En tajua miten pienten lasten vanhemmat jaksaa. Eilen oli kylässä lapsi vanhempineen

Miten aikuisia ihmisiä jaksaa?

Se mitä lapset tekevät vieraassa paikassa ei ole sama mitä kotona.

Lapsen kuuluu tutkia maailmaa ja liikkua, kysellä ja ihmetellä. Ei istua kuin tatti paikallaan ja kuunnella typerää juttua Heiditiinan rakennekynsistä.

Lasten kanssa kuuluu elää, ei vahtia. Näkee maailman ihan eri perspektiivistä, miten ihmeellinen ja miten hemmetin tyhmä ja tietämätön sitä itse on. Vie 2-3v metsään tai vain pihaan, oletko huomannut miten erilaisia kiviä on tai ötököitä, mitä ne syövät, miksi kivet ovat erilaisia, kasvaako kivet, miksei, mitä tuo ötökkä tekee, mihin se menee, missä sen äiti on.

Sinun kotisi on yhtä mielenkiintoinen, miksi sinulla on tuollainen matto, miksi sinulla on taulu seinällä, mikä tämä on, ihan hirveästi uusia asioita, eihän siinä pysy housuissaan kun koko ajan tulee uutta, mitä tapahtuu, jos heitän tämän jnejne

Sinä voit esitellä kotisi, pidän vihreästä siksi matto on vihreä, taulussa on vanha mummo koska se muistuttaa omaa mummia, se on helposti särkyvää, se tarkoittaa että menee rikki, et voi koskea siihen sillä se on painava, et jaksa nostaa ja minun tulee paha mieli jos se menee rikki, sinunkin tulee paha mieli jos joku rikkoo sinun tavaroitani vaikka vahingossa kun, tätä voit tutkia se on mikä lie hilavitkutin, mitähän sillä voisi tehdä.

Helpottaa, kun lapsi kasvaa. Kolmevuotiaskin on vielä aika pieni eikä osaa esim. tunteiden säätelyä itsenäisesti. Mulla on vähän isommat lapset ja heidän kanssaan on jo helpompi toimia.

Vierailija kirjoitti:

Pienet lapset käyvät kylässä ja mummolassa kovemmilla kierroksilla kuin kotona, koska kaikki on uutta, erilaista ja jännittävää (tai pitkästyttävää), ja silloin aikuisetkin käyvät kovemmilla kierroksilla eikä kukaan uskalla olla rento. Monet vanhemmat ja isovanhemmat ylisuorittavat kuvitellessaan että lasten kimpussa täytyy häärätä koko ajan, kunnes väsähtävät.

Minulla on kaksi aikuista lasta, ja kyllä he ovat aikanaan rauhoittuneet, vaikka alkuvuodet olivat yhtä vilskettä. Iltariehumisetkin loppuvat, ja nyt on hiljaista.

Lapsista valittavan velan kannattaa muistaa että hänkin on joskus ollut lapsi.

Tää on kyllä totta, tuommoisen pienen kanssa kyläily on paljon raskaampaa kuin kotona olo. Koti on yleensä tehty turvalliseksi niin, ettei lasta tarvitse joka sekunti vahtia, kyläpaikkoja harvemmin, varsinkaan lapsettomien koteja (eikä tietysti tarvitsekaan). Ihan painajaista on vierailla tuon ikäisen kanssa jossain, missä on hieno sisustus ja kaiken maailman maljakoita ym. särkyvää tavaraa lasten ulottuvilla. Ei siinä hirveästi ennätä muuta tehdä kuin vahtia lasta koko ajan. Mutta on se välillä raskasta ihan kotonakin, ei sillä, mutta ei niin raskasta. Ja onhan siitä lapsesta paljon myös iloa. Ja ajatus siitä että kyllä se helpottaa kun lapsi kasvaa tuo toivoa 😅

Vierailija kirjoitti:

Ei ennen vanhaan ihmisillä ollut aikaa ja mahdollisuutta  koko aikaa valvoa lasten tekemisiä ja olla seuraamassa heitä.

Pitkä paita päälle, iso kivenmurikka painoksi paidanhelman päälle, ettei pääse karkuteille ja taikinaa hyppysiin että on ajankulua.

Siinä välissä äiti pääsi hyvin käymään lypsyllä viettämässä omaa aikaa.

Juuri luin jostain, että on kauhea karhunpalvelus lapsille, että nykyisin he eivät saa mennä mellastaa pitkin pihoja vaan kaikki tekeminen on aikuisten vahtimaan, johtuukohan siitä että osa teineistä ja nuorista aikuisista on ihan holtittomia.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että ennen "hyvään aikaan" oli helpompaa. Lapsilla oli yhteisö jossa sai kasvaa, mummot ja vaarit ja muut läheiset kantoivat huolta. Isommat sisarukset vahtivat.

Nyt asutaan kaupungin "kopeissa" ja lapset sijoitetaan päiväksi laitoksiin ja vanhemmilla tiukkaa uraputkiaikaa. Isovanhemmat kaukana. Laitteet ja netti korvaavat ihmiset. Ei ihme että lapset ja aikuiset uupuvat ja ovat kärttyisiä.

Minä neuvoisin että keskitytään olennaiseen, viedään villikot luontoon ja unohdetaan kännykät reppuun kun ollaan yhdessä. Luontoilun jälkeen lapset ja aikuiset huomattavn virkustyneitä ja rauhallisia ja unikin maistuu.

Terv luonto-opas

Kyllä siitä "hyvästä ajasta" on jo aika monta kymmentä vuotta. Omat lapseni syntyivät -70 luvulla ja kaukana olivat isovanhemmat  maalla 500 km päässä. Ja näin oli aika monen muunkin tuttavan kohdalla, yritettiin selvitä pienissä asunnoissa ja huonon päivähoitotilanteen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienet lapset käyvät kylässä ja mummolassa kovemmilla kierroksilla kuin kotona, koska kaikki on uutta, erilaista ja jännittävää (tai pitkästyttävää), ja silloin aikuisetkin käyvät kovemmilla kierroksilla eikä kukaan uskalla olla rento. Monet vanhemmat ja isovanhemmat ylisuorittavat kuvitellessaan että lasten kimpussa täytyy häärätä koko ajan, kunnes väsähtävät.

Minulla on kaksi aikuista lasta, ja kyllä he ovat aikanaan rauhoittuneet, vaikka alkuvuodet olivat yhtä vilskettä. Iltariehumisetkin loppuvat, ja nyt on hiljaista.

Lapsista valittavan velan kannattaa muistaa että hänkin on joskus ollut lapsi.

Tää on kyllä totta, tuommoisen pienen kanssa kyläily on paljon raskaampaa kuin kotona olo. Koti on yleensä tehty turvalliseksi niin, ettei lasta tarvitse joka sekunti vahtia, kyläpaikkoja harvemmin, varsinkaan lapsettomien koteja (eikä tietysti tarvitsekaan). Ihan painajaista on vierailla tuon ikäisen kanssa jossain, missä on hieno sisustus ja kaiken maailman maljakoita ym. särkyvää tavaraa lasten ulottuvilla. Ei siinä hirveästi ennätä muuta tehdä kuin vahtia lasta koko ajan. Mutta on se välillä raskasta ihan kotonakin, ei sillä, mutta ei niin raskasta. Ja onhan siitä lapsesta paljon myös iloa. Ja ajatus siitä että kyllä se helpottaa kun lapsi kasvaa tuo toivoa 😅

Minulla on 3vilkasta lasten lasta 2-6v ja ihan rauhassa saavat mummun lasiesineet olla kun konttaajaa on jaksettu kantaa pois lasiesineiden luota, ovat mummun ja menevät rikki ja tulee haava. Pihalla juostaan, olkkarin matolla saa painia, mummun sängyllä ei hypitä, lattialle voi laittaa hyppypatjan, joka myös yhdessä rullataan kun hyppelyt loppuu, ei kotia tarvitse erityisen lapsiystävällisesti tehdä, vähän viitsimistä kun lähtevät liikkeelle ja perustellut säännöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonhan sitä kestää henkilöiltä, joita rakastaa mielettömästi. (Itse en puolestani kestäisi koiraa, kuuntelen aina silmät pystyssä työkaverin juttuja siitä, miten paljon aikaa, vaivaa ja rahaa menee koiriin - mutta hän on niistä onnellinen, joten kaikki hyvin.)

Koirat ovat yleensä ottaen ihania, muttei silloin, kun niitä pitää vahtia 24/7 etteivät tee tuhoja, hypi pöydille, pure kenkiä, hypi sohville. Tätä en jaksa katsoa ja ihmetyttää miksi jotkut eivät kouluta koiriaan / sallivat tällaisen käytöksen vieläpä kylässä. T: kahden energisen taaperon äiti

Meillä on kaksi pientä lasta ja kaksi koiraa, joista toinen on pentu. Onhan tämä melkoista sirkusta välillä. Onneksi vanhempi koirista on tosi kiltti ja leppoisa tapaus ja lapsista vanhempi (7v) rauhallinen ja fiksu myös. 4v lapsi taas on melkoinen Vaahteramäen Eemeli, kekseliäs ja energinen, ja 4kk pentu taas, no, sellainen kuin 4kk koiranpennut on. Mutta, tämä on vain vaihe ja vuoden päästä jo paljon helpompaa. Onhan noista kaikista hurjasti iloakin, kyllä tuntuu talo autiolta ja tyhjältä kun ovat poissa.

Vierailija kirjoitti:

Pienet lapset käyvät kylässä ja mummolassa kovemmilla kierroksilla kuin kotona, koska kaikki on uutta, erilaista ja jännittävää (tai pitkästyttävää), ja silloin aikuisetkin käyvät kovemmilla kierroksilla eikä kukaan uskalla olla rento. Monet vanhemmat ja isovanhemmat ylisuorittavat kuvitellessaan että lasten kimpussa täytyy häärätä koko ajan, kunnes väsähtävät.

Minulla on kaksi aikuista lasta, ja kyllä he ovat aikanaan rauhoittuneet, vaikka alkuvuodet olivat yhtä vilskettä. Iltariehumisetkin loppuvat, ja nyt on hiljaista.

Lapsista valittavan velan kannattaa muistaa että hänkin on joskus ollut lapsi.

Joo o, olen ollut lapsi joskus ja olen taatusti ollut aivan samperin ärsyttävä. 😅

Onneksi ei tarvitse katsella itseäni lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Helpottaa, kun lapsi kasvaa. Kolmevuotiaskin on vielä aika pieni eikä osaa esim. tunteiden säätelyä itsenäisesti. Mulla on vähän isommat lapset ja heidän kanssaan on jo helpompi toimia.

Nykyään kaikki on tuota tunnejuttua ja siitä yleensä päästäänkin siihen, että lapsi saa tehdä mitä huvittaa, koska kyllähän lapsen pitää saada tunteitaan ilmaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

Just toi huomion vaatiminen. Itselle on oma rauha ja hiljaisuus niin tärkeitä että olisi ihan mahdoton kuvitella miten olisi omiin lapsiinkaan sopeutunut. Koirankin tulo taloon oli niin suuri muutos että meinasi jo sekin stressata ja sen pentuaika kesti vain muutaman kuukauden. Kai sitä jotenkin olisi kestänyt mutta parempi ettei lapsia koskaan tullut edes harkittua. Ap

Koira on minusta rasittavampi kuin lapsi. Lapsi kuitenkin kehittyy ja kasvaa ja muuttuu itsenäiseksi sekä kommunikoi selkeästi. Koira on samanlainen vuosikausia.

En jaksaisi opettaa jotakuta käyttäytymään, olemaan haukkumatta, kusemaan pihalle, olemaan pureksimatta kaikkea ja kulkemaan vierellä, lähtemään sen kanssa aikaisin aamulla pihalle (ja vielä monta kertaa päivässä!), keräämään kakkoja ja makselemaan maltaita eläinlääkäreistä.

Vierailija kirjoitti:

Tutulla kolme lasta ja nuorin 2-vuotias. Näin ulkopuolisesta niin meno on ihan hirveää. Lapset on hirveän aktiivisia ja ulospäinsuuntautuneita. Ja sähläävät hirveästi. Myös kovapäisiä.

Mutta ihania myös.

Niin, miettikääpä opettajaa. Sen pitää selviytyä 23 tämmöisen huutavan, häsläävän, itsekkään, näsäviisaan, huonotapaisen tyypin kanssa koko päivä. Näille pitää toistaa sata kertaa samaa asiaa, että asia menee metelin läpi perille ja silti sieltä löytyy muutama, joilla meni ohi, saatana.

Arvatkaapa, onko ihan loppu, kun pääsee vihdoin kotiin omaan rauhaan?

Suomessa on tosiaan kurjaa kun useimmilla ei ole kauheasti sukulaisia auttamassa, vaan ajatuksena on että jokainen hoitaa omat lapsensa. Edes yökyläilyt ei kauheasti helpota jos kuitenkaan arkena ei saa muilta tukea. Harmi ettei Suomessa ole sellaista kulttuuria että ihan arkenakin voitaisiin vaikka syödä suurella porukalla ja vähän kaikki katsovat lasten perään siinä sivussa. Yhteisöllisyys puuttuu täysin, ja jatkuvasti pitäsi kauhealla kiireellä vain suorittaa.

Vtutuksen voimalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutulla kolme lasta ja nuorin 2-vuotias. Näin ulkopuolisesta niin meno on ihan hirveää. Lapset on hirveän aktiivisia ja ulospäinsuuntautuneita. Ja sähläävät hirveästi. Myös kovapäisiä.

Mutta ihania myös.

Niin, miettikääpä opettajaa. Sen pitää selviytyä 23 tämmöisen huutavan, häsläävän, itsekkään, näsäviisaan, huonotapaisen tyypin kanssa koko päivä. Näille pitää toistaa sata kertaa samaa asiaa, että asia menee metelin läpi perille ja silti sieltä löytyy muutama, joilla meni ohi, saatana.

Arvatkaapa, onko ihan loppu, kun pääsee vihdoin kotiin omaan rauhaan?

Kuka tuollaista työtä kestää? Kuulostaa ihan kamalalta. Ja vanhemmat ovat ylpeitä ainutlaatuisista kullannupuistaan, jotka osaavat pitää puolensa ja toteuttaa itseään. Hyi hitto

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

Onneksi olen vela.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

Just toi huomion vaatiminen. Itselle on oma rauha ja hiljaisuus niin tärkeitä että olisi ihan mahdoton kuvitella miten olisi omiin lapsiinkaan sopeutunut. Koirankin tulo taloon oli niin suuri muutos että meinasi jo sekin stressata ja sen pentuaika kesti vain muutaman kuukauden. Kai sitä jotenkin olisi kestänyt mutta parempi ettei lapsia koskaan tullut edes harkittua. Ap

Koira on minusta rasittavampi kuin lapsi. Lapsi kuitenkin kehittyy ja kasvaa ja muuttuu itsenäiseksi sekä kommunikoi selkeästi. Koira on samanlainen vuosikausia.

En jaksaisi opettaa jotakuta käyttäytymään, olemaan haukkumatta, kusemaan pihalle, olemaan pureksimatta kaikkea ja kulkemaan vierellä, lähtemään sen kanssa aikaisin aamulla pihalle (ja vielä monta kertaa päivässä!), keräämään kakkoja ja makselemaan maltaita eläinlääkäreistä.

Koiran kanssa se rasittava vaihe kestää muutaman kuukauden-max vuoden että sikäli se on paljon helpompi. Ja sen loppuajan se on koira.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienet lapset käyvät kylässä ja mummolassa kovemmilla kierroksilla kuin kotona, koska kaikki on uutta, erilaista ja jännittävää (tai pitkästyttävää), ja silloin aikuisetkin käyvät kovemmilla kierroksilla eikä kukaan uskalla olla rento. Monet vanhemmat ja isovanhemmat ylisuorittavat kuvitellessaan että lasten kimpussa täytyy häärätä koko ajan, kunnes väsähtävät.

Minulla on kaksi aikuista lasta, ja kyllä he ovat aikanaan rauhoittuneet, vaikka alkuvuodet olivat yhtä vilskettä. Iltariehumisetkin loppuvat, ja nyt on hiljaista.

Lapsista valittavan velan kannattaa muistaa että hänkin on joskus ollut lapsi.

Tää on kyllä totta, tuommoisen pienen kanssa kyläily on paljon raskaampaa kuin kotona olo. Koti on yleensä tehty turvalliseksi niin, ettei lasta tarvitse joka sekunti vahtia, kyläpaikkoja harvemmin, varsinkaan lapsettomien koteja (eikä tietysti tarvitsekaan). Ihan painajaista on vierailla tuon ikäisen kanssa jossain, missä on hieno sisustus ja kaiken maailman maljakoita ym. särkyvää tavaraa lasten ulottuvilla. Ei siinä hirveästi ennätä muuta tehdä kuin vahtia lasta koko ajan. Mutta on se välillä raskasta ihan kotonakin, ei sillä, mutta ei niin raskasta. Ja onhan siitä lapsesta paljon myös iloa. Ja ajatus siitä että kyllä se helpottaa kun lapsi kasvaa tuo toivoa 😅

Minulla on 3vilkasta lasten lasta 2-6v ja ihan rauhassa saavat mummun lasiesineet olla kun konttaajaa on jaksettu kantaa pois lasiesineiden luota, ovat mummun ja menevät rikki ja tulee haava. Pihalla juostaan, olkkarin matolla saa painia, mummun sängyllä ei hypitä, lattialle voi laittaa hyppypatjan, joka myös yhdessä rullataan kun hyppelyt loppuu, ei kotia tarvitse erityisen lapsiystävällisesti tehdä, vähän viitsimistä kun lähtevät liikkeelle ja perustellut säännöt.

ai että sä oot hyvä äiti <3

Selkärangasta se vahtiminen itsellä tuli. En kokenut mitenkään raskaana. Varmaan yksilöllistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

Just toi huomion vaatiminen. Itselle on oma rauha ja hiljaisuus niin tärkeitä että olisi ihan mahdoton kuvitella miten olisi omiin lapsiinkaan sopeutunut. Koirankin tulo taloon oli niin suuri muutos että meinasi jo sekin stressata ja sen pentuaika kesti vain muutaman kuukauden. Kai sitä jotenkin olisi kestänyt mutta parempi ettei lapsia koskaan tullut edes harkittua. Ap

Koira on minusta rasittavampi kuin lapsi. Lapsi kuitenkin kehittyy ja kasvaa ja muuttuu itsenäiseksi sekä kommunikoi selkeästi. Koira on samanlainen vuosikausia.

En jaksaisi opettaa jotakuta käyttäytymään, olemaan haukkumatta, kusemaan pihalle, olemaan pureksimatta kaikkea ja kulkemaan vierellä, lähtemään sen kanssa aikaisin aamulla pihalle (ja vielä monta kertaa päivässä!), keräämään kakkoja ja makselemaan maltaita eläinlääkäreistä.

Koiran kanssa se rasittava vaihe kestää muutaman kuukauden-max vuoden että sikäli se on paljon helpompi. Ja sen loppuajan se on koira.

Silti se on 20 vuotta sellainen, että sitä pitää käyttää monta kertaa päivässä pihalla, tuli räntää tai puukkoja eikä sitä saa jättää yksin pitkäksi aikaa, tai on matot paskassa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttärelläni on 2v ja 4v lapset ja asuvat eri kaupungissa kuin minä. Kun vietän viikonlopun heidän kanssaan, olen sen jälkeen aivan loppu. Jatkuvasti kaikki pyörii lasten ympärillä, ei hetken rauhaa ennen iltaa, kun menevät nukkumaan. Hereillä riehutaan, nauretaan, itketään, kiukutellaan, maristaan ja vaaditaan jatkuvaa huomiota ja valvomista. Onneksi itselläni ei enää ole pieniä lapsia, nuorena jaksoi mutta nyt kuuskymppisenä ei kyllä enää millään. Vain pieninä annoksina, kiitos.

Just toi huomion vaatiminen. Itselle on oma rauha ja hiljaisuus niin tärkeitä että olisi ihan mahdoton kuvitella miten olisi omiin lapsiinkaan sopeutunut. Koirankin tulo taloon oli niin suuri muutos että meinasi jo sekin stressata ja sen pentuaika kesti vain muutaman kuukauden. Kai sitä jotenkin olisi kestänyt mutta parempi ettei lapsia koskaan tullut edes harkittua. Ap

Koira on minusta rasittavampi kuin lapsi. Lapsi kuitenkin kehittyy ja kasvaa ja muuttuu itsenäiseksi sekä kommunikoi selkeästi. Koira on samanlainen vuosikausia.

En jaksaisi opettaa jotakuta käyttäytymään, olemaan haukkumatta, kusemaan pihalle, olemaan pureksimatta kaikkea ja kulkemaan vierellä, lähtemään sen kanssa aikaisin aamulla pihalle (ja vielä monta kertaa päivässä!), keräämään kakkoja ja makselemaan maltaita eläinlääkäreistä.

Minä en jaksa katsella toisten hyppiviä ja tuhoavia koiria. Jos koiraa ei ole koulutettu, ei sen käytös muutu.