miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

Ei sentään kaikki taika hyviä. Sitä vaan ei katsele enää maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien takaa.

Sodan viime käänteiden myötä oma keski-iän apaattinen kuoppani sai tavallaan päätöksensä, kun uudella tasolla hyväksyin sen, että kuolema tulee arvaamattomasti jne. Siis kun oli pakotettu hyväksymään se, että huonosti tässä voi käydä (edes sota-asiantuntijathan eivät väitä, että ei voisi), niin sain pitkästä aikaa raakaa täysillä elämisen tunnetta, uskallan enemmän tuntea pakahduttavasti ilman "aikuisia" järkevöintejä. Tuntuu kuin olisi nukkunut vuosikausia...

Se syy hohdon häviämiseen on keski-iässä roolin tuoma apaattisuus, turvallisuushakuisuus ja vastuu. Sen kontrollissa olevan, perfektionistisen ja muihin mukautuvan aikuisen roolin täyttäminen.

Kun huomaa, että elämä vaan on raadollisempaa kuin osasi kuvitella. Esim. joulun taika oli kivaa lapsena, kun ei tarvinnut hoitaa raha-asioita, hankkia kuusta ja laittaa jouluruokia koko perheelle. Ja kun vielä uskoi joulupukkiin.

Elämä on ihmeellistä siitä huolimatta tietysti, mutta aika paljon elämässä on myös kohtalon ivaa.

Mulla ei ole kadonnut, ikää 38. Tähtitiede, avaruus, eläimet, luonto, musiikki, niin taianomaista!! Viimeksi katselin ja ihastelin mustan kissan mustaa nenää lähietäisyydeltä, omillani on ollut ruosteen ruskea ja vaaleanpunaiset, siksi se musta oli niin ihmeellinen :) Ja tämän vuoden syksy on kuin satumaa, upein ruska moneen vuoteen!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Mulle on käynyt ihan toisinpäin, nuorena oli aina kiire jonnekin, nyt on malttia ja aikaa pysähtyä nauttimaan niistä yksinkertaisista ja pienistäkin asioista, kuten syksystä.

Näinkin, mutta se ei ole taikaa. Muistan, kun lapsena syksy tuntui merkitykselliseltä. Sateen ropina peltikattoon ja tuulen humina, kun sai nukahtaa omaan turvalliseen ja lämpimään sänkyyn. Kävely koulun jälkeen sänkipellon reunaa perunamaalle avuksi, kun mummu ja äiti siellä jo kaivoivat perunoita.

Tietoisuus kun kasvaa niin näkemykset harmaantuu.

Se voi auttaa asiaa, jos osaa nollata pään ja elää hetkessä.

Mun päässä on niin monenlaista tilaa, että murto-osa näkemyksistäni ovat ankean harmaata.

Päivät toistaa toisiaan tarpeeksi kauan, siinä se, epäilen että sama aiheuttaa myös dementiaa, ei erota päiviä toisistaan lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla on vilkas mielikuvitus, koska he ovat tulleet aivan vieraaseen maailmaan jota eivät ymmärrä ja tunne ja täyttävät aukot tiedoissa mielikuvituksella. Joka päivä löytyy jotain uutta ja mielikuvitus rikastaa elämää. Aikuiset ovat siinä jo eläneet niin kauan ja oppineet siitä sen verran, että se ei ole enää samanlainen ihmettelyn kohde; maailman tunteminen vähentää sen ihmettelyä. Tuntemattoman ihmettely tuntuu taianomaiselta.

Kuvitelkaa, että aikuinen ihminen siirretään johonkin miljardien valovuosien päähän tai erilaiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki on erilaista ja uutta. Takuulla alkaisi tuntumaan taianomaiselta, jos ympäristö pitäisi opetella kokonaan uusiksi. Tällaisessa maailmassa lapset elävät.

Oikeastaan aikuiset tuntevat tosi vähän maailmaa, luontoa ja luonnonihmeitä. Eikä edes tiede osaa selittää kaikkea. Ennemminkin vaikuttaa sille, että monille aikuisille riittää ne perusasiat ja perusarki ja mikä tärkeintä: niihin kyllästyminen. Mitään uutta he eivät ole valmiita opettelemaan tai tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Ja höpö höpö! Mistä kummasta olet ajatuksesi saanut?

Sen huomaa myös  AV:llä kun äidit ja aikuiset miehet (myös isät) ottavat kantaa keskusteluihin. Todella harva keskustelija oikeasti edes lukee tieteellisiä julkaisuja ja ovat täysin pihalla suurimmasta osasta asioita. Keskustelijoista huomaa, että dokumentit ja tietokirjallisuus eivät kuulu heidän valikoimaansa. Vaikka heillä olisi koira tai kissa kotona, eivät he tajua sen tarpeista tai sielunelämästä mitään. mm. koska eivät avaudu taialle lajien välisessä kommunikoinnissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan nuoruudessa pelkkä vuodenajan vaihtuminen oli jotenkin aistillinen ja hieno kokemus , nykyisin se on vaan että jaa , siellä on taas syksy 

Olen nyt yli nelikymppinen ja vieläkin vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat yhtä hyviltä kuin nuorena,kevään tulo ja vehreys,kun kaikki nupullaan ja kesän tulo,kesän lämpö ja vihreys,valoisuus ja syksyn ruska.... paitsi marraskuun pimeys on hieman alkanut vaivata,kaipaisi silloin enemmän valoa,nuorena sitä pimeyttä ei oikein huomannut   :)

Palstalla on jo muutamana vuonna toivottu "uutta perinnettä" loka-marraskuulle. Sellainen, joka ei olisi halloween-tyyppinen, vaan sopisi kaikille. Muistaakseni viine vuonna voitti joku pienen kiitospäivän tyyppinen ajatus, jossa porukka kokoontuisi yhteen syömään. Silti siihen kaivattiin jotain teemaa ympärille, mutta sitä ei vielä keksitty. Sen pitäisi sopia sekä maalle, että kaupunkiin, erityisesti kaupunkiin. Sellainen teema, että yksinäisetkin voisivat sitä viettää. Ideoita teemaan?

Suomessa on perinteisesti vietetty uutta vuotta eli kekriä loka-marraskuun vaihteessa. Siihen kuuluu yhdessä oleminen, hyvä ruoka ja syksyn antimista nauttiminen.

Kekri on vaan unohtunut tässä viimeisen 100 vuoden aikana. Kekritapahtumia on edelleen, mutta eivät suomalaiset vietä kekriä samalla tavalla kuin vietetään kaikkialla tavalla tai toisella juhannusta ja/tai joulua. Kukaan ei tee kekrivalmisteluja eikä odota sitä.

Palstalaiset eivät halunneet kekriä, koska se ei sovi kaupunkiin. Ei saa olla maajussien juhla kun kaupunkilaisilla ei ole kytköksiä maaseutuun. Kaivattiin uutta perinnettä ja uutta juhlaa.

Vierailija kirjoitti:

Missä iässä? En ole huomannut. 55 vuotta.

Sama!

Mies 59v

Se on sitä kun todellisuus iskee vähitellen tajuntaan.

Olet masentunut.

Itse olen havainnut, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän nautin ihan pienistä asioista ja löydän taikaa ja ilonaiheita melkein joka tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Olet masentunut.

Itse olen havainnut, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän nautin ihan pienistä asioista ja löydän taikaa ja ilonaiheita melkein joka tilanteesta.

Voi olla ihan tylsistynytkin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Tietoisuus kun kasvaa niin näkemykset harmaantuu.

Se voi auttaa asiaa, jos osaa nollata pään ja elää hetkessä.

Mun päässä on niin monenlaista tilaa, että murto-osa näkemyksistäni ovat ankean harmaata.

Itellä taas sellainen kokemus, että tietoisuuden lisääntyessä tai kasvaessa näkemykset just rikastuu.

Taika ainakin itselläni yhdistyy yleensä myöhäiseen iltaan jossain uudessa ja oudossa paikassa, ja jossa on mahdollisuus nähdä tai tavata uusia ihmisiä. Jonkinlainen erikoinen tunnelma ja jännitys mukana. Tulee mieleen iltakävely jossain ulkomailla tai muu uusi kokemus. Eniten nämä kokemukset säilyvät tuoreina, kun niitä ei ole liikaa eikä jatkuvasti. Erityisesti kyllästyttää kuulla se, että joku muu sanoo, että nääh, tuo on jo nähty ja koettu, ei kiinnosta enää. Mutta jos ei itse ole käynyt tai nähnyt jotain, niin se voi olla itselle uusi ja mukava kokemus, ja mieluummin lähtee yksin kuin jonkun ilonpilaajan kanssa.

Taikasienet voi auttaa kadonneen taian löytämisessä. Ne laittaa ihmisen tietoisuuden muuttuneeseen tilaan, josta maailman ja olemassaolon voi kokea ja nähdä uudesta perspektiivistä

N54v kirjoitti:

taikaa ikä kaikki kirjoitti:

Miten katsoa elämää, luontoa, luontokappaleita uusin silmin kuin lapsi? Luopua siitä ajatuksesta, että tiedän jo valmiiksi mitä näen - koska enhän paljoa tiedä kuitenkaan. Tällöin voin kokea ihmetyksen taian. Vaikeaa se on, mutta kannattaa kokeilla. Voi harjoitella vaikka katsomalla puuta aistit avoinna, ihmetellen, kokemuksellisuuteen pyrkien, pois ennalta tietämisestä (leppähän se siinä).

Taide, musiikki, runous - nämä ovat väyliä leikin ja taian maailmaan meillä aikuisilla.

Ihanasti kirjoitettu, ja sisältäen totuuden siemenen. Kirjoitin ketjuun jo aiemmin, kuinka itselläni on luonnon taikamaailma vielä jäljellä. Kiljahtelen kuin lapsi, kun näen harvinaisen perhosen tai kauniin kukan. Kuinka yksi mattimyöhäinen ruusu syksyisessä pensaassa saa sielun pulputtamaan.

Ja taide, kauniit maalaukset, hyvä musiikki tuo värinää sisälleni. Uiminen myös.

Ehkä kuitenkin nämä ovat persoonallinen kyky aistia ja nauttia, intensiivisesti. Avoimuutta.

Tunnistan tunteen "joulun taika", ja se on minulta kadonnut, koska väsyn valmisteluihin. Se taika tulee odotuksesta, ja kaikkien aistien välityksellä saavutetusta "palkinnosta", kun kaikki on tehty. Ruoka on hyvää, kuusi on kaunis, kynttilät palavat, enkelikellon ääni joululiinat-ja koristeet ympäri taloa, ja ennen kaikkea luminen luonto ulkona. Mutta väsyneenä siitä menee hohto.

Olen kiitollinen siitä, että osaan vielä nauttia arjesta ja mm. luonnosta, taiteesta. Minua on myös siunattu ystävillä, jotka ovat samanlaisia.

Ehkä ikääntyminen on myös sen hyväksymistä, että omien rajojen puitteissa on karsittava "taikaa" pois, ja valittava muita mielihyvää tuottavia helpompia asioita.

Joulu tulee aina,siinä on se taika...vaikka olisi kiireinen kalenteri,rahat tuntuu olevan vähissä....kuitenkin kerkeää ja pystyy ostamaan ne lahjat juuri niille,kelle halusikin, lumi saattaa keretä juuri aatoksi,vaikka vähäisestikin peittämään maan ja puut,ruuat kerkeää laittamaan ja ostamaan,kodin koristelemaan ja aattoiltana sitten sytyttelemään pimeässä lyhtyihin kynttilöitä hiljaisuuden laskeutuessa päivän touhujen jälkeen ja voi vaan ihastella jouluista kauneutta ja kuusen kynttilöitä :) siinä on aina se joulun tuntu,vaikka viettäisit poikkeuksellisesti sinkkujoulua :)

Kyse on aivojen muutoksista mitkä ovat peruuntumattomia.

Itekki muistan miten upeaa oli paneskelu nuorempana

ynnä muut muistot. tunteet vaan laimenee vanhemmite.

Olen ammatiltani tutkija enkä ole vielä kyllästynyt. Melkein joka päivä tai ainakin joka viikko löytyy jotain uutta mistä innostua.

Taika häviää kun on paljon nähty ja koettu. Mikään ei oikein huvita  eikä kiinnosta.