Kenen vika - lapsuudenperheen jäsenet eivät ole keskenään aikuisina tekemisissä?

Vierailija kirjoitti:

Alkoi jo vanhemmistani mutta nyt jatkunut jo kolmanteen polveen ja levinnyt serkkuihin ja pikkuserkkuihin. Kyllästyin vaan itsestäni levitettyihin perättömiiin juttuihin ja asioihini puuttumisiin enkä ole tekemisissä. Tuntunut vaan aina ettei yksinkertaisesti kommunikaatiota ole, silloinkaan kun olen yrittänyt asioista puhua. Joten olen vaan jättänyt asiat silleen.

Lisäyksenä että vanhempani, sisarukset ynnä muut sukulaiset ovat arvostettuja ihmisiä, joilla ei ole mitään mt-tai muitakaan ongelmia.

Itsellä ei ole sisaruksia, mutta kun tuota miehen perhettä katsoo, hänelle siis yksi veli, sanoisin että puolisollakin on merkitystä. Olivat erittäin läheisiä aina sinen asti, kunnes veli löysi itselleen puolison, teki lapsia ja meni naimisiin, sitten menikin parikymmentä vutta niin, että edes tätä veljeä ei näkynyt edes meidän lasten juhlissa, muusta yhteydenpidosta puhumattakaan. Nyt erosivat ja veli palasi takaisin mieheni elämään ja hyvä niin. Kiva katsoa kuinka viihtyvät keskenään, käyvät mökillä, veli käy meillä viettämässä vaan aikaa jne. 

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole sisaruksia, mutta kun tuota miehen perhettä katsoo, hänelle siis yksi veli, sanoisin että puolisollakin on merkitystä. Olivat erittäin läheisiä aina sinen asti, kunnes veli löysi itselleen puolison, teki lapsia ja meni naimisiin, sitten menikin parikymmentä vutta niin, että edes tätä veljeä ei näkynyt edes meidän lasten juhlissa, muusta yhteydenpidosta puhumattakaan. Nyt erosivat ja veli palasi takaisin mieheni elämään ja hyvä niin. Kiva katsoa kuinka viihtyvät keskenään, käyvät mökillä, veli käy meillä viettämässä vaan aikaa jne. 

Miten se sen puolison vika on, jos miehesi veli kohtelee ihmisiä palikoina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien vika. He sen perheen yhteishengen ovat luoneet -tai jättäneet luomatta.

Siksi vanhempien tulisi voida valita lapsilleen sopivat puolisot, jotta ei kävisi niin, että puoliso pitää yhteyttä lapsuudenperheeseen katkaisemattomana napanuorana. Jos poika ei saa soittaa äidille tai siskolleen, koska vaimo pitää tätä häiritsevänä, niin miten pidät yhteyttä lapsuudenperheeseesi?

Eipä sitä yhteydenpitoa pidä häritsevänä, jos ne puolison vanhemmat on asiallisia. Jos taas yrittävät hyötyä, takertua, päsmäröidä tai haukkua, ei paljon ole yhteydenpitoon syytä.

Se yhteydenpidon loppuminen ei myöskään aina suinkaan ole puolison syy, vaan se oma lapsi ei halua olla yhteydessä - tällöin on helpompi syyttää sitä vierasta sen sijaan että katsoisi peiliin.

Suurinta osaa naisista häiritsee ainakin palstalla jo sekin, että äiti ja poika soittelevat kahdesti kuukaudessa saati että käyvät kahvilla pari kertaa vuodessa.

Tässä ketjussa keskustellaan siitä, miksi lapsuudenperhe ei pidä yhteyttä ja erilaisten selvitysten mukaan (etsi ne itse google scholarista) nimenomaan puolison negatiivinen suhtautuminen lapsuudenperheeseen on suurin etäisyyttä aiheuttava tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien vika. He sen perheen yhteishengen ovat luoneet -tai jättäneet luomatta.

Miten se yhteishenki luodaan?

Minä en ole yhteyksissä veljeni kanssa. Aina viikonloput teimme perheenä asioita, äiti oli paljon meidän lasten kanssa. Mitä ihmeessä jäi

Rakkaus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoi jo vanhemmistani mutta nyt jatkunut jo kolmanteen polveen ja levinnyt serkkuihin ja pikkuserkkuihin. Kyllästyin vaan itsestäni levitettyihin perättömiiin juttuihin ja asioihini puuttumisiin enkä ole tekemisissä. Tuntunut vaan aina ettei yksinkertaisesti kommunikaatiota ole, silloinkaan kun olen yrittänyt asioista puhua. Joten olen vaan jättänyt asiat silleen.

Lisäyksenä että vanhempani, sisarukset ynnä muut sukulaiset ovat arvostettuja ihmisiä, joilla ei ole mitään mt-tai muitakaan ongelmia.

Ei mitään ongelmia mutta valehtelua, vallankäyttöä ja välinpitämättömyyttä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien vika. He sen perheen yhteishengen ovat luoneet -tai jättäneet luomatta.

Siksi vanhempien tulisi voida valita lapsilleen sopivat puolisot, jotta ei kävisi niin, että puoliso pitää yhteyttä lapsuudenperheeseen katkaisemattomana napanuorana. Jos poika ei saa soittaa äidille tai siskolleen, koska vaimo pitää tätä häiritsevänä, niin miten pidät yhteyttä lapsuudenperheeseesi?

Eipä sitä yhteydenpitoa pidä häritsevänä, jos ne puolison vanhemmat on asiallisia. Jos taas yrittävät hyötyä, takertua, päsmäröidä tai haukkua, ei paljon ole yhteydenpitoon syytä.

Se yhteydenpidon loppuminen ei myöskään aina suinkaan ole puolison syy, vaan se oma lapsi ei halua olla yhteydessä - tällöin on helpompi syyttää sitä vierasta sen sijaan että katsoisi peiliin.

Suurinta osaa naisista häiritsee ainakin palstalla jo sekin, että äiti ja poika soittelevat kahdesti kuukaudessa saati että käyvät kahvilla pari kertaa vuodessa.

Tässä ketjussa keskustellaan siitä, miksi lapsuudenperhe ei pidä yhteyttä ja erilaisten selvitysten mukaan (etsi ne itse google scholarista) nimenomaan puolison negatiivinen suhtautuminen lapsuudenperheeseen on suurin etäisyyttä aiheuttava tekijä.

Ei häiritse, vaan täällä on vertaistukiketjuja siitä, miten miehen äiti häiriköi miehen perhettä.

Se että puoliso suhtautuu negatiivisesti on AINA kaksisuuntainen tie. Jos olet asiallinen miniälle/vävylle, ei ongelmia tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole sisaruksia, mutta kun tuota miehen perhettä katsoo, hänelle siis yksi veli, sanoisin että puolisollakin on merkitystä. Olivat erittäin läheisiä aina sinen asti, kunnes veli löysi itselleen puolison, teki lapsia ja meni naimisiin, sitten menikin parikymmentä vutta niin, että edes tätä veljeä ei näkynyt edes meidän lasten juhlissa, muusta yhteydenpidosta puhumattakaan. Nyt erosivat ja veli palasi takaisin mieheni elämään ja hyvä niin. Kiva katsoa kuinka viihtyvät keskenään, käyvät mökillä, veli käy meillä viettämässä vaan aikaa jne. 

Miten se sen puolison vika on, jos miehesi veli kohtelee ihmisiä palikoina?

No sanotaanko vaikka näin, että moni valitsee taistelunsa, niin teki mieheni velikin. Vähemmällä pääsi kun ei ärsyttänyt rouvaa mitenkään. Ja jostain syystä meidän perhe häntä ärsytti. Paha sanoa miksi, kun ei tosiaan missään tekemissä ikinä oltu.

Vierailija kirjoitti:

Mistähän ap:n kaltaisia vianmetsästäjiä ja syyttelijöitä aina piisaa?

Se on varmaan ap:n vanhempien vika

Vierailija kirjoitti:

Mistähän ap:n kaltaisia vianmetsästäjiä ja syyttelijöitä aina piisaa?

Sulla taitaa olla tietoa välien pilaantumisesta?

Vanhemmat opettaa ihmissuhdetaitoja tai sitten eivät. Jos lapsille ei opeta eikä näytä hyvää mallia niin lapsilla on viidakon lait ja ihan sattuman varassa miten asiat kehittyy. Joskus on jopa surmattu sisaruksia kun vanhemmat on päästäneet asiat ihan hunningolle. Isot kiusaa pienempiä vuosikausia ja kaikki on pilalla ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole sisaruksia, mutta kun tuota miehen perhettä katsoo, hänelle siis yksi veli, sanoisin että puolisollakin on merkitystä. Olivat erittäin läheisiä aina sinen asti, kunnes veli löysi itselleen puolison, teki lapsia ja meni naimisiin, sitten menikin parikymmentä vutta niin, että edes tätä veljeä ei näkynyt edes meidän lasten juhlissa, muusta yhteydenpidosta puhumattakaan. Nyt erosivat ja veli palasi takaisin mieheni elämään ja hyvä niin. Kiva katsoa kuinka viihtyvät keskenään, käyvät mökillä, veli käy meillä viettämässä vaan aikaa jne. 

Miten se sen puolison vika on, jos miehesi veli kohtelee ihmisiä palikoina?

No sanotaanko vaikka näin, että moni valitsee taistelunsa, niin teki mieheni velikin. Vähemmällä pääsi kun ei ärsyttänyt rouvaa mitenkään. Ja jostain syystä meidän perhe häntä ärsytti. Paha sanoa miksi, kun ei tosiaan missään tekemissä ikinä oltu.

Voi teitä uhriparkoja! Kyynel!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien vika. He sen perheen yhteishengen ovat luoneet -tai jättäneet luomatta.

Miten se yhteishenki luodaan?

Minä en ole yhteyksissä veljeni kanssa. Aina viikonloput teimme perheenä asioita, äiti oli paljon meidän lasten kanssa. Mitä ihmeessä jäi puuttumaan?

Mieti sitä ja kerro meillekin kun kerran aloitit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole sisaruksia, mutta kun tuota miehen perhettä katsoo, hänelle siis yksi veli, sanoisin että puolisollakin on merkitystä. Olivat erittäin läheisiä aina sinen asti, kunnes veli löysi itselleen puolison, teki lapsia ja meni naimisiin, sitten menikin parikymmentä vutta niin, että edes tätä veljeä ei näkynyt edes meidän lasten juhlissa, muusta yhteydenpidosta puhumattakaan. Nyt erosivat ja veli palasi takaisin mieheni elämään ja hyvä niin. Kiva katsoa kuinka viihtyvät keskenään, käyvät mökillä, veli käy meillä viettämässä vaan aikaa jne. 

Miten se sen puolison vika on, jos miehesi veli kohtelee ihmisiä palikoina?

No sanotaanko vaikka näin, että moni valitsee taistelunsa, niin teki mieheni velikin. Vähemmällä pääsi kun ei ärsyttänyt rouvaa mitenkään. Ja jostain syystä meidän perhe häntä ärsytti. Paha sanoa miksi, kun ei tosiaan missään tekemissä ikinä oltu.

Voi teitä uhriparkoja! Kyynel!

Pahis.

En usko että mikään perhe on täydellinen. Molemmat vanhempani ovat tahoillaan voimakkaat persoonat mutta ilmentävät luonnettaan eri tavalla. Äitini on palopuhuja, asioihin sotkeentuja mutta silti kai välittää minusta. Isäni on ollut vanhemmiten etäisempi, hankala mutta silti on jotain hyviä lapsuusmuistoja. Siskoni kanssa en ole riidellyt koskaan! Välillä harmittaa että emme ole läheisempiä mutta siltikään välillämme ei ole mitään suurempaa kaunaa.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole sisaruksia, mutta kun tuota miehen perhettä katsoo, hänelle siis yksi veli, sanoisin että puolisollakin on merkitystä. Olivat erittäin läheisiä aina sinen asti, kunnes veli löysi itselleen puolison, teki lapsia ja meni naimisiin, sitten menikin parikymmentä vutta niin, että edes tätä veljeä ei näkynyt edes meidän lasten juhlissa, muusta yhteydenpidosta puhumattakaan. Nyt erosivat ja veli palasi takaisin mieheni elämään ja hyvä niin. Kiva katsoa kuinka viihtyvät keskenään, käyvät mökillä, veli käy meillä viettämässä vaan aikaa jne. 

Uusi nainen löytyy niin hän katoaa taas. Tämä on nähty monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä on varmaan yhtä monta kuin perheitäkin. Meillä ainakin vanhemmat haukkuivat minua keskenään ja ilmeisesti myös sisarukselle. Osa tarinoista keksittyjä sillä toisen vanhemman kanssa en puhunut vuosikausiin ja silti sisarus väitti kuulleensa minun haukkuneen häntä. Toiselta vanhemmalta ei ollut voinut kuulla viimeisimpiä tarinoita koska hän oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Oikeastaan kauheaa ajatella koko lapsuutta ja nuoruutta. Olisin kyllä voinut keskustella asioista, yritin jokaisen perheenjäsenen kanssa mutta ei onnistunut. Sanoivat että vääristelen, muistan väärin, valehtelen päiväkirjalle, puran omaa pahaa oloani, olen kiittämätön, sisaruksen kiusaaja, kylmä, julma, anteeksiantamaton. Rahasotkut, katoamistemput, varastamiset, valehtelut, vuosikausien palvelukset toiselle sisarukselle, ne ovat kai sitten vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Mietin usein että nytkö sitten ollaan tyytyväisiä?

Anteeksi, mutta perheesi voi olla myös oikeassa. Yllättävän moni vääristelee muistojaan, alkaa itsekin uskoa valheisiinsa ja rakentaa jopa identiteettinsä sen varaan, että on tullut väärin kohdelluksi. En tietenkään tiedä sinun tapaustasi, mutta on täysin mahdollista, että ihminen tulkitsee vanhempiensa toimintaa ja tarkoitusperiä virheellisesti koko lapsuutensa ajan.

Taidat olla vähän sekasin, koulukiusatut lapsetkin vaan kuvitteli kaiken vuosikausien väkivallan, ja ne kiusaajat olikin ihan oikeessa.

Mene nyt sekopää hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

En usko että mikään perhe on täydellinen. Molemmat vanhempani ovat tahoillaan voimakkaat persoonat mutta ilmentävät luonnettaan eri tavalla. Äitini on palopuhuja, asioihin sotkeentuja mutta silti kai välittää minusta. Isäni on ollut vanhemmiten etäisempi, hankala mutta silti on jotain hyviä lapsuusmuistoja. Siskoni kanssa en ole riidellyt koskaan! Välillä harmittaa että emme ole läheisempiä mutta siltikään välillämme ei ole mitään suurempaa kaunaa.

Sori. Saanko kysyä miksi alapeukku.

Omalla kohdalla veljen itsekkyys, en vaan jaksa enää.

Miehen perheen kohdalla syyllinen on sisaruksen puoliso joka päällepäsmäröi perinnönjaon. Sisaruksista ainoastaan kuopus on tekemisissä 3 muun kanssa, toisella on kaikkiin asialliset mutta todella etäiset välit, kolmas ei tule toimeen kenenkään kanssa ja viides on erakoitunut alkoholisti. Ennen jakoa olivat läheisiä ja viettivät aikaa yhdessä.

Puolisoni perheen kohdalla "syyttävä sormi" kääntyy mieheni yhteen siskoon sekä miehen vanhempiin, jotka tavallaan sallivat tapahtumat olemalla puuttumatta mihinkään.

Mitään vaarallista tai erityisen pahaa ei ole tapahtunut, mutta miehen toisen siskon ollessa paikalla, tunnelma on aina omituinen. Taustalla tuntuu olevan sanomatta jääneitä tunteita siitä, kuinka yksi ihminen dominoi kaikkea. Ei räiskyvästi ovia paiskoen, vaan rivien välistä ilkeillen, hymy kasvoilla.

Tällaiseen on vaikea puuttua, joten jokainen perheenjäsen on valinnut välttele/siedä-selviytymisen. Tämän ilkimyksen saatua omia lapsia, tilanne on mennyt pahemmaksi, eikä mies tapaa lapsuuden perhettään enää kuin satunnaisesti. Itse ahdistun tulevista tapahtumista niin, että olen valinnut välttelyn mieluummin kuin irvikissamaisen hymyn sietämisen.

Minulla on yksi nuorempi sisko. Lapsena vietimme kyllä aikaa yhdessä. Nyt aikuisina

olemme hyvin erilaisia, olen itse pitkälle kouluttautunut ja teen asiantuntijatyötä englanninkielellä softa-alalla. Siskoni ei osaa englantia eikä osaa käyttää tietokonetta kuin auttavasti, älykännykänkin kanssa on vähän niin ja näin (piti lopettaa WhatsApp-viestittely kun hän ei osannut päivittää appsia ja jostain syystä ei pääse(?) enää koko appsiin...) Hänellä ei ole ammatillista koulutusta, oli kaupan alalla mutta nyt työtön. Hän ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, eikä harrasta samoja asioita kuin minä. Lapsuudenperheessämme minä olen se jonka puoleen käännytään kun tarvitaan apua, siskoni on yleensä enempi se autettava.

Minulla on kyllä "duunarikavereita" että kyse ei ole koulutusasteesta tai edes siitä että olisi työtön. Meillä ei vain ole mitään yhteistä puhuttavaa, ei edes vanhempieni asiat, koska minä olen meistä se joka hoitaa heidän asioitaan eikä siskoni laita tikkua ristiin heidän hyväkseen (olen kyllä pyytänyt häneltä apua mutta hän saa aikaiseksi sellaisen marttyyri-kiukkushown etten jaksa enää yrittää...). Jos emme olisi sukua olisin tuskin tekemisissä siskoni kanssa.