Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?
Eli mitä haluaisitte sanoa, neuvo tai mielipide, josta teille aivan varmasti suututtaisiin ja katkaistaisiin välit? Minulla on ystävä jolla on kolme suurta koiraa, eikä niitä lenkitetä ollenkaan. Tekee pahaa eläinten puolesta ja niiden jätöksiä on milloin missäkin. Olen monesti vihjannut, että mennäänkö vaikka yhdessä lenkille, mutta ei. Inhottavaa, teen kohta elsun.
Kommentit (2621)
Toivoin kovin hartaasti että et olisi kieltäytynyt tarjotuista hoidoista, mutta kunnioitan silti päätöstäsi.
Toivon, että kerrot rehellisesti mitä kuuluu ja mikä olosi on.
Huomaan kyllä että olemuksesi on kuihtunut ja ajatuksesi pätkii. Ei tarvitse vimmatusti selitellä että kaikki on paremmin kuin hyvin.
Viimeiseksi toivon, että viettäisit mahdolliset viimeiset aikasi perheesi, etenkin lastesi kanssa, etkä juoksisi kaiken maailman henkihoidoissa ja detox-viikonlopuissa.
Vierailija kirjoitti:
Olet tuskastuttavan tylsä ja mielipiteetön. Onko sinulla lainkaan sisäistä elämää, mielenkiinnon kohteita ja itsenäisiä ajatuksia? Myötäily ja nuhteettomuus on turhauttavaa. Keskustelu kanssasi käy työstä, kuin joutuisi haastattelemaan, keskustelu ei solju luonnollisesti. Jos mielipidettäsi kysytään niin "ihan sama" tai "ihan miten vaan" ei ole vastaus. Ennen miehen löytämistä olis suositeltavaa ja kannattavaa kehittää jonkinlainen minuus ja oppia nauttimaan omasta seurastaan.
Ei ole. En halua mitään miestä. En jaksa mitään muutenkaan. Hyvä että pysyn edes hereillä.
En haluaisi sanoa yhtään mitään. Ei ole mitään sanottavaa enää.
Vierailija kirjoitti:
Että sulla on kausittain oireileva mielenterveysongelma, joka vaatii hoitoa. Koska et ole vielä tähän päivään mennessä osannut hoitaa sitä itse, niin tarvit siihen ammattiapua. Ota vaikka pitkä sairasloma, hanki diagnoosi ja terapiaa, ja myönnä kerrankin ongelmasi läheisille. Vilpitön anteeksipyyntö olisi kova sana, mutta sitä en ole suustasi koskaan kuullut.
On se ongelma olemassa hyvinäkin aikoina, mutta silloin se ei aiheuta ongelmia meille muille. Ymmärrän että sulla on runsaasti kuormitusta, joka pahentaa sitä, mutta ei meillä muillakaan sen helpompaa ole eikä se oikeuta kohtelemaan muita huonosti. Auttaisin, mutta saat raivarin, jos sulle yrittää puhua edes varovasti. Ehkä en ole oikea henkilö siihen. Sulla on montakin sokeaa pistettä, juuri niitä mistä moitit muita.
Toisinaan olet mahtava tyyppi, mutta ei sinuun voi luottaa, kun yhtäkkiä saat raivokohtauksen tai olet pitkiä kausia tyly, itsekäs ja passiivis-aggressiivinen.
Onko nämä ilmeisesti ex-ystäväsi ongelmat todellisia vai projisoitko omaa henkistä pahaa oloasi tähän ihmiseen? Itselläni on kokemusta tällaisesta, valitettavasti.
Ex ystävällä oli minua kohtaan aivan todella suuret odotukset, joita hän ei edes itse huomannut kuinka valtavat ne oli. Kun sitten en toiminut hänen toivomallaan tavalla ja yhden kerran huomautin tästä, hän oksensi koko pahan olonsa päälleni kohdeltuaan minua ensin huonosti ja epäreilusti monessakin asiassa. Tuossa vaiheessa minulle kävi hyvin selväksi miten hänelle ei vastavuoroisuus tai lojaalius merkitse mitään- oma napa on tärkein!
Terapiaan mentyään hän katkaisi ystävyyden erokirjeellä, koska oli tietenkin terapeutilleen selittänyt jotain omista rajoistaan. Terapeuttihan ei luonnollisesti tiennyt, että tämä ihminen oli itse jatkuvasti tarvitsemassa jotain muilta- odotukset oli korkeat.
Pahoittelut, että ystävyys ei ole aina pelkkää aurongonpaistetta, skumppaa ja riemua- muillakin on vaikeita hetkiä eikä kaikki voi aina pyöriä sinun isekkään napasi ympärillä. Minulla on esim perhe, joka tulee tärkeysjärjestyksessä ennen sinua.
Kiitos kun sain purkaa sydäntäni.
Vierailija kirjoitti:
Olet tuskastuttavan tylsä ja mielipiteetön. Onko sinulla lainkaan sisäistä elämää, mielenkiinnon kohteita ja itsenäisiä ajatuksia? Myötäily ja nuhteettomuus on turhauttavaa. Keskustelu kanssasi käy työstä, kuin joutuisi haastattelemaan, keskustelu ei solju luonnollisesti. Jos mielipidettäsi kysytään niin "ihan sama" tai "ihan miten vaan" ei ole vastaus. Ennen miehen löytämistä olis suositeltavaa ja kannattavaa kehittää jonkinlainen minuus ja oppia nauttimaan omasta seurastaan.
Oletko varma, ettei hän nauti omasta seurastaan? Jonkun minuutta voi olla myötäilevyys.
Tulipa taas todistettua viestistäsi miten yrität hyötyä minusta, ihan pokkana. Et ilmeisesti tajua että minä tajuan sen, että teet tuota ihan tarkoituksellisesti. Olen tuntenut sinut niin kauan että tunnistan ns piilonarsismin piirteesi. Mielenkiinnolla odotan tulevaa.
Ai ai ai .... sinuahan onkin näköjään syytä varoa. Suustasi purskahtelee arvaamattomasti asioita joita ei olisi syytä sanoa ääneen. Olen aika tyrmistynyt kuulemastani.
On surullista, että en voi luottaa sinuun enää (ehkei olisi kannattanuja luottaa ikinä), että esität mukavaa, luotettavaa ystävää mutta et sitä selvästikään ole.
En ole ystäväsi, etkä sinäkään minun, joten älä viitsi esittää muiden aikana, miten hyvä ystävä sinä olet minulle - mutta kun minä olen se huono ystävä.
En tiedä, teetkö tätä samaa jollekin muulle kuin minulle, mutta jos sellainen on olemassa, hän ymmärtää kyllä järkyttävät manipulaatioyrityksesi.
Vuosikaudet pidit peliäsi, mutta kun silmäni avautuivat, lakkasin arvostamasta sinua.
Vierailija kirjoitti:
Toivoin kovin hartaasti että et olisi kieltäytynyt tarjotuista hoidoista, mutta kunnioitan silti päätöstäsi.
Toivon, että kerrot rehellisesti mitä kuuluu ja mikä olosi on.
Huomaan kyllä että olemuksesi on kuihtunut ja ajatuksesi pätkii. Ei tarvitse vimmatusti selitellä että kaikki on paremmin kuin hyvin.
Viimeiseksi toivon, että viettäisit mahdolliset viimeiset aikasi perheesi, etenkin lastesi kanssa, etkä juoksisi kaiken maailman henkihoidoissa ja detox-viikonlopuissa.
Vihonviimeiset neuvot ja vaatimukset kuolevalle "ystävältä"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme ole ystäviä.
Mulla on toisenlainen käsitys siitä, mitä on ystävyys.
Tämä.
No mitä sitten on se täydellinen ystävyys, jota ilmeisesti vaaditte?
Selkään puukottaminen mennen tullen, vaikka ollaan ystäviä - kuten luulin ja henkilö myös itse painotti ystävyyttämme. No, kun riittävän usein tätä kokee vuosien ajan, tajuaa lopulta totuuden.
Yritä päästä yli kokemastasi vääryydestä äläkä lietso katkeruutta. Se ei pitkän päälle tee hyvää, elämässä pitää pystyä menemään eteenpäin.
Sinuna menisin pikkujouluihin ja etenkin työaikana oleviin tyhy-tapahtumiin. Hyvällä tuurilla voisit saada muutenkin kavereita niistä työkavereista, jos olisit kiinnostunut tutustumaan heihin. En haluaisi olla sun ainoa kaveri eikä ole mun vastuulla lähteä sun kanssa tekemisiin jotka itseäni ei kiinnosta, koska yksin et voi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Yritä päästä yli kokemastasi vääryydestä äläkä lietso katkeruutta. Se ei pitkän päälle tee hyvää, elämässä pitää pystyä menemään eteenpäin.
Jassoo, vai niin.. Että tällaista tänään, huomenna jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Tulipa taas todistettua viestistäsi miten yrität hyötyä minusta, ihan pokkana. Et ilmeisesti tajua että minä tajuan sen, että teet tuota ihan tarkoituksellisesti. Olen tuntenut sinut niin kauan että tunnistan ns piilonarsismin piirteesi. Mielenkiinnolla odotan tulevaa.
Mistä viestistä?
Vierailija kirjoitti:
Ai ai ai .... sinuahan onkin näköjään syytä varoa. Suustasi purskahtelee arvaamattomasti asioita joita ei olisi syytä sanoa ääneen. Olen aika tyrmistynyt kuulemastani.
On surullista, että en voi luottaa sinuun enää (ehkei olisi kannattanuja luottaa ikinä), että esität mukavaa, luotettavaa ystävää mutta et sitä selvästikään ole.
No mitä helv..tiä
Vierailija kirjoitti:
En ole ystäväsi, etkä sinäkään minun, joten älä viitsi esittää muiden aikana, miten hyvä ystävä sinä olet minulle - mutta kun minä olen se huono ystävä.
En tiedä, teetkö tätä samaa jollekin muulle kuin minulle, mutta jos sellainen on olemassa, hän ymmärtää kyllä järkyttävät manipulaatioyrityksesi.
Vuosikaudet pidit peliäsi, mutta kun silmäni avautuivat, lakkasin arvostamasta sinua.
Uskomatonta skeidaa
Vierailija kirjoitti:
Yritä päästä yli kokemastasi vääryydestä äläkä lietso katkeruutta. Se ei pitkän päälle tee hyvää, elämässä pitää pystyä menemään eteenpäin.
Liittyy mihin? Mistä vääryydestä?