Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että sinulla on vastoinkäymisiä elämässäsi ei tarkoita, että koko kanssakäymisemme perustuu niiden puimiseen, eikä minulla, elämälläni eikä asioillani ole mitään väliä siksi, koska minulla ei näitä vastoinkäymisiä ole. En kestä enää tätä epätasapainoa. Kuka on sanonut, että ystävyys = sen toisen elämän pohtimista ja toinen voi muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa ilman, että se toinen edes tietää, koska vaikeudet? 

Jotkut ovat tosiaan sellaisia, että muiden asioilla, ongelmilla tai sairauksilla ei ole mitään väliä, koska ne sijoittuvat hänen omalla rankinglistallaan niin alas, että niihin ei ole syytä kiinnittää huomiota vaan sivuuttaa ja vaihtaa puheenaihetta.

 

Kuitenkin esimerkiksi sairaalan silmäpoliklinikka lähes pakottaa kiireiseen leikkaukseen mutta se ei "ystävän" mielestä ole mitään, koska "heillä" on taisteltu pahemman silmäongelman takia. "Ja kyllä sinä pärjäät yhdellakin silmällä."

 

Ja lisäksi päälle puhumista ja kuullun ymmärtämisen puutetta.

Tämä on ihan vaan silkkaa itsekeskeisyyttä ja sitä ettei kykene kuuntelemaan edes muodon vuoksi toisten asioita, ne ei kertaksikkiaan kiinnosta. Meidän länsimainen yksilökeskeinen kasvatus jo jostain 80-90 ,luvilta saakka teki tämän, nyt on jo toinen sukupolvi menossa jotka on jo kotona, päiväkodissa, koulussa opetettu oman edun tavoitteluun, minä sitä minä tätä, kaikki mulle tänne heti nyt, minun on saatava kaikki mitä haluan, minun asiani on tärkein, minä minä minä minä, narsistinen minäkeskeisyys on aivan räjähtänyt käsiin. Ja siis tätä huomaa sivan ns tavallisilla muuten mukavilla ihmisillä sosioekonomiseen luokkaan katsomatta. 

Tämän huomaa tyelämässä nuorten ja nuorten aikuisten kanssa, olen joutunut aivan absurdeihin keskusteluihin siitä että yöissä ollaan työnantajaa ja asiakkaita varten emme ole täällä sinua varten ja palvelemassa sinun tarpeita. Me muut emme keskity sinuun ja sinun tunteisiin, pidä ne omana tietonadi, tee työsi ja häivy. Siis oikeesti voi hyvää päivää millasia dorgia on tullutkaan eteen. 

Kuuleppa ystävä hyvä. Ollaan tunnettu likimain 50 vuotta. Oletko huomannut että sinulla alkaa TAAS nousta esiin nuo leuhkimisen piirteet, joku dominanssi pukkaa TAAS esille, jolla pyrit olemaan parempi kuin muut tai jotenkin ainakin parempi minua. Kehut itseäsi, elitististä elämäntyyliäsi kuin joku heikkoitsetuntoinen teini; minähän olin entinen kilpaurheilija (no et ollu, ainoastaan harrastelija) minähän sitä ja tätä ja minullahan oli niin ja näin, minähän suoritin nuorena sen xx asian, minähän sain niin hyvät tulokset ja muistatko kun minä voitin silloin ja muistatko minun ennätyksen (no en, ketä kiinnostaa ) ja mehän omistetaan ja mehän matkustetaan ja mehän ollaan aina vaan luxus hotelleissa ja minun lapsihan on joku johtaja (no ei oo kun oikeesti pikkupaikan esihenkilö). Kun laitan sinulle ihan jonkun diiba daaba viestin, sinä vedät asian aina itseesi ja vastaus liittyy aina sinuun itseesi.

Etkö koskaan ole tajunnut että minä hyvin nokkelaälyisenä tajuan kyllä milloin ja millä leveilet, koska toistat samoja niitä mielestäsi hienoja asioita kerrasta toiseen, vuodesta toiseen. Oletko huomannut j että pääsi alkaa lahoamaan, toistat ja toistat samoja juttuja. Noin se alzhaimer alkaa muillakin vanhuksilla. En jaksa kuunnella enää. 

Tiedätkö, et edellisen puhelumme jälkeen suljettuani luurin, sanoin ääneet et haistappa pas..ka, helv...n kiittämätön kurp..a. 

Ethän sä kyl mun ystävä oo ollu enää aikoihin, sain jeesin oikealta ystävältäni. Ihan turha tulla multa mitään apua pummaamaan enää. En edes tiedä miksi olen kanssasi missään yhteyksissä koska olet tullut tosi ylimieliseksi ja omahyväiseksi. Toivottavasti minusta ei tule kaltaistasi vanhana.

Muutin testamenttiani, koska valehtelit minulle. Et toki tiennyt, että olisin näin lapsettomana jättänyt omaisuuteni sinulle, koska pidin sinua sekä hyvänä ihmisenä että hyvänä ystävänäni, mutta osoittauduit joksikin muuksi. Harmi, että aina joku puhuu, mutta onneksi sain tietää. 

Ei ole ok haista aina tosi voimakkaasti hielle. Kyseessä on koulutettu nainen. 

Puolisosi masennusoireilu johtuu siitä että olet niin pirttihirmu päsmäröijä. 

Kun läheiseni kuoli jo pari kuukautta sitten, puhuimme puhelimessa. Puhelun lopussa sanoit, että nähdään pian ja tehdään jotain mukavaa yhdessä. Mutta ei ole sinusta kuulunut sitten mitään. Yhden kerran minä ehdotin tapaamista, mutta sinulle ei sopinut. Somesta näen, miten riennät menosta toiseen ja kaikki on ihanaa ja mahtavaa sydänemojien kanssa. Miksi puhua surun hetkellä tapaamisesta ja yhteisestä tekemisestä, jos se ei tarkoita mitään.

Sanoisin, että hän luulee omiaan ja luulee niitä sitten minun puheikseni. On siis vetänyt herneen nenään omien väärien luulojensa takia. Ja syyttää siitä minua.

Se adhd älyköksi tekeytyminen onnistui hetken mutta kun viesteillä keskustellessa ne täysin samat tekoälyn tuottamat tekstit tulee joka ikinen kerta uudelleen ja uudelleen. 

Leikkauta se ruma luomi olastasi. Tai älä ainakaan altista sitä uv-säteilylle! Jatkuva myöhästely ei ole hyväksyttävää, se on ärsyttävää ja epäkunnioittavaa toisia kohtaan. Sairastat todennäköisesti epävakaata persoonallisuushäiriötä, ja sen takia en halua kutsua sinua juhliin (kuten valmistujaisiini), ettet vaikuttaisi oudolta sukulaisteni silmissä. Pakonomainen tarpeesi rakastua on myös todella ärsyttävää. Sanoit, että olet myöhässä 30-vuotiaana, kun sinulla ei ole miestä tai lapsia. Teki mieli sanoa että "Niin, sinähän olet aina myöhässä." Toivottavasti et saa koskaan lapsia, koska mikäli sinulla on epävakaa, etkä suostu sitä hoidattamaan, niin aivan varmasti teen lastensuojeluilmoituksen. 

Vierailija kirjoitti:

Kun läheiseni kuoli jo pari kuukautta sitten, puhuimme puhelimessa. Puhelun lopussa sanoit, että nähdään pian ja tehdään jotain mukavaa yhdessä. Mutta ei ole sinusta kuulunut sitten mitään. Yhden kerran minä ehdotin tapaamista, mutta sinulle ei sopinut. Somesta näen, miten riennät menosta toiseen ja kaikki on ihanaa ja mahtavaa sydänemojien kanssa. Miksi puhua surun hetkellä tapaamisesta ja yhteisestä tekemisestä, jos se ei tarkoita mitään.

Osanottoni! 

Olisi hyvä kysyä onko tämä ihminen ikinä huomannut, että maailmassa on muitakin ihmisiä, kuin hän itse ja itse hän. Ja onko tullut mieleen miksi siihen elämään ei muita oikein mahdu eikä ole tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun läheiseni kuoli jo pari kuukautta sitten, puhuimme puhelimessa. Puhelun lopussa sanoit, että nähdään pian ja tehdään jotain mukavaa yhdessä. Mutta ei ole sinusta kuulunut sitten mitään. Yhden kerran minä ehdotin tapaamista, mutta sinulle ei sopinut. Somesta näen, miten riennät menosta toiseen ja kaikki on ihanaa ja mahtavaa sydänemojien kanssa. Miksi puhua surun hetkellä tapaamisesta ja yhteisestä tekemisestä, jos se ei tarkoita mitään.

Osanottoni! 

Kauniit kiitokset tästä.

Mitä, jos tämän kääntäisi toisin päin? Mitä arvelet, että joku ystäväsi sanoisi sinusta? Jotain sellaista, mikä ei olisi ok..

Vierailija kirjoitti:

Laihduta. 130 kg on liikaa 165 cm pitkälle naiselle. Ties kuinka monta lääkäriä on jo todennut saman, kun olet käynyt sydän-, nivel-, keuhko ym. oireiden takia hakemassa hoitoa. Työterveys on useasti tarjonnut sinulle laihdutusleikkausta ja psykoterapiaa. Mihinkään et kuitenkaan tartu. Mutta sairauslomilla (pitkillä sellaisilla) olet mielelläsi ollut jo kymmenisen vuotta. Mitä jos alkaisit itse ottaa vastuuta jostain.    

Tätä en ymmärrä! 

Olen itse about 160 cm, ja painavimmillani about 90 kg. Räjähdysmäinen lihominen tapahtui ensimmäisen ja toisen koronasulun aikana. Itsellä taustalla mielenterveysongelmia ja muuta mukavaa, mutta aina olen pitänyt pyöräilystä, kävelystä ja uimisesta. Tosin, tuohon aikaan mielessä oli pelkkää mustaa ja seuraava tuhottava sipsipussi ja 1,5 litran sokerikokis. 

Nyt onneksi ruokasuhde rupeaa olemaan hyvä ja tasapainossa. Sokerin olen jättänyt vähemmälle (kokis vaihtui kivennäisveteen, sipsit ja karkit hedelmiin ja marjoihin), jo ekojen päivien aikana tapahtui muutosta. Turvotus laski, ja paino rupesi tippumaan. Pahaksi onnekseni olen todella laiska. Jotkut asiat haluan tännenytjaheti -taktiikalla, mutta tämä prosessi ottaa aikansa. Vuoden loppuun tavoitteena on pudottaa 10-15 kiloa, itseään rääkkäämättä. Kunto kohenee, kilot karisee, ja sydän tykkää. Siitähän olen eniten huolissani. 

Se, että "kaverit" Facebookissa peukuttavat lauluvideoitasi, ei tosiasiassa tarkoita, että osaisit laulaa tai, että sitä olisi edes mukava kuunnella. Tuhlaat kaikkien aikaa yrittäessäsi hakea apurahoja. Sitä ei saa moni, ei edes ne, jotka osaavat laulaa ja joilla löytyy jopa musiikillista koulutusta taustalta.  Joka muuten löytyy niiden taustalta lähes poikkeuksetta, jotka apurahan saavat.  Jos olisit edes perehtynyt aiheeseen, olisi tämä sinullekin selvinnyt.

Et olisi kohdellut sillä tavalla vuosia, jos olisit välittänyt muista kuin itsestäsi. Vastenmielistä oli myös yrityksesi luikerrella irti omista teoistasi niillä valheellisilla lirkutuksilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ystäville yhteisesti. Jos mulla on jokin asia, josta puhun, en kaipaa neuvoja vaan kuuntelua. Puhuminen on vain tapa järjestellä omia ajatuksia. Paljastatte vaan joka kerta, miten paljon parempana itseänne pidätte. Elkää ihmetelkö jos siis en soittele itse tai kysele mihinkään. Ei jaksa aina ottaa sitä täyslaidallista paskaa vastaan.

Taidan olla autisti tai jotain, mutten ymmärrä mitä ideaa tuollaisessa valittamisessa on ja että toisen pitäisi vaan vissiin olla että "aijaa, no vooi vooi". Onko se hyödyllistä? Tuntuu paljon hyödyllisemmältä yrittää ratkaista ne ongelmat kuin vain voivotella.

Eikös tuossa aika selvästi sanottu mitä ideaa siinä on. Omien ajatusten selvittely. Ihminen haluaa ratkaista asian itse ja hänen olisi helpompaa tehdä se, jos hän saisi puhua asiasta toisen häiritsemättä neuvoillaan. Tätä tehdään terapiassakin, kyllä se toimii pienemmissä ongelmissa myös.

Itse olen tosi varovainen puhumaan asioistani, jos en ole satavarma että toinen ei ole sitä tyyppiä että alkaa tykittää neuvojaan. Kun juttu on vähän niin että en usko muiden tietävän minua paremmin miten minun asiani kannattaa hoitaa. Tämä on tietysti monelle punainen vaate. Aika moni uskoo ymmärtävänsä muiden asiat paremmin kuin he itse.

Miksi sitä toista ihmistä tarvitsee sitten pöydän toiselle puolelle tai luurin päähän, jos hän ei saa sanoa mitään eikä häneltä odoteta mitään? Mykäksi kuulevaksi korvaksi? Miksi ei voi ottaa kynää käteen tai tietokonetta esille, ja kirjoittaa ne asiansa sinne paperille tai tiedostoon? Ihmiset ovat vuosisatoja "selvitelleet omia ajatuksiaan". Jos nähdään tai soitellaan ystävän kanssa, siinä nyt - ilmeisen valitettavasti - on lähtökohtana vastavuoroisuus. Eli että jotain reaktiota kai odotetaan, vai? Vai mykkänä kivikasvonako sen ystävän pitää istua ja kuunnella vain? Sitä varten kai ihmiset ovat menneet metsään ja puhuneet puille silloin, kun ei ole ollut kirjoitusvälineitä tai kirjoitustaitoa. Tai itkeneet lehmille surujaan. 

Tämä näkemys tulee nyt jossain määrin katkeroituneelta ihmiseltä, jolle eräs entinen ystävä totesi: minä en halua että sanot minulle mitään, sinun neuvosi ovat ihan typeriä, haluan, että vain kuuntelet. 

Tuo ystävyys päättyi lopullisesti muutama vuosi tuon jälkeen. 

Asiaa pitkään miettineenä olen edelleen sitä mieltä, että jos oma asia ei ratkea itsekseen pohtimalla, hölkkälenkillä, metsäretkillä (korvaa nämä itselle luontaisella mukavalla toiminnalla), tai kirjoittamalla, ja JOS ei halua itsensä tuntevilta ihmisiltä siihen kommenttia, niin sitten kannattaa ns. kaivaa kuvetta ja mennä koulutetun ammattilaisen luokse "selvittämään omia ajatuksiaan". 

Vierailija kirjoitti:

Mitä, jos tämän kääntäisi toisin päin? Mitä arvelet, että joku ystäväsi sanoisi sinusta? Jotain sellaista, mikä ei olisi ok..

Omalla kohdalla saattaisi olla, että ystäväni sanoisi: älä aina selitä, vaan tartu toimeen!

sanoit, että nähdään pian... Mutta ei ole sinusta kuulunut sitten mitään... ehdotin tapaamista, mutta sinulle ei sopinut. Somesta näen, miten riennät menosta toiseen ja kaikki on ihanaa

Älä muuta sano. Minäkin tajusin lopulta, että ystävä, jonka kanssa tehdään kaikki kivat asiat, olikin joku muu kuin minä. Mutta jokaisella ihmisellä on valinnavapaus, joten minkäs mahdat, jos ei arpa sitten osunutkaan omalle kohdalle.