Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Ihmisiä tulee ja menee elämän aikana. Joku ystävyys tulee jossain elämänvaiheessa9 ja hiipuu pikkuhiljaa täytettyään tehtävänsä. Ei se vaadi draamaa, eikä riitaa. Jotkut suhteet  elpyvät uudelleen ilman mitään isompaa numeroa.

Tälle henkilölle tuntuu olevan "elämän ja kuoleman kysymys" kuka jätti ja kenet. 

Hei haloo Ei välttämättä kumpikaan. Suhteet vaan päättyvät joskus.

Mistä tämä valtava draama kumpuaa?

minä katsoisin kyllä ettei omat lapset huutelisi muille.

mutta tässä kin tapauksessa oltiin kuitenkin vähemmän ysäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sanoisin, että "Kun viimeksi olemme puhuneet, annoin ihan tietoisesti sinulle jäädä sen kuvan että sinä katkaisit yhteydenpidon ja olisit se jota ei kiinnosta enää yhteinen tekeminen. Jos olisit yhtään älykkäämpi, niin hoksaisit että minähän se olin joka ei sinua enää mihinkään pyytänyt enkä muutoinkaan pitänyt yhteyttä.  En kuitenkaan fiksuna sivistyneenä ihmisenä viitsinyt loukata sinua jonka kanssa on tunnettu tosi kauan ja olen sinua joskus ystäväksenikin kutsunut. Olit aikoinaan ihan mukavaa seuraa vaikkakin ihmettelen tarvettasi romuttaa kerta toisensa jälkeen ihmissuhteet, kun ne ihmiset loppuu ympäriltäsi pian. Kannattaisiko kuitenkin jättää tollaset teinimetodit jo näillä ikävuosilla sivummalle ja pitää ne vähät ystävät ystävinä ja vähentää heikosta itsetunnosta voimakkaasti esiin kumpuavaa kateellisuutta ja itsensä jatkuvaa toisiin vertaamista. Elämä olisi oikeasti mukavampaa kun siitä yrittäisi nauttia ja pysyä sosiaalisena eikä erakoitua 4 seinän sisään. 

Mihin ihminen tarvitsee vihollisia, jos on tuollaisia ystäviä? 

Mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Mutta miksi tämä henkilö olisi ainoa ystävä?

Outo tunneryöppy.

En myöskään ymmärrä mikä idea on vedättää ystäväänsä, vaikka haluaisikin tämän olevan entinen? Sadistista toimintaa naureskella itsekseen, kun toinen on omasta mielestä niin tyhmä, että sai huijattua hänet katkaisemaan ystävyyden eli tekemään "likaisen työn" puolestaan. Mitä ihmettä? Kuka tekee noin?

Karmiva ajatus, jos nuo kaksi olisivat olleet pariskunta. Olisikohan toinen päässyt suhteesta ulos järjissään?

Pesunkestävä narsku.

Sinulla ei ole varaa puhua minun lapsistani. Katsopa omaa mussuukkaasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sanoisin, että "Kun viimeksi olemme puhuneet, annoin ihan tietoisesti sinulle jäädä sen kuvan että sinä katkaisit yhteydenpidon ja olisit se jota ei kiinnosta enää yhteinen tekeminen. Jos olisit yhtään älykkäämpi, niin hoksaisit että minähän se olin joka ei sinua enää mihinkään pyytänyt enkä muutoinkaan pitänyt yhteyttä.  En kuitenkaan fiksuna sivistyneenä ihmisenä viitsinyt loukata sinua jonka kanssa on tunnettu tosi kauan ja olen sinua joskus ystäväksenikin kutsunut. Olit aikoinaan ihan mukavaa seuraa vaikkakin ihmettelen tarvettasi romuttaa kerta toisensa jälkeen ihmissuhteet, kun ne ihmiset loppuu ympäriltäsi pian. Kannattaisiko kuitenkin jättää tollaset teinimetodit jo näillä ikävuosilla sivummalle ja pitää ne vähät ystävät ystävinä ja vähentää heikosta itsetunnosta voimakkaasti esiin kumpuavaa kateellisuutta ja itsensä jatkuvaa toisiin vertaamista. Elämä olisi oikeasti mukavampaa kun siitä yrittäisi nauttia ja pysyä sosiaalisena eikä erakoitua 4 seinän sisään. 

Mihin ihminen tarvitsee vihollisia, jos on tuollaisia ystäviä? 

Mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Mutta miksi tämä henkilö olisi ainoa ystävä?

Outo tunneryöppy.

En myöskään ymmärrä mikä idea on vedättää ystäväänsä, vaikka haluaisikin tämän olevan entinen? Sadistista toimintaa naureskella itsekseen, kun toinen on omasta mielestä niin tyhmä, että sai huijattua hänet katkaisemaan ystävyyden eli tekemään "likaisen työn" puolestaan. Mitä ihmettä? Kuka tekee noin?

Karmiva ajatus, jos nuo kaksi olisivat olleet pariskunta. Olisikohan toinen päässyt suhteesta ulos järjissään?

Toivottavasti se on päässyt "ystävästänsä" eroon ilman isompia kolhuja.

Jotkut ovat niin omistushaluisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sanoisin, että "Kun viimeksi olemme puhuneet, annoin ihan tietoisesti sinulle jäädä sen kuvan että sinä katkaisit yhteydenpidon ja olisit se jota ei kiinnosta enää yhteinen tekeminen. Jos olisit yhtään älykkäämpi, niin hoksaisit että minähän se olin joka ei sinua enää mihinkään pyytänyt enkä muutoinkaan pitänyt yhteyttä.  En kuitenkaan fiksuna sivistyneenä ihmisenä viitsinyt loukata sinua jonka kanssa on tunnettu tosi kauan ja olen sinua joskus ystäväksenikin kutsunut. Olit aikoinaan ihan mukavaa seuraa vaikkakin ihmettelen tarvettasi romuttaa kerta toisensa jälkeen ihmissuhteet, kun ne ihmiset loppuu ympäriltäsi pian. Kannattaisiko kuitenkin jättää tollaset teinimetodit jo näillä ikävuosilla sivummalle ja pitää ne vähät ystävät ystävinä ja vähentää heikosta itsetunnosta voimakkaasti esiin kumpuavaa kateellisuutta ja itsensä jatkuvaa toisiin vertaamista. Elämä olisi oikeasti mukavampaa kun siitä yrittäisi nauttia ja pysyä sosiaalisena eikä erakoitua 4 seinän sisään. 

Mihin ihminen tarvitsee vihollisia, jos on tuollaisia ystäviä? 

Mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Mutta miksi tämä henkilö olisi ainoa ystävä?

Outo tunneryöppy.

En myöskään ymmärrä mikä idea on vedättää ystäväänsä, vaikka haluaisikin tämän olevan entinen? Sadistista toimintaa naureskella itsekseen, kun toinen on omasta mielestä niin tyhmä, että sai huijattua hänet katkaisemaan ystävyyden eli tekemään "likaisen työn" puolestaan. Mitä ihmettä? Kuka tekee noin?

Ilkeä ja tunteeton ihminen, joka purkaa pahaa oloaan toiseen. Toinen ei osaa aavistakaan, millainen paskamyrsky muhii taustalla.

Hänen vointinsa oli todennäköisesti parempi jos ei seurusteli miehen kanssa, joka luulee olevansa trans. Kognitiivinen dissonassi. Valheessa eläminen satuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Sen sanoisin, että "Kun viimeksi olemme puhuneet, annoin ihan tietoisesti sinulle jäädä sen kuvan että sinä katkaisit yhteydenpidon ja olisit se jota ei kiinnosta enää yhteinen tekeminen. Jos olisit yhtään älykkäämpi, niin hoksaisit että minähän se olin joka ei sinua enää mihinkään pyytänyt enkä muutoinkaan pitänyt yhteyttä.  En kuitenkaan fiksuna sivistyneenä ihmisenä viitsinyt loukata sinua jonka kanssa on tunnettu tosi kauan ja olen sinua joskus ystäväksenikin kutsunut. Olit aikoinaan ihan mukavaa seuraa vaikkakin ihmettelen tarvettasi romuttaa kerta toisensa jälkeen ihmissuhteet, kun ne ihmiset loppuu ympäriltäsi pian. Kannattaisiko kuitenkin jättää tollaset teinimetodit jo näillä ikävuosilla sivummalle ja pitää ne vähät ystävät ystävinä ja vähentää heikosta itsetunnosta voimakkaasti esiin kumpuavaa kateellisuutta ja itsensä jatkuvaa toisiin vertaamista. Elämä olisi oikeasti mukavampaa kun siitä yrittäisi nauttia ja pysyä sosiaalisena eikä erakoitua 4 seinän sisään. 

Tästä ihan huokuu kylmyys ja ylimielisyys.

Olikohan tämä salaa rakastunut toiseen, kun noin koville ottaa? 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä tulee ja menee elämän aikana. Joku ystävyys tulee jossain elämänvaiheessa9 ja hiipuu pikkuhiljaa täytettyään tehtävänsä. Ei se vaadi draamaa, eikä riitaa. Jotkut suhteet  elpyvät uudelleen ilman mitään isompaa numeroa.

Tälle henkilölle tuntuu olevan "elämän ja kuoleman kysymys" kuka jätti ja kenet. 

Hei haloo Ei välttämättä kumpikaan. Suhteet vaan päättyvät joskus.

Mistä tämä valtava draama kumpuaa?

Kaikkien egot eivät kestä kolhuja. Etenkään narsismista kärsivien puolisoiden. Suhteen ulkopuolella olevien entisten ystävien ym. päät menevät sitten sekaisin eritasoisten syytösten ristiaallokossa: miksi teit niin, jotta mies lähtisi? Olet aiheuttanut kaiken tämän pahan siksi, että tein niin silloin! Miksi ajoit hänet pois, vaikka jätti vuoksesi sen toisen? Tai miksi et vaan jättänyt heitä rauhaan? Etkö ymmärrä, että se mies ei koskaan rakastanut sinua ja vain leikki sulla? Olet niin ruma, että kaikki vihaa sua, mitä oikein kuvittelet? Olet kaiken pahan alkusyy, vieras ja täysin mielisairas nainen, jota mies ei halua tavata koskaan enää, koska se vaimo on hänen elämänsä rakkaus ja silmäteränsä ja sut tapetaan rikollisjärjestön toimesta, jos vielä yrität soittaa sille, vaikka olitte ns. ystäviä 10 vuotta, ette ole sitä enää, koska vaimo ei sitä halua jne.

Joo nyt ei mennyt ihan maaliin. Leviskö paska tuulettimen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä tulee ja menee elämän aikana. Joku ystävyys tulee jossain elämänvaiheessa9 ja hiipuu pikkuhiljaa täytettyään tehtävänsä. Ei se vaadi draamaa, eikä riitaa. Jotkut suhteet  elpyvät uudelleen ilman mitään isompaa numeroa.

Tälle henkilölle tuntuu olevan "elämän ja kuoleman kysymys" kuka jätti ja kenet. 

Hei haloo Ei välttämättä kumpikaan. Suhteet vaan päättyvät joskus.

Mistä tämä valtava draama kumpuaa?

Kaikkien egot eivät kestä kolhuja. Etenkään narsismista kärsivien puolisoiden. Suhteen ulkopuolella olevien entisten ystävien ym. päät menevät sitten sekaisin eritasoisten syytösten ristiaallokossa: miksi teit niin, jotta mies lähtisi? Olet aiheuttanut kaiken tämän pahan siksi, että tein niin silloin! Miksi ajoit hänet pois, vaikka jätti vuoksesi sen toisen? Tai miksi et vaan jättänyt heitä rauhaan? Etkö ymmärrä, että se mies ei koskaan rakastanut sinua ja vain leikki sulla? Olet niin ruma, että kaikki vihaa sua, mitä oikein kuvittelet? Olet kaiken pahan alkusyy, vieras ja täysin mielisairas nainen, jota mies ei halua tavata koskaan enää, koska se vaimo on hänen elämänsä rakkaus ja silmäteränsä ja sut tapetaan rikollisjärjestön toimesta, jos vielä yrität soittaa sille, vaikka olitte ns. ystäviä 10 vuotta, ette ole sitä enää, koska vaimo ei sitä halua jne.

Huh!

Olen pahoillani puolestasi!

Mulla on kanssa kokemus tyypistä, jota en jaksanut. Nyt tulee kuittia, etkö huomannut, että se olin minä, joka väsyi. No en saatana huomannut, kun tuli meseviesti, joulukortti ja wa-viesti. 

Mutta sepitelköön satujaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kanssa kokemus tyypistä, jota en jaksanut. Nyt tulee kuittia, etkö huomannut, että se olin minä, joka väsyi. No en saatana huomannut, kun tuli meseviesti, joulukortti ja wa-viesti. 

Mutta sepitelköön satujaan. 

Mitä väliä sillä on, kuka ekana halusi päättää ystävyyden?

Jokainen on vapaa jättämään ne ihmiset taakse, joiden kanssa ei ole hyvä olla.

Ei ole ok antaa terveelle lapselle väsyttävää yskänlääkettä, jotta se nukkuisi paremmin.

Tää on kyllä oudointa hetkeen. Kilpajuoksu ystävyyden päättämisessä. Miksi???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ihan pakko saada kertoa miehensä gigulin koko, ärsyttävät seksitavat ja muita noloja juttuja, sen tekee omalla vastuulla.

Muutaman kerran pokka on meinannut pettää kahvipöydässä. Hyvin ikävää miehesi kannalta. Joskus olen miettinyt, olisiko hyvä kertoa hänelle. Nolottaa liikaa kertoa.

Minä harkitsisin kertomista.

Miehellä on oikeus tietää mitä hänestä on kerrottu. Ja eikö hänen ole hyvä tietää millaisen naisen kanssa on suhteessa.

Se on oikeasti kiusallista, kun tapaa pariskunnan yhdessä ja he käyttäytyvät onnellisena pariskuntana. Istut siinä ja muistat ne lukuisat kerrat kun mies on haukuttu maanrakoon.  Hymyile siinä, kun tiedät miehen satuttaneen naista seksin aikana. Pinnallisten ja esittävien ihmisten seurassa pitää itsekin olla pinnallinen ja leikkiä mukana.

Kertoisin. Varsinkin jos tietämäni jutut on sellaisia, että mieskin ymmärtää ne todeksi. Siis tunnistaa itsensä.

Sana sanaa vastaan on hankala mutta jos on faktaa, niin mikä ettei.

Riippuu myös siitä mitä haet? Eroa, kostoa, jalustalta pudottamista, miehen pelastamista petturilta?

Kertoisitko pettämisestä?

Jos emäntä on ollut niin kännissä, että on ravintolassa lähtenyt pikaisille vessaan jonkun randomin kanssa? Ei ehkä itse muista tai halua muistaa. Juon niin paljon vähemmän, että kaikkea on tullut nähtyä.

Kyllä se muistaa. Häpeä esti puhumasta siitä myöhemmin kanssasi. 

Ei kait niin perseet voi olla, ettei muista hässineensä.

Se elämä, jota elät, on mahdollista ainoastaan siksi että vanhempasi rahoittavat sen. Hyväksy se ja lopeta esittelemästä itsesi "vahvana itsenäisenä naisena", joka on mukamas ollut rohkeampi kuin me kaikki muut hyppäämällä oravanpyörästä pois, eläen nyt niin kuin "itse haluaa". Se, että voit elää paraatipaikalla yhdessä Euroopan kalleimmista kaupungeista ilman kunnollista työpaikkaa ja palkkaa on mahdollista vain, koska rikkaat vanhempasi maksoivat asuntosi ja kustantavat elämäsi. Ja kivat sinulle, kyllä me kaikki tehtäisiin noin jos olisi mahdollisuus, mutta se ei tee sinusta rohkeaa. Sinä et tiedä rohkeudesta mitään, koska olet aina saanut elää helpon, etuoikeutetun elämän. Sinä et tiedä todellisesta rohkeudesta ja itsenäisyydestä yhtään mitään, joten nauti vanhempiesi maksamasta elämäntyylistä, mutta muista, että se elämäntyyli ei ole sinun työsi ansiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on ihan pakko saada kertoa miehensä gigulin koko, ärsyttävät seksitavat ja muita noloja juttuja, sen tekee omalla vastuulla.

Muutaman kerran pokka on meinannut pettää kahvipöydässä. Hyvin ikävää miehesi kannalta. Joskus olen miettinyt, olisiko hyvä kertoa hänelle. Nolottaa liikaa kertoa.

Minä harkitsisin kertomista.

Miehellä on oikeus tietää mitä hänestä on kerrottu. Ja eikö hänen ole hyvä tietää millaisen naisen kanssa on suhteessa.

Se on oikeasti kiusallista, kun tapaa pariskunnan yhdessä ja he käyttäytyvät onnellisena pariskuntana. Istut siinä ja muistat ne lukuisat kerrat kun mies on haukuttu maanrakoon.  Hymyile siinä, kun tiedät miehen satuttaneen naista seksin aikana. Pinnallisten ja esittävien ihmisten seurassa pitää itsekin olla pinnallinen ja leikkiä mukana.

Kertoisin. Varsinkin jos tietämäni jutut on sellaisia, että mieskin ymmärtää ne todeksi. Siis tunnistaa itsensä.

Sana sanaa vastaan on hankala mutta jos on faktaa, niin mikä ettei.

Riippuu myös siitä mitä haet? Eroa, kostoa, jalustalta pudottamista, miehen pelastamista petturilta?

Kertoisitko pettämisestä?

Jos emäntä on ollut niin kännissä, että on ravintolassa lähtenyt pikaisille vessaan jonkun randomin kanssa? Ei ehkä itse muista tai halua muistaa. Juon niin paljon vähemmän, että kaikkea on tullut nähtyä.

Kyllä se muistaa. Häpeä esti puhumasta siitä myöhemmin kanssasi. 

Ei kait niin perseet voi olla, ettei muista hässineensä.

Kyllä voi. Et ole tavannut häntä 😆

Hän pystyy kaikenlaiseen.

Sitten ollaan taas niin hienoa pikkurouvaa. Seuraavaan romahdukseen asti.

Mielestäni siinä on eroa, väsyykö kuormittavaan ihmissuhteeseen vai haluaako olla ilkeä ja loukata. 

On inhimillistä, että välillä tulee aikoja, ettei jaksa kannatella toista. Varsinkin jos hänellä on kriisiä kriisin perään. Terapeutti olisi oikea osoite. Ei ystävältä voi odottaa jaksamista yli tuntien puheluihin, jossa pitäisi vaan kuunnella toistuvaa levyä.

Minä selailin samalla nettiä ja tein kotihommia. Se tuntui kuitenkin ajanhaaskaukselta. Usein kysyin itseltäni, miksi ihmeessä istun tässä turhanpanttina kuuntelemassa. 

En kuitenkaan halunnut riidellä vaan päättää terapeuttina oloni niin kohteliaasti kuin osasin.