miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entiset tunteet ovat tallella, mutta niiden edessä on harso. Mikään ei ole sen enempää hyvässä kuin pahassakaan yhtä viiltävää kuin nuorena.

Eniten harmittaa se, että nuorena seksuaalisuuteen liittyvä oli taianomaista ja jännittävää. Naisen paljas rinta oli jotain elämää suurempaa.

Nyt jäljellä ovat enää tissit. Ihan kivat, mukava silitellä, mutta taika on mennyt, liha on jäänyt.

Eli on kasvanut aikuiseksi ja tajunnut, että vaikka seksi on kivaa se ei tosiaan ole koko maailma? On se onni että en ole mies.

Mutta onhan se kiva tunne, kun pelkästään yksi vartalonosa saa aikaiseksi tunteen, joka auttaa irtautumaan jokapäiväisestä arjesta.

Työssä käyvät aikuiset ryyppäävät tilastojenkin mukaan aivan hirveästi. Syynä on tarve paeta todellisuutta. Siihen alkoholia parempi vaihtoehto on paljas rinta.

Miksi siis ihmiset eivät rakenna todellisuudesta sellaista, että sitä ei tarvitse paeta?

Vierailija kirjoitti:

Entiset tunteet ovat tallella, mutta niiden edessä on harso. Mikään ei ole sen enempää hyvässä kuin pahassakaan yhtä viiltävää kuin nuorena.

Eniten harmittaa se, että nuorena seksuaalisuuteen liittyvä oli taianomaista ja jännittävää. Naisen paljas rinta oli jotain elämää suurempaa.

Nyt jäljellä ovat enää tissit. Ihan kivat, mukava silitellä, mutta taika on mennyt, liha on jäänyt.

Ai, mulla on ollut tissit jo 40 vuotta ja edelleen ovat ihan yhtä taikaisat itselleni kuin ennen kin :p

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Olen nyt yli nelikymppinen ja vieläkin vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat yhtä hyviltä kuin nuorena,kevään tulo ja vehreys,kun kaikki nupullaan ja kesän tulo,kesän lämpö ja vihreys,valoisuus ja syksyn ruska.... paitsi marraskuun pimeys on hieman alkanut vaivata,kaipaisi silloin enemmän valoa,nuorena sitä pimeyttä ei oikein huomannut   :)

Palstalla on jo muutamana vuonna toivottu "uutta perinnettä" loka-marraskuulle. Sellainen, joka ei olisi halloween-tyyppinen, vaan sopisi kaikille. Muistaakseni viine vuonna voitti joku pienen kiitospäivän tyyppinen ajatus, jossa porukka kokoontuisi yhteen syömään. Silti siihen kaivattiin jotain teemaa ympärille, mutta sitä ei vielä keksitty. Sen pitäisi sopia sekä maalle, että kaupunkiin, erityisesti kaupunkiin. Sellainen teema, että yksinäisetkin voisivat sitä viettää. Ideoita teemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkautta ei ole kaikille luvassa. Yhteiskunta ja media (lastensaduista alkaen) luovat ihmisille sellaista mielikuvaa, että rakkaus tavoittaa jokaisen jossain vaiheessa elämää. Viaton ensirakkaus ja rakkauden ensisuudelma jne. Se on harhaa. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet edees ensisuudelmaa, eivät tavanneet ketään joka rakastaisi tai ketään jota rakastaa. Aivopesu maagisella rakkauden tailla on vain haitallista. Se tulee jos on tullakseen, mutta jokainen ihminen tässä maailmassa ei sitä kohtaa. Siispä sitä taikaa turhaan odottamalla ei kannata surra elämäänsä piloille.  Älä lupaa toisille sellaista, mitä et voi heille taata.

Rakkaus on kyllä lähes jokaisen tavoitettavissa, jos ei liian paha traumatisoituminen sitä estä. Sitä ei välttämättä kohtaa parisuhteen muodossa, mutta muilla tavoilla.

Tarkoittanet, että traumatisoituminen voi vaikuttaa ihmisen kykyyn rakastaa. Se taas, saako itse kokea jonkun rakastavan minua, ei välttämättäriipu mistään tuommoisesta. Se on aivan mysteeri ja kohtalonomaista, jääkö itse vaille tunnistettavaa rakkautta vai ei. Uskovana haluan uskoa, että Jumala on Rakkaus ja rakastaa jokaista. Elämän aikana siitä(kään) ei välttämättä tule näyttöä, ei konkreettisissa asioissa eikä tunnepuolen elämystasollakaan. Siksi usko onkin "uskoa ja luottamusta siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy".

Jumalharhaankin saa uskoa jos sitä tarvitsee. Kaikkia ei vaan nappaa ajatus keksitystä olennosta jota voi rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Omassa päässä keksittyähän tuo on kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on asenteesta kiinni, joka elämän vaiheessa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Kyllä se taika vaan katoaa.[/

Jouluntaikakin katoaa. Joulu ei oikein tunnu enää miltään verrattuna lapsuuteen ja nuoruuteen.

Vain vähä-älyisillä tylsimyksillä käy niin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on asenteesta kiinni, joka elämän vaiheessa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Kyllä se taika vaan katoaa.

Taika katoaa.. ei rakastu enää kuten nuorempana, seksihalut laskee. Luonto sentään on vielä yhtä kaunis.

Höpö höpö. Itsestään kaikki on kiinni!

Vierailija kirjoitti:

Se on asenteesta kiinni, joka elämän vaiheessa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Kerrotko vielä, mitkä on ne hyvät puolet siinä elämänvaiheessa, kun kaikki tuntuu valjulta ja jo moneen kertaan nähdyltä? Myös uudet kokemukset. 

Ja kun kokemus on kerran kiinni asenteesta, niin ongelma on siinä, että asenne muuttuu. Ongelmahan ei katoa sillä, että todetaan, että asennekysymys. 

Itse kun täytin 50v (10v sitten) niin ei ole ollut mitään isompia murheita. Osaan nyt nauttia elämästä.

En enää ole välittänyt mitä minusta ajatellaan. Elämä on huomattavasti helpompaa nyt kuin nuorena ja nautin siitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Olen nyt yli nelikymppinen ja vieläkin vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat yhtä hyviltä kuin nuorena,kevään tulo ja vehreys,kun kaikki nupullaan ja kesän tulo,kesän lämpö ja vihreys,valoisuus ja syksyn ruska.... paitsi marraskuun pimeys on hieman alkanut vaivata,kaipaisi silloin enemmän valoa,nuorena sitä pimeyttä ei oikein huomannut   :)

Palstalla on jo muutamana vuonna toivottu "uutta perinnettä" loka-marraskuulle. Sellainen, joka ei olisi halloween-tyyppinen, vaan sopisi kaikille. Muistaakseni viine vuonna voitti joku pienen kiitospäivän tyyppinen ajatus, jossa porukka kokoontuisi yhteen syömään. Silti siihen kaivattiin jotain teemaa ympärille, mutta sitä ei vielä keksitty. Sen pitäisi sopia sekä maalle, että kaupunkiin, erityisesti kaupunkiin. Sellainen teema, että yksinäisetkin voisivat sitä viettää. Ideoita teemaan?

Jonkinlainen 'valoa pimeyteen' sopisi just pimeimmälle ajalle :) sytytellään kynttilöitä,led-valoja,lyhtyjä ulos....? mutta tuo kiitospäivän tyyppinen ajatus on kyllä yksinäisillekin hyvä,jos siis kaikki halukkaat voivat kokoontua syömään jonkun luona...Neulootikoille ompeluseurat? Elokuva/ravintola-tapaamiset? käydään elokuvissa ja syömässä? t. tuon ylimmäisen jutun yli 40nen kirjoittaja :)

Mulle elämä oli kivaa lähinnä nuorena kun olin idealisti ja uskoin muuttavani yhteiskuntaa. En kuitenkaan voinut muuttaa mitään ja se masensi vuosikausiksi. En ole vieläkään päässyt oikein yli siitä kun lopullisesti menetin uskoni ihmisiin. Nyt on sitten vielä terveys menossa, käsivarsi hajalla raskaasta työstä ja kilpirauhasen vajaatoiminta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkautta ei ole kaikille luvassa. Yhteiskunta ja media (lastensaduista alkaen) luovat ihmisille sellaista mielikuvaa, että rakkaus tavoittaa jokaisen jossain vaiheessa elämää. Viaton ensirakkaus ja rakkauden ensisuudelma jne. Se on harhaa. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet edees ensisuudelmaa, eivät tavanneet ketään joka rakastaisi tai ketään jota rakastaa. Aivopesu maagisella rakkauden tailla on vain haitallista. Se tulee jos on tullakseen, mutta jokainen ihminen tässä maailmassa ei sitä kohtaa. Siispä sitä taikaa turhaan odottamalla ei kannata surra elämäänsä piloille.  Älä lupaa toisille sellaista, mitä et voi heille taata.

Rakkaus on kyllä lähes jokaisen tavoitettavissa, jos ei liian paha traumatisoituminen sitä estä. Sitä ei välttämättä kohtaa parisuhteen muodossa, mutta muilla tavoilla.

Tarkoittanet, että traumatisoituminen voi vaikuttaa ihmisen kykyyn rakastaa. Se taas, saako itse kokea jonkun rakastavan minua, ei välttämättäriipu mistään tuommoisesta. Se on aivan mysteeri ja kohtalonomaista, jääkö itse vaille tunnistettavaa rakkautta vai ei. Uskovana haluan uskoa, että Jumala on Rakkaus ja rakastaa jokaista. Elämän aikana siitä(kään) ei välttämättä tule näyttöä, ei konkreettisissa asioissa eikä tunnepuolen elämystasollakaan. Siksi usko onkin "uskoa ja luottamusta siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy".

Jumalharhaankin saa uskoa jos sitä tarvitsee. Kaikkia ei vaan nappaa ajatus keksitystä olennosta jota voi rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Omassa päässä keksittyähän tuo on kaikki.

Ei varmaan nappaakaan kaikille. Silti tuo ajatus Jumalasta voi olla elämää palveleva ja antaa toivoa ja voimia jaksaa vaikka vaikean ajan yli. Hmmm... mitä tästä voisi päätellä?

Miten katsoa elämää, luontoa, luontokappaleita uusin silmin kuin lapsi? Luopua siitä ajatuksesta, että tiedän jo valmiiksi mitä näen - koska enhän paljoa tiedä kuitenkaan. Tällöin voin kokea ihmetyksen taian. Vaikeaa se on, mutta kannattaa kokeilla. Voi harjoitella vaikka katsomalla puuta aistit avoinna, ihmetellen, kokemuksellisuuteen pyrkien, pois ennalta tietämisestä (leppähän se siinä).

Taide, musiikki, runous - nämä ovat väyliä leikin ja taian maailmaan meillä aikuisilla.

Kyllä keksisin kaikenlaista taikaa jollei vaikea työni veisi niin paljon aikaa ja tuottaisi harmitusta. Ja jos olisi muu rahanlähde kuin se työ.

Ajat ovat myös muuttuneet vaarallisiksi, mikä himmentää päivien kimalluksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla on vilkas mielikuvitus, koska he ovat tulleet aivan vieraaseen maailmaan jota eivät ymmärrä ja tunne ja täyttävät aukot tiedoissa mielikuvituksella. Joka päivä löytyy jotain uutta ja mielikuvitus rikastaa elämää. Aikuiset ovat siinä jo eläneet niin kauan ja oppineet siitä sen verran, että se ei ole enää samanlainen ihmettelyn kohde; maailman tunteminen vähentää sen ihmettelyä. Tuntemattoman ihmettely tuntuu taianomaiselta.

Kuvitelkaa, että aikuinen ihminen siirretään johonkin miljardien valovuosien päähän tai erilaiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki on erilaista ja uutta. Takuulla alkaisi tuntumaan taianomaiselta, jos ympäristö pitäisi opetella kokonaan uusiksi. Tällaisessa maailmassa lapset elävät.

Oikeastaan aikuiset tuntevat tosi vähän maailmaa, luontoa ja luonnonihmeitä. Eikä edes tiede osaa selittää kaikkea. Ennemminkin vaikuttaa sille, että monille aikuisille riittää ne perusasiat ja perusarki ja mikä tärkeintä: niihin kyllästyminen. Mitään uutta he eivät ole valmiita opettelemaan tai tekemään.

Tämä! Aikuisethan eivät yleensä kysy eivätkä ota selvää, vaikkeivät tietäisi jotain. Lapset kyselevät ja pohtivat koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

On jo oppinut, että kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa!

Ei tarvitsekkaan olla. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla on vilkas mielikuvitus, koska he ovat tulleet aivan vieraaseen maailmaan jota eivät ymmärrä ja tunne ja täyttävät aukot tiedoissa mielikuvituksella. Joka päivä löytyy jotain uutta ja mielikuvitus rikastaa elämää. Aikuiset ovat siinä jo eläneet niin kauan ja oppineet siitä sen verran, että se ei ole enää samanlainen ihmettelyn kohde; maailman tunteminen vähentää sen ihmettelyä. Tuntemattoman ihmettely tuntuu taianomaiselta.

Kuvitelkaa, että aikuinen ihminen siirretään johonkin miljardien valovuosien päähän tai erilaiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki on erilaista ja uutta. Takuulla alkaisi tuntumaan taianomaiselta, jos ympäristö pitäisi opetella kokonaan uusiksi. Tällaisessa maailmassa lapset elävät.

Onhan se ihan mielenkiintoista ymmärtää maailmaa älyllisestikin, mutta minulle taika tulee siitä ilosta, jota tunnen esim. nyt tuota syksyn väriloistoa katsellessa. Onhan se nyt ihan uskomatonta, millaisiksi taideteoksiksi luonto muovautuu! Ihan sama, mitkä fysiologiset prosessit siellä takana vaikuttaa, taika tulee tunteesta.

Mielikuvitus mulla on ollut rikas koko elämäni ajan. Edelleen aikuisena nautin siitä, että voin luoda mielessäni erilaisia mahdollisuuksia ja maailmoja. Lapsena pakenin mielikuvituksen avulla huonoa kasvuympäristöä, jossa ei ehtinyt eikä pahemmin kiinnostanutkaan ihmetellä todellista maailmaa. Kyllä minä silloinkin maailmassa taikaa näin, mutta se peittyi kaikkeen synkkyyteen ympärillä ja lopulta omassa sielussakin.

taikaa ikä kaikki kirjoitti:

Miten katsoa elämää, luontoa, luontokappaleita uusin silmin kuin lapsi? Luopua siitä ajatuksesta, että tiedän jo valmiiksi mitä näen - koska enhän paljoa tiedä kuitenkaan. Tällöin voin kokea ihmetyksen taian. Vaikeaa se on, mutta kannattaa kokeilla. Voi harjoitella vaikka katsomalla puuta aistit avoinna, ihmetellen, kokemuksellisuuteen pyrkien, pois ennalta tietämisestä (leppähän se siinä).

Taide, musiikki, runous - nämä ovat väyliä leikin ja taian maailmaan meillä aikuisilla.

Nimenomaan tämä! Ihmisten pitäisi oppia ajattelemaan vähemmän ja aistimaan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Jouluntaikakin katoaa. Joulu ei oikein tunnu enää miltään verrattuna lapsuuteen ja nuoruuteen.

Minusta taas on tullut jouluihminen vasta aikuisena. Lapsena inhosin juhlapyhiä kodin/suvun vihamielisen ilmapiirin takia. Jouluna olisin luopunut kaikista turhanpäiväisistä materiaalisista lahjoista, jos vain tunnelma olisi voinut olla niin leppoisa kuin millaiseksi olen sen aikuisena itselleni järjestänyt. Sen enempää ei joulun taikaan omalla kohdallani vaadita.