Lue keskustelun säännöt.
Kenen vika - lapsuudenperheen jäsenet eivät ole keskenään aikuisina tekemisissä?
03.10.2022 |
Olisiko vanhempien vastuulla ollut tehdä enemmän, jotta lapset haluaisivat olla heihin yhteyksissä tai edes sisaret keskenään? Puhutaan -70 luvun lapsista.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien vika. He sen perheen yhteishengen ovat luoneet -tai jättäneet luomatta.
Siksi vanhempien tulisi voida valita lapsilleen sopivat puolisot, jotta ei kävisi niin, että puoliso pitää yhteyttä lapsuudenperheeseen katkaisemattomana napanuorana. Jos poika ei saa soittaa äidille tai siskolleen, koska vaimo pitää tätä häiritsevänä, niin miten pidät yhteyttä lapsuudenperheeseesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisin syy siihen että välit on etäiset ja/tai huonot on eriarvoisuus. Lapsia on kohdeltu eriarvoisesti, mikä on katkeroittanut sitten pysyvästi.
Meillä isä suosi veljeä räikeästi ja äiti pikkusiskoa. Ja sama jatkuu vielä aikuisillakin. Ei kiinnosta todellakaan enää olla sitä seuraamassa.
Tai sinä vaan koet niin.
No eipä sellainen kokemus tule, jos vanhemmat kohtelevat tasapuolisesti lapsiaan.
Ohis
Joissain tapauksissa on tuo, että yksi lapsista on joko suosikki tai syntipukki vanhemmille, suosikki saa tosissaan tehdä töitä, että välit säilyy sisaruksiin, varsinkin syntipukkiin. Harvemmin tekevät, moni ei edes tajua olevansa ihan eri asemassa sisarukseen nähden. Mikä on ihan ymmärrettävää, kun asetelmat on pohjustettu syntymästä asti, pikkulapsilta ei voi vaatia jotain, mihin aikuisetkaan ei yleensä kykene.
Toisinaan vanhemmat kohtelevat tasapuolisesti, mutta lasten luonteet ovat niin kaukana toisistaan, ettei mitään yhteistä vain ole. Kuinka moni olettaa vaikka aina menossa olevan sosiaalisen bilehileen ja kotihiiri koodarinörtin löytävän yhteistä niin paljoa, että haluisivat olla tekemisissä? Ei siinä auta se, että ovat sisaruksia. Sukujuhlissa suostutaan ehkä yhteiseen kuvaan, todisteeksi että ovat samaa porukkaa geeniperimältään, vaikka henkisesti eivät kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä on varmaan yhtä monta kuin perheitäkin. Meillä ainakin vanhemmat haukkuivat minua keskenään ja ilmeisesti myös sisarukselle. Osa tarinoista keksittyjä sillä toisen vanhemman kanssa en puhunut vuosikausiin ja silti sisarus väitti kuulleensa minun haukkuneen häntä. Toiselta vanhemmalta ei ollut voinut kuulla viimeisimpiä tarinoita koska hän oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Oikeastaan kauheaa ajatella koko lapsuutta ja nuoruutta. Olisin kyllä voinut keskustella asioista, yritin jokaisen perheenjäsenen kanssa mutta ei onnistunut. Sanoivat että vääristelen, muistan väärin, valehtelen päiväkirjalle, puran omaa pahaa oloani, olen kiittämätön, sisaruksen kiusaaja, kylmä, julma, anteeksiantamaton. Rahasotkut, katoamistemput, varastamiset, valehtelut, vuosikausien palvelukset toiselle sisarukselle, ne ovat kai sitten vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Mietin usein että nytkö sitten ollaan tyytyväisiä?
Anteeksi, mutta perheesi voi olla myös oikeassa. Yllättävän moni vääristelee muistojaan, alkaa itsekin uskoa valheisiinsa ja rakentaa jopa identiteettinsä sen varaan, että on tullut väärin kohdelluksi. En tietenkään tiedä sinun tapaustasi, mutta on täysin mahdollista, että ihminen tulkitsee vanhempiensa toimintaa ja tarkoitusperiä virheellisesti koko lapsuutensa ajan.
Olen eri, mutta on vissiin sekin vanhempien vastuulla oikaista kaikenlaiset virheelliset käsitykset.
Vierailija kirjoitti:
Syitä on varmaan yhtä monta kuin perheitäkin. Meillä ainakin vanhemmat haukkuivat minua keskenään ja ilmeisesti myös sisarukselle. Osa tarinoista keksittyjä sillä toisen vanhemman kanssa en puhunut vuosikausiin ja silti sisarus väitti kuulleensa minun haukkuneen häntä. Toiselta vanhemmalta ei ollut voinut kuulla viimeisimpiä tarinoita koska hän oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Oikeastaan kauheaa ajatella koko lapsuutta ja nuoruutta. Olisin kyllä voinut keskustella asioista, yritin jokaisen perheenjäsenen kanssa mutta ei onnistunut. Sanoivat että vääristelen, muistan väärin, valehtelen päiväkirjalle, puran omaa pahaa oloani, olen kiittämätön, sisaruksen kiusaaja, kylmä, julma, anteeksiantamaton. Rahasotkut, katoamistemput, varastamiset, valehtelut, vuosikausien palvelukset toiselle sisarukselle, ne ovat kai sitten vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Mietin usein että nytkö sitten ollaan tyytyväisiä?
Olen pahoillasi puolestasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien vika. He sen perheen yhteishengen ovat luoneet -tai jättäneet luomatta.
Siksi vanhempien tulisi voida valita lapsilleen sopivat puolisot, jotta ei kävisi niin, että puoliso pitää yhteyttä lapsuudenperheeseen katkaisemattomana napanuorana. Jos poika ei saa soittaa äidille tai siskolleen, koska vaimo pitää tätä häiritsevänä, niin miten pidät yhteyttä lapsuudenperheeseesi?
Eipä sitä yhteydenpitoa pidä häritsevänä, jos ne puolison vanhemmat on asiallisia. Jos taas yrittävät hyötyä, takertua, päsmäröidä tai haukkua, ei paljon ole yhteydenpitoon syytä.
Se yhteydenpidon loppuminen ei myöskään aina suinkaan ole puolison syy, vaan se oma lapsi ei halua olla yhteydessä - tällöin on helpompi syyttää sitä vierasta sen sijaan että katsoisi peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien vika. He sen perheen yhteishengen ovat luoneet -tai jättäneet luomatta.
Siksi vanhempien tulisi voida valita lapsilleen sopivat puolisot, jotta ei kävisi niin, että puoliso pitää yhteyttä lapsuudenperheeseen katkaisemattomana napanuorana. Jos poika ei saa soittaa äidille tai siskolleen, koska vaimo pitää tätä häiritsevänä, niin miten pidät yhteyttä lapsuudenperheeseesi?
Ei nyt kai sentään valita puolisoja, mutta mikäli on hyvät välit vanhempiinsa niin kyllä se puolisokin valitaan vähän sellaisilla kriteereillä että tulee perheen kanssa toimeen.
Miesten keskuudessa on sitäkin ongelmaa etteivät vaan pidä yhteyttä sukulaisiin vaikka välit ei olisi tulehtuneetkaan. Eikä se puolison tehtävä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama. Isänä valinnut itsekkään elämän eikä lapset tai lapsenlapset kiinnosta. Mietin aina, että toivottavasti läheiset vanhemmat omaavat ihmiset osaavat arvostaa rakkautta, mitä saavat. Pahalta tuntuu erityisesti lastenlasten osalta. Jotain luultavasti mennyt väärin jo sukupolvia tai sitten isäni on narsisti tms. Tähän lopputulemaan olen tullut.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen. Vastuu on vanhemmilla perheen hengestä.
Itse en osaisi kuvitella oman perheen kohdalla sellaista.
Olemme hyvin läheisiä lasten perheiden kanssa (naurettiin juuri kun yksi vävyistä chattaili mun kanssani monena päivänä viimeviikolla, oli koronassa ja aika tuli pitkäksi:D Asiasta ja asian vierestä, mun mielestä tosi mukavaa) ja lasten perheet keskenään. Tavataan koko sakilla vähintään kerran kuukaudessa, vähän harveni korona-aikana, ennen joka viikonloppu. Huolehtivat toisistaan ja auttavat tarvittaessa. Lomaillaan eri kokoonpanoilla tai jopa kaikki 12 yhdessä.
Mun mieheni perhe on etäisempi keskenään, osasyy tietty se että nuorempi veljensä on aina ollut tosi itsekäs eikä ikinä ole ollut esim ikääntyneiden vanhempien apuna. Taloudellisestikin vain lypsänyt vanhempiaan (jotka puolestaan ovat lypsäneet meitä). Meille soittaa vaan kysyäkseen taataanko laina! No ei tod! MIeheni on äärimmäisen velvollisuudentuntoinen ja vastenmielisyydestään huolimatta on aina huolehtinut vanhemmistaan, tämä tietty on ollut suuri rasite meidän perheellemme
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on kyse jostain hyötymisestä; usein sisarukset ovat lastenvahteina tai remppa-apuna toisilleen. Ja ennen kaikkea nuorin/vanhin/naimaton/lähinnä asuva saa niskoilleen vanhemman tai molemmat tai vielä muitakin vanhoja tai sairaita sukulaisia.
Mun toinen vanhempi oli mt-ongelmainen ja toinen kuoli, kun olin lapsi. Asustelin ja kasvoin tämän mt-tapauksen kanssa. Vanhempi sisarukseni oli paikkakunnan vanhustyöstä hyvin perillä. Toinen asui kauempana eikä kai ollut tilanteesta kartalla. Joskus 20v haaveilin muuttamisesta pk-seudulle. Sisarus kannatti silloin niin paikkakunnalla pysymistä sosiaalisten suhteiden vuoksi! Tosin jokaisella pikkukylästä kotoisin olevalla on kavereita pk-seudulla ainakin 20v:lla.
Joskus vanhemman kuollessa oli sitten vanhempaa sisarusta kuulemma haukuttu. Olisi vaan verrannut siihen mitä vanhempi kaatoi mun niskaan parin vuosikymmenen mittaan.
Vierailija kirjoitti:
Joskus on kyse jostain hyötymisestä; usein sisarukset ovat lastenvahteina tai remppa-apuna toisilleen. Ja ennen kaikkea nuorin/vanhin/naimaton/lähinnä asuva saa niskoilleen vanhemman tai molemmat tai vielä muitakin vanhoja tai sairaita sukulaisia.
Mun toinen vanhempi oli mt-ongelmainen ja toinen kuoli, kun olin lapsi. Asustelin ja kasvoin tämän mt-tapauksen kanssa. Vanhempi sisarukseni oli paikkakunnan vanhustyöstä hyvin perillä. Toinen asui kauempana eikä kai ollut tilanteesta kartalla. Joskus 20v haaveilin muuttamisesta pk-seudulle. Sisarus kannatti silloin niin paikkakunnalla pysymistä sosiaalisten suhteiden vuoksi! Tosin jokaisella pikkukylästä kotoisin olevalla on kavereita pk-seudulla ainakin 20v:lla.
Joskus vanhemman kuollessa oli sitten vanhempaa sisarusta kuulemma haukuttu. Olisi vaan verrannut siihen mitä vanhempi kaatoi mun niskaan parin vuosikymmenen mittaan.
Miksi ihmeessä sinä päätit muuttamisesi siskosi mukaan?
Tai miksi te hyysäsitte vanhempaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisin syy siihen että välit on etäiset ja/tai huonot on eriarvoisuus. Lapsia on kohdeltu eriarvoisesti, mikä on katkeroittanut sitten pysyvästi.
Meillä isä suosi veljeä räikeästi ja äiti pikkusiskoa. Ja sama jatkuu vielä aikuisillakin. Ei kiinnosta todellakaan enää olla sitä seuraamassa.
Tai sinä vaan koet niin.
Juu, en koe.
Minä perin aina vanhat vaatteet, en saanut edes lukioon rahoja. Jouduin menemään töihin alaikäisenä ja käymään koulun iltakoulussa.
Veljelle maksettiin kaikki opiskelut ja lisäksi vaihto-oppilasvuosi ja ajokortti ja auto.
Siskolle sama ja lisäksi asunto.
Vaikka sitä ei tullut silloin kovinkaan aktiivisesti ajatelleeksi, niin kyllä siinä oli jotain hajottavaa, että pienemmät sisarukset saivat yllin kyllin kaikkea materiaa, kaikki muut sisarukset saivat avustusta ajokortin hankintaa varten ja pois muuttaessa muut saivat paljon apua ja etenkin vanhin sisareni huonekaluja yms. Itse en käytännössä saanut mitään ja varat eivät meinaneet riittää lukiokirjoihin ja ruokarahaa ei ollut nimeksikään. Ei siinä köyhän opiskelijan elämässä nyt sinänsä mitään, mutta tuo tuen antamattomuus ja yksin jättäminen saate sanoin, että kyllähän sä pärjäät, oli jotenkin aika kovaa realismia siinä aikuisuuden kynnyksellä ja vaikka näennäisesti näytin selviävän, niin kaikki tuo oli henkisesti hyvin raskasta ja oli lähellä että olisinkin antanut periksi. Syrjäytyminen oli lähellä, mutta jotenkin sitten rämmin tuon kaiken läpi, saattoi siinä olla vähän tuuriakin mukana. Nyt kaikki on ihan hyvin, mutta noiden aikojen vuoksi etäännyin todella paljon lapsuuden perheestäni.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se mikään VIKA välttämättä ole, vaikka se on yleisien normien vastaista. Voi olla esim. niin suuria luonne-eroja, että yhdessäolo ei ole kenellekään miellyttävää. Miksi siitä pitäisi väkisin pitää kiinni vain verisiteen vuoksi, jos kukaan ei siitä nauti?
Juuri näin. Minulla on 5 vuotta nuorempi sisko, enkä ole ollut 10 vuoteen ollenkaan tekemisissä. Yhtenä päivänä vain lakkasin pitämästä yhteyttä. Jo lapsena 80-luvulla ajattelin, että jos ei olisi mun sisko, en olisi tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä. Luonne, kiinnostukset, kaikki ihan eriä. Mikään ei muu yhdistä kuin vanhemmat. Joka asiasta tuli riitaa. Olen ollut tyytyväinen tilanteeseen ja siskokin ilmeisesti, kun ei ole pyrkinyt yhteyteen. Emme siis eronneet riidoissa. Yhteydenpito vain loppui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä on varmaan yhtä monta kuin perheitäkin. Meillä ainakin vanhemmat haukkuivat minua keskenään ja ilmeisesti myös sisarukselle. Osa tarinoista keksittyjä sillä toisen vanhemman kanssa en puhunut vuosikausiin ja silti sisarus väitti kuulleensa minun haukkuneen häntä. Toiselta vanhemmalta ei ollut voinut kuulla viimeisimpiä tarinoita koska hän oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Oikeastaan kauheaa ajatella koko lapsuutta ja nuoruutta. Olisin kyllä voinut keskustella asioista, yritin jokaisen perheenjäsenen kanssa mutta ei onnistunut. Sanoivat että vääristelen, muistan väärin, valehtelen päiväkirjalle, puran omaa pahaa oloani, olen kiittämätön, sisaruksen kiusaaja, kylmä, julma, anteeksiantamaton. Rahasotkut, katoamistemput, varastamiset, valehtelut, vuosikausien palvelukset toiselle sisarukselle, ne ovat kai sitten vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Mietin usein että nytkö sitten ollaan tyytyväisiä?
Anteeksi, mutta perheesi voi olla myös oikeassa. Yllättävän moni vääristelee muistojaan, alkaa itsekin uskoa valheisiinsa ja rakentaa jopa identiteettinsä sen varaan, että on tullut väärin kohdelluksi. En tietenkään tiedä sinun tapaustasi, mutta on täysin mahdollista, että ihminen tulkitsee vanhempiensa toimintaa ja tarkoitusperiä virheellisesti koko lapsuutensa ajan.
Näinkin voi ajatella. Mutta minun tapauksessa varastamiset, valehtelut, rahasotkut, katoamiset ja oikeudenkäynnit (en siis itse ole ollut oikeudessa vaan vanhemmat) ovat ihan mustaa valkoisella, siis todistettavissa. Myöskin nämä palvelukset ovat todennettavissa. Ja jos vanhempi haukkuu ilkeäksi, itsekkääksi, läskiksi, ohuttukkaiseksi, hankalaksi ja kovapäiseksi niin voiko järkisyillä perustella tämän olevan lapsen parhaaksi? Jos määrää vielä teini-iässä ja aikuisenakin kenen kanssa saa olla kaveri tai minne menee opiskelemaan? Tai jos toistuvasti sanoo sisarukselle (kun tulee riitaa) "se on VAIN x, ei SIITÄ kannata välittää, mennään ME muualle".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä on varmaan yhtä monta kuin perheitäkin. Meillä ainakin vanhemmat haukkuivat minua keskenään ja ilmeisesti myös sisarukselle. Osa tarinoista keksittyjä sillä toisen vanhemman kanssa en puhunut vuosikausiin ja silti sisarus väitti kuulleensa minun haukkuneen häntä. Toiselta vanhemmalta ei ollut voinut kuulla viimeisimpiä tarinoita koska hän oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Oikeastaan kauheaa ajatella koko lapsuutta ja nuoruutta. Olisin kyllä voinut keskustella asioista, yritin jokaisen perheenjäsenen kanssa mutta ei onnistunut. Sanoivat että vääristelen, muistan väärin, valehtelen päiväkirjalle, puran omaa pahaa oloani, olen kiittämätön, sisaruksen kiusaaja, kylmä, julma, anteeksiantamaton. Rahasotkut, katoamistemput, varastamiset, valehtelut, vuosikausien palvelukset toiselle sisarukselle, ne ovat kai sitten vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Mietin usein että nytkö sitten ollaan tyytyväisiä?
Olen pahoillasi puolestasi!
Kiitos ystävällisyydestä!
Alkoi jo vanhemmistani mutta nyt jatkunut jo kolmanteen polveen ja levinnyt serkkuihin ja pikkuserkkuihin. Kyllästyin vaan itsestäni levitettyihin perättömiiin juttuihin ja asioihini puuttumisiin enkä ole tekemisissä. Tuntunut vaan aina ettei yksinkertaisesti kommunikaatiota ole, silloinkaan kun olen yrittänyt asioista puhua. Joten olen vaan jättänyt asiat silleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus on kyse jostain hyötymisestä; usein sisarukset ovat lastenvahteina tai remppa-apuna toisilleen. Ja ennen kaikkea nuorin/vanhin/naimaton/lähinnä asuva saa niskoilleen vanhemman tai molemmat tai vielä muitakin vanhoja tai sairaita sukulaisia.
Mun toinen vanhempi oli mt-ongelmainen ja toinen kuoli, kun olin lapsi. Asustelin ja kasvoin tämän mt-tapauksen kanssa. Vanhempi sisarukseni oli paikkakunnan vanhustyöstä hyvin perillä. Toinen asui kauempana eikä kai ollut tilanteesta kartalla. Joskus 20v haaveilin muuttamisesta pk-seudulle. Sisarus kannatti silloin niin paikkakunnalla pysymistä sosiaalisten suhteiden vuoksi! Tosin jokaisella pikkukylästä kotoisin olevalla on kavereita pk-seudulla ainakin 20v:lla.
Joskus vanhemman kuollessa oli sitten vanhempaa sisarusta kuulemma haukuttu. Olisi vaan verrannut siihen mitä vanhempi kaatoi mun niskaan parin vuosikymmenen mittaan.
Miksi ihmeessä sinä päätit muuttamisesi siskosi mukaan?
Tai miksi te hyysäsitte vanhempaa?
Jäin paikkakunnalle, koska löysin työpaikan täältä. Mitähän tuolla vanhemman "hyysäyksellä" tarkoitat? Hän eli lähes 80v ja lopuksi oli sairaala-kotikierteessä. Mieli oli jo poissa eikä enää ärhennellytkään. Vaikeaa oli ennenpää.
Meillä se on tasan tarkkaan narsistivanhemman vika. Hakkasi ja pieksi yhtä lasta (syntipukki) ja kusasi kaikin tavoin ja syytti sitä ihan kaikesta. Yhtä lasta lelli ja paapoi (kultalapsi) ja maksoi kaiken. Kultalapselle menee testamentilla koko perintö.
Kilpailutti lapsia ja käänsi niitä tahallaan toisiaan vastaan. Aikuisuudessa sitten tahallaan hämmensi siten että soitti yhdelle lapselle ja kertoi muiden haukkuneen häntä. Sitten teki saman toisille mutta väittikin sen ensimmäisen haukkuneen häntä.
Ei ole kukaan väleissä oikein kenenkään kanssa paitsi se lellipentu kultalapsi hengaa vanhusten kanssa perintöään odotellen.
Paljon on perheitä joissa kohdellaan hyvinkin eriarvoisesti sisaruksia. Ilman mitään hyvää syytä edes.