Lue keskustelun säännöt.
Oma yksinäisyys vs somen hehkutuspäivitykset
09.10.2022 |
Oon tosi yksinäinen. Oloa kuristaa lisää nähdä ja kuulla miten kivaa muilla on yhdessä. Tai kun joku sanoo vaikka lehdessä tai missä vaan, että kyllä tärkeintä on läheiset ja ystävät. Mitä jos niitä ei oo? Oon jo keski-ikäinen, tässä iässä ei oo helppoa tämmöisen introvertin saada enää ystäviä. Muistan kerrankin kun yritin, ja laitoin viestin puolitutulle jos vietettäis iltaa yhdessä. Vastaus oli et tais tulla viesti nyt väärään numeroon. Monilla on jo vakiintuneet tavat ja tuttava/ystäväpiirit. Eilen oli taas niin kurja olo olla yksin kotona ja katsoa päivityksiä hymyilevistä ihmisistä ystävineen. Itse olen masentunut ja istun sohvannurkassa. Enkä oikeastaan jaksaisi enää ees työntää itseäni esiin ja ns markkinoida itteeni et hei mä oon täällä ja oon ihan kiva jne. Eikä kotoakaan kukaan kysy. Tiedän toki. Ajattelin vaan tässä että onko joku ollut samassa jamassa ja saanut tilanteen käännettyä parempaan?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata katsella niitä hehkutuksia. Mä katselen niitä mielelläni ja ihmettelen, miten samat pariskunnat jaksaa joka viikonloppu pitää jotain kekkereitä, kierellä museoissa, käydä leffassa ja lätkämatseissa. Mä en jaksais ja tyytyväisenä kietoudun torkkupeittoon ja tuijottelen takkatulta.
Mä tykkään myös olla kotona ja tuollainen torkkupeiton alle kietoutuminen kuulostaa myös ihan mun jutulta. Tässä koen myös pientä ristiriitaa, että viihdyn kotona enkä yksinkertaisesti jaksa koko ajan liikkua paikasta toiseen ja käydä milloin missäkin. En ole kiinnostunut baareista tai massatapahtumista, väsyn helposti jos on paljon aisteille kuormitusta ja vielä koronaakin varon, mutta en haluaisi ihan yksinkään aina olla. Ap
Ratkaisu tuohon ristiriitaan olisi ystävä, joka olisi saman tyyppinen eli kotona omissa oloissaan viihtyvä, mutta silti ystävä, jonka kanssa jakaa ajatuksia ja on silloin tällöin tapaamisia.
Minulla on sellainen pitkäaikainen ystävä. Tutustuimme opiskeluaikoina.
Kyllä kai uusien ihmisten kanssa voi tutustua ja ystävystyä muissakin yhteisöissä kuin opiskelu- tai työyhteisöissä. Esim. joku vapaaehtoistyö? Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, politiikka? Harrastus? Seurakunta?
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tosiaan somekuvat kerro aina totuutta...ihmiset laittavat sinne ne kohokohdat ja toiset ei halua laittaa taas mitään omasta elämästä,toiset haluaa kaikki kuvansa julkiseksi ja toisilla ei näy edes oma naama. Somekuvien pohjalta ei kannata tehdä koko käsitystä toisen elämästä. Ei kukaan sinne vaikeuksiaan tai ongelmiaan kuvaa,joita jokaisella on,enemmän tai vähemmän. Mutta tiedän ihmisiä jotka luulevat jonkun elämän olevan pelkkää auringonpaistetta,vaikka ihminen on vaan sellainen peruspositiivinen ihminen,joka ei nurjaa naamaa näytä oikein koskaan,jotkut taas kulkevat naama nurjana eivätkä huomaa elämässään hyvin olevia asioita :)
Somea ei kannata uskoa. Sinne tulee vain kohokohdat ja nekin vahvasti väritettynä.
Toisaalta olen sitä mieltä, että pitää päättää, millainen elämä on omien halujen ja arvojen mukaista ja että elääkö sellaista elämää oikeasti. On turha haikailla asioita, joiden eteen ei tee mitään.
Esim. jollekin ihmiselle voi olla tärkeää ajatuksen tasolla liikunnallisuus, mutta kuitenkin hän liikkuu kaikkialle kävelyn/pyöräilyn sijaan autolla, eikä jaksa mennä liikkumaan iltaisinkaan.
Toiselle voi olla periaatteessa tärkeää rahallinen menestys, mutta on jäänyt opiskelematta sekä etenemättä työelämässä.
Kolmannelle voi olla tärkeää ihmiskontaktit, mutta sitten kuitenkin oma sohva voittaa suuren osan ajasta, jolloin ihmiskontakteja ei tule. Usein myös kaivataan sellaista hyvin läheistä ystävää, mutta eihän siihen vaiheeseen koskaan pääse kenenkään kanssa etenemään, mikäli jättää aina väliin uusiin ihmisiin tutustumisen.
Ja mitä sen ystävän kanssa sitten tekisi? Useimmat tuskin ovat valmiita pelkästään istumaan toisen kotisohvalla, vaan kyllä jotakin muutakin yhdistävää tekijää tulisi löytyä.
Harrastustoiminnasta ne ystävät löytyvät. Nyt vain kiinnostusta herättelemään mihin tahansa asiaan ja sitten harrastusryhmään.
Tämä kommentti varmasti saa paljon alapeukutuksia, mutta jossakin kohtaa on hyvä mietiskellä omaa toimintaa myös kriittisellä silmällä ja ilman uhriutumista.
Mikä paikkakunta? Ketjussa voisi kaikki yksinäiset sopia jonkun tapaamispaikan
ja ajan jossain. Torilla, kirjastossa, kahvilassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n teksti kuulosti kuin omaltani.
Muutamia ystäviä on, mutta asuvat kaukana, yhteyttä pidetään viestitellen n 1x kk, mutta ei se riitä.
Puukko kääntyy aina haavassa kun jostain kuulee kuinka perhe ja läheiset ovat tärkeintä ja ihminen on sosiaalinen eläin, kenenkään ei ole hyvä olla yksin, eteenkin joulu on perheiden ja läheisten juhla, yksinäisyys tuhoaa ihmisen ja (nää on pahimpia) jokaisella on oikeus tulla rakastetuksi sekä rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen ovat elämän kantavia voimia.
Joo.... missähän se mun oikeus viipyy.
Ihan hirveetä.
Jos ei nyt ystäviä, mutta ainakin kavereita ja juttuseuraa voi etsiä sieltä missä muutkin yksineläjät kokoontuu, esim Eurosinkut ES* jos asut jossain isossa laupungissa. Toinen on Suomen Ladun paikallisyhdistykset jos tykkää luonnossa liikkumisesta tms ohjelmasta mitä nämä järjestöt tekee. Siellä on kaikki kutakuinkin keski-ikäisiä. Googleta.
Tiedän tunteen ap!
Tuo on vielä paha yhtälö kun vähän masennusta pukkaa ja ikää tulee, niin ei vaan jaksa pinnistellä ja tsempata itseään jatkuvasti uusiin yrityksiin ystävien /kumppanin etsinnässä. Myös liian usein toistuneet pettymykset ajavat siihen ettei enää jaksa edes yrittää ja ennenpitkää pienistäkin pettymyksistä tulee suuria).
Mutta suosittelen somen vähentämistä koska sen seuraaminen saa kenet tahansa tuntemaan itsensä huonoksi, puutteelliseksi, vääränlaiseksi ja yksinäiseksi.
Toivon että löydät jostain itsellesi mieluisan harrastuksen parista edes juttukavereita, siitähän sitä sitten tutustuu muutenkin. Suosittelen sielläkin siirtymään muiden yksin olevien / yksineläjien seuraan, koska pariutuneet ja perheelliset harvoin etsiikään uusia tuttavuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kun sairastan tai sairastun niin ei tule perheeltä tukea. Mut raiskattiin muutama vuosi sitten ja sen jälkeen pahoinpideltiin. Tämän seurauksena erosin silloisesta miesystävästä, irtisanouduin tyhjänpäälle ja muutin. Sain todella pahan burn-outin ja niitä fyysisiä ongelmia edelleen seurataan, sain syötäväksi muutamaa lääkettä fyysisiin ongelmiin. Äitini oli sitä mieltä, että se oli minun vikani kun minut raiskattiin ja olisi vain pitänyt jatkaa työssä, olin idiootti kuulemma. Sisarukseni eivät sanoneet mitään asiaan. Jos on flunssaa niin kukaan ei kommentoi mitään ja apua on turha pyytää, kukaan ei auta.
Tämä, vaikka perhettä/kavereita olisikin, se ei ole mikään tae tuesta esim. sairastuessa. Voi sattua vielä enemmän, kun ihmiset, joita "pitäisi" kiinnostaa, eivät välitä.
Parhaimman avun sairauksien kanssa elämiseen olen saanut netin kautta löytämästäni vertaistuesta. Sieltä voi parhaimmillaan löytää ns. live-elämäänkin kavereita/sos. tapahtumia, joissa käydä.
Lue kirja "Olet hyvä tyyppi". Siinä on paljon hyviä vinkkejä. Ja muista, että on muitakin samassa tilanteessa oleviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tänäkin viikonloppuna katsellut, miten täällä uudella omakotitaloalueella joka toisella naapurilla on ystäviä ja omat vanhemmat apuna kun tehdään taloa tai pihaa. Toinen puoli naapureista pystyy maksamaan jonkun muun tekemään.
Sitten on me. Puoliso ja minä molemmat kuin siitä jostain laulusta "kaksi ei-toivottua". No puoliso ei niinkään, mutta hänen perheensä on vuosien mittaan etääntynyt. Kaikilla on ollut kaikenlaista, eikä hänen vanhemmillaan enää riitä voimavaroja meille päin.
Omat vanhempani taas. No, ei heistä voi edes avautua, ei kukaan uskoisi mitä olen kokenut. Eivät kuitenkaan ole elämässäni olleet 20 vuoteen. Itse olen täysin tukiverkoton.
Moni voi nyt suuttua että minulla on puoliso, että en voi kokea yksinäisyyttä, mutta kyllä voi ja koen. Ja koen myös osattomuutta. Miten paljon naapurit saavatkaan elämäänsä siitä, että isät rakentaa pihavajaa ja äidit istuttaa tuija - aitaa. Että joku katsoo lasten perään kun itse maalaa taloa. Me miehen kanssa väkerretään täällä kahdestaan. Eikä kyse ole siitä, että miksi me rakennetaan sitten kun kerran on niin kurjaa. Vaan siitä, että toisilla tämäkin on helpompaa.
Joskus se sattuu syvälle sydämeen, että ei ole sitä omaa vanhempaa tai mummoa tai tätiä elämässä mukana. Paljoa en pyytäisi edes. Että joku haluaisi nähdä minua joskus. Istua kanssani juomaan kahvia ja juttelemaan elämästä. Ja minä voisin kokea sukupolvien tuomaa turvaa siitä, että kelpaan. Olen rakastettu.
Hei Ap ja vierailija #6/31. Vink, vink! 2 kivalta kuulostavaa ihmistä samassa tilanteessa. Vaihtakaa yhteystietoja ja liittoutukaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poistu F.B. instagram. Se on pelkkä kupla,ei toisi elämää.Pydä itsellesi ystävä kirkon diakonilta vaikka et kuluisi kirkoon.Taai Punanen risti. Lisäksi voit itse ryhdistäytyä mennä ystäväksi edellämainitujen kautta yksinäiselle. Ystäviä edes pinalisia saat mutta yhteistä toimntaa Asukastalot. Katso Mitä on tarjolla Diakonisalaitos,selaa sivuja,Sama asia Helsinki Mission.Selaa sivuja.
Puolituttujen ja tuntemattomien somea ei kannata edes seurata. Varsinkaan sellaisten, joiden julkaisuista sulle tulee paha mieli. Vähän sama kuin jos joku eläinrakas katselisi eläinrääkkäysvideoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa on minunkaan mitään neuvoa antaa. Olen itse nuorempi nainen, mutta nuoruudesta alkaen olen ollut yksinäinen. Kiusattiin myös. Nyt mikään ei ole ystävien suhteen muuttunut. En osaa oikein enää tutustua muihin ja jännitän kaikkea. Siinä mielessä syytä itsessäkin. Kuitenkin välillä suren tätä kaikkea. Olen ollut todella kauan yksin ja monesti tämä on ihan ok. Sitten välillä koen surua ja tilanne ahdistaa. Olen kuin näkymätön ja kukaan ei kaipaa. Parhaiten pärjään jos olen yksin yksikseni. Jos taas menen jonnekin yksin niin helposti tulee sama tunne kuin koulussa ja hävettää oma yksinolo. En itsekään silti luullut elämäni menevän näin. Itsellä on vaikuttanut niin paljon toiset ihmiset kaikkeen. Yksinäisyys tuntuu jopa helpottavalta jos miettii kuinka ilkeitä monet ihmiset ovat. Silti se on myös surullinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata katsella niitä hehkutuksia. Mä katselen niitä mielelläni ja ihmettelen, miten samat pariskunnat jaksaa joka viikonloppu pitää jotain kekkereitä, kierellä museoissa, käydä leffassa ja lätkämatseissa. Mä en jaksais ja tyytyväisenä kietoudun torkkupeittoon ja tuijottelen takkatulta.
Mä tykkään myös olla kotona ja tuollainen torkkupeiton alle kietoutuminen kuulostaa myös ihan mun jutulta. Tässä koen myös pientä ristiriitaa, että viihdyn kotona enkä yksinkertaisesti jaksa koko ajan liikkua paikasta toiseen ja käydä milloin missäkin. En ole kiinnostunut baareista tai massatapahtumista, väsyn helposti jos on paljon aisteille kuormitusta ja vielä koronaakin varon, mutta en haluaisi ihan yksinkään aina olla. Ap
Se on kyllä aika vaikeaa sitten saada ja pitää niitä ystäviä, jos ei mitään oikeastaan halua niiden kanssa tehdä. Se ystävyys menisi sitten ihan pelkästään sun ehdoilla; mennään sinne minne sä haluat, tai ollaan kotona jos sä haluat, silloin kun sä haluat, niiden kanssa kenen kanssa sä haluat. Tuollainen ystävä on aika raskas. Ei sitä kovin monta kertaa viitsi pyytää ulos, kun sitä ahdistaa milloin mikäkin, peruu menoja, ei jaksa, ei huvita, ei pysty. En tiedä mitä sä haluat niiltä ystäviltä.
Sivusta kommentoin, että ainakin itseä ei koskaan ole pyydettykään mukaan vaan nimenomaan sitä on itse joutunut aina ehdottamaan vaikka just baariin menemistä vaikka itseä sellainen ei niinkään edes kiinnostanut eikä enää kiinnosta lainkaan.
Se on jännä ennakkoasenne tuo, että se yksinäinen/yksin jäänyt olisi itse jotenkin syypää tilanteeseen koska on vaatinut sitä, tätä ja tuota muilta eikä itse ole ollut aktiivinen tai valmis antamaan muille mitään.
Ehkä se on noilla kommentoijilla joku puolustusmekanismi tms., he ajattelevat että koska he itse ovat aktiivisia ja hyviä tyyppejä niin ei ole mahdollista että he koskaan jäisivät yksin. Että syyn on pakosti oltava siinä yksinäisessä, koska muutenhan kuka tahansa voisi jäädä yksin, ne hyvätkin tyypit.
Yleensä ihmiset jotka jatkuvasti päivittävät jotain sosiaaliseen mediaan niin ovat myös todellisessa elämässä aika raskaita ihmisiä ja ihan erilaisia persoonia kuin antavat ymmärtää nettiuniversumissa. Olen huomannut tätä omassa tuttavapiirissäni. Jos ihminen laittaa tyyliin jokainen päivä jonkun typerän kuvan take away-kahvikupista tai selfien jossa istuu ravintolassa niin kertoohan se tietynlaisesta itsekeskeisyydestä.
Yleensä tällaisia ei edes kiinnosta muut ihmiset eivätkä tällaiset niin kutsutut ystävät koskaan kyselle sinulta kuulumisia tai mitään. Äläkä odota että tällaiset auttaisivat sinua tai tarjoisivat jonkun kuuntelevan auttajan jos elämä potkii sinua päähän. Ne siirtyvät seuraavaan ihmiseen jonka kanssa saa ylläpitää kulisseja.
Löydä joku ystävä joka on oikeasti kiinnostunut sinusta ja haluaa tehdä jotain sinun kanssasi koska haluaa viettää aikaa sinun kanssasi, ei siksi koska haluaa saada taas uuden kuvan jonnekin instagramiin jossa näyttää miten suosittu HÄN on ja miten HÄN taas teki tätä ja tätä.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset jotka jatkuvasti päivittävät jotain sosiaaliseen mediaan niin ovat myös todellisessa elämässä aika raskaita ihmisiä ja ihan erilaisia persoonia kuin antavat ymmärtää nettiuniversumissa. Olen huomannut tätä omassa tuttavapiirissäni. Jos ihminen laittaa tyyliin jokainen päivä jonkun typerän kuvan take away-kahvikupista tai selfien jossa istuu ravintolassa niin kertoohan se tietynlaisesta itsekeskeisyydestä.
Yleensä tällaisia ei edes kiinnosta muut ihmiset eivätkä tällaiset niin kutsutut ystävät koskaan kyselle sinulta kuulumisia tai mitään. Äläkä odota että tällaiset auttaisivat sinua tai tarjoisivat jonkun kuuntelevan auttajan jos elämä potkii sinua päähän. Ne siirtyvät seuraavaan ihmiseen jonka kanssa saa ylläpitää kulisseja.
Löydä joku ystävä joka on oikeasti kiinnostunut sinusta ja haluaa tehdä jotain sinun kanssasi koska haluaa viettää aikaa sinun kanssasi, ei siksi koska haluaa saada taas uuden kuvan jonnekin instagramiin jossa näyttää miten suosittu HÄN on ja miten HÄN taas teki tätä ja tätä.
"Löydä joku ystävä joka on oikeasti kiinnostunut sinusta. " Valitettavasti ei niitä ihan noin vain löydetä. Mutta ymmärrän pointtisi noin muuten.
Älkää seuratko somea. Monet ovat sanoneet jo sen olevan feikkiä ja minä liityn kuoroon. Omat somekaverini ovat suurinpiirtein alkoholisteja kaikki, jos skumpan kulutus on lähelläkään sitä mitä feedin perusteella voisi päätellä.
Ystävättömyyteen ei taas ole muuta ratkaisua kuin olla itse aktiivinen ja "alentaa rimaa". Älä siis hae mitään kaikkien aikojen sydänystävää vaan aluksi ajattele, että kaikki uudet tuttavuudet ovat kivoja.
Pyydä matalalla kynnyksellä (etäisiä) sukulaisia, naapureita, työ- tai harrastuskavereita vaikka kävelylle tai johonkin tapahtumaan. Sanot vaan ohimennen kevyesti, että huomasit tämmöisen, lähdetäänkö huvikseen katsomaan? Äläkä anna mennä ihon alle vaikkei toinen innostuisikaan. Kysyt sitten seuraavaa.
Älä seuraa somea. Ota vaikka ihan totaalinen sometauko. Some ei ole totta. Ihmiset näyttää siellä parhaimmat hetkensä, osin ehkä unelmansa, ja totuus voi ollakin jotain aivan muuta. Eikö siitä juuri ollut juttua, miten se porvoolainen 5-vuotiaan lapsesa surmaamista yrittänyt äiti oli vain hetkeä aiemmin hehkuttanut perheonneaan somessa? Että siinäpä some tiivistettynä.
Mutta sitten sinun yksinäisyytesi, se on ihan aito ongelma, jos se tuntuu pahalta. Siihen ei taida auttaa kuin se, että jaksat yrittää uudestaan ja uudestaan luoda niitä kohtaamisia. On todella ikävää, että sait tuollaisen vastauksen kun kerran yritit. Mutta ei silti kannata jättää yrittämättä. Jos uusien ihmissuhteiden luominen tuntuu täysin mahdottomalta, suosittelen terapiaa.
Sehän se vasta fiilistä parantaakin kun saa seurata ihan livenä kun ihmiset on ystävän/puolison/perheen kanssa ulkoilemassa.