Lue keskustelun säännöt.
Suostuisitko elämään ns. "kahden elintason" -suhteessa
02.10.2022 |
Eli siis sellaisessa, jossa menot jaetaan tasan välittämättä siitä paljon kumpikin ansaitsee ja se enemmän ansaitseva/varakkaampi kieltäytyy muuttamasta esim halvempaan asuntoon vaikka tietää ettei kumppanin rahat riitä oikein mihinkään.
Jos sinulle kävisi näin, että tulosi tippuisivat merkittävästi, niin suostuisitko elämään eri elintasoa puolisosi kanssa, vai eroaisitko, koska rahasi eivät yhdessä asuessa enää riittäisi mihinkään
Kommentit (377)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiseen elintasoon liittyen. Minulla on ollut 15v avioliiton varrella keskimäärin 1,5 - 2 kertainen nettotulot vaimoon verrattuna ja toki myös hoitovapaat. Kaikki olen laittanut perheen hyväksi eikä kummallekaan ole kertynyt isompia säästöjä.
No nyt vaimo on saanut perintönä suurehkon summan rahaa. Hän on sit mieltä että tämä summa on hänen omaa rahaansa eikä hänen tarvitse käyttää sitä perheen yhteisiin kuluihin vaan jatketaan kuten ennenkin.
Minä olen taas sitä mieltä että myös varallisuus pitää huomioida yhteisissä kuluissa eikä pelkät nettotulot?
Minusta perintö on hieman eri asia, kuin lasten hoitamisesta syntyvä tuloero. Sinä olet tavallaan saanut lastenhoito- ja kodinhoitotyön muodossa vaimoltasi investointia omien lastesi hyväksi, ja olet vastaavasti maksanut isomman osan kuluista rahallisesti.
Mutta asia ei tietenkään ole mustavalkoinen. Kyllähän vaimonkin perintö lopulta tulee lapsie(si) hyväksi, kun se aika koittaa.Minusta, näin naisena joka todennäköisesti tulee jossain elämän vaiheessa saamaan kohtuullisen hyvän perinnön, siitä perinnöstäkin voisi kyllä käyttää osan yhteiseen hyvään. Varsinkin jos tilanne on tuo, että toinen on maksanut isomman osan eikä säästöjä ole kertynyt kummallekaan. Mutta perinnön saajalla on kyllä enemmän sananvaltaa siihen, mihin tuo perintö sijoitetaan. Riippuu siis myös perinnön määrästä ja taloustilanteesta ja monesta muustakin seikasta, ei ole niin yksiselitteistä.
Jatkona: perintöä voisi käyttää esim asunto- tai autolainan takaisinmaksuun, remonttiin tms, siis johonkin konkreettiseen, joka kuitenkin hyödyttää molempia perheessä pienentämällä kuluja. Tai voisi esim sijoittaa osinkoa maksaviin yrityksiin, jolloin osingoilla voisi maksaa osan perheen menoista. Ei kuitenkaan niin, että perinnöllä pitäisi joka kuukausi maksella arjen kuluja pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
50/50 jako toimii vain jos molemmilla on hyvät tulot, tai lähes samanlaiset. Se ei toimi jos tuloeroa on yhtään enemmän. Lisäksi pitää erikseen sopia miten toimitaan jos tulotilanteeseen tulee radikaali muutos.
Meillä toimii ihan hyvin. Tienaan 4000e ja puoliso 2500e kuussa bruttona. Eletään niin kuin molemmat tienaisivat 2000e ja laitetaan kaikki yhteiset menot tasan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut opiskeluaikana suhteessa missä minulla ei ollut edes talvikenkiä kun ei ollut varaa, mutta työssä käyvä avopuoliso osteli itselleen kaikkea kallista kivaa viikottain. Valmistumisen jälkeen minusta tuli se parempituloinen ja ukko kummasti rupesi vaatimaan että pitäisi maksaa isompi osuus menoista. Erosin ja päätin etten enää suostu suhteeseen missä pidetään omista rahoista kiinni kynsin ja hampain.
Nykyisessä suhteessa minä laitoin kaiken omaisuuteni meidän yhteiseen asuntoon pesämunaksi kun miehellä ei omaisuutta ollut. Nykyään hän tienaa reippaasti minua paremmin eikä ikinä olla puhuttu mikä on kenenkin rahaa.
Minun nuoruuden avioliitossani sama juttu. Mies kävi päivittäin ulkona lounaalla, poltti melkein askin päivässä, mutta kun minä tarvitsin sukkahousut niin niihin ei olisi ollut yhteisistä rahoista varaa. Hän tienasi kyllä enemmän, mutta yhteinen valinta oli, että minä olen puolitoista vuotta lapsen kanssa kotona.
Sen jälkeen päätin, että ei koskaan enää yhteisiä rahoja. Nykyisessä avoliitossa on erilliset rahat ja yhteiset kulut maksetaan puoliksi. Omilla rahoillaan, perinnöillään, omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa.
Siksi ei kokonaan yhteisiä rahoja, vaan yhteiseen pottiin laitetaan tulojen suhteessa ja sillä mitä jää voi maksaa ne tupakat, lounaat ja sukkahousut.
Sukkahousut, siis vaatteet, ovat välttämättömyystuote. Tupakka ja ulkona syöty lounas eivät ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohta on se, että jokainen on oman onnensa seppä ja saa nauttia oman työnsä tuloksista. Niinpä meillä on juoksevat yhteiset kulut, jotka maksetaan 50/50 ja loput saa kumpikin käyttää, miten haluaa. Jos esim. jompi kumpi haluaa ostaa uuden auton, ei siihen tarvitse pyytää toisen "lupaa". Ravintolaillan maksaa se, joka enemmän haluaa ulos lähteä. Lyhyiden/halpojen matkojen kanssa sama juttu. Välillä enemmän on tienannut mies ja välillä minä.
Ap:n kaltaiseen tilanteeseen en jäisi, koska ero on niin suuri, että toinen osapuoli kärsii.
Tämä toimii vain, jos molemmilla on kohtuullinen palkka ja asumismenot on säädetty pienituloisemman mukaan.
Juuri näin. Tuo ylempi esimerkki, miten se muka toimii, jos toisella on bruttotulot vaikka 1900 ja toisella 4500?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut opiskeluaikana suhteessa missä minulla ei ollut edes talvikenkiä kun ei ollut varaa, mutta työssä käyvä avopuoliso osteli itselleen kaikkea kallista kivaa viikottain. Valmistumisen jälkeen minusta tuli se parempituloinen ja ukko kummasti rupesi vaatimaan että pitäisi maksaa isompi osuus menoista. Erosin ja päätin etten enää suostu suhteeseen missä pidetään omista rahoista kiinni kynsin ja hampain.
Nykyisessä suhteessa minä laitoin kaiken omaisuuteni meidän yhteiseen asuntoon pesämunaksi kun miehellä ei omaisuutta ollut. Nykyään hän tienaa reippaasti minua paremmin eikä ikinä olla puhuttu mikä on kenenkin rahaa.
Minun nuoruuden avioliitossani sama juttu. Mies kävi päivittäin ulkona lounaalla, poltti melkein askin päivässä, mutta kun minä tarvitsin sukkahousut niin niihin ei olisi ollut yhteisistä rahoista varaa. Hän tienasi kyllä enemmän, mutta yhteinen valinta oli, että minä olen puolitoista vuotta lapsen kanssa kotona.
Sen jälkeen päätin, että ei koskaan enää yhteisiä rahoja. Nykyisessä avoliitossa on erilliset rahat ja yhteiset kulut maksetaan puoliksi. Omilla rahoillaan, perinnöillään, omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa.
Siksi ei kokonaan yhteisiä rahoja, vaan yhteiseen pottiin laitetaan tulojen suhteessa ja sillä mitä jää voi maksaa ne tupakat, lounaat ja sukkahousut.
Sukkahousut, siis vaatteet, ovat välttämättömyystuote. Tupakka ja ulkona syöty lounas eivät ole.
Joo, mutta vaatekulut on yhtä lailla henkilökohtaisia kuluja, ei yhteisiä. Niihin voi laittaa rahaa paljon tai hyvin vähän. Siksi vaatteita ei makseta sieltä yhteisistä vaan molemmat omistaan. Toki kustannukset pitää katsoa sen mukaan että molemmilla on rahaa niihin välttämättömiin ja esim hoitovapaalla tuo "tulojen suhteessa" ei välttämättä toimi kun se kotihoidontuki on niin onnettoman pieni. Lapsilisät menee ilman muuta suoraan yhteisiin koska yhteisen lapsen kulut maksetaan tietenkin sieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50/50 jako toimii vain jos molemmilla on hyvät tulot, tai lähes samanlaiset. Se ei toimi jos tuloeroa on yhtään enemmän. Lisäksi pitää erikseen sopia miten toimitaan jos tulotilanteeseen tulee radikaali muutos.
Meillä toimii ihan hyvin. Tienaan 4000e ja puoliso 2500e kuussa bruttona. Eletään niin kuin molemmat tienaisivat 2000e ja laitetaan kaikki yhteiset menot tasan.
Mitä olette sopineet että tehdään, jos jompikumpi jää esim työttömäksi tai sairastuu, eikä ole enää rahaa maksaa osuuttaan?
En asu yhdenkään kumppanin kanssa, joten eipä kumppanin tulotaso minuun vaikuta. Jos hän sattuu tienaamaan paremmin ja haluaa mennä vaikka kalliille lomalle kanssani, hän maksaa minun osuudestani sen, mihin oma budjettini ei veny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50/50 jako toimii vain jos molemmilla on hyvät tulot, tai lähes samanlaiset. Se ei toimi jos tuloeroa on yhtään enemmän. Lisäksi pitää erikseen sopia miten toimitaan jos tulotilanteeseen tulee radikaali muutos.
Meillä toimii ihan hyvin. Tienaan 4000e ja puoliso 2500e kuussa bruttona. Eletään niin kuin molemmat tienaisivat 2000e ja laitetaan kaikki yhteiset menot tasan.
Tietenkin isommin tienaavan mielestä "menee ihan hyvin". Entä puhelinliittymät - meneekö se tähän yhteiseen kassaan tai polttoaine, bussiliput yms vai joutuuko toinen pihistelemään näistä, koska eivät mene yhteisestä kassasta? Jääkö tämän jälkeen toiselle säästöön "pennejä" kun toinen voi laittaa vaikka 1000 euroa säästöön? Miten yhteiset lomamatkat?
Olen itse ollut sekä vähemmän että enemmän tienaava ja omalta osaltani olet pitänyt huolen, että taloudessa ja parisuhteessa on vain yksi elintaso. Kuitenkin olen joutunut karvaasti pettymään kun muutuinkin enemmän tienaavasta vähemmän tienaavaksi ja toinen käänsi takkia lennosta rupesi samantien vaatimaan, että kaikki maksetaan puoliksi eikä tulojen suhteessa kuten ennenkin. Olin selvää, että sellainen "parisuhde" loppui. Nuorempana puolestaan en heti tajunnut kuinka mätä systeemi oli, että molemmilla oli omat ruuat jääkaapissa. Niin sillä joka tienasi 3600 euroa kuin minulla, joka elin vielä opintotuilla enkä avoliiton vuosi saanut edes asumiseen tukea. Kun otin tilanteen epätasa-arvoisuuden esille tajusinkin, että ei tässä ole ymmärryksestä tai ymmärtämättömyydestä kyse vaan taloudellisesta vallankäytöstä. Toinen ei halunnut kustantaa omista rahoistaan pätkääkään "toisen" elämistä. Loppui tietenkin sekin suhde. Onneksi nykyään on toisin, jossa taloudellinen vallankäyttö tai muukaan vallankäyttö ei kuulu tähän suhteeseen. Lapsille olen alusta asti opettanut, että toista on kohdeltava hyvin. Asiat jaettava ja itsekkyys ei kuulu ihmissuhteisiin.
Sinänsä joo, jokainen aikuinen elättäköön itsensä. Mutta en mä minkään kusipään kanssa suhteeseen alkaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50/50 jako toimii vain jos molemmilla on hyvät tulot, tai lähes samanlaiset. Se ei toimi jos tuloeroa on yhtään enemmän. Lisäksi pitää erikseen sopia miten toimitaan jos tulotilanteeseen tulee radikaali muutos.
Meillä toimii ihan hyvin. Tienaan 4000e ja puoliso 2500e kuussa bruttona. Eletään niin kuin molemmat tienaisivat 2000e ja laitetaan kaikki yhteiset menot tasan.
Mitä olette sopineet että tehdään, jos jompikumpi jää esim työttömäksi tai sairastuu, eikä ole enää rahaa maksaa osuuttaan?
Meillä on suunnilleen sama tuloero ja sama systeemi. Laskettiin aikoinaan asuntolaina niin että 1 palkalla selviää pakollisista menoista, eli se pahin, parempituloinen kuolee, ei aiheuta taloudellista paniikkia. Ja tokihan laina-aikana oli puolikkaalle lainalle vakuutus. Lainat on jo kuitattu ja asumismenot alle 300, siitä makselee puolet vaikka sairaspäivärahalla.
Kannattaisi muistaa, että teidän oma todellinen elintasonne on se, mihin teillä on yksin varaa. Jos säästätte asumismenoissa ym. sen vuoksi, että asutte kumppaninne kanssa, se on väliaikaista ekstraa siihen päälle. Omat kulut pitää aina mitoittaa niin, ettei elämä romahda, jos toinen ansaitsija kuolee tai eroaa teistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50/50 jako toimii vain jos molemmilla on hyvät tulot, tai lähes samanlaiset. Se ei toimi jos tuloeroa on yhtään enemmän. Lisäksi pitää erikseen sopia miten toimitaan jos tulotilanteeseen tulee radikaali muutos.
Meillä toimii ihan hyvin. Tienaan 4000e ja puoliso 2500e kuussa bruttona. Eletään niin kuin molemmat tienaisivat 2000e ja laitetaan kaikki yhteiset menot tasan.
Mitä olette sopineet että tehdään, jos jompikumpi jää esim työttömäksi tai sairastuu, eikä ole enää rahaa maksaa osuuttaan?
Työtön saa työttömyysetuutta pari vuotta, sairastunut sairauspäivärahaa useita kuukausia. Molemmilla omat menot pienevät huomattavasti.
Ikävä kyllä myöntää, mutta en halua kustantaa toisen elämää. Eli ei käy minulle, jos ei hoideta kuluja puoliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50/50 jako toimii vain jos molemmilla on hyvät tulot, tai lähes samanlaiset. Se ei toimi jos tuloeroa on yhtään enemmän. Lisäksi pitää erikseen sopia miten toimitaan jos tulotilanteeseen tulee radikaali muutos.
Meillä toimii ihan hyvin. Tienaan 4000e ja puoliso 2500e kuussa bruttona. Eletään niin kuin molemmat tienaisivat 2000e ja laitetaan kaikki yhteiset menot tasan.
Tietenkin isommin tienaavan mielestä "menee ihan hyvin". Entä puhelinliittymät - meneekö se tähän yhteiseen kassaan tai polttoaine, bussiliput yms vai joutuuko toinen pihistelemään näistä, koska eivät mene yhteisestä kassasta? Jääkö tämän jälkeen toiselle säästöön "pennejä" kun toinen voi laittaa vaikka 1000 euroa säästöön? Miten yhteiset lomamatkat?
Olen itse ollut sekä vähemmän että enemmän tienaava ja omalta osaltani olet pitänyt huolen, että taloudessa ja parisuhteessa on vain yksi elintaso. Kuitenkin olen joutunut karvaasti pettymään kun muutuinkin enemmän tienaavasta vähemmän tienaavaksi ja toinen käänsi takkia lennosta rupesi samantien vaatimaan, että kaikki maksetaan puoliksi eikä tulojen suhteessa kuten ennenkin. Olin selvää, että sellainen "parisuhde" loppui. Nuorempana puolestaan en heti tajunnut kuinka mätä systeemi oli, että molemmilla oli omat ruuat jääkaapissa. Niin sillä joka tienasi 3600 euroa kuin minulla, joka elin vielä opintotuilla enkä avoliiton vuosi saanut edes asumiseen tukea. Kun otin tilanteen epätasa-arvoisuuden esille tajusinkin, että ei tässä ole ymmärryksestä tai ymmärtämättömyydestä kyse vaan taloudellisesta vallankäytöstä. Toinen ei halunnut kustantaa omista rahoistaan pätkääkään "toisen" elämistä. Loppui tietenkin sekin suhde. Onneksi nykyään on toisin, jossa taloudellinen vallankäyttö tai muukaan vallankäyttö ei kuulu tähän suhteeseen. Lapsille olen alusta asti opettanut, että toista on kohdeltava hyvin. Asiat jaettava ja itsekkyys ei kuulu ihmissuhteisiin.
291 perheessä pienempituloinen on melko pihi... säästää pienemmistä tuloistaan euromääräisesti enemmän, joten tosiaan maksaa puhelunsa, bussilippunsa, autonsa, vaattensa ja mönkijänsä + muut harrastuksensa ihan itse. Ruualle on laskennallinen budjetti joka huomioidaan kun maksetaan yhteisiä laskuja. Se, että onko siinä budjetissa pysytty on kaupassa kävijän oma asia ja oma meno, jääkaapin sisältö on kuitenkin yhteinen.
Kulujen jakaantuminen parisuhteessa on ikuisuus-aihe, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta ja se mikä toimii yhdelle, ei toimi välttämättä toiselle.
Me menimme yhteen puolisoni kanssa 25 vuotta sitten, kun molemmat olimme opiskelijoita ja molemmilla oli omaisuutena, karrikoiden, Alepan muovipussi ja tuulen huuhtoma takapuoli. Alussa sovittiin, että silloin ja jatkossakin yhteiset kulut maksetaan sellaisella jaolla, että molemmille jää samanverran ns. omaa rahaa käteen eli se kumpi tienaa enemmän, se maksaa enemmän.
Tämä olisi voinut alkaa tuntua toisesta epäreilulta. Mutta ehkä me olemme olleet tavallaan onnekkaita, sillä viimeisestä 20 vuodesta tulomme ovat heitelleet hieman, urakehityksen mukana, mutta noin puolet ajasta olen tienannut enemmän kuin puolisoni, ja toisen puolen ajasta tilanne on ollut päinvastoin. Lasten syntymät ja työttömyydet on katettu samalla sabluunalla.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä myöntää, mutta en halua kustantaa toisen elämää. Eli ei käy minulle, jos ei hoideta kuluja puoliksi.
Eli et ole menossa ikinä naimisiin? Silloin lakikin jo tuo turvaa (puolisoiden välinen elatuvelvollisuus). Miksibkukaan toisaalta haluaisi jakaa elämäänsä toisen kanssa, joka ei siihen kykene....
Vierailija kirjoitti:
Tyypillisesti yhteisiä rahoja kannattavat naiset, jotka ovat miehiään pienituloisempia. Suurituloisemman kannalta ei ole mitään järkeä elättää siipeilijää ja suostua hyväksikäyttöön.
Ei kyllä ole näin nykypäivänä. Olen nainen ja ollut yleensä suurituloisempi kuin kumppanini. Jokainen näistä pienempituloisista miehistä on ollut melko nopeasti valmis siipeilemään ja kuvitellut ihan tosissaan, että alan heitä elättää. Yksi jopa jäi pois töistä ja istuskeli päivät katsellen luonani tv:tä, kunnes potkaisin ulos.
Minäkin olen kuvitellut, että miehillä olisi vähintään joku miehinen ylpeys, mikä estäisi tällaisen, mutta - yllätys yllätys - ei ole.
En elätä ketään eikä minua tarvitse kenenkään elättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillisesti yhteisiä rahoja kannattavat naiset, jotka ovat miehiään pienituloisempia. Suurituloisemman kannalta ei ole mitään järkeä elättää siipeilijää ja suostua hyväksikäyttöön.
Ei kyllä ole näin nykypäivänä. Olen nainen ja ollut yleensä suurituloisempi kuin kumppanini. Jokainen näistä pienempituloisista miehistä on ollut melko nopeasti valmis siipeilemään ja kuvitellut ihan tosissaan, että alan heitä elättää. Yksi jopa jäi pois töistä ja istuskeli päivät katsellen luonani tv:tä, kunnes potkaisin ulos.
Minäkin olen kuvitellut, että miehillä olisi vähintään joku miehinen ylpeys, mikä estäisi tällaisen, mutta - yllätys yllätys - ei ole.
En elätä ketään eikä minua tarvitse kenenkään elättää.
Aika räikeää käytöstä jos jättäytyy pois töistä ilman yhteistä päätöstä odottaen toisen elättävän. Eri asia jos joutuu työttömäksi tms. Kuitenkin jos joskus löydät arvoisesi miehen, jonka kanssa haluat jakaa elämäsi ja toisinpäin, niin älä sorru rahalla vallankäyttöön. Viimeistään avioliitossa teillä on molemminpuolinen elatuvelvollisuus oli tulot mitä oli. Miten voi elää aidosti parisuhteessa yhdessä jos molemmilla on oma elintaso. Ennkutsuisi sitä parisuhteeksi...helposti se menee silloin vallankäytöksi. Sinun täytyy vain löytää kumppani, joka välittää oikeasti sinusta eikä rahoistasi ja se voi olla vaikeampaa varsinkin jos tuot varallisuuttasi esille.
Vierailija kirjoitti:
Tyypillisesti yhteisiä rahoja kannattavat naiset, jotka ovat miehiään pienituloisempia. Suurituloisemman kannalta ei ole mitään järkeä elättää siipeilijää ja suostua hyväksikäyttöön.
Niin , miksiköhän tilanne Suomessa on näin? Hm. Vuonna 1948 ihan valtion toimesta päätettiin , että naisille maksetaan vähemmän- koska miehet elättävät naiset. Edelleen naisvaltaiset alat ovat huonommin palkattuja, ja uskon että tämä on miesten osalta tarkoituksellista- on tapa kontrolloida naisia. Aina kun naisvsltsiset alat haluavat suurempia korotuksia, miesvaltaiset alat älähtävät, kuten nyt kun hoitajat niin tekevät. Ehdotan, että jatkossa miesvaltaisten alojen palkkoja ei nosteta, kunnes naisvaltaisten alojen paljst ovat samoja, niin tämäkin " ongelma" poistuu.
Minusta, näin naisena joka todennäköisesti tulee jossain elämän vaiheessa saamaan kohtuullisen hyvän perinnön, siitä perinnöstäkin voisi kyllä käyttää osan yhteiseen hyvään. Varsinkin jos tilanne on tuo, että toinen on maksanut isomman osan eikä säästöjä ole kertynyt kummallekaan. Mutta perinnön saajalla on kyllä enemmän sananvaltaa siihen, mihin tuo perintö sijoitetaan. Riippuu siis myös perinnön määrästä ja taloustilanteesta ja monesta muustakin seikasta, ei ole niin yksiselitteistä.