miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nostat vanhoja ketjuja?

"Miksi nostat vanhoja ketjuja?"

Miksi ei? Jos aloitus on mielenkiintoinen eikä mitenkään aikaan sidottu. Älä itse vastaa jos ärsyttää, siirry toiseen ketjuun. Uuteen. Minusta tämä on kiinnostavampi pohtia kuin  monet turhanpäiväiset tai suorastaan i*dioottimaiset mitä palstalla on. Eri.

Toisinaan myös tämän palstan ylläpito nostaa vanhoja keskusteluja esiin. Ainakin läppärillä käyttäessä palstan oikeassa reunassa näkyy uusimpia keskusteluja ja niiden joukossa myös näitä satunnaisia vanhoja. Jos aihe vaikuttaa kiinnostavalta, ei välttämättä tule katsotuksi niin tarkkaan milloin viimeinen kommentti on jätetty.

Niin? mut pointti on ettei tarvii vastata "miks kommentoitte" jos aihe ei kiinnosta, menis vaan eteenpäin :D mut tosiaan moni jää laiturille tässä elämän junassa

Vastaus oli tarkoitettu komppaukseksi sille (sinulle?), joka kirjoitti ettei tarvitse vastata jos ei kiinnosta, ja toisaalta valaistukseksi sille, joka ihmetteli tuota vanhaan ketjuun vastaamista.

Kaikenlaista kokeneena, ei monikaan asia enää hetkauta. Nuorena haluaa oppia elämästä ja ympäröivästä maailmasta. Vanhana lakkaa kiinnostamasta kun tajuaa sen merkityksettömyyden. Kokemusten tärkeys pienenee jälkeen sen oman navan lähelle. Aamupuuro, vatsan toiminta, yms. muut sellaiset asiat kasvattavat merkitystään ja sitä voi ilahtua uskomattoman pienistäkin asioista.

Sillä tavoin valmistautuu kuolemaan. Ei tunnu, että joutuu mitään kovin tärkeää jättämään, kun kaikki on väritöntä ja harmaata vain.

Elämä hienoa kautta ikäkausien vaikeuksineenkin, mutta  se lapsuuden aistillisuus oli tosiaan erilaista. Kaiken suurinpiirtein koki voimakkaasti kropassaan, oli jotenkin suora tuntu ympäristöön. Järviveden tuoksu kalarannassa, puolukkamättäät, uudet kesäkengät, neonvalot kaupungissa, syksyn kultaiset lehdet, viileä ilma koulumatkalla, kukkapenkin orvokin teriö, koiran turkki, kirjan tuoksu, kaikki. Onko niin, että joillakin runoilijoilla tämä on aikuisenakin vielä tallessa?

Silloin näkee asioiden oikean laidan.

Ei ole mulla ainakaan taika kadonnut, mitä enemmän ikää tulee, mitä enemmän oppii asioista, sitä enemmän ymmärtää ettei tiedä yhtään mitään. Maailma on mieletön paikka. Paras keino puhaltaa uutta tuulta elämäänsä on taide. Kirjat ja elokuvat, maalaukset, teatteri. Ne tuovat mystiikkaa ja kauneutta elämään. Kaikkeen kannattaa suhtautua avoimesti. Vaikka olisi ateisti, kuten minä, tutustun silti eri uskontoihin, sekä myytteihin ja taruihin. Ja se kaikki on mielettömän kiehtovaa. Oma olkkarin seinä on nähty, nyt kengät jalkaan ja maailmalle.

Vierailija kirjoitti:

En ole kyllä huomannut. Maailmassa on taikaa ehkä jopa enemmän kuin nuoruusvuosina.

Johtuu ikääntymisestä ja siitä, että osaa katsoa elämää ja maailmaa useammasta näkökulmasta kuin omastaan.

- 57 vee vielä hetken

Joo, ihan elämän parasta aikaa nyt.

N57

Masennus tekee tuota. Kyllä tyytyväiseksi ja onnelliseksi voi tuntea itsensä myös vanhana. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä hienoa kautta ikäkausien vaikeuksineenkin, mutta  se lapsuuden aistillisuus oli tosiaan erilaista. Kaiken suurinpiirtein koki voimakkaasti kropassaan, oli jotenkin suora tuntu ympäristöön. Järviveden tuoksu kalarannassa, puolukkamättäät, uudet kesäkengät, neonvalot kaupungissa, syksyn kultaiset lehdet, viileä ilma koulumatkalla, kukkapenkin orvokin teriö, koiran turkki, kirjan tuoksu, kaikki. Onko niin, että joillakin runoilijoilla tämä on aikuisenakin vielä tallessa?

Siis, kuvailit juuri minun tuntemuksiani. Ikää on 59 vuotta enkä ole runoilija, mutta tavallaan taiteellisella alalla kylläkin. Meikä nuuhkii ja ihastelee kukkia. Ihmettelen muutenkin kasveja ja niitä lehtiäkin kesät talvet (juu, aivan. Myös talvella!). Kevät on ihan saamarin ihanaa aikaa, kun luonto pukkaa uutta ja joka paikkaa koristaa kukkanen. Pilvibongaus on nastaa. Kissat on niiiiiin ihania... ja on koiratkin. Eläimet yleensäkin ovat parasta maapallolla.

Taide sykähdyttää aina vaan. Musiikki nostaa joko korkeuksiin, innostaa, herättää, rauhoittaa ja/tai tuo tipan linssiin. Olen jotenkin herkistynyt tietyille asioille vanhemmiten.

Hyvä ruoka on elämys, fine dine-ateria on taidetta ja vielä upeampi elämys. Joo, kirjan tuoksu, mutta vielä parempaa on se, mitä löytyy kansien välistä eli ihan uusia maailmoita. Mitä paksumpi kirja, sen parempi. Onhan näitä. 

Elän kai tässä hetkessä. Ihailin äsken pionin terälehtiä. Ehkä ihailin niitä lapsenakin - en vain muista sellaista. Elämä on tässä.

Vierailija kirjoitti:

Elämä hienoa kautta ikäkausien vaikeuksineenkin, mutta  se lapsuuden aistillisuus oli tosiaan erilaista. Kaiken suurinpiirtein koki voimakkaasti kropassaan, oli jotenkin suora tuntu ympäristöön. Järviveden tuoksu kalarannassa, puolukkamättäät, uudet kesäkengät, neonvalot kaupungissa, syksyn kultaiset lehdet, viileä ilma koulumatkalla, kukkapenkin orvokin teriö, koiran turkki, kirjan tuoksu, kaikki. Onko niin, että joillakin runoilijoilla tämä on aikuisenakin vielä tallessa?

Kyllä sen voi saavuttaa ja liittyy oleellisesti elopainoon. Ihmiset jotka paastoilevat sanovat, että tuntevat koko maailman. Siis koko maailman eivätkä vaan lähiympäristöä

Itsekin olen herkkä näille energioille ja myös monet tarinat kertovat näistä. Esim. jedit star warsissa. Sinun pitää vapauttaa kehosi resurssit aistimaan muutakin kuin sitä, mihin olet päivittäin tottunut huomiosi kiinnittämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse päättänyt pitää huolta omasta innostumisestani ja aidosta ilosta uuden oppimiseen. Se pitää yllä lapsenmielisyyttä, joka pitää yllä myös sitä taikaa.

Toki arki ja vastuut vaikuttaa, ettei aina voi pomppia menemään.

Tämä aiheuttaa usein aikuisissa ihmisissä ärsytystä. Joskus hillitsin itseäni ja mesennuin. Kun löysin taas sisäisen oman luonteeni, vaalin sitä tarkoituksenmukaisesti. Näistä sanojista ajattelen, ettei ainakaan käy itseäni kateeksi olla kyyninen ja pahansuopa. Heillä on varmasti myös paha olla. Se on ikävää, sen tiedän.

Aito hyväntuulisuus ja elämän ilo aikuisena tuntuu aiheuttavan niin hirvittäviä hammastenkiristelyjä muissa ihmisissä täällä Suomessa, että huh huh. Mistään ei saa innostua eikä nauttia, eikä harrastaa mitään "omituista" aikuisena kuten sarjikset.

Kiristelkää te hampaitanne ja raahustakaa harmaudessa. Minä aion vetää ilon kautta tämän elämän.

(ja ennen kuin kukaan tulee mussuttamaan, että pääsit helpolla; Elin syntymästä ikävuoteen 24. saakka 24h erittäin traumaattisessa ympäristössä, jossa sai pelätä henkensä menettämistä. Ehkä sen takia en tosiaankaan jaksa ahdistua, että on samat rätit kaupoissa, samat tyhmät poliitikot, sama tyhmä arki, oispa taas "ihana" lapsuus).

Hyvä asenne mutta jos ns raja on ylittynyt ja oot kokenut liikaa se ei vaan palaudu, aivot muuttuu pysyvästi. Selvisit kuitenkin vähän helpommalla joten ota ilo irti siitä, se ei ainakaan kiristä mun hampaita. Hyvä vaan jos muiden elämä on mennyt hyvin (huom. suht hyvin edes, kellään ei oo helppoa)

Yleensä iloisimmilla ihmisillä nimenomaan ei ole mennyt hyvin vaan ovat käyneet läpi jotain todella koviakin vastoinkäymisiä ja niistä palauduttuaan oppineet elämästä jotakin ihan uutta tai paranemisprosessi on nostanut heidät uusille tasoille. 

Oikeasti koko elämä on ihme ja ero jopa 50 vuoden takaiseen on käsittämätön. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mulla ainakaan taika kadonnut, mitä enemmän ikää tulee, mitä enemmän oppii asioista, sitä enemmän ymmärtää ettei tiedä yhtään mitään. Maailma on mieletön paikka. Paras keino puhaltaa uutta tuulta elämäänsä on taide. Kirjat ja elokuvat, maalaukset, teatteri. Ne tuovat mystiikkaa ja kauneutta elämään. Kaikkeen kannattaa suhtautua avoimesti. Vaikka olisi ateisti, kuten minä, tutustun silti eri uskontoihin, sekä myytteihin ja taruihin. Ja se kaikki on mielettömän kiehtovaa. Oma olkkarin seinä on nähty, nyt kengät jalkaan ja maailmalle.

Nämä ovat muuten tosi mielenkiintoisia. Kreikan mytologiassa oli paljon tällaisia "ja sitten tämä henkilö kirottiin kukaksi..." mikä on todella mieltä nyrjäyttävä ajatus. Ymmärrän nyt mitä tuo tarkoittaa mutta tähän meni varmaan viisi vuotta ja vastaus löytyi ihan toisesta paikasta, kuin kreikan mytologiasta. Kyllä elämä on yksi seikkailu jos siihen haluaa niin suhtautua. Omia valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sielun puutostila

Miten tän vois parantaa? En kysy ilkeilläkseni vaan jos joku tietää, voisin itelleni hyvin uskoo tän

Kokeile ammentaa hengellistä kirjallisuutta tai muuta sisältöä. Suhtaudu siihen avoimesti. Materialismi on ankeutustodellisuuskäsitys, henkinen vapauttaa siitä. Esimerkiksi raamatussa sanotaan, että fysiikan lait ovat olemassa vain, koska jumala sallii. Tästä on hyvä aloittaa - sitä ei tarvitse uskoa tai ymmärtää, mutta jos pystyy edes ihmettelemään mitä se voisi tarkoittaa, on jo pitkällä. Siitä se alkaa. 

Ei mulla ole hävinnyt. On syvä suhde luontoon, vanhenemiseen ja kuolemaakin opettelen ajattelemaan tällä hetkellä, kun omat vanhemmat vetelevät viimeisiään. Syvää surua ja pohdintaa maailmankaikkeudesta ja ihmisen paikasta siinä. Paljon mummolan tavaroita ympärillä, ja omat rakkaat kissat joilta saan rakkautta. Paljon luontoa, vanhoja valokuvia ja vanha talo. Koen joka päivä, että elämäni on täynnä ikuista taikaa. Jos ei ole, teen sitä. Eilen heitin talviturkin. Tänään aloitan uuden kirjan, kun saan pirtin lattian pestyä. Rakastan kotiani ja elämääni, vaikka se onkin lopuillaan niin itsellä kuin monella läheisellä. Kuolemakin on vain kiehtova asia; pian selviää, mitä sen rajan takana on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tapahtunut mulle, ja olen jo 60 v. Olisi kiva kuulla, millaisille ihmisille näin käy ja millaisille ei. Voiko olla esim. niin, että jos on oikein turvallisuushakuinen ja tekee kaiken "oikeaoppisesti" ja kenties ympäristön odotusten mukaan, selvittämättä, mitä todella haluaa, niin sitten pettyy, kun hyvin järjestetty elämä tuntuukin vieraalta eikä omalta? 

Mun elämä on ollut ponnistelua alusta loppuun, mutta mielenkiinto on säilynyt suunnilleen koko ajan, ajoittaisia notkahduksia lukuun ottamatta. Ehkä tämä on ainakin osittain asennekysymys, tai ehkä sitä, että kun koko ajan joutuu keksimään keinoja selvitä, niin pysyy vireänä. Olisi tosiaan kiva tietää, onko tässä jokin kaava ja mitä siitä ehkä voisi oppia.

Itse keksin koko ajan keinoja selvitä ja mulla hlökohtaisesti se vie vaan voimat. Siihen se energia menee että herää ahdistuneena miten taas pärjää ja tekee minkä pystyy. Sama toistuu joka päivä eli itelle ei ainakaan tuo oo oikea keino

Aamulla voi olla myös alhainen verensokeri ja ahdistus johtuu siitä. Aamupalan syöminen auttaa. Joskus myös ihan vaan sängyssä makoilu sen aikaa, että tulee parempi mieli. Miettii jotain mukavia asioita. Hetkittäisille ahdistuksille ei kannata antaa painoarvoa vaan luottaa siihen, että ne ovat ohimeneviä kuin säätilat. Niin usein itsekin herään murjotusmoodissa ja päätän, etten varmasti tee tänään mitään enkä lähde mihinkään, mutta kun syön ja muu kaupunki herää, niin kuin huomaamatta valmistaudun itsekin liikkumaan ja osallistumaan, mieliala kohenee ja kohta olenkin jo täydessä vauhdissa.

Toisinaan ikävät fiilikset johtuvat myös nestehukasta tai hapenpuutteesta. Niin yksinkertainen ihmisen metaboliikka lopulta on.

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ole hävinnyt. On syvä suhde luontoon, vanhenemiseen ja kuolemaakin opettelen ajattelemaan tällä hetkellä, kun omat vanhemmat vetelevät viimeisiään. Syvää surua ja pohdintaa maailmankaikkeudesta ja ihmisen paikasta siinä. Paljon mummolan tavaroita ympärillä, ja omat rakkaat kissat joilta saan rakkautta. Paljon luontoa, vanhoja valokuvia ja vanha talo. Koen joka päivä, että elämäni on täynnä ikuista taikaa. Jos ei ole, teen sitä. Eilen heitin talviturkin. Tänään aloitan uuden kirjan, kun saan pirtin lattian pestyä. Rakastan kotiani ja elämääni, vaikka se onkin lopuillaan niin itsellä kuin monella läheisellä. Kuolemakin on vain kiehtova asia; pian selviää, mitä sen rajan takana on

Älä huoli. Sanotaan, että kun ihminen kuolee, tämän energia (sielu) vaan kasvaa, sillä keho ei ole enää rasittamassa sitä. Kyseessä on transitio, mutta tulet huomaamaan, etteivät vanhempasi "katoa" mihinkään. Tietysti heidän kipuilunsa voi tehdä tuosta kaikesta vaikeampaa. Tsemppiä

Itsekään en tunne vuodenaikoja enää niin voimakkaasti. Paitsi syksy on nykyään ihana. Kaikki hiljenee ja rauhoittuu. Alan nukkumaan paremmin. Marraskuu on nykyään lempikuukauteni. Toisaalta ikuista marraskuuta ei ehkä jaksaisi ja pitää kärsiä valoisa aika ensin. 

Onko vanhuus niin pimeää, että alkaa kaivata pimeää?

Valoon pitää totutella kevään alusta asti. Mennä ulos kun uv-indeksi ja lämpötila on vielä matala mutta valoa paljon. Kun elää auringon mukana, se ei polta keskikesällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se tahtoo olla. Ei ole paljon puhuttavaa puolison kanssa. Ei fyysistä kanssakäymistä. Ikääntymisessä ei oikeinole hyviä puolia.Varmaan hyvät ihmissuhteet tekisivät vanhemmankin elämästä mukavampaa.

Jos oman kanssa sekoilu mahtuu puulta niin kokeilkaa ryhmäseksiä tai menkää vieraisiin. Tämä elämä on lyhyt toisiaan vaan naama kurtussa katsella. 😂😂😂😂

Elämässä on aika paljon muutakin taikaa kuin sukuelimensä hinkuttaminen kaikkeen mahdolliseen. Suosittelen palaamaan ja tähtäämään ennemminkin tähän moodiin, jossa moni eli lapsuutensa ja nautti siitä. Kukaan ei varmasti voi kieltää, että lapsen elämä olisi ollut jotenkin köyhempää kuin aikuisen. Päin vastoin, lapsi kokee ja nauttii paljon enemmän ja laajemmin kaikesta, kun fokus ei ole pelkässä parittelussa.

Lisäksi muuten kannattaa lopettaa kaikki lääkitykset ja steroidit, jos sellaisia syö. Ei ole normaaliakaan vanhan enää haluta, ellei pumppaa itseensä jotakin huumeenkaltaista.

Koska kun ikää tulee ihminen huomaa miten moraalittomassa yhteiskunnassa me eletään ja miten meille on valehdeltu. Sisäpiiriläiset ovatkin pelaneet kaiken omaan pussinsa. Huomannut, että jos sain jotakin niin heti oltiin kärkkymässä, että miten tuolta voisi saada tuon vähänkin otettua pois. Olin köyhä, pienituloinen työläinen niin virkakunta yritti heti ottaa minulta lapsia pois ja kyttää kotia, että onko asiat kuten he haluaa ja onko minulla jotakin liikaa tai liian vähän. Vapaus olikin täysi valhe. Siitäkin valehdeltiin, että Suomessa kaikilla on samat mahdolisuudet kun on ilmainen koulutus. Ei todellakaan ole, työpaikat menevät kaverisuhteiden mukaan sisäpiireissä ja jos joku asia vaatii selvittelyä niin siinäkin suositaan kaverisuhteita ja toiminta voi olla hyvinkin moraalitonta. Äitinä jouduin melko pian lähes orjan asemaan kaikkea arvostellaan ja vähätellään koko ajan. Synnytyskään ei kuulemma ole mikään saavutus. Ihmiset on toksisia, kiusaavia ja henksisesti väkivaltaisia lähes jatkuvasti suomessa eli olen tulkinnut että tää on onnellisin kiusaaja persoonille, jotka noissa hyväli ja hyväsisko kerhoissaan hyötyy itse eniten. Jättävät ulkopuolelle jokaisen jonka kokevat ns uhkaksi tai kilpailijaksi työpaikoista. Käyt kouluja mutta saat pelkkiä murusia ja apulaisen paikkoja. Että kyllä tässä on huomattu ketkä hyötyi eniten ja miten. 

Totta, ihminen on ihmiselle susi ja äitiysviha kyllä kukkii erittäin rehevästi suomessa. Minä kunnioitan kaikkia äitejä ja puolustan heidän oikeuttaan äitiyteen ja lasten oikeutta kasvaa äitiensä kanssa, rakastettuna, ilman että äitiä tai lasta kiusataan. Kiitos kaikesta mitä olet antanut lapsillesi ja usko kun sanon, että kaikki kärsimyksesi ovat kyllä kirjattu ylös ja sinut tullaan niistä korvaamaan. Ei ehkä rahalla, mutta koita avata silmäsi maailmalle ja kaikelle mitä täällä on sinulle tarjolla. Ja tee enemmän itsekkäitä päätöksiä, ole vähemmän alistuva erityisesti yhteiskunnalle. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Ja tosiaan mitä suuremmin olet kärsinyt, sitä enemmän uskallat ottaa kun alat uskaltaa ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ole hävinnyt. On syvä suhde luontoon, vanhenemiseen ja kuolemaakin opettelen ajattelemaan tällä hetkellä, kun omat vanhemmat vetelevät viimeisiään. Syvää surua ja pohdintaa maailmankaikkeudesta ja ihmisen paikasta siinä. Paljon mummolan tavaroita ympärillä, ja omat rakkaat kissat joilta saan rakkautta. Paljon luontoa, vanhoja valokuvia ja vanha talo. Koen joka päivä, että elämäni on täynnä ikuista taikaa. Jos ei ole, teen sitä. Eilen heitin talviturkin. Tänään aloitan uuden kirjan, kun saan pirtin lattian pestyä. Rakastan kotiani ja elämääni, vaikka se onkin lopuillaan niin itsellä kuin monella läheisellä. Kuolemakin on vain kiehtova asia; pian selviää, mitä sen rajan takana on

Älä huoli. Sanotaan, että kun ihminen kuolee, tämän energia (sielu) vaan kasvaa, sillä keho ei ole enää rasittamassa sitä. Kyseessä on transitio, mutta tulet huomaamaan, etteivät vanhempasi "katoa" mihinkään. Tietysti heidän kipuilunsa voi tehdä tuosta kaikesta vaikeampaa. Tsemppiä

Kiitos lohdutuksesta. Olen oman sielunmatkani jo kerran tehnyt, irtosi ruumiistani - ja palannut tähän maanpäälliseen elämään, joten tiedän :) En ole erityisemmin uskonnollinen, mutta kokemus oli niin vahva, että se on elämäni tärkein. Siitä on jo kohta 40 vuotta mutta muistan matkan.