Mun aikuinen poika soitti mulle äsken itkien. Näinä hetkinä erityisesti erityisesti arvostan meidän hyvää suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sillä on?

Tosi paha olo. Ei se voi olla nyt yksin. Tarvitsee nyt mut sinne.

Voihan se mennä päivystykseen horisemaan. Ei se sua sinne tarvi.

Olisi rauhoittunut ja soittanut vasta sitten. Tuollainen puhelimessa itkeminen on epäkohteliasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sillä on?

Tosi paha olo. Ei se voi olla nyt yksin. Tarvitsee nyt mut sinne.

Ja silti menet vasta huomenna sinne 🙃

Se on kännissä niin se ei voi ny ajaa

Olin 25, kun ensiksi meni asunto alta. Omistaja muutti siihen. Tämä tapahtui vappuna. Kesäkuussa työpaikka teki konkurssin ja olin juuri muuttanut poikaystäväni luo asumaan.

Yhtenä perjantaina sanoi hän kaipaa etäisyyttä ja toivoi muuttaisin pois viikonlopun aikana.

Ei minulla ollut mitään muuta, kuin soittaa vanhemmille.

Isä tuli hakemaan, ajoi 200 km. Itkin koko matkan kotiin. Asuin siellä 9 kk ja sinä aikana sain työpaikan, ostin ensiasunnon ja sain elämän taas radoille.

Ex poikaystävä soitti, kun olin muuttanut takaisin vanhemmille. Kyseli mitä kuuluu.

Ehdotti jatketaan, mihin jäätiin. Ei jatkettu.

Vierailija kirjoitti:

Nolo poika.

Ite oot nolo. Eikö poika/mies saisi sinusta itkeä, tai kertoa murheistaan kenellekkään?

Sinusta kai miehen pitää vain etsiä tarpeeksi paksu oksa?

Tämmöstä taa kulttuuri täällä on, mies ei saa itkeä eikä kertoa murheitaan tai muuten ilkutaan ja mollataan. Miehen pitää pärjätä omillaan ja sitten ihmetellään, että miten se nyt ittesä sillä lailla lopetti, olis nyt hakenut apua.

Mutta kyllähän tämänkin ketjua alkupään kommentit on sitä luokkaa, ettei paljoa innosta miestä hakemaan suruihinsa apua/tukea.

Ööööö🤣🤣🤣 wau?????

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sillä on?

Tosi paha olo. Ei se voi olla nyt yksin. Tarvitsee nyt mut sinne.

Ja silti menet vasta huomenna sinne 🙃

Se on kännissä niin se ei voi ny ajaa

Eikös ap kertonut ostaneensa junaliput?

Eikö sun lapsi ole niin tärkeä että vaikka taksilla ajaisit toiselle puolelle suomea heti paikalla hänen luokseen? Jos se on itsetuhoinen se ehtii vaikka mitä huomiseen mennessä.

Niinpä mäkin soitin aikanaan itkien äidilleni, kun ultrannut lääkäri oli tuominnut vauvani elinkelvottomaksi. Äiti tuli viivana junalla luokseni, kiitos hänelle siitä.

Se elinkelvoton on nyt 21 ja maailmalla jo, ja aion tottavie olla jatkossakin hänelle sellainen äiti kuin omani on ollut minulle, aina tarvittaessa tukena.

Vierailija kirjoitti:

Olisi rauhoittunut ja soittanut vasta sitten. Tuollainen puhelimessa itkeminen on epäkohteliasta.

Vaikka olisikin jo rauhoittunut se itku alkaa herkästi uudestaan. Ja eiköhän aloittajakin ole itkenyt. Itku on täysin fine.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olisin pettynyt jos mun lapsi olisi homo

Mun sisko oli kanssa hyvin homo/lesbo kielteinen ja haukkui näitä ihmisiä.

Mutta kylläpäs muuttui ääni kellossa, kun paljoatui, että hänen oma suloinen lapsenlapsensa oli lesbo. Eipä ole sen jälkeen lesboja haukuttu :D Ovat niin mukavia.

Itku on pienten vauvojen keino kommunikoida. Ei aikuiset itke. Sen pitäisi oppia käsittelemään tunteitaan paremmin. Ei itku sovi aikuisille. Ei ainakaan miehille.

Ei ihme, että tässä maassa on niin paljon mielenterveys ongelmia, kun lukee näitä vastauksia. Onneksi sinä et ole yksinäistä joiden mielestä aina kuuluu pärjätä yksin.

Itkin 30 -kymppisenä äidilleni suruani, kun silloinen aviomies jätti. Muutama tunti itkuni jälkeen isäni soitti, että hän on 30 min päästä asunnoltani, käski pakata laukun, koska minä lähden hänen mukaansa nyt.

Vanhempani olivat siis eronneet ja äitini asui toisessa maassa. Äitini oli puhelumme jälkeen soittanut heti isälleni, joka oli samantien hypännyt autoon ja lähtenyt hakemaan minua reilun 200 kilsan päästä luokseen. Olin viikon isän luona toipumassa (sairaslomalla) jonka jälkeen elämä taas jatkui. 

Mutta nämä ovat niitä vanhempia, jotka sitten hoidetaan rakkaudella hautaan asti. Toivoa vain sopii, että omat lapseni hakisivat minusta samalla lailla tukea, jos ja kun maailma "lyö märällä rätillä päin pläsiä".

Ei tullut koskaan mieleenkään soittaa mutsille ja valittaa ongelmiani. Ei ongelmat olisi siitä yhtään pienentyneet, tai kadonneet, jos hänkin olisi niitä murehtinut.

Suuri osa kommenteista vaikuttaisi olevan ap:n itsensä kirjoittamia.

Vastasin vaikka uskon ketjun olevan trollin tekemä.

N 57

5/5

<3

Olen 28v nainen, ja edelleen pidän yhteyttä vanhempiini joka ikinen päivä. Toivotetaan toisillemme jopa hyvää yötä. Jotkut tätä ihmettelevät, aivan sama mulle. Minulla on oma elämä, arki, työ ja miesystävä, mutta silti olen niin kiitollinen siitä, että välit vanhempiini ovat säilyneet läheisinä; että voimme puolin ja toisin soittaa toisillemme jos jokin painaa mieltä ja tuemme toisiamme. Perheemme on käynyt läpi niin paljon raskaita asioita, etten usko että olisimme kaikki selvinneet tänne asti, jos emme pitäisi yhtä.

Vierailija kirjoitti:

Ei tullut koskaan mieleenkään soittaa mutsille ja valittaa ongelmiani. Ei ongelmat olisi siitä yhtään pienentyneet, tai kadonneet, jos hänkin olisi niitä murehtinut.

Suuri osa kommenteista vaikuttaisi olevan ap:n itsensä kirjoittamia.

Vastasin vaikka uskon ketjun olevan trollin tekemä.

N 57

5/5

On perheitä, joissa läheiset välit jatkuvat hautaan asti. Ja aina tämä ei tarkoita edes sitä, että nähtäisiin usein tms. On vain vahva tieto (ja taito) pyytää/saada apua silloin kun sitä todella tarvitsee.

Erikoista. Hänellä ei varmaan ole siellä intissä yhtään kavereita.

Erikoista, että äippä on ainut luotettava ihminen nulikan elämässä.

Hän on isätön, ystävätön ja vähän erilainen, eiköstä?

Apua saa ja pitää pyytää, mutta tuossa iässä äiti on kyllä viimeinen vaihtoehto.

Ap, saat olla onnellinen luottamuksellisista ja avoimista väleistä.

Itse en ole voinut koskaan kertoa äidilleni mistään asioista. Jos joskus olen murheistani hänelle yrittänyt puhua, niin hän on sanonut korkeintaan, että "minkäs minä sille voin" ja vaikuttanut ahdistuneelta. Äiti on kertonut, että on tiennyt aina, että minä pärjään elämässäni. Jos on kasvattanut pärjääjän, niin ehkä äitini kokee epäonnistuneensa, jos kerron, että minullakin on joskus ollut vaikeaa. Olen jo keski-ikäinen nainen ja äiti on iäkäs, joten ei tämä muuksi enää muutu.