Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?
Eli mitä haluaisitte sanoa, neuvo tai mielipide, josta teille aivan varmasti suututtaisiin ja katkaistaisiin välit? Minulla on ystävä jolla on kolme suurta koiraa, eikä niitä lenkitetä ollenkaan. Tekee pahaa eläinten puolesta ja niiden jätöksiä on milloin missäkin. Olen monesti vihjannut, että mennäänkö vaikka yhdessä lenkille, mutta ei. Inhottavaa, teen kohta elsun.
Kommentit (2621)
Vierailija kirjoitti:
Yritä päästä yli kokemastasi vääryydestä äläkä lietso katkeruutta. Se ei pitkän päälle tee hyvää, elämässä pitää pystyä menemään eteenpäin.
Entinen kaverini oli aivan hirveä minua kohtaan ja aina toitotti tuota, että päästä irti äläkä ole katkera. Ei pyytänyt anteeksi eikä korjannut virheitään, totesi vaan ettei tee hyvää mulle "velloa menneissä". Ainoo vaan että ei se väärintekijä voi olla se joka sanoo että pääse yli ja unohda, vanha juttu jo.
Kaveri kommentoi joskus ekaa ja ainoaa kertaa meillä käydessään (pieni kerrostalokaksio pk-seudulla) miehelleen, että ei voisi ikinä asua näin. Luuli kai etten kuule.
Tekisi mieli mennä heille (omakotitalo meidän lapsuuden pienellä paikkakunnalla 10 kilsaa keskustasta, viereinen katu vanhemmistaan), ja kommentoida "enpä voisi ikinä asua näin".
Vierailija kirjoitti:
Kaveri kommentoi joskus ekaa ja ainoaa kertaa meillä käydessään (pieni kerrostalokaksio pk-seudulla) miehelleen, että ei voisi ikinä asua näin. Luuli kai etten kuule.
Tekisi mieli mennä heille (omakotitalo meidän lapsuuden pienellä paikkakunnalla 10 kilsaa keskustasta, viereinen katu vanhemmistaan), ja kommentoida "enpä voisi ikinä asua näin".
Tämä! Toisen kodin arvosteleminen on kyllä törkeää.
Vierailija kirjoitti:
En halua kuulla kenen miesystävä on impotentti ja millaista seksiä kukakin harrastaa. Ne ovat yksityisasioita. Jos itsekin harrastaisit joskus seksiä, niin saattaisit olla vähemmän kiinnostunut muiden sänkytouhuista. Tämä siis menee useammalle naiselle. On outoa, miten avoimesti naiset puivat sängyssä tehtäviä asioitaan.
Olet vain rajoittunut, avoin ja moderni nainen toitottaa seksiasioita jokaiselle vastaantulijalle, se on nykypäivää! Ihme nipoja!
Rahaongelmanne liittyvät enemmän asenteisiin kuin varsinaiseen pienituloisuuteen. Lopeta oman identiteettisi rakentaminen kulutusvalinnoilla, tähän auttaa jos ensin lakkaat vertaamasta itseäsi muihin.
Herranpieksut sä olet röyhkeä. Aivan käsittämätöntä. Mä en kehtais ikinä esittää mitään tommosta. Me sinun pitkäaikaiset tutut sen kummemmin kuin läheisesikään emme ole palvelioitasi. Kyllä on aikuisella ihmisellä otsaa.
Se että sinulla on jatkuvasti jokin kriisi päällä on ihan omaa syytäsi. Eli elämän hallinta pettää pahasti ja jatkuvasti.
Siitä huolimatta jatkan kyllä ystävänäsi mutta ongelmiasi en voi ratkaista.
Että mua pistää vihaksi ettei se tehnyt rikosilmoitusta ja jättänyt miestään silloin kun tämä seksuaalisesti ahdisteli kaverini teini-ikäistä tytärtä. Jos olisin ollut heidän elämässään tämän tapahtuessa, olisin tehnyt lastensuojelu ilmoituksen, mutta kuulin siitä vasta sitten kun tyttö oli jo aikuinen ja muuttanut omilleen.
Että jatkuvasti arvoaan kasvattava omistusasunto hyvällä alueella, aviopuoliso, jonka kanssa kummallakin vakituiset työpaikat omilta opiskelualoilta ja terveet lapset ei edes pikkulapsivaiheessa ole mikään tragedia, johon lähipiirin paljon vaikeampia asioita kokeneiden ihmisten pitäisi kaataa oma energiansa. Ja jos lähipiirin erilaista elämää viettävät ihmiset tuottavat jatkuvasti sinulle ongelmia, joita pitää puida ja arvostella selän takana, vika ei ehkä ole vain heissä.
- Sulla on ihan hitonmoinen elämänhallinta ongelma ja piiloutuminen adhd:n taakse ei oo selitys kaikkeen.
- Sun kämppäsi on siinä kunnossa, että voisin ilmoittaa sut suomen Supehamstraajiin.
- Sun rahaongelmat johtuu tasan tarkkaan tosta Temuroinan tilailusta eikä huonosta palkasta ja 80% työajasta.
- Sun panosuhde elämäntapatyöttömän, ylipainoisen kiukuttelevan yli 50 v ukkoon ei tuu johtamaan yhtään mihinkään. Äijä ottaa yhteyttä sillon ku tekee mieli paneskella tai tarvii lainata rahaa.
Sinun pitäisi korjata asennettasi, niin voisit ehkä löytääkin sen kaipaamasi parisuhteen. Olet oikeasti hauska ja mukava, mutta viimeaikoina katkeruus on ottanut sinusta vallan ja kaikki mitä suustasi tulee ulos on negatiivista. Kuka jaksaa katsella ihmistä, jonka mielestä kaikki asiat ja ihmiset on rumia, tyhmiä tai muuten pérseestä?
Olet kohta 35-vuotias nainen ja nätillä naamalla ei saa enää anteeksi ikävää ulosantia enää tässä vaiheessa. Kannattaisi keskittyä kehittymään ihmisenä.
Jokainen näistä eri ystävälle:
1. Että hänen koiransa voivat huonosti. Ne saavat liikaa ruokaa ja liian vähän liikuntaa ja virikkeitä. Että on vastuutonta olla kasvattamatta niitä kunnolla ja koirien huono käytös on se syy, miksi suurin osa ystävistä ei halua vierailla hänen luonaan. Ei ole kivaa mennä paikkaan, jossa kolme 40-50 kiloista koiraa ryntää päin, hyppii ja näykkii "leikkisästi" ja eivät ole kunnolla kenenkään kontrollissa.
2. Että hänen toinen lapsensa tarvisi kovempaa kuria. Toinen on luonteeltaan sopuisa ja rauhallinen, mutta toinen huonokäytöksinen ja itsekäs, joten samat kasvatusmenetelmät ei ehkä toimi. Lapsi tekee mitä haluaa ja muu perhe, etenkin isosisarus, kärsii.
3. Että epäilen säännöllisesti pitääkö hänen enää olla työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen vuoksi. Muistan minkälainen hän oli pahimmassa vaiheessa ja ymmärrän, miksi todettiin työkyvyttömäksi. On saanut kuitenkin elämänsä raiteilleen ja on nykyään kaikessa mukana, puuhaa, osallistuu, harrastaa ja tekee. En voi olla miettimättä, että pärjäisikö jo töissäkin, mutta hänellä ei ole mitään aikomusta. Tiedostan kyllä, että työelämä voi olla ja onkin vaatimuksineen erilaista kuin vapaaehtoisesti tehtävät jutut ja saattaisi taas ajaa masennukseen, mutta silti mietin näin. Myönnän kateuden myös siitä, että jaksaa tehdä kivoja juttuja ja nauttia elämästä, kun oma ja muiden ikätoverien elämä tuntuu olevan uuvuttavaa, ei jaksa pitää itsestään huolta riittävästi, eikä ole aikaa mieluisille jutuille niinkuin haluaisi. Kateutta edesauttaa kaverin kyvyttömyys peilata tilannettaan muihin. Jeesustelee aina miten muut eivät vaan ole yhtä ahkeria ja yhteistä hyvää edistäviä kuin hän [johonkin vapaaehtoistyöhön osallistuttuaan]. Ei suostu ymmärtämään, että toisilla on työt ja lapset, hänellä eläke ja nyt jo isot lapset ovat aina olleet täyspäiväisessä hoidossa (parhaimmillaan 12kk/v) ja tukiperheessä tai mummolla viikonloput ja lomat.
4. Että hänellä ei ole liian pienet tulot, vaan liian suuret menot ja totaalinen kyvyttömyys hoitaa omaa talouttaan. Tiedän, että palkka on ihan kelpo ja silti on aina perse auki. Ei mitään tolkkua rahan käytössä ja tilipäivän jälkeen vedetään kaasu pohjassa viikko ja sitten ollaan taas p.a.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri kommentoi joskus ekaa ja ainoaa kertaa meillä käydessään (pieni kerrostalokaksio pk-seudulla) miehelleen, että ei voisi ikinä asua näin. Luuli kai etten kuule.
Tekisi mieli mennä heille (omakotitalo meidän lapsuuden pienellä paikkakunnalla 10 kilsaa keskustasta, viereinen katu vanhemmistaan), ja kommentoida "enpä voisi ikinä asua näin".
Tämä! Toisen kodin arvosteleminen on kyllä törkeää.
Samaa mieltä.
Mulle on myös monesti sanottu, että mun puhuma murre (jota en edes puhu ns kunnolla, mutta kuuluu läpi) on ihan kauheaa. Jotenkin vaikeaa suhtautua. En itekään pidä kaikista murteista, mutta ei tulisi mieleenkään sanoa mitään.
Taisin vahingossa aiheuttaa rakkaan omaisesi kuoleman.
En ole palvelijasi, enkä kenenkään muunkaan. Jos et sitä ole 30v tuttavuutemme aikana tajunnut, olet tyhmempi kuin oletinkaan. Jännä että kokeilet kuitenkin käskytysvaltaasi minuun vaikka tiedät etten ole niitä kynnysmattonaisia. Se että olemme eri sukupuolta ei anna sinulle oikeutusta käyttää ystäviä hyväksesi palvelijoinasi ja passaajinasi, kun sinä (vanhoillissovinisti) sormiasi napsautat. Sinulla on pahat traumat, suosittelisin pitkää terapiaa ja itsereflektointia siinä, että mikä ihme sinä kuvittelet olevasi jatkuvilla pyynnöilläsi (jotka ovat oletusarvo / edellytys ) että muut tekevät juuri niin kuin sinä vaan kehtaat pyytää. Ymmärrän että olet yksinäinen, mutta se ei oikeuta siihen että hyödynnät muita jatkuvasti, hoida itse asiasi tavalla tai toisella.
Entiselle ystävälle:
Älä ylianalysoi muita. Se, että sorrut usein katastrofiajatteluun siitä mitä muut VOISIVAT sinusta ajatella, ei tee niistä kuvitelmistasi totta.
En osannut silloin sanoittaa asioita mutta minua loukkasi se mitä kuvittelit minusta, minua loukkasi myös se ettet ollut lojaali tai reilu, et myöskään halunnut todellisuudessa auttaa vaikka aina niin väitit. Minua loukkasi myös se ystävyydestä irtisanoutuva viestisi, jonka jälkeen kuvittelit pari vuotta, että välimme lämpenisi takaisin.
Ja samalle ex ystävälle haluan sanoa myös, että toksinen positiivisuus ei ole positiivisuutta- negatiivisiakin asioita tapahtuu kaikille mutta ei ne poistu asioista vaikenemalla tai keskusteluista kieltäytymällä.
Toivottavasti elämäsi on nykyään pelkkää auringonpaistetta, koska muuta et halua nähdä.
Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää.
Haluaisin sanoa (ja sanonkin), että ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista. Ei niin, että sinä ehdotat minulle (joka olen huomattavan pienituloinen sinun palkkaasi verrattuna) vähintään kerran viikossa leffailtaa minun luonani ja tulet sitten tyhjiä käsiä heilutellen tuijottamaan telkkaria ja syömään herkkuja. En ole meidän pian kahden vuoden "ystävyytemne" aikana saanut kertaakaan kutsua kotiisi ja asumme sentään samassa kaupungissa, alle 3 km päässä toisistamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että luomuilunsa menee välillä pahasti yli. Esim.pesevät lapsen hampaat jollain luomuhammastahnalla ja lapsen suu on täynnä reikiä. Hammaslääkäristä asiaan puuttuneet ja uhanneet tehdä lasun, josta ystävä on pahana. Ei kuulema johdu hammastahnasta vaan geeneistä, kun vanhemmillakin on reikiä. Johtuisikohan kuitenkin siitä hammastahnasta... Ei ole normaalia, että tokaluokkalaisella on ollut jo lähemmäs 20 reikää.
Lisäksi ovat koko perhe huomattavan ylipainoisia (en tiedä miten on edes mahdollista niillä luomuruuilla). Tästä tekisi mieli sanoa siinä kohtaa, kun ystävä alkaa saarnata minulle (hoikalle ja urheilulliselle) kuinka ruokani, pesuaineeni ym. ovat myrkkyä, kun eivät ole luomua.
Tottahan tuo kaveris puhuu.
🙄 Jotain rajaa tyhmyydellekin. Lapsen hampaat tarvitsevat fluoria kiilteen vahvistamiseksi
Oho, aika kova syyte?