happi loppuu.
Voisin olla joka hetki puolisoni kanssa, vaikken muiden ihmisten seuraa jaksa yhtään samalla tavalla. Mutta kun mietin näitä muita ihmisiä, ja miten kaipaam olla erillään heistä, niin ymmärrän ap:n tuskan. Siinä ei auta kuin järjestää omaa aikaa.
Oli kivaa niinkauan kun sai pillua ja vaimo oli seksuaalisesti aktiivinen ja halukas.
Nyt kun seksiä saa kerran pari kuussa muistuttamalla ja vaatimalla niin en tosiaan jaksaisi elää enää yhdessä mutta lapset.
Minä tarvitsen aina sosiaalisten kohtaamisten jälkeen pitkän palautumisajan, kuukausia "täyshiljaisuutta". Jostain syystä puolisoni on ainoa henkilö, jonka seurasta en rasitu ja kulu. Ollaan oltu yhdessä nuoresta asti, 17 vuotta. Odotan häntä aina kotiin, me ollaan toistemme suosikkiseuraa ja voidaan olla hiljaa yhdessä. Lapsia ei ole, tykätään olla kaksin. Joskus oltiin vuosia samassa työpaikassakin, sekään ei ollut liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme yhdessä 24/7 työmatkoja lukuunottamatta. Kumpikin on tehnyt etätöitä yli 10v. Ensivuodesta lähtien tulen olemaan 3-5kk ulkomailla joten kaikki muuttuu.
Meistä yhdessäolo on ihanaa:) Syömme aamiaisen rauhassa, teen meille lounasta ja lopetamme työt klo 16. Illemmalla syödään taas ruoka yhdessä. Katsellaan tv:tä jos ei ole tekemistä tai kuunnellaan äänikirjoja vierekkäin sohvalla. Tavataan lasten perheitä, reissataan, touhutaan pihalla tai 2. kodin raksalla. Viikonloppuna ajellaan joskus kuopusta tapaamaan opiskelukaupunkiinsa
Meillä on molemmilla omia ystäviä ja yhteisiä ystäviä joita tavataan, omia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita siinä missä yhteisiäkin. Kun mies on työreissussa nautin kun koti pysyy siistinä ja on hiljaista. Mies on kova juttelemaan:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puolisosikin on kyllästynyt suhun. Niin mitään ongelmaa ei ole. Tehkää pihalle väliainen koppero.
Voi hyvin olla, että puolisoni ajattelee samoin minusta. Mutta asutaan siis kerrostalossa, ei meillä mitään pihaa ole, johon voitaisiin jotain kopperoita rakentaa. Asuinpaikka Helsinki, jossa molempien työt, ei rahaa vuokrata tai ostaa jotain kakkosasuntoa täältä toiselle pakopaikaksi. Ap
Kerrostaloihin voisi suunnitella sellaisia varattavia yhteiskäyttökopperoita. Sinne voisi mennä viettämään laatuaikaa. Varustetaso pieni. Minikeittiö, wc, sohva, sänky ja telkkari. Tämän voisi varata korkeintaan 12 tunniksi kerrallaan. Ja omat lakanat, jos aikoo kutsua ystävättären koppikylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle oma mies on suhteemme alusta alkaen ollut siitä poikkeuksellinen, että hän on ainoa ihminen jota siedän päivästä toiseen. Hänen seuransa on mulle nautinnollisempaa kuin yksin vietetty aika, vaikka sitäkin kaipaan silloin tällöin. Ollaan vain todella samanlaisia, ei toisen seurassa tarvitse yrittää olla tietynlainen eikä omia tunnetilojaan tarvitse peitellä. Hän on myöskin tavattoman hauska ja vaikka olisin pahallakin päällä niin hän onnistuu hyvin usein mielialaani nostamaan jutuillaan :)
Onneksi mies on matkatyössä. Saa välillä molemmat hengähtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaan oli autotalli, johon sai vetäytyä "korjaamaan autoa" tms. tekosyy. Molemmille hyvä asia.
Itse en paikkaa juurikaan tunne, mutta työkaveri osti Lohjalta omakotitalon. Jo puolen vuoden päästä halusi myydä talon ja muuttaa takaisin Helsinkiin. Syynä pitkät työmatkat, isot kustannukset sekä matkoista että talosta ja huomasi ettei hän perheineen sittenkään tykkää kökkiä keskellä ei-mitään. Ongelmana se ettei talo tuppaa menemään kaupaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän pakko asia Helsingissä? Jostain muualta saisitte sen okt:n.
On sikäli, että työt on täällä. Meidän alan töitä ei ole jossain ns. maakunnissa. Voisimme toki muuttaa vaikka Espooseen tai Vantaalle, mutta ei niistäkään saa omakotitaloa, yhtä kallista on. Ap
Minä käyn edelleen töissä Helsingissä vaikka muutimme Lohjalle ok-talon ja halvemmat asumisen sekä toimivan koulujärjestelmän perässä.
Talo ei ole mikään iso, mutta meille sopiva pirtti isolla pihalla ja maalaismaisella naapurustolla jossa lapset voivat pelmuta menemään. Pienempi lapsi pääsi aloittamaan koulutaipaleensa kyläkouluun. Taloudellinen tilanne parani ja ollaan kaikki terveempiä. Paras ratkaisumme ikinä.Lohja ja toimiva koulujärjestelmä ei kuulu samaan lauseeseen. En ikinä muuttaisi takaisin tuohon jumalan hylkäämään kylään. Julkinen liikenne ei toimi, sairaanhoito viedään pois, koulutus on todella huonoa. Asuminen ei todellakaan ole halpaa, ihan samanlaisia kustannuksia siellä on kuin Helsingissä. Luonto on paikallisille ihmisille joku rymettynyt pusikko ja järveä ei hyödynnetä millään tavalla. Ihmettelen kyllä, miten se kylä on edelleen jotenkin hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös ne suhteet ole parhaita joissa molemmilla on myös omia harrastuksia ja menoja?
Esim tiedän muutaman pariskunnan jotka todellakin ovat yhdessä 24/7 - käyvät kaupassa yhdessä ja lenkkeilevät yhdessä.
Tietysti he molemmat ovat sosiaalisia ja ovat tämän vuoksi aina yhdessä. Ja jos toinen on poissa niin toinen huolestuu. Esim mies pilkillä yms. En tiedä onko ikävä vai huolestunut. Kyse siis appivanhemmista.
mieheni on paras ystäväni. Ei mulla oo ketään muuta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksakaan. Molemmilla onneksi matkatyö niin nähdään ehkä pari kertaa kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Olen valinnut sellaisen puolison, joka on sekä paras ystäväni että rakastettuni. Tietenkin mä sellaista jaksan. Eikä me olla 24/7 yhdessä.
Sama, mustasukkaisuutta ja draamaa mä en kestä lyön heti oven lukkoon.
Meillä oli onneksi iso talo. Ex vaimoni asui yläkerrassa, jossa oli olohuone, keittiö ja kolme makuuhuonetta. Itse nukuin takkahuoneessa, alakerrassa oli lisäksi saunatilat kotihoito ja työhuoneet. Eron valmistelu alkoi sillä että exäni päätti, että meillä on molemmilla omat jääkaappi-pakastimet.
En mitenkään,saan nautinnon muualta.
Vaimokultani ei ole koskaan edes pyrkinyt tai suostunut tulemaan poikien sauna-,peli-, eikä muihinkaan kerhoiltoihimme, enkä minä mene mistään hinnasta martta- ja muihin ompelukerhoihin. Näin ollen olemme ainakin 5 iltaa viikossa erossa toisistamme ja työajat tietysti myöskin. Suhde voi siis hyvin.
Sama uupumus minullakin. Tuntuu että ei ymmärretä toisiamme, jos yritämme keskustella jostain ja tulee mielipahaa. Usein meillä ole miellyttävää yhdessä. Toinen tuntuu välillä kiviriipalta. Toisinaan on parempiakin jaksoja mutta usein mietin miten mukavaa olisi elää yksin.
Asun onneksi yksin ja nautin joka hetkestä. Muutama vuosi mennyt nyt näin ja jos vielä pariudun niin molemmilla pitää olla omat kämpät.