miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

Vierailija kirjoitti:

Missä iässä? En ole huomannut. 55 vuotta.

Ehkä tämä on myös luonnekysymys? Mun ihanalla äitipuolella on kaikki taika tallella, vaikka ikää on jo 80+. Itsellä taas ollut vähän hankalmpaa koko alkuelämä mm. diagnosoimattomien nepsy-juttujen ja traumojen takia, ja nyt kun 40+ iässä olen vihdoin saanut aika lailla kaikki asiani kuntoon, tuntuu sitä taikaa tulevan koko ajan enemmän ja enemmän elämään.

Mä olen 60v ja kyllä sitä taikaa vielä on, sehän riippuu mistä kukanenkin sen löytää.. Itselläni on hyvä mielikuvitus, luen paljon, ulkoilen luonnossa. Kävelen hitaasti, katselen, kuuntelen, pidemmillä reissuilla on eväät ja juomaa mukana repussa, taika löytyy vaikka kuuraisesta heinänkorresta, lintujen tiukutuksesta, kimaltelevasta lumesta, oravasta joka uteliaana kurkistelee, piha linnuista jotka kädest ruokaa hakevat.. Positiivinen mieli onneksi ja joka asiasta löytyy jotain hyvää..

Käyttäkää psykedeelejä (sienet, l s d jne.). Taika tulee maailmaan takaisin ja sitä katselee, tutkii ja kokee maailmaa lapsenomaisesti ja "uusin silmin" näiden vaikutuksen alaisena. Aivokuvauksissakin todettu että esim l s d:n vaikutuksen alaisena aivoissa syntyy uusia yhteyksiä aivolohkojen välillä.

Nämä trippailut ovat toimineet itsellänikin kipinänä tiettyjen tunnelukkojen työstämiselle ja avautumiselle sekä saaneet pitkästä aikaa ylipäätään tuntemaan asioita. Elämänlaatuun selkeä parannus. Mahtavia aineita.

Katoaa kun katselet hyvin toimeentulevien lomakuvia lapissa ja ulkomailla. Itse et pääse mihinkääm kun ei töitä saa. Lapset syö energiat ja omaa aikaa ei ole ikinä. "Kaverit" ei vastaa mitään kun kyselet pidetäänkö vaikka pikkujoulut? Jokainen niistäkin kärsii ties mistä masennus/mt ongelmasta. Tekis mieli välillä vaan luovuttaa koko elo.

"miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?"

Asennekysymys tuokin.

Kun asennoituu näkemään kaiken harmaana ja surkeana sen myös näkee sellaisena.

Minä oln 66-vuotias nainen eikä taika ole kadonnut minnekään, päin vastoin.

Silmät ja mieli on avatuneet ihan uusiin asioihin ja näen joka päivä paljon kaunista ja hienoa ja ihmettelyn aihetta. 

Elämä on hieno asia ja haluan nähdä sitä vielä paljon lisää. 

Siksi koska kaikki on turhuutta.

Mulle on käynyt toisinpäin, eli nelikymppisenä aloin kyetä kaiken taian näkemiseen. Elämään hetkessä ja nauttimaan juuri siitä. Lapsuus oli ankea ja pelottava, nuoruus ahdistusta ja surua. Opin kyllä tekemään mitä haluan ja tavoittelemaan omia unelmia, mutta silti suoritin liikaa. Kolmekymppisenä sain lapset ja uuvuin pikkulapsiajan ruuhkavuosissa, mutta nyt kun jälkikasvu on hiukan isompaa ja olen tehnyt isoja päätöksiä oman hyvinvoinnin vuoksi, niin elämä on alkanut hymyillä jotenkin eri tavalla. Nyt musta tuntuu, että näen sitä taikaa ja kauneutta, mitä en lapsena pystynyt tai osannut havaita :)

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt toisinpäin, eli nelikymppisenä aloin kyetä kaiken taian näkemiseen. Elämään hetkessä ja nauttimaan juuri siitä. Lapsuus oli ankea ja pelottava, nuoruus ahdistusta ja surua. Opin kyllä tekemään mitä haluan ja tavoittelemaan omia unelmia, mutta silti suoritin liikaa. Kolmekymppisenä sain lapset ja uuvuin pikkulapsiajan ruuhkavuosissa, mutta nyt kun jälkikasvu on hiukan isompaa ja olen tehnyt isoja päätöksiä oman hyvinvoinnin vuoksi, niin elämä on alkanut hymyillä jotenkin eri tavalla. Nyt musta tuntuu, että näen sitä taikaa ja kauneutta, mitä en lapsena pystynyt tai osannut havaita :)

Sama mulla. Suurin syy taian löytymiseen vasta 4-kymppisenä on ollut kiinnostuminen hengellisyydestä ja Jumalasta.  Jos viitsii vähän tutkia pintaa syvemmälle, niin koko elämä, olemassaolomme ja universumi on edelleen täysi mysteeri. Tieteellä ei ole edelleenkään selitystä sille, miksi, miten tai mistä tietoisuus syntyy. Sen kun käsittää, niin pienimmätkin arkiset asiat alkavat näyttää ihmeiltä!

Kuten sanottua, asennekysymyshän se melko pitkälti on. Jos pystyy sulkemaan silmänsä kaikelta kurjuudelta mitä maa päällään kantaa, ja ilahtua jostain pilvenhattaroista, niin epäilemättä se on kaunis ja ihmeellinen.

Tieto lisää tuskaa. Nuorena idealistina uskoo kaikkeen mahdolliseen ja on positiivinen, vanhempana jo tietää että kaikki on vain sitä samaa sopaa.

Lähtökohtaisesti nuoruus on monella vapauden aikaa. Vapaus on juuri se asia, joka tuo mukanaan tätä 'taikaa' - monilla (lue = onnekkailla!) ei nuorena ole mielessä muuta kuin taloudellinen huolettomuus, ensirakkauden kokemukset, tulevaisuuden suunnittelu ja siitä haaveilu. Kun ihminen siirtyy työputkeen ja jos ihmissuhteet ympärillä eivät ole terveitä ja iloa tuottavia, eikä työ ole myöskään mieleistä, hyvin helposti käy niin että kaikki värit vaihtuvat harmaan eri sävyiksi kun jokaiselta elämän osa-alueelta tuntuu tulevan vaan pettymyksiä vastaan. En tiedä miksi niin monella tuntuu olevan näin. 

Luulen, että tarvitsette inspiroivia ja mielikuvitusta stimuloivia harrastuksia, jos olette menettäneet tuon "taian" maailmasta. Mitä nämä itse kullekin ovat lienee hyvin henkilökohtaista.

Lapsena ja nuorena koki kaikki ensimmäistä kertaa, ja kokemukset olivat tietysti voimakkaita, jopa taianomaisia.

Esimerkiksi omilleen muuttaminen, ensimmäinen oma koti (vaikka olisikin aluksi vain soluhuone), ensimmäinen oikea rakkaussuhde, seksielämän alkaminen, ensimmäinen työpaikka, ensimmäinen tutkinto, ensimmäinen omaksi ostettu asunto, ensimmäinen ikioma lemmikki, ensimmäinen auto, ensimmäinen ulkomaanmatka yksin... niin monta ensimmäistä kertaa - ja jokainen ikimuistettava, taianomainen..

"Aikuisena", joka on kokenut kaikki nuo asiat jossakin järjestyksessä, ja enemmänkin, on luopunut jo kaikesta taianomaisesta. Myös ensimmäisen lapsen osalta kaikki tuntui taianomaiselta ja uudelta, mutta toisen lapsen kanssa kaikki tuntui vain opitun kertaukselta.

Minusta se taika on nyt, kun vihdoin on saanut elämänsä siihen malliin kun on halunnutkin, tai ainakin lähelle. Paskassa lapsuudessa ei ollut mitään taikaa, oli aina muiden armoilla.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena ja nuorena koki kaikki ensimmäistä kertaa, ja kokemukset olivat tietysti voimakkaita, jopa taianomaisia.

Esimerkiksi omilleen muuttaminen, ensimmäinen oma koti (vaikka olisikin aluksi vain soluhuone), ensimmäinen oikea rakkaussuhde, seksielämän alkaminen, ensimmäinen työpaikka, ensimmäinen tutkinto, ensimmäinen omaksi ostettu asunto, ensimmäinen ikioma lemmikki, ensimmäinen auto, ensimmäinen ulkomaanmatka yksin... niin monta ensimmäistä kertaa - ja jokainen ikimuistettava, taianomainen..

"Aikuisena", joka on kokenut kaikki nuo asiat jossakin järjestyksessä, ja enemmänkin, on luopunut jo kaikesta taianomaisesta. Myös ensimmäisen lapsen osalta kaikki tuntui taianomaiselta ja uudelta, mutta toisen lapsen kanssa kaikki tuntui vain opitun kertaukselta.

Tässäkin on paljon perää. Ei oikein sitä ensirakkauden huumaa pääse kokemaan uudestaan, vaikka tekisi elämässä mitä. :)

Taijan löytäminen liittyy moneen, kun mustia pilviä/joutsenia kuten korona, Ukrainan sota, energian hinnat, korkea veroaste, konkurssit on ympärillä, ja negatiivinen media / ihmisten kireys...

Ympäröivä toimintaympäristö on muuttunut. Joinain aamuina ei tiedä onko naapuri ravintola konkurssissa.

Sen toki tietää, että julkishallinnossa juhlat jatkuvat, sote - hallintohimmelit kukoistavat, johtajien palkat lyö katosta läpi.

Suomalainen käsitys tasa-arvosta on jotenkin outo.

Jotenkin muuttunut koko maa varkaiden valtakunnaksi 15 vuoden aikana.

Sosiaalidemokratia ja tää et vihreet on 20 vuotta vastustaneet ydinvoimaa, eli aiheuttavat valtavaa tuhoa kansantalouteen.

Moni vaihtaa maata.

Vierailija kirjoitti:

Taijan löytäminen liittyy moneen, kun mustia pilviä/joutsenia kuten korona, Ukrainan sota, energian hinnat, korkea veroaste, konkurssit on ympärillä, ja negatiivinen media / ihmisten kireys...

Ympäröivä toimintaympäristö on muuttunut. Joinain aamuina ei tiedä onko naapuri ravintola konkurssissa.

Sen toki tietää, että julkishallinnossa juhlat jatkuvat, sote - hallintohimmelit kukoistavat, johtajien palkat lyö katosta läpi.

Suomalainen käsitys tasa-arvosta on jotenkin outo.

Jotenkin muuttunut koko maa varkaiden valtakunnaksi 15 vuoden aikana.

Sosiaalidemokratia ja tää et vihreet on 20 vuotta vastustaneet ydinvoimaa, eli aiheuttavat valtavaa tuhoa kansantalouteen.

Moni vaihtaa maata.

Mikään tuosta ei liity siihen "taikaan" millään tapaa. Paitsi että liittyy välillisesti. Sun oman maailmas taikaan, ku näet vain tollasia asioita, ja näet ne noin, ja koet tarpeelliseksi selittää noita tän aiheen yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Tieto lisää tuskaa. Nuorena idealistina uskoo kaikkeen mahdolliseen ja on positiivinen, vanhempana jo tietää että kaikki on vain sitä samaa sopaa.

Sitä huomaa, miten vähän yksittäinen ihminen voi vaikuttaa asioihin. Idealismi ja ihanteet alkavat ikään kuin kulua pois. Arki tuo omat haasteensa, jotka pitää selvittää.

Mielenkiintoista lukea näitä kommentteja. Olen itse 57 ja elämä tuntuu muuttuvan päivä päivältä paremmaksi. Lapset ovat aikuisia ja muuttaneet omilleen ja olen todella vapaa tekemään mitä huvittaa. Olen kokenut monia ikäviä asioita elämässä, mutta jotenkin jälkikäteen ne ovat kääntyneet voitoksi. Ero lasten isästä tuli 10 vuotta sitten, kun hän löysi toisen. Eron jälkeen selvisi, että ex oli peliongelmainen ja samalla selvisi syy siihen, miksei hänellä ollut koskaan rahaa ja miksi minä jouduin kustantamaan aina kaiken. Minulle ero merkitsi parempaa taloudellista tilannetta, kun ei tullut maksettavaksi exän yllätyslaskuja. Jälkikäteen on kyllä harmittanut, että pidin silloin jotenkin tärkeänä, että ex säilyttää luottotietonsa.

Olen aina harrastanut liikuntaa. Kun lapset olivat pieniä, löysin juoksun, sillä lenkille voi mennä koska haluaa. Minulle juoksu on jollakin tavalla meditatiivista ja on mielenkiintoista nähdä eri vuodenaikojen vaihtelut luonnossa. Olen kohta menossa pikku lenkille, vaikka tulee lunta. Joku toinen tietysti voisi sanoa, että elämäni on kamalaa ja että olen neuroottinen himourheilija. Itse kuitenkin nautin. Hyvästä kunnosta on apua ihan normaalissa arkielämässä. Ei ole kipuja, ei särkyjä, ei mitään. Muutama vuosi sitten sairastuin vakavasti, mutta paranin todella nopeasti leikkauksen jälkeen. Lääkärien mukaan hyvä kunto auttoi.

Olen juuri lähdössä Tukholmaan moikkaamaan kuopusta, joka opiskelee siellä.

Uskon että tämä on pitkälti asennekysymys, mutta myös niin että innostuneisuutta ja taian tuntua täytyy pitää yllä. Muuten se katoaa sen myötä kun 99% tapahtuvasta on jo koettu moneen kertaan.

Tämä näkyy työssä, parisuhteessa, harrastuksissa, arjessa. Ei samoista asioista jaksa loputtomasti innostua.

- työssä kaikki alkaa puuduttaa nopeammin, vaikka vaihtaa työtä ja työnantajaa, ei sekään innosta enää kuten nuorena tai innostuksen tunne hiipuu nopeammin.

- Rakastumisen tunnekin lyhenee iän myötä siitä nuoruuden 2 vuodesta keski iän 2 kuukauteen. (Tätä on tutkittu, esimerkkini toki karrikoitu, mutta kertoo siitä että "SE" tunne hiipuu paljon nopeammin).

- Harva saa harrastuksistakaan enää sellaista paloa iän myötä kuin ennen. Kaikki on niin nähtyä että tekeminen muuttuu suorittamiseksi ja ehkä max "ihan kiva juttu" tunteeksi. Tosin sekin monesti riittää.

Se ettei elämä ole enää keski-iässä yhtä tunteiden vuoristorataa ja draamaa on myös hyvä asia.

Itse ehkä olen oppinut nauttimaan jostain tosi pienistä asioista kuten hitaista rauhallisista viikonloppuaamuista kun ei tarvitse lähteä mihinkään, luonnosta, vuodenaikojen vaihtelusta, uusissa matkakohteissa käynnistä jne. Mutta ei niistäkään enää saa sellaisia "kiksejä" kuin ennen.