Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (3508)
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että "koiruudella" ei ollut mitään vakavaa, M31.
Herättiin jo kolmen jälkeen aamulla, ei tullut enää uni silmään.
Käytiin lakkasuolla tekemässä 1,5 tunnin lenkki; ei tarvitse enää pyörälenkille lähteä.
Lakkasaalis ei päätä huimannut, mutta kertyyhän niitä, kun tekee useamman reissun suolle. Ei niitä tänä kesänä paljon olekaan ja kypsyvät niin eri aikoihin, siksi tehtävä monta reissua. Lakat on nyt putsattu ja pakastettu, samoin vähäiset mansikat.
Suolenkki tuntuu sen verran kropassa, että huilaan loppupäivän. On todettava, että vanhuus ei tule yksin.
Onneksi tein eilen sen verran ruokaa, että riittää vielä täksi päiväksikin.
Hyvää tiistaita kaikille mitä sitten teettekin!
Kropassa tuntui, kun tein kahdeksan tunnin kauppareissun julkisilla toissapäivänä. Kun tulin kotiin otin lihassärkyyn ja jumeihin asperiinia ja magnesiumia, niin vähän helpotti.
Aivan kauheaa ; Tänään tuli oikeuden ratkaisu vuodesta 2018 alkaneesta laajasta rikosoikeudenkäynnistä, jossa olen ollut asianomistajana eli uhrin asemassa. Rikolliset voittivat. Olen aivan järkyttynyt ja masentunut.
Heräsin 6.30, nukahdin uudelleen 10.00 ja taas heräsin 11.30, söin lounaan ja join kahvit, pari puhelua, pitää pestä lattiat ja illalla vien roskat ja käyn kaupassa.
"Lakkasaalis ei päätä huimannut, mutta kertyyhän niitä, kun tekee useamman reissun suolle. Ei niitä tänä kesänä paljon olekaan ja kypsyvät niin eri aikoihin, siksi tehtävä monta reissua"
Onko lakat jo kypsiä? Ilmeisesti sielläpäin ovat. Itse asun ns puolivälissä Suomea ja täällä kyllä minusta ovat olleet vielä raakoja. Pitäisi tietysti nyt lähteä tarkistamaan läheistä paikkaa jos ovatkin jo kypsyneet. Muuten myöhästyn. Viestisi olikin pieni herätys minulle tämän asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
"Lakkasaalis ei päätä huimannut, mutta kertyyhän niitä, kun tekee useamman reissun suolle. Ei niitä tänä kesänä paljon olekaan ja kypsyvät niin eri aikoihin, siksi tehtävä monta reissua"
Onko lakat jo kypsiä? Ilmeisesti sielläpäin ovat. Itse asun ns puolivälissä Suomea ja täällä kyllä minusta ovat olleet vielä raakoja. Pitäisi tietysti nyt lähteä tarkistamaan läheistä paikkaa jos ovatkin jo kypsyneet. Muuten myöhästyn. Viestisi olikin pieni herätys minulle tämän asian suhteen.
Vasta ensimmäiset lakat ovat kypsiä, siksi saaliskin jäi vähäiseksi. Viikonlopulla varmaan jo enemmänkin kypsiä, E-Savossa.
Oottepas olleet touhukkaita, me myös. Sisko oli tulossa päiväkahville, suunnittelin tarjottavaa aamusella, voikkaleipää, puolukkapiirakkaa pakkasesta... puoliso leikkasi nurmikkoa, osui ampiaispesän lähelle: ehkä 5pistosta niskaan, voimakas allergia, eikun terkkariin. Sieltä kotiuduttua sisko tuli, kahviteltiin grillikatoksessa korttia pelaten.. viideltä teltan pystytys, huomenna kylän kesäjuhlat. Myyn siellä lettua, kahvia, pitsaa, mehua. Kenttäpelejä. Sirkus. Makkaraa...
Torstaina Kalevauva, perjantaina Yölintu, lauantaina siskon synttärit.
Kivaa, kun on touhua, tahtoisin vaan välillä lojua lepolassessa ja lukea kirjaa🤔
Toiset sanoo: Hauas on aika maata
N63
Hei M31, kyllä minä olin mieheni kanssa lakkasuolla, en koiran.
Taas sama kysymys. Sosiaaliset ihmiset on kyllä rasittavia.
Ei kuulu paljoa, tuuli humisee ja linnut laulaa. Naapuri alkaa olla humalassa ja laulaa myös.
Vierailija kirjoitti:
Taas sama kysymys. Sosiaaliset ihmiset on kyllä rasittavia.
Ei kuulu paljoa, tuuli humisee ja linnut laulaa. Naapuri alkaa olla humalassa ja laulaa myös.
Jos ei kysymys kolahda, ohita vaan kommentoimatta. On ihan oma valinta, mihin ketjuun osallistuu ja mihin ei. Eikö näin🤔
Meillä riittää kuulumisten kertojia kyllä...
M31, yritin viestissäni kertoa, että koska en itsekään ole facessa, jää monet suvun kuulumiset ohi, heillä on jos sun vaikka mitä ryhmiä... en vaan jaksa!😉
N63
Mitäs tässä. Olkapää vaivannut 5 vuotta, eilen tuli diagnoosi, nivelrikko reumaattisella tulehduksella maustettuna. Hyvä että näinkin nopeasti selvisi. Ties monesko lääkäri otti nyt asian hoitaakseen. Päivä jatkuu niin kuin ennenkin, kauppaan ja kotiin. Hiukan kasvimaan tonkimista.
Tänään kävi kaveri kylässä, äsken lähti kotiin. Joimme kahvit, hän toi raparperipiirakkaa ja minulla oli pienet leivokset.
Sadepäivä eli ompelukone laulaa. Ohessa kissan silitystä.
Kesäloman eka päivä! Kävin aamulla lenkillä, sit shoppailemassa ja huomenna Jysäreille Himokselle Eli tänään vielä ohjelmassa reissuun valmistautumista, vaatteiden sovittelua ja pakkaamista.
Ihmettelen myös sitä, jos sosiaalisuus rasittaa niin miksi ylipäätänsä on palstalla?Täällä oleminenhan on sosiaalista kanssakäymistä jokaisessa ketjussa.
Anteeksi, se oli huonoa huumoria. Niin huonoa että ei aukea itsellenikään. Menen taas pois. Hyvää kesää!
Etsin mökkiä veden ääreltä, kotoa noin 200km maksimi. Kaupalla ja ruokaa siivousta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen myös sitä, jos sosiaalisuus rasittaa niin miksi ylipäätänsä on palstalla?Täällä oleminenhan on sosiaalista kanssakäymistä jokaisessa ketjussa.
Anteeksi, se oli huonoa huumoria. Niin huonoa että ei aukea itsellenikään. Menen taas pois. Hyvää kesää!
Huumori on vaikea laji varsinkin tällä palstalla. Eleet kun eivät näy teksteistä. Jotkut aukoo päätään tarkoituksella ja toiset vitsailee niin välillä ne sekoittuu keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen myös sitä, jos sosiaalisuus rasittaa niin miksi ylipäätänsä on palstalla?Täällä oleminenhan on sosiaalista kanssakäymistä jokaisessa ketjussa.
Anteeksi, se oli huonoa huumoria. Niin huonoa että ei aukea itsellenikään. Menen taas pois. Hyvää kesää!
Älä mee! Tuu takas tänne vaan 😊
Kesään kuuluva mansikkakakku tehty ja pian poissyötykin. Talven mansikat pakkaseen hankittu. Ihana raikas marja onkin! Vai hedelmäkö lienee.
Se satoi tänään vettä. Kunnolla, ropisemalla. Istuin itikkabaarina ulkorappusilla ja vain kuuntelin. Ilma viilentyi hetkessä. Kuunliljojen lehtien pinnoilla kimalteli kauniita sadepisaroita.
Nuorimmainen valmistautuu kohta alkavaan rippileiriinsä. Hiukan on katsonut tavaroita valmiiksi, mitä ottaa mukaan. Rippijuhlavaatetuskin hänellä valmiina, pieniä loppusilauksia vaille enää. Niin kaunis on hän! Nuori, energinen, pulppuava.
Minua ahdistaa. Masentaakin. Tuntuu, että tukehdun nyt tähän lomaani, leikkauksen odotteluun, epävarmuuteen ja epämääräisiin oireisiinikin. Unohdan sanoja. Unohdan nimiä. En muista enää edes serkkujeni nimiä, etunimet kyllä mutta en sukunimiä. Ihan yhtäkkiä tulivat mieleeni, ne, joiden kanssa vuosia sitten jotain juteltiin. Itseni aloitteesta. Väsyin siihen, että olin aina se aloitteentekijä, joka soitti tai viestitteli kysyen mitä kuuluu. Lopetin sen. Hiljaiseloa pitänyt.
Yksi teineistä siivoaa huonettaan. Kaksi muuta ovat ottamassa iloa irti kesästä työpäivän jälkeen. Itse mietin pitääkö muka tänäänkin syödä. Ruokahalu olematon, se ei kyllä näy missään. Peilistä heijastuu aivan outo ihminen.
Kävin eilen viemässä äitini haudalle kynttilän. En ole saanut hankituksi haudalle kukkia. Ei ole siihen varaa. Kuvitella! Elän lasteni kanssa kädestä suuhun. Ahdistun siitäkin. Turhaan kuulema, näin lapseni sanovat. Että heillä on kaikki mitä tarvitsevat. Enpä tiedä.
Pionipensaani notkuu upeita suurenkauniita kukkia. Onneksi sade ei pensasta raiskannut voimakkuudellaan. Omenapuissa runsaasti raakileita. Vieläkään en ole leppäkerttua nähnyt. Kauniita perhosia sitäkin enemmän.
Toivottavasti Sinulla on kaikki hyvin :). Tämä elämä on yhtä vuoristorataa. Notkon jälkeen tulee aina nousu. Sitä odottaen.
Mä näin tänään paljon lokkeja ihmeellisesti pulikoivan suihkulähteessä. Tänään ei sentään niin lämmin ole kuin aikaisempina päivinä. Oli huvittavaa katsoa, kun ne lokit menivät pinnanalle ja pinnalle, pinnan alle ja pinnalle.