Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (22262)
Nyt on ilmastointikanavat putsattu. Kolme tuntia kaveri teki hommia. Ehti tulla nälkä kun aamupala syötiin kahdeksan maissa ja kolmelta päästiin syömään.
Tehtiin vähän pihahommia. Viimeinen lumikasa suli tänään pihalta pois.
Pitkis, jos et ole vielä keksinyt minne viet linnunraadon, vie metsään. Joku eläin mielellään sen pistelee poskeensa.
Kohta alkaa Tanskalainen maajussi. Miten naapurimaat osaakin tehdä hyviä ohjelmia! Suomalaiset lähinnä surkeata katsottavaa.💐
Ollut ihan hyvä päivä tänään. Äitini kunto paranee ja olimme taas yhdessä kävelyllä. Vielä on niin lämmin sääkin. Yritän tänään saada opiskeluun liittyvän tehtävän valmiiksi. Siinä on riskinsä, että joku muu valitsee saman aiheen ja ehtii tehtävän ennen minua palauttaa. Se on sallittua, mutta ei oikein mukavaa kuitenkaan jos niin kävisi. Ehkä opiskelut tuovat nyt tarkoitusta elämääni ja tulee oli, että teen edes jotain hyödyllistä.
Muuten itsellä sellainen olo, että mietin vaan miten saisin elämääni muutettua jotenkin. Tavallaan elämäni ei useinkaan ole sellaista, että riittäisi minulle. Välillä elämäni tyhjyys ja samankaltaisuus tms vaikuttaa. Jos mietin itseäni niin en kuitenkaan ole sellainen joku haluaisi elää ehkä näin "varovaisesti" jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Olen enemmänkin sellainen ihminen joka tykkäisi toteuttaa ajatuksia nopealla päätöksellä ja tehdä asioita. Minusta on vaan vuosien aikana ja kokemusteni myötä muovautunut tälläinen varovainen, jännittynyt ja harkitseva versio kaikkeen liittyen. Tänään olenkin kirjoittanut jo paljon niin riittäköön nyt.
Huvikseni näppäilin tv kanavia pidemmälle ja löysinkin Ylen HD kanavat. 😁 Iltapäivällä pari naapuria kävi, leikkasin hiuksensa, joimme pullakahvit. Kiva päivä.
Kävelin kyläkaupalle reilu kolme kilometriä. Join vissyn terassilla ja selasin päivän lehden. Siihen kertyi ystäviä pikkuhiljaa, olikohan meitä liki kymmenen. Toinen vissy ja kävely kotiin. Hiki tuli. Kiva päivä, halasin 70v täyttävää, juhlitaan lauantaina.
Kaunis kevätpäivä ollut taas. Nautin niin keväästä.
Mikähän tuota tv1 ohjelmalähetystä vaivaa kun hetki sittenkin telkka oli jonkin aikaa ihan pimeenä?
Mäpäs kävin katsoo Valitut elokuvan senioribio-näytöksessä. Olipas laadukas ja erittäin loistava kauhea elokuva. Äänimaailma loi miellyttävän epämiellyttävän tunnelman.
Muuten oon tässä pahaa oloa tuntenut läpi päivän. Mä tunnen itseni mitättömäksi. Kontaktit mitä tänäänkin oli oli vain mun patistelua. Sinänsä tämä aloitus vähän lohduttaa, kun eipä kukaan kysele multa tuommoisia.
Ihan sieltä ja syvältä ollut tää päivä. Riitelin puolisoni kanssa ihan turhasta ja nyt on molemmilla ikävä fiilis. Olisipa jo huominen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sieltä ja syvältä ollut tää päivä. Riitelin puolisoni kanssa ihan turhasta ja nyt on molemmilla ikävä fiilis. Olisipa jo huominen.
Ettehän mee riidoissa nukkumaan. Turha on todellakin turhaa
Hei, Tulin Saarenmaalle maanantaina, tänään 15 astetta lämmintä. En kuitenkaan lähtenyt ulos, tein aamupäivällä ison kattilallisen jauhelihakasviskeittoa, riittää useammaksi päiväksi. Lueskelin myös tätä viestiketjua, mielenkiintoisia kuulumisia. Ja ryhdyin kutomaan sukkia liukuvärjätystä villalangasta. Mukavaa illanjatkoa kaikille.
Hyvää yötä kaikille,
nautitaan vielä huomisen auringosta, sit tuleeki räntää ja lunta, jos ennustus meidän kulmille paikasa pitää
Kiitos hyvää kuuluu, nukuttaa - käyn kohta unelle. Hyvää yötä tuntematon ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sieltä ja syvältä ollut tää päivä. Riitelin puolisoni kanssa ihan turhasta ja nyt on molemmilla ikävä fiilis. Olisipa jo huominen.
Ettehän mee riidoissa nukkumaan. Turha on todellakin turhaa
Ei mennä. Ollaan sovittu, ettei koskaan jätetä selvittämättömiä juttuja yön yli. Tänäänkin ollaan juteltu asia halki poikki pinoon ja anteeksi pyydetty puolin ja toisin. Alakuloinen olo silti. Jospa se huomenna sitten jo helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sieltä ja syvältä ollut tää päivä. Riitelin puolisoni kanssa ihan turhasta ja nyt on molemmilla ikävä fiilis. Olisipa jo huominen.
Meillä 45 yhteistä vuotta ja omat asunnot jo kauan. Hyvin menee.
Väsynyt olen maallisista taisteluista. Haluaisin jo taivaan kotiin.
Ei oikein hyvää, olen käymässä poikani luona ja hän on kovassa kuumeessa.
Muisteluja:
Lapsena isommat siskot sai kitkeä ja harventaa porkkanapenkkiä, pienemmät punajuurta. Punajuuret oli helpompi tunnistaa rikkaruohoista eroon. Ulkissa (ulkohuoneessa) oli vanhoja Apuja, niistä luettiin vitsejä ja kerrottiin tousillemme. Kaikenlaiset sanaleikit oli viihdykkeenä. Keskellä päivää sai käydä uimassa, kilometri oli matkaa rantaan. Yhtä hiki oli takaisin tullessa - ja kitkentä jatkui. Jos kasvimaa valmistui, perunamaata piisasi...
Nro 10376: Kulepas ääliö. En yleensä sano palstalla rumasti, mutta nyt sanon. Mulla on tätejä, setiä ja serkkuja noin 80 kpl, jos serkuistani KAKSI on PUOLIKSI romaneja, niin pidä sinä vaan turpas kiinni. Tai itseasiassa älä pidä, koska muuten sulla olisi varmaan vieläkin paskkempi elämä ja pehempi mieli, jos pitäisit. Joten mä toivon JOPA SULLE (vaikket sitä mielestäni ansaitsekaan) elämääsi kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt olen maallisista taisteluista. Haluaisin jo taivaan kotiin.
Lohdutusta sinulle 🌸
"En tarkoittanut myöskään verrata sinuun tai kehenkään enkä varsinkaan arvostella ketään. Ajattelen itse, ettei tilanteita tai ihmisten tunnekokemuksia edes voi verrata, koska kukaan ei voi tietää kenenkään psyykkisiä kipuja ja niihin liittyviä tunteita. Anteeksi jos pahoitin mielesi. Se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. Kaikkea hyvää sinulle tähän viikkoon ja kaikille teille muillekin!"
Pahoittelen myös itse viestiäni. Ehkä tulkitsen asiat väärin ja jotenkin kirjoitin itsekin ikävästi. En tarkoittanut sitä. Toivon sinullekin hyvää päivää.
Olen vaan viime aikoina miettinyt tätä sukuasiaa paljon ja todennut sen, että olisipa asiat menneet toisin. Minulla on esim pari opiskellutta serkkua. Heistä voisi olla apua minulle nyt ja voisivat osata auttaa esim tehtävissä opintoihin liittyen. Mielelläni ottaisin neuvot vastaan. Silti tiedän, ettei sitä tule tapahtumaan.
Ehkä nämä jutut tuovat sitä surua. Tai, kun joku pitää ne häät ja jättää minut ja vanhempani pois kutsutuista (ollaan aiemmin saatu kutsu) tai saa sen lapsen ilman, että ilmoitetaan mitään meille ja sattumalta saadaan tietää. Nämä hetket tuovat sen ajatuksen, että emmekö ole (minä ja äitini jonka suvusta kyse) edes sen arvoisia, että meidätkin voisi kutsua ja edes ilmoittaa asiasta normaalisti, ettei sitten vuosien päästä tulisi nuo jutut ilmi.
Äidilleni välillä vaikea asia hyväksyä, kun hän on jo lapsuudessa pitänyt yhteyttä niihin ihmisiin. Samoin olemme aina käyneet juhlissa heillä ja olleet normaalit välit. Äitini ehkä toivoi minullekin sitä, että yhteys sukuun säilyisi ja minullakin olisi niitä ihmisiä elämässäni. Sitten, kun mahdollisuudet ystäviin liittyen ovat taas muut ikävät jutut aikoinaan vieneet ja ne asiat heijastuvat nykyhetkeenkin niin lopputulos on tämä. Välillä mietin, että elämäni on näihin ihmissuhteisiin liittyen mennyt pahimmalla tavalla väärin ja väärään suuntaan.
Samalla, vaikka kuinka mietin kaikkea niin en voi syyttää itseäni, että olisin ollut ikävä ihminen tai loukannut muita. Ainoastaan syytän itseäni nykyisin esim jännityksestä ja sellaisesta varovaisuudesta, kun on nykyisin varsinkin vaikeaa tutustua muihin. Sen vuoksi soimaan itseäni ja mietin miten vaikeaa se kaikki onkin.