Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Suhteesi kuolleeseen ystäväämme ei ollut sinulle niin hyväksi kuin luulet. Pidit hänestä enemmän kuin hän sinusta. Katsoit kaikkia hänen ilkeilyjään läpi sormien, koska hän oli mielessäsi vaan kaiken arvostelun yläpuolella. Hän ei olisi ikinä sulattanut samaa käytöstä sinulta. Koska hän kuoli, hän tulee olemaan sinulle ikuisesti pyhimyksen asemassa. Siitä vaan, mutta kyllä hän oli oikeasti aika törppö. Et ollut hänen paras ystävänsä, vaikka hän oli sinun. Arvaanko oikein, että olisit halunnut seurustella hänen kanssaan, mutta hän ei lämmennyt? Olisit jättänyt sen haikailun siinä vaiheessa, niin olisit päässyt helpommalla.

Olen ollut se kamala "ystävä" joka on oksentanut ystävien päälle koko silloisen elämän. Enkä ole tajunnut omaa tekemistä. Se ei tee minusta hyvistä kuitenkaan se tajuamattomuus.

Nyt vuosia vuosia myöhemmin tiedän oman traumalapsuuteni. Yritin olla kuin kuka tahansa ja pieleenhän se meni.

Mitä mulle olisi voinut sanoa?

Oikeastaan ihan kaiken. Näyttää se karmeus mitä tein.

Toki olisin loukkaantunut. Silti totuus olisi ollut parempi kuin ghoustaus joka aiheutti lisää itsesyytöksiä ja josta en syyllistä ketään koska mittarit ovat olleet täysi ja olen ollut mahdoton.

Olisin kaikesta huolimatta kestänyt sen että olisi sanottu: kuule xx, olen tässä vuosia kuunnellut sun juttuja. En pysty sua pelastamaan, sun tarvii ehkä löytää oikea ammattilainen noihin ongelmiin.

Ja sitten muuttaa keskustelu sun omaan juttuun oli se sitten siivouspäivä tai auton hajoaminen tai mikä vaan.

Nykyään tiedän hakeneeni turvallisia rajoja mikä on oikein ja mikä on väärin koska olen elänyt rajattoman lapsuuden. Eikä sellaista saa ystävien päälle valuttaa.

Mulla on ollut seksifantasioita sun isästä. En tiedä kyllä haluaisinko sitä varsinaisesti sanoa. Haluaisin ehkä puhua asioista joita hänen isästään olen kuullut mutta ne menee niin rankan pettämisen puolelle että en voi niistä puhua ja vaimo kyllä tietää eli äiti. Eikä ole kyse minuun liittyen millään tavalla.

Miten tärkeää on tissuttelu elämässäsi? Oletko usein kännissä? Miksi olet aina lähtiessämme johonkin yhdessä varmistanut että autossani saa korkata kaljan tai juoda viinaa? Oletko juovuksissa kun soitat minulle?

Kysyn näitä kun olen muutaman kerran ollut seurassasi kun olet juonut ja olen myös huomannut että jos lähdet kanssani jonnekin, niin sinun on saatava pämpätä. 

Etkö yhtään ajattele, että se olisi minun kannaltani kiusallista ja jopa vastenmielistä käytöstä? Olen koko elämäni ajan kärsinyt juoppojen toilailuista, kuunnellut heidän ''toden puhumistaan'', kun he yhtäkkiä rohkaisuryyppyjen rohkaisemana avautuvat kaiken maailman asioista. Minua tympäisee.

Jos oikeasti sanoisin nämä asiat sinulle...

Me molemmat tiedämme miten siinä kävisi. Sinä syyllistäisit minut. Goodbye, ystäväiseni (tekee mieleni sanoa).

No en pidä tätä henkilöä enää ystävänäni, mutta sanoisin: Puhu vähemmän työasioistasi ja yritä relata joskus. Vedä vaikka perseet, jos et muuten pääse jatkuvasta pätemisestä ja kireydestä. Äläkä yritä näsäviisastella minulle ja näpäyttää minua joka käänteessä. Minulle ei ole katastrofi tehdä virheitä ja olla jossain asiassa väärässä, enkä tarvitse sen huomaamiseen sinua. Imet minusta energian ja ilon, aina kun näen sinut tai olen puhunut kanssasi puhelimessa olen uupunut. Toivoisin, ettet enää ota yhteyttä.

Sun köyhyys on ihan itse aiheutettua.

Vierailija kirjoitti:

Sille ystävälleni joka meikkaa edelleen niin kun ysärillä tekisi mieli sanoa että on myös muita meikkaustyylejä. 

Minä meikkaan edelleen kuten opin ysärillä. Tiedän kyllä, että on muitakin tyylejä, mutta en välitä. Tykkään itse tästä.

Että hänen pitäisi haudata unelmtata suuresta taiteilijuudesta ja hankkia "oikea" ammatti. Hän ei oikeasti ole lahjakas, vaikka luulee olevansa ja jo pitkään hänellä on ollut "all eggs In one basket" - tilanne, eli pistää kaikki voimat ja toiveet kuvataide-alaan ja hän on oikeasti kehno siinä, vaikka saa hirveästi kannustusta joka puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Että aika epätodennäköistä, että jokainen ihminen hänen lähipiirissä (isä, ex, kaveri, työkaveri) olisi narsisti.

Narsismi on median luoma termi kuvaamaan ikävän oloisia ihmisiä ja kansan suussa se sitten muotoutui kattamaan kaikki omasta mielestä ikävät ihmiset. Usein jo se että joku on eri mieltä suosikkijäätelön mausta, on monen mielestä narsisti.

Harva oikeasti on narsisti. Kokoomuksen Petteri ehkä kuvastaa parhaiten narsistia, mutta jätetään politiikka nyt väliin, koska aihe on mielenkiintoinen.

Kiitos ap hyvästä aloituksesta <3

Vierailija kirjoitti:

Että luomuilunsa menee välillä pahasti yli. Esim.pesevät lapsen hampaat jollain luomuhammastahnalla ja lapsen suu on täynnä reikiä. Hammaslääkäristä asiaan puuttuneet ja uhanneet tehdä lasun, josta ystävä on pahana. Ei kuulema johdu hammastahnasta vaan geeneistä, kun vanhemmillakin on reikiä. Johtuisikohan kuitenkin siitä hammastahnasta... Ei ole normaalia, että tokaluokkalaisella on ollut jo lähemmäs 20 reikää.

Lisäksi ovat koko perhe huomattavan ylipainoisia (en tiedä miten on edes mahdollista niillä luomuruuilla). Tästä tekisi mieli sanoa siinä kohtaa, kun ystävä alkaa saarnata minulle (hoikalle ja urheilulliselle) kuinka ruokani, pesuaineeni ym. ovat myrkkyä, kun eivät ole luomua.

Sano vaan suoraan ja katso ottaako opiksi. Jos ei ota, jättäisin yhteydenpidon vähemmälle. Hankala tilanne joka tapauksessa.

Haluaisin sanoa, että elä.

Vierailija kirjoitti:

Että hän olisi paljon kauniimpi luonnollisena. Hän on sortunut ottamaan mm. huulitäytteitä, ja ihan rehellisesti sanottuna alkaa näyttämään hirveältä. En tiedä uskotteleeko hän itse itselleen näyttävänsä luonnolliselta, mutta niin ei todellakaan ole. Eihän tällaista asiaa ole soveliasta lähteä toiselle kommentoimaan, joten suu supussa katson, kun jatkaa täyteaineiden ottamista ja muut kaverit mm. Instassa kehuvat, kuinka upealta näyttää.

Ei varmaan soveliasta, mutta mitä siitäkin tulee jos kukaan ei enää koskaan sano aiheesta, kun se ei ole soveliasta yleisen mielipiteen mukaan (yleisestä mielipiteestä on todellakin ok poiketa, kun tietää että se toinen mielipide on vain parempi).

Sano vain suoraan, totta kai ihmiset loukkaantuvat kun heidän arvomaailmaansa sörkitään, mutta ei sitä muutosta itsestään tapahdu.

Vierailija kirjoitti:

Että vaikka elämä on kohdellut sinua huonosti ja kärsit masennuksesta, se ei oikeuta sinua kohtelemaan muita ihmisiä kuin roskaa, ja tämäkin lievästi ilmaistuna. On meillä muillakin murheemme kannettavana.

Se masennus juuri tekee tuota, että käyttäytyy kuin p4ska. Oletteko yrittäneet saada ratkaisua tähän asiaan, onko hän ollut halukas käsittelemään omia asioitaan?

Vierailija kirjoitti:

Että hän on itsekäs ja herkkähipiäinen. Ei pysty puhumaan itselle vaikeista asioista vaan jättää tärkeitä ja pitkäaikaisia (hyviä) ihmissuhteita taakseen kertomatta toiselle osapuolelle miksi katoaa kokonaan ja skippaa ihmissuhteita.

Voisiko tuossa olla kyse masennuksesta?

Masennus saa ihmisen vaikuttamaan usein itsekkäältä, mutta kyseessä on sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Ylipaino! Minullakin sitä on , sinulla n 30 kiloa ja lisää tulee. On se kumma.

Ulkomailta tilatut, aivan käsittämättömän pahanmakuiset ja epämääräiset puhdistuskuurit ei auttaneet, samoin ne n 15 eri nurtikuuria. Useampaan kertaan cambridge-veto. Eivät apua tuoneet.

Et liiku yhtään, siis yhtään. Autolle ja sillä eteenpäin kun on niin kiire. Mitkään kävelyt ei tule kyseeseen, en ole edes ikinä nähnyt sulla lenkkareita. Tai muitakaan ulkoilu-tai liikuntavermeitä.

Työpäivän jälkeen vetäydyt someen, samaan aikaan tv auki, vieressä pientä naposteltavaa.

Et ehdi syödä aamiaista, lounas on joku patonki/piirakanpala ja paljon kahvia. Kotona laitat ruokaa perheelle, mutta koska paino harmittaa sinua koko ajan, et viitsi syödä kunnolla.

Viikonloppuisin ei ole työkiireitä mutta tonkka viiniä huljahtaa siinä.

Koko ajattelu ruuasta ja liikunnasta on ihan vinksallaan. Et kuitenkaan halua muuttaa mitään, vaan jatkat samoilla pikakuureilla ja paastoilla, koska ei kenenkään hermot kestä jotain vuosien laihduttamista. Kuulemma.

Eli pitäisi kuukaudessa laihtua 20 kiloa.

Minullakin pudotettavaa, mutta yritän eri tavalla. Ja olen saanut ainakin jatkuvan , muutaman kilon painonnousun pysähtymään.

Mutta kun ei sulle käy niin ei se sit käy.

Osta tälle ystävällesi Mikael Fogelholmin kirjoja. Tai neuvo muuten tutustumaan hänen opetuksiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Että ehkä vika ei ole aivan kokonaan kuitenkaan minussa, kun tapaamiset ovat vähentyneet. Olen todella isossa elämänkriisissä ja voimavarat on todella loppu, en pysty terapioimaan ketään muuta tällä hetkellä. Olen itse ammattiavun piirissä ja päivät kuluu sumussa. Minulle kävisi kyllä tapaamiset ihan arkisissa merkeissä, mutta koska en jaksa olla likasanko, seura ei kelpaa.

Sillä toisellakin on varmaan paha olla, tekstin perusteella.

Mutta varmaan on parempi, että kumpikin hoitaa itsensä ensin kuntoon ja sitten katsotaan taas uudestaan juttuhetkien ajankohtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ystäville yhteisesti. Jos mulla on jokin asia, josta puhun, en kaipaa neuvoja vaan kuuntelua. Puhuminen on vain tapa järjestellä omia ajatuksia. Paljastatte vaan joka kerta, miten paljon parempana itseänne pidätte. Elkää ihmetelkö jos siis en soittele itse tai kysele mihinkään. Ei jaksa aina ottaa sitä täyslaidallista paskaa vastaan.

OT olen tällainen ongelmien ratkoja, enkä tee sitä sillä ajatuksella, että MINÄ viisaampana tekisin näin kun sinä TYHMÄ taas teet väärin. Minulle (omatkin) ongelmat ovat ratkaisemista varten, ei märehtimistä varten eli minulle pitää sanoa, että nyt tarvitsen vain kuuntelevan olkapään, en muuta. Olisi kamalaa, jos ystäväni ei sanoisi minulle, että en etsi tässä nyt apukeinoja sinulta tilanteen ratkaisemiseksi/kestämiseksi, vaan haluan sinun vaan kuuntelevan ja myötäelävän.

No hupsista ja hyvänen aika. Noi asiat voi erottaa. Jos alkaisin puhua että hei mulla on yks tällainen ongelma, että mitä sun mielestä kannattais tehdä, tai annatko näkemyksesi tähän. Niin silloin kaivataan ratkaisua tai sitä näkemystä. Mutta jos kertoo jotain arkaluonteisempaa tai tunne- tai ihmissuhdeasiaa, ei siihen kannata alkaa lataamaan että joo se äitis on kyllä aivan hirviö, että jäädytä välit. Paasata että miksi annat sen miehesi kohdella sua noin että nyt vaan kuule jätät sen. Niinkuin noin esimerkkinä. Odota että kysytäänkö sulta jotain tai kysy saatko sanoa. Ymmärrän kyllä, olen itsekin ratkaisukeskeinen, märehtiminen ei auta, mutta joskus ajatuksia pitää vähän muhitella ainakin elämän isommissa asioissa, jotta tietää mitä pitää tehdä.

Tämä. Lapsellani on krooninen sairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa. Yksikään ystävistäni ei vo ratkaista sitä ongelmaa, mutta jatkuvasti sain kuulla mitä lapseni tulisi syödä ja miten häntä tulisi hoitaa jotta hän paranisi. Yksikään näistä ystävistäni ei ole lääkäri, eikä omaa minkäänlaista terveyden/sairaudenhoidon ammattitaitoa.

Kun siis sanon ystäväni kysyessä mitä kuuluu, että ei tällä hetkellä kovin hyvää, koska lapsen sairaus n pahenemisvaiheessa, niin ei, en odota että he ratkaisisivat asian. Ihmettelen vain miten he luulevat siihen kykenevänsä, kun siihen ei kykene edes erikoislääkärit.

He ehkä haluavat vain auttaa, mutta eivät ehkä sisäistä kunnolla, että sairaus on oikeasti paha. Tyypillinen reaktio ihmiseltä, jos on tottunut, että elämässä asiat hoituu kun vaan päättää niin.

Vierailija kirjoitti:

Että hän ei voi oikeasti syyttää kuin itseään siitä, että hänellä on usein vatsa sekaisin ja kipeä. Että ei oikeasti voi olla vaikka makeistehtasn vika, kun häneltä menee kerta toisensa jälkeen vaikka suklaasta maha sekaisin. Hän kun oikeasti kerta toisensa jälkeen ostaa vaikka Fazerin sininen suklaata ja sitten melkein itkien ihmettelee, kun tulee ripuli mahdollisesti laktoosists ja / tai kaakaosta. Niin kävi viimeksi juuri pari viikkoa sitten, niin käy taas ja sitten taas seuraavan kerran 1-3 viikon päästä. Tätä ei voi hänelle sanoa, koska hän suuttuu ja huutaa, että ei hän voi sille mitään, että suklaasta menee maha sekaisin. Kyllä vain voit, jos et syö sitä, mutta hän ei sitä suostu ymmärtämään. Hän on selvästi jollain tasolla kehitysvammainen, mutta sitä kukaan ei kehtaa oikein hänelle sanoa.

Kyllä se vaan on kehdattava sanoa, jos hänestä välität.

Ei niitä voisi sanoa ilman välien menettämistä. Liian paljon sanottavaa.

Sinun lapsesi ovat 16 ja 18 vuotiaita nuoria aikuisia eivät vauvoja kuten kuvittelet. Miksi siis voitelet heidän leipänsä, kaadat maidon lasiin, viet lautaset koneeseen, etsit puhtaat vaatteet, huomautat kouluunmenosta, hampaiden pesusta, pakkaat repun, kirjoitat esseen lukion äikän tunnille?

Ja miehesi on, herranen aika 45v, mutta edelleen sinun lapsesi, töihin menee kun muistat herättää ja pukea mutta siihen se sitten jääkin.

Ja sinä olet niin stressaantunut, väsynyt, laihtunut, kuihtunut, vihainen kateellinen mutta kenelle? Et vauvoillesi, et mussukallesi vaan meille, sinun ystävillesi joilla on niiiin helppoa.