Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?
Eli mitä haluaisitte sanoa, neuvo tai mielipide, josta teille aivan varmasti suututtaisiin ja katkaistaisiin välit? Minulla on ystävä jolla on kolme suurta koiraa, eikä niitä lenkitetä ollenkaan. Tekee pahaa eläinten puolesta ja niiden jätöksiä on milloin missäkin. Olen monesti vihjannut, että mennäänkö vaikka yhdessä lenkille, mutta ei. Inhottavaa, teen kohta elsun.
Kommentit (2639)
Tutun puolisolle:
Miehesi on pettänyt sinua koko suhteenne ajan ja puhuu sinusta hyvin rumasti muille. Ruotii myös henkilökohtaisia asioitasi. Tiedän sinunkin käyttävän päihteitä silloin tällöin mutta sinulla ei tunnu olevan aavistustakaan siitä miten pahassa koukussa miehesi on. Hän palaa aina luoksesi ei siksi että rakastaa sinua vaan siksi että tietää sinun ottavan vaikka hän olisi tehnyt mitä etkä ole hänelle kuin sen hetken hupi kunnes tulee taas joku muu jonka matkaan lähtee ja jota pettää ja eron jälkeen hän syöksyy taas sinun helmoihisi.
Exälle haluaisin suorastaan huutaa miten paljon häntä halveksin ja toivon hänelle pelkkää pahaa ja sitä, että jokainen ihminen hänen elämässään hylkää hänet.
Hän siis käyttäytyy todella rumasti kaikkia kohtaan ja naureskellen kertoi eromme aikoihin minulle miten pitää yhteyttä kehenkään vain jos hyötyy tästä jotenkin ja iskee puukon selkään silmää räpäyttämättä jos tarvitsee.
Miespuoliselle ystävälle haluaisin sanoa, että "Sinä sanot usein, että hyväksyt homot kunhan he eivät tulet tule lähentelemään sinua tai pakota sinua seksiin. Miksi luulet, että he haluaisivat tehdä juuri sinulle niin? Luuletko olevasi niin komea ja seksikäs, että homot eivät pysty olemaan kähmimättä sinua"?
Etkö osaa olla hetkeäkään yksin, kun pitää aina olla joku mies kierroksessa? Status vaan päivittyy eestaas, mutten jaksa kyllä yhtään hehkuttaa kun tiedän että kohde on taas kohta vaihtunut. Aikuinen nainen! Jos vähän pidempään katselisit ja valikoisit niin voisi löytyä edes joku kunnon tyyppi.
"Miksi sun pitää aina v.ttuilla ja vängätä vastaan joka asiassa?????"
Työkaverilleni (valtiosektori) sanoisin, että tule jo 2020- tai edes 2000-luvulle ATK-taitojen suhteen.
Power pointin tekeminen ei ole minun työtehtäväni kun sinä menet pitämään esitystä.
Silti tulet aina luokseni ja kysyt, että voinko auttaa? Eli käytännössä istut vieressä katsomassa kun teen esitystäsi. Se on monesti copypastaamista ja tekstin kirjoittamista.
Olen tämän sanonutkin, pitänee sanoa uudelleen...
En pidä siitä, että keksit joka kerta lapsistani jotain negatiivista sanottavaa- omat lapsesi narisevat ja haastavat riitaa joka tapaamisella ja se on raskasta myös minun lapsilleni.
Oletko unohtanut miten raivostuttava oma (nyt jo aikuinen) esikoisesi oli pienempänä? En usko, että kaikki johtui nepsyasioista , vaan kasvatuksen puutteesta- suurin osa hänen nykyisistä ongelmistaan on varmaan rikkonaisesta äitisuhteesta johtuvia.
Vaikuttaa siltä, että etsit vikoja muiden lapsista koska et halua myöntää että teet itse virheitä vanhempana ja omasi ovat huonotapaisia...
Sanoisin, että kyllä, osuit itse oikeaan: Vatsakipusi ja päänsärkysi ovat todennäköisesti psykosomaattista. Suoritat elämää vapaallakin. Relaa vähän.
Voisitko lopettaa salaliittoteoreilun ja ukrainan lyttäämisen? Muutenkin hävettää todella paljon, jos julkisesti käytät rasistisia ilmauksia.
Haluaisin antaa talousvaikeuksistaan valittavalle ystävälleni muutaman talousneuvon:
-Lapsesi eivät tarvitse lähes joka päivälle jotakin kallista harrastusta, niistä osan voi karsia ja säästää kuluissa
-Perheesi ei tarvitse jatkuvasti uusia vaatteita- jos on oikea tarve niin katso ensin kirpparilta
-Lapsesi ei tarvitse uusinta ja kalleinta puhelinta
-Vaikutat pintaliitäjältä jolle mikään ei riitä, etkä edes yritä säästää missään vaikka tarvetta selvästi olisi
-Mene töihin! Sairasteluistasi huolimatta pystyisit kyllä kokeilemaan vaikka 50% työaikaa ja alallasi riittää kyllä töitä- voit valita kevyempiä tehtäviä, koska tarvetta on myös niille tekijöille
Olet jo vanha nainen, opi elämään sen kanssa
Relaa vähän! Elämä rullaa mallillaan, vaikka et ole ohjaimissa!
Usko pois, nautin tästä vuoden puolikkaasta - kesäksi pitää etsiä joku telttailupaikka, että mekin saamme relata!
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin sanoa itsekkäälle isälleni ihan suoraan että turhaan sitä ihmettelee miksi näin vanhempana lapset eivät kauhesti pidä yhteyttä kun koskaan ei tuettu tai autettu mutta senkin edestä haukuttiin, pilkattiin ja kritisoitiin meitä lapsia ihan kaikesta. Lasten elämä oli kiinnostava vain silloin kun meni hyvin ja sai jotenkin ratsastaa tällä ja kehua tuttaville miten hyvin on muka kasvattanut omat lapsensa tai silloin kun muuten vain sai puristettua jotain hyötyä lapsilta.
Muistakaa että niin makaa kuin petaa.
Just näin!! Näin meilläkin on ollut. Nyt lasten ja lastenlasten pitäisi hoivata ja huolehtia vanhuksesta mutta onko tämä isovanhempi antanut itse huolta tai hoivaa jälkeläisilleen tai välittääkö vieläkään kenestäkään muusta kuin itsestään? Ei antanut eikä välitä. Ja kun nykyään saa apua, sitäkin vähättelee.
Vierailija kirjoitti:
Työkaverilleni (valtiosektori) sanoisin, että tule jo 2020- tai edes 2000-luvulle ATK-taitojen suhteen.
Power pointin tekeminen ei ole minun työtehtäväni kun sinä menet pitämään esitystä.
Silti tulet aina luokseni ja kysyt, että voinko auttaa? Eli käytännössä istut vieressä katsomassa kun teen esitystäsi. Se on monesti copypastaamista ja tekstin kirjoittamista.
Kyllä ketuttaa tällaisena boomerina, kun ei saa töitä, vaikka tekisin toisella kädellä powerpointit, tekstinkäsittely hienouksineen hallinnassa, projektinhallinta, rahoitus. Sitten työpaikolla loisii ihmisiä, jotka teettää hommansa toisilla, eikä edes viitsi opetella asioita.
Kysyisin miksi pyydär kylään ja lenkkiseuraksi kun et sitä kuitenkaan oikeasti halua ?
ja miksi käytätä koronaa tekosyynä olla tulematta kylään, kun samaan aikaan vietät toisen mökillä viikonloppua..??
näitä tekisi mieli kysyä...
Maailmalle olet vain yksi ihminen, mutta yhdelle ihmiselle voit olla koko maailma 😍😘❤❤❤
Näistä melkein kaikki on sellaisia, mitä voisi ihan hyvin sanoa, ellei uskontona olisi Pyhä Puhumattomuus.
Oletko koskaan miettinyt omaa käytöstäsi, kuinka suhtaudut toisten ehdotuksiin esim. matkoilla? Aina pitää mennä sinun tahtiin, koska meillä kenelläkään ei ole mitään halua katsella yhtä, joka on naama norsun vit...?
Tämän haluaisin sanoa eräälle henkilölle, joka luulee olevansa ystäväni: et sinä ole oikeasti ystävällinen, kiltti, huumorintajuinen, hauska, huomaavainen ja fiksu vaikka itse sanot niin, vaan oikeasti olet itsekäs, lapsellinen, huomiohakuinen, ilkeä ja kiusaaja. Ei se ole huumoria nauraa vaikka sille, että joku ontuu kun hänellä on jalka kipeä tai että hän on hassun näköinen silmälasien takia. Se on todella lapsellista, epäkypsää ja typerää kiusaamista. Paitsi että lapsikin tietää, että ei ole naurun asia jos joku vaikka kaatuu. Eli ei silloin naureta vierestä vaan mennään auttamaan ja kysytään, että sattuiko.
Joku ehkä kysyy, että miksi olen tuon henkilön kanssa tekemisissä, mutta minun on pakko vaikka en haluaisi, sillä hän asuu samassa asuntolassa kuin minä.