Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Olemme tunteneet pitkään mutta sinusta kuoriutuikin esille teeskentelijä joka ei olekaan sitä mitä esitit. Et ole oikeasti niin empaattinen ja ymmärtäväinen kuin mitä annoit ymmärtää. En luota sinuun enää, en voi olla oma itseni seurassasi, en voi puhua sinulle enää asioistani saati tunteistani. Harmi. On huijattu olo.

Vierailija kirjoitti:

Yritän myötämielisesti sivusta katsoa ystäväni thai - vaimoa. Nuori, hyvännäköinen sälli, mutta kaikki rahat menee giltsille ja suvulle.  Ehkä se on rakkautta vain.

Molemminpuolista hyväksikäyttöä, mutta entä sitten jos molemmat on onnellisia?

En voi sanoa tätä sinulle, mutta

haluan sinut, olen aina halunnut vain sinut, en muita ja odotan sinua.....yhä.

Vaikka sinusta tuntuukin, että vika on aina muissa, se ei pidä paikkaansa. Itsekin alussa uskoin näihin puheisiisi, kunnes ymmärsin, ettet pysty lainkaan näkemään omaa tomintaasi. En tiedä, johtuuko tästä muiden syyllisenä näkemisestä, mutta et pysty juurikaan ajattelemaan asioita toisen kannalta ja tuntemaan empatiaa. Toivon, että kypsyt ajan myötä ja pystyt ottamaan vastuun itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi puhut aina lapsillesi huutaen? Työskentelet lasten parissa ja olet heille kuin enkeli, mutta omille lapsillesi sinä vain huudat ja karjut. Tiedän että miehesi huutaa jatkuvasti lapsillenne. Olet puhunut siitä usein. Mutta miksi sinun täytyy olla samanlainen?

Sanoisin taas ystävälleni miksi puhut lapsellesi lässyttäen vaikka on ärsyttävä ja tottelematon kakara.

Vierailija kirjoitti:

Olemme tunteneet pitkään mutta sinusta kuoriutuikin esille teeskentelijä joka ei olekaan sitä mitä esitit. Et ole oikeasti niin empaattinen ja ymmärtäväinen kuin mitä annoit ymmärtää. En luota sinuun enää, en voi olla oma itseni seurassasi, en voi puhua sinulle enää asioistani saati tunteistani. Harmi. On huijattu olo.

Kaikki kommentoijat täällä ovat teeskentelijöitä ja epä-empaattisia.

Vierailija kirjoitti:

Kannustan sua kyllä kaikessa mihin ryhdyt, mutta oikeesti: Mieti nyt vielä, onko kaupallinen ala ja markkinointi todella se sun juttu? Olet yksi ujoimmista ja hiljaisimmista ihmisistä, joita tunnen. Stressaannut todella helposti, eikä sinun ole helppo olla ihmisten seurassa. Usein mietin, että olet vähän sellainen tynnyrissä kasvatettu tyttö, paljon ikäistäsi nuoremman oloinen. Kilpailu alalla on kova ja minun on mahdotonta nähdä sinua mainostoimistossa tai markkinointitiimissä, et ikinä soveltuisi sinne.

Tosi toksinen kommentti. Sen hiljaisen kuoren alla hän varmasti on oikein kykenevä kyseiseen työhön ja analysoimaan miten kannattaa markkinoida jne. Et anna ihmisen kasvaa, pidät ikuisesti ujon roolissa häntä. Häpeä.

Kuvitteletko todella, että hullunkiilto silmissäsi kyttäämäsi 18-vuotiaat kaunottaret kiinnostuvat viisikymppisestä omasta tahdostaan pitkäaikaistyöttömästä äijänkuvatuksesta?

Haluaisin sanoa vaikka mitä, esim. että ei ole kohteliasta että perut kanssani menoja jos haluatkin nähdä jotain toista kaveriasi mieluummin. Tai että naljailevat kommenttisi tuntuvat ikäviltä. Haluaisin sanoa, että etkö arvosta minua yhtään kaverina, kun jätät tahallaan(?) vastaamatta viesteihinkin. Etkä osannut olla yhtään tukenani kun minulla oli vaikeaa. En minäkään varmaan aina ole osannut olla tukena niin hyvin, mutta mielestäni olen yrittänyt. En ole torjunut jos olet halunnut jutella jotain sydämen päällä olevaa. Sinä taisit jättää kokonaan vastaamatta tekstariini.

Haluaisin sanoa nuo, mutta en koskaan sanonut. Koska päättelin ettet oikeasti ollutkaan ystävä, ja annoin koko ihmissuhteen olla. Olisit varmaan ottanut yhteyttä jos olisi kiinnostanut. 

Itsekeskeisyytensä on sairaalloista ja aviomies niin hirveä etten katselisi päivääkään. Järkyttävää yhden lapsen suosimista joka kaikkein eniten kaverin kaltainen ja omaan silmään todella ärsyttävä kakara. Yhtä sorretaan minkä ehditään. Kannattaisi perustaa terapiarahasto jo hyvissä ajoin. Omanapaisuus näkyy myös häkellyttävänä yleissivistyksen puutteena esim sosiaalipolitiikasta ts. Ei mitään ymmärrystä siitä että tavallisella kansalla ei ole mahdollisuuksia murto-osaan asioista jotka heille itsestäänselvyyksiä.

En halua juuri kertoa sinulle mitään asioitani koska juoruat kaiken eteenpäin. Tämä ei ole ok. Toinen syy miksi en kerro sinulle juuri mitään on se että en jaksa ilkeitä kommentteja joka asiaan. Joo,en oikeastaan halua olla kanssasi enää tekemisissä.

Jätä nyt herraisä se miehesi tai menkää oikeasti sinne pariterapiaan sen sijaan että vain puhuisitte siitä. Olet selkeästi tympääntynyt ja onneton, valosi himmenee vuosi vuodelta.. Eloisa luonteesi ansaitsee vähintään yhtä elämäniloisen kanssaeläjän. <3

Esität somessa ah,niin ihanan empaattista ja syvällistä. Kehut kaikkia kauniiksi ja ihanaksi. Oikeasti olet ilkeä juorukello.

Lopeta se toisten ihmisten asioiden vatvominen ja juoruilu, mitä teet äitisi kanssa. Elä omaa elämääsi ja anna muiden elää omaansa niin kuin haluaa. 

Tämän haluan sanoa kaikille,en vaan tutuille. Onko oikeasti niin huono itsetunto että sitä omaa naamaa/persettä/tissejä/sääriä pitää kuvata someen joka välissä? Että saa niitä "uuu,upea,hottis,kaunis" kommentteja??. En nää tähän muutakaan syytä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ystäville yhteisesti. Jos mulla on jokin asia, josta puhun, en kaipaa neuvoja vaan kuuntelua. Puhuminen on vain tapa järjestellä omia ajatuksia. Paljastatte vaan joka kerta, miten paljon parempana itseänne pidätte. Elkää ihmetelkö jos siis en soittele itse tai kysele mihinkään. Ei jaksa aina ottaa sitä täyslaidallista paskaa vastaan.

Taidan olla autisti tai jotain, mutten ymmärrä mitä ideaa tuollaisessa valittamisessa on ja että toisen pitäisi vaan vissiin olla että "aijaa, no vooi vooi". Onko se hyödyllistä? Tuntuu paljon hyödyllisemmältä yrittää ratkaista ne ongelmat kuin vain voivotella.

Eikös tuossa aika selvästi sanottu mitä ideaa siinä on. Omien ajatusten selvittely. Ihminen haluaa ratkaista asian itse ja hänen olisi helpompaa tehdä se, jos hän saisi puhua asiasta toisen häiritsemättä neuvoillaan. Tätä tehdään terapiassakin, kyllä se toimii pienemmissä ongelmissa myös.

Itse olen tosi varovainen puhumaan asioistani, jos en ole satavarma että toinen ei ole sitä tyyppiä että alkaa tykittää neuvojaan. Kun juttu on vähän niin että en usko muiden tietävän minua paremmin miten minun asiani kannattaa hoitaa. Tämä on tietysti monelle punainen vaate. Aika moni uskoo ymmärtävänsä muiden asiat paremmin kuin he itse.

Tollaisessa tilanteessa kannattaa etukäteen mainita että "en kaipaa neuvoja (vaan kuuntelevaa korvaa)".

Ei kaikki tiedä, mitä "tehdä" toisen tuskaa kohdatessa. Joistakin se on kiusalllista tai aiheuttaa avuttomuuden tunteita, jos kotona ei ole koskaan tunteista puhuttu.

Mutta jos ystävälläsi on tapana antaa neuvoja, voit jo avautuessasi päättää etukäteen kertoa hänelle että toivot hänen vain kuuntelevan. Tee se ystävällisesti.

Kiitos neuvostasi. Usko tai älä, olen keksinyt tuon itsekin. Olen sanonut erittäin selvästi että kaipaan kuuntelijaa, en muuta. Olen myös sanonut että en pidä neuvomisesta. Asiasta on riideltykin oikein kunnolla. Neuvojilla vain se neuvominen on niin verissä että osa ei usko millään. Ymmärrän kyllä mistä se tarve tulee, mutta se on silti raivostuttavaa.

No katsos kun sen ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista. Ei kukaan saa mitään oksennusämpärinä toimimisesta. Neuvomisesta saa edes ongelmanratkaisun ilon ja vähän stimulaatiota aivoille.

En oikein ymmärrä, miksi haluat kuormittaa ystäviäsi murheillasi, joita et edes yritä ratkoa? Tai jos ongelma on oikeasti ratkaisematon, eihän se silloin puhumalla parane. Lisäksi on tosi väärin sitä ystävää kohtaan vuodesta toiseen märistä niistä samoista ongelmista, joita ei muka voi ratkaista.

Onneksi parantumaton, etenevä sairauteni ei ole estänyt ystävyyksiäni, eivätkä he ole koskaan olleet niin huonoja ystäviä että olisivat joko neuvoneet minua sairaudessani maallikkoina, tai kieltäneet kertomasta mitä minulle kuuluu, ja missä tilassa sairauteni on menossa.

Et sinä voi ratkaista minun sairauttani, vaikka varmasti ajattelet ylemmyysharhoissasi siihen pystyväsi. 

Jännä myös tuo, että toisille normaali keskustelu on täysin mahdotonta, jokainen asia on ongelma mikä pitää ratkaista, ja jos ei ratkaisua arvosteta, niin sitten on tosien parempi olla vain hiljaa. Onko teillä joku kehitysvammaisuus vai mistä se johtuu?

Kun tapaat kaverin, ja kysyt mitä kuuluu, hänen on vastattava hyvää, koska jos hän sanoo että ei niin hyvää nyt, kun 15v koira lopetettiin eilen, ja surettaa, niin hän saa sinulta ratkaisuryöpyn suruunsa.

Kun hän sitten sanoo että on kyllä ollut kuumat ilmat, hellettäkin viikko, sattuikin tähän loman alkuun heti tämmöiset säät, niin sinä vastaat siihen että hommaa ilmalämpöpumppu, muista juoda paljon ja pysyttele pois auringosta sen sijaan että sanoisit että niinpä, on kyllä tälle kesälle hellettä piisannut.

Rasittavia tuollaiset.

Suomessa jaksetaan kysyä "mitä kuuluu", vaikka ei oikeasti haluta tietää, eikä jakseta edes kuunnella, jos joku oikeasti alkaa kertoa vastausta kysymykseen. Olen itse testannut tätä suoran vastauksen antamista suoraan kysymykseen. MInultakin joku ennestään tuntematon ihminen on kysynyt tuon kysymyksen. Minusta on on täysin hölmöä tuntemattomilta ylipäänsä kysyä tuollaisia kysymyksiä. Joku myönteistä ajattelua opettava psykologi ohjaisi sanomaan vaikka, että "onko sulla ollut yhtä huono päivä kuin mulla?" Ihminen usein valitsee vastakkaisen asenteen ja luultavasti vastaisi, että "no ei se nyt sentään ihan huonokaan ole ollut".

"Lopeta päihteet. Mene töihin. Ala opiskella." ym. vastaavat lauseet (käskyt ja neuvot) on kuulemma psykologin mielestä sellaisia, jotka aiheutavat vain lisää vastahankaisuutta ja negatiivisuutta. Se johtuu siitä, että tällaisissa lauseissa pyritään toisen muuttamiseen, mistä kukaan ei pidä. Tuskin näitä lauseita viljelevä itsekään tykkäisi, jos joku häntä komentaisi samoin. Oikea lause olisi sanoa "työnteko onkin ihan naurettavaa". Se laukaisee yleensä positiivisen vastaväitteen.

Jos joku ulkomaalainen kysyy toiselta vaikka - How are you? - siihen on aina vastattava - I am good - vaikka olisi samana aamuna kuullut lääkäriltään, että syöpä on levinnyt ja elinaikaa on todennäköisesti max 6kk.

Ei se ole mikään suomalainen tapa.

Oon kyllästyny siihen, että puhut omista asioista koko ajan etkä kuuntele, mitä mä omasta elämästäni haluaisin kertoa ja jakaa, kysyä neuvoa. Kun oot saanu kerrottua omat asiasi, niin sitten sulle tulee aina kiire jonnekin tai on menoo tai jos puhutaan puhelimessa, niin toteat, että täytyy lopettaa. Lisäksi jos satut jotain kysymään, niin alat puhumaan heti päälle parin ensimmäisen sanani jälkeen ja mulla jää sanottava asia kesken. Et siis osaa kuunnella tai et edes halua kuunnella. Enkä tykkää siitäkään, että jos puhelimessa puhutaan, niin sanot, että täytyy lopettaa kun joku sun YSTÄVÄ siellä yrittä sua tavotella. Mikä mä sitten oon? Enkö mä ole sun ystävä? Näköjään en. Katson tätä vielä jonkin aikaa, mutta jos tämä näin jatkuu, niin tuun ghostamaan sut tai miten se sanotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun on tehnyt mieli sanoa jollekin, että "pidä nyt #&%"! se suusi kiinni, kun puhun, en halua mitään neuvoja ym., vaan purkaa ainoastaan ajatuksiani, opettele nyt jo kuuntelemaan ja pitämään itse suusi kiinni".

Mutta enpä vaan ole sanonut. Siitä vasta polemiikki tulisi.

Minusta ongelma on kyllä sillä osapuolella, joka neuvoo toista pyytämättä.

Asia muuttuisi jo sillä parempaan suuntaan, jos toinen edes kysyisi ensin, että "kaipaatko multa ehkä jotain neuvoja tuohon asiaan?" Sitten voisi suoraan vastata kysymykseen ja asia hoituisi sillä.

Mutta yleensä se toinen aloittaa, että "no en nyt oikein osaa neuvoa, mitä sinun pitäisi tuossa asiassa tehdä...", johon tekisi mieli huutaa, että "onko tässä joku edes pyytänyt sinun neuvojasi!"

Ei ne voi kysyä tuollaista, koska koko neuvomisen pointti menisi hukkaan. Ei he neuvo rakkaudesta, vaan ylemmyydentunnostaan ja omasta grandioottisuudestaan käsin. 

Sehän se vasta on ylemmyydentuntoista, kun ystävät alennetaan kuuntelijan rooliin, joiden ainoa tehtävä on nyökytellä ja myötäillä, kun SINÄ olet äänessä.

Miksi luulet että tällä kertaa kaikki menee toisin ja onnistut, vaikka sitä ei ole tapahtunut niillä kymmenellä edelliselläkään kerralla? Ongelma ei ole ympäristössä, vaan sinussa itsessäsi.

Minkä ihmeen takia kerrot naureskellen vaimojemme kuullen 30 vuoden takaisia noloja kännisekoilujani? En ole enää se sama ihminen. Sekö harmittaa ja siksikö niitä pitää muistella?