Lue keskustelun säännöt.
miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?
Miksi kaikki muuttuu niin väkinäiseksi ja harmaaksi ?
Kommentit (843)
Älä huoli ap! Tuo on vain vaihe. Välillä taika katoaa, tullakseen jonkin kulman takaa mukaan uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päihteet ei ole ratkaisu mihinkään, en tiedä kuka niitä täällä ehdottelee. Päihteet nimenomaan pitävät sut vankilassa , sama koskee ihan mitä vaa riippuvuutta yms . Kaikesta pitäs päästää irti , mennä luonnon keskelle ja ihmetellä vaikka maassa kävelevää perhosen toukkaa.... Koittakaa löytää itsenne , jos se ei muuten onnistu niin ajakaa lapsuuden maisemiin hetkeksi muistelemaan kuka olette ja ottakaa se taika mukaan nykyiseen elämäänne.
Tietenkin siksi, että tästä kaikesta olisi helpompi luopua.
Kai se riippuu siitäkin, paljonko on tarkkaillut elämää alusta asti.
Jos ei ole paljon tarkkaillut, voi vanhana yllättyä, kun huomaa ensi kertaa jotain. Esim. sen, että muurahaiset kulkevat varhain aamulla ja myöhään illalla hitaammin kuin päivällä. Siitä voi helposti kuvitella, että ovat aamulla töihin mennessään unisia ja illalla työstään väsyneitä kuten itsekin. Jos sellaista ei näe nuorena, niin vanhempana se voi näyttää taianomaiselta.
Ei ole taika hävinnyt, edelleen elämä on ihmeellistä ja ihanaa. T. N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kattokaa vanhaa koiraa, ei se innostu kuten nuorena. Ja ihminen on ihan samanlainen.
No huhhuh, mä en ainakaan tasan tarkkaan ole samanlainen kuin joku koira!
Mut itse asiaan / kysymykseen: pohjimmiltaan kait siinä on jotain sellaista, että on jo ehtinyt kokea innostumisesta innostumisen tunteen, eli tietää, mitä on olla innostunut. Eli vaikka voikin aina opiskella jotain ns. uutta, niin se ei enää sytytä samalla tavalla kun se uutuuden viehätyksen viehätys on jo kerran koettu. Kuulostaapa sekavalta mut eipä itse aihekaan ihan helppo ole!
Vierailija kirjoitti:
Kai se riippuu siitäkin, paljonko on tarkkaillut elämää alusta asti.
Jos ei ole paljon tarkkaillut, voi vanhana yllättyä, kun huomaa ensi kertaa jotain. Esim. sen, että muurahaiset kulkevat varhain aamulla ja myöhään illalla hitaammin kuin päivällä. Siitä voi helposti kuvitella, että ovat aamulla töihin mennessään unisia ja illalla työstään väsyneitä kuten itsekin. Jos sellaista ei näe nuorena, niin vanhempana se voi näyttää taianomaiselta.
Höpö höpö. Auringonlaskuja ja nousuja on nähnyt elämänsä aikana satoja ja silti ne ovat taianomaisia. Ei asioita tarvitse havaita ensimmäistä kertaa, jotta ne olisivat taianomaisia. Ensilumi joka vuosi on aina yhtä taianomainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko kun lapsena kaikki on uutta ja ihmeellistä, lisäksi ei ole huolen häivääkään, ainakaan yleensä niin elämä vaikuttaa hienolta.
Sitten kasvaa aikuiseksi ja kaikki loputtomat velvollisuudet rupeaa ottamaan päähän niin paljon että kyynistyy ja mikään ei tunnu enää miltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kattokaa vanhaa koiraa, ei se innostu kuten nuorena. Ja ihminen on ihan samanlainen.
No huhhuh, mä en ainakaan tasan tarkkaan ole samanlainen kuin joku koira!
Mut itse asiaan / kysymykseen: pohjimmiltaan kait siinä on jotain sellaista, että on jo ehtinyt kokea innostumisesta innostumisen tunteen, eli tietää, mitä on olla innostunut. Eli vaikka voikin aina opiskella jotain ns. uutta, niin se ei enää sytytä samalla tavalla kun se uutuuden viehätyksen viehätys on jo kerran koettu. Kuulostaapa sekavalta mut eipä itse aihekaan ihan helppo ole!
Minusta tuo koira oli hyvä esimerkki, koska koira lähempänä luontoa kuin ihminen. Eläimistä pitäisi ottaa muutenkin mallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kattokaa vanhaa koiraa, ei se innostu kuten nuorena. Ja ihminen on ihan samanlainen.
No huhhuh, mä en ainakaan tasan tarkkaan ole samanlainen kuin joku koira!
Mut itse asiaan / kysymykseen: pohjimmiltaan kait siinä on jotain sellaista, että on jo ehtinyt kokea innostumisesta innostumisen tunteen, eli tietää, mitä on olla innostunut. Eli vaikka voikin aina opiskella jotain ns. uutta, niin se ei enää sytytä samalla tavalla kun se uutuuden viehätyksen viehätys on jo kerran koettu. Kuulostaapa sekavalta mut eipä itse aihekaan ihan helppo ole!
Minusta tuo koira oli hyvä esimerkki, koska koira lähempänä luontoa kuin ihminen. Eläimistä pitäisi ottaa muutenkin mallia.
Minun 12 v. koira on edelleen yhtä innostunut etsimään piilotettuja herkkupaloja :D
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kun lapsena kaikki on uutta ja ihmeellistä, lisäksi ei ole huolen häivääkään, ainakaan yleensä niin elämä vaikuttaa hienolta.
Sitten kasvaa aikuiseksi ja kaikki loputtomat velvollisuudet rupeaa ottamaan päähän niin paljon että kyynistyy ja mikään ei tunnu enää miltään.
Kysymys on sinun omasta valinnasta. Vain sinä itse jäät kaikesta ihanasta paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On 2 yksinäistä ihmistä
A. istuu yksin pimeässä ja tekee hampaat irvessä kaiken mitä on pakko selvitäkseen hengissä.
B. ulkoilee ja ihastelee kukkasia, auringonlaskuja ja kuuntelee laineiden liplatusta. Hyppii harakkaa hangessa posket punoittaen ja laulelee omaksi ilokseen. Tekee pakolliset asiat yrittäen löytää kaikesta jotain hyvää.
Kummalla yksinäisellä on parempi olo sisäisesti koko ajan? Kummalla on parempi elämänlaatu? Kummalla on nautinnonhetkiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kun lapsena kaikki on uutta ja ihmeellistä, lisäksi ei ole huolen häivääkään, ainakaan yleensä niin elämä vaikuttaa hienolta.
Sitten kasvaa aikuiseksi ja kaikki loputtomat velvollisuudet rupeaa ottamaan päähän niin paljon että kyynistyy ja mikään ei tunnu enää miltään.
Kysymys on sinun omasta valinnasta. Vain sinä itse jäät kaikesta ihanasta paitsi.
Tuo on taas sitä yltiökokoomuslaista utopiaa, kaikki on muka "oma valinta". Ei ihmiset toimi sillä tavalla, kokoomuslaisista en tiedä onko ne ihmisiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska olet nähnyt kulissien taakse jo niin monta kertaa. Jos menet vaikka johonkin elämykseen siellä on oikeasti vaan väsähtänyt henkilökunta ja kireä opas tekohymyssä. Jokainen joulu on samanlainen ja jokainen kaupunki lopulta samanlainen ja aina tulee joku hullu poliitikko joka saa lauman hulluja seuraajia, ja sitten ei enää jaksa. Saunaa ei kestä, kylmää ei kestä, ihmisiä ei kestä, vuoristorataa ei kestä, kaupoissa on samat rätit kuin 25 vuotta sitten.
Mutta aionkin siirtyä huumeisiin ja päihteisiin kuten täällä jo ehdotettiin.
Minusta se ei yhtään vähennä "taikuutta", että ihmiset tottakai myös väsyvät. Työskentelin yhdessä vaiheessa tuollaisessa elämyspaikassa, ja olihan se hyvinkin väsyttävää, raskasta fyysistä työtä. Taianomaista oli kuitenkin se, miten koko porukka hyvässä hengessä työskenteli yhteistä päämäärää kohti, siihen että onnistuttaisiin tarjoamaan antoisa, ehkä vähän taianomainenkin kokemus asiakkaille. Ja asiakkaat kyllä otettiin ihan aidon ystävällisesti vastaan. Ei heille tietenkään kuulunut naama vääränä mennä valittamaan, kuinka raskasta työ oli.
Väsymys ja ajoittainen hermojen kiristelykin on luonnollista. Ehkä jos taikuutta jollekin olisi vain se, että maailma olisi "täydellinen", joutuukin pettymään. Minusta kuitenkin ihan aidon elämän lomassa on se taika, vaikeidenkin hetkien keskellä.
Toinen mihin en pysty samastumaan on tuo, että jo nähdyt/samanlaisena toistuvat asiat menettävät hohtonsa. Minulle jos jokin on taianomaista, sitä se sitten on. Esim. edelleen lähes nelikymppisenä odotan ensilunta ja suu leviää hymyyn, kun valkoinen maa vihdoin yllättää. Se on niin uskomattoman kaunis! Kuinka puhtaaksi se tekee maiseman. Aikuisiällä aloin myös täysin siemauksin nauttia joulun taiasta, kun joulua ei enää ole tarvinnut viettää lapsuudenkodin pelottavassa, räjähdysalttiissa ilmapiirissä. Olen luonut omat rakkaat jouluperinteeni, joiden pysyvyyteen voin luottaa nykyään jotenkin "irralliselta" tuntuvassa maailmassa.
Omassa kotikylässäkin jaksavat samat puhkikolutut metsät aina vain ihastuttaa, samoin kuin lempikohteeni muualla Suomessa/ulkomailla, luonnonihmeillään ja arkkitehtuurillaan. Toki myös uudet paikat ja kokemukset innostavat, mutten jahtaa niitä pakonomaisesti etsien jotain kadotettua taikaa. Ehkä se kyky tuntea maailman taianomaisuus löytyykin ihmisen itsensä sisältä, jos on löytyäkseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kun lapsena kaikki on uutta ja ihmeellistä, lisäksi ei ole huolen häivääkään, ainakaan yleensä niin elämä vaikuttaa hienolta.
Sitten kasvaa aikuiseksi ja kaikki loputtomat velvollisuudet rupeaa ottamaan päähän niin paljon että kyynistyy ja mikään ei tunnu enää miltään.
Kysymys on sinun omasta valinnasta. Vain sinä itse jäät kaikesta ihanasta paitsi.
Tuo on taas sitä yltiökokoomuslaista utopiaa, kaikki on muka "oma valinta". Ei ihmiset toimi sillä tavalla, kokoomuslaisista en tiedä onko ne ihmisiä...
Onhan se oma valinta alistutko pahalle olollesi vai valitsetko parantaa oloasi. Voit jäädä pääsi vangiksi ja antaa kupolisi vaikka räjähtää kappaleiksi kaikista elämän paineista. Toisaalta voit sanoa päällesi, että hei, nyt me otamme 20 minuuttia ja tuijottelemme kynttilöitä ja juomme kaakaota ja nautimme siitä hyvästä olosta mikä lämpimän kaakaon mukana leviää koko kehoon. Nyt hymyilemme kynttilän liekin luomille kuvioille huoneen katossa ja seinissä ja vain olemme tässä hyvässä hetkessä :)
T. köyhä ja kituva
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taikasienet tuovat taikaa syksyyn
Päihteet saa loputkin värit katoamaan elämästä. Huomattavasti reippaampi olo ja nukkuu myös paremmin.
Tutkitusti "taikasienet" ovat erittäin toimiva lääke masennukseen ja ns. taian katoamiseen. Vain yksi käyttökerta voi auttaa eroon syvästä masennuksesta ja auttaa näkemään maailman taas kauniina. Kannattaa ottaa asioista selvää eikä vaan kirjoitella mielikuviin perustuvaa höpölöpöä.
"Päihde" -kategoriaan kun mahtuu niin monenlaisia, vaikutuksiltaan täysin erilaisia aineita aina keskushermostoa lamaavasta ja myrkyllisestä alkoholista keholle vaarattomiin ja jopa anti-inflammatorisia vaikutuksia omaaviin sieniin, joista voi olla suurikin psyykkinen hyöty viisaasti käytettynä...
Vierailija kirjoitti:
Toinen mihin en pysty samastumaan on tuo, että jo nähdyt/samanlaisena toistuvat asiat menettävät hohtonsa. Minulle jos jokin on taianomaista, sitä se sitten on. Esim. edelleen lähes nelikymppisenä odotan ensilunta ja suu leviää hymyyn, kun valkoinen maa vihdoin yllättää. Se on niin uskomattoman kaunis! Kuinka puhtaaksi se tekee maiseman.
Sama! Etenkin ilmastonmuutoksen takia arvostan jokaista lumihippusta entistä enemmän.
Viime talvena hihkuin mielessäni: Olen postikortissa! saan elää lumisadepallossa! Elän sadussa!!!
Etenkin kansainvälisten nettituttavien haaveet lumisateista ja hangista korostavat aina sitä, että Suomi on parempi satumaailma kuin Narnia. Ja me saamme kokea tämän satumaailman aidosti ja oikeasti, emmekä vain katso elokuvaa ja haaveile.
Samaa olen ihmetellyt. Neljänkympin jälkeen tuntuu olevan pelkkää lopun odottelua elämä.
Vierailija kirjoitti:
Taika katoaa kun rahat loppuu.
Se on niin raadollista.
Niin kauan kun saa elää jonkunlaisessa yltäkylläisyydessä ja huolettomuudessa, tuntuu kivalle. Sitten kun se loppuu, loppuu into ja ilokin.
Kun kokee maailman taian, ei enää tarvitse niin paljoa maallista mammonaa.
Esimerkiksi monet omaisuudestaan luopuneet nunnat ja munkit näkevät maailman varsinkin kauniina ja taianomaisena askeettista elämää eläessään.
Säilytä uteliaisuus