miksi kaikki "taika" häviää maailmasta kun ikää tulee ?

En lukenut kaikkia viestejä, mutta itse huomaan iän karttuessa, siis olen kohta 60+, mutta elämään kuuluu luopuminen pikkuhiljaa. Mistä ennen nautti, ei tuotakaan enää iloa. Itse kuitenkin uskon vahvasti, että onni, tyytyväisyys elämää kohtaan on se, että nauttii niistä pienistä asioista, eikä ole siis mikään ikäkysymys. Itseä ihastuttaa katsella luontoa ja sen eläimiä. Luonnossa kävely aina virkistää. Nauratti yksi päivä, kun talon vierestä kuului varhain aamulla tömps, tömps ja katsoin ikkunasta, että kuka kävelee näin varhain taloni vierustaa, niin mustarastaat tiputteli omenoita maahan. Pieni onnen asia on nähdä suruvaippa, siis perhonen, mitä en ole aikaisemmin nähnyt. Onni on nähdä hämähäkin kutovan verkkoa. Tai pelastaa pökertynyt mehiläinen luontoon ja antaa sille hunajaa. Onni on siis nauttia tästä hetkestä, eikä ajatella niitä, että mitä surua, en nauti ja kaikki on harmaata ym. Toki meidän ihmisluonto on sellainen, että se muuttuu jopa minuuteissa ja päivän mittaan. Pitää olla armollinen itselleen ja kirjoittaa vaikka ylös niitä asioita paperille, että mitkä illan päätteeksi olivat niitä hyviä pieniä asioita. Jos huomaan ne pienet onnen asiat päivittäin, niin myös mielentila muuttuu. Hämmästyttää kyllä. Olen itse kokeillut. Voi aloittaa esim. minulla on katto pään päällä, minulla on ruokaa ja vettä, ystäviä ym. ym. Siis ne myös ne itsestään selvyydet, koska ne ovat lahjoja sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on asenteesta kiinni, joka elämän vaiheessa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Kyllä se taika vaan katoaa.

Niin, ainakin jouluntaika. Lapsena kaikki juhlatkin oli juhlaa, aikuisena ne ei enää ole samanlaisia. 

Muistan kuinka juhannuskin oli lapsena jotenkin ihana juhla ja nyt se on vain vähän pitempi viikonloppuvapaa.  Juhannuksen kohokohta oli, kun poltettiin kokko ja paistettiin makkaraa.

Taika on jotain mitä ei voi omistaa, se on ajatus ja mielentila. Kun asia toteutuu ja tavoitteet saavutetaan niin taika katoaa. Esim. haaveillaan ulkomaan matkasta tai vaikka hienon puhelimen ostosta, mutta kun se on toteutettu niin  taika katoaa, kun asioista tulee arkipäiväisiä.

 

Itse olen nelikymppinen,eikä ikä ole vienyt sitä,että yhä innostun asioista,reissuista,luonnonilmiöistä,revontulista,luonnoneläimistä...vuodenaikojen vaihteluista nautin,kylmyydestä ja koleudesta en enää näin vanhempana :D se ei kuitenkaan masenna minua,ei talven pimeyskään....nautin pienistä asioista....auringonpaiste saa aina vielä onnellisemmaksi ja olen kuin kissa joka menee mieluusti loikoilemaan terassin aurinkoisemmalle puolelle :) Nuorempana taikaa oli tietysti enemmän,kun asioissa oli uutuudenviehätystä ja tulevaan suhtautui naivisti vaaleanpunaisin lasein,kunnes tiedosti elämän realiteetit ja epäloogisuuden....vanhempana oppii olemaan odottamatta niiiiiin paljon kuin nuorempana....vanhempana elämässä tärkeintä on terveys ja toimeentulo...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on asenteesta kiinni, joka elämän vaiheessa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Kyllä se taika vaan katoaa.

Niin, ainakin jouluntaika. Lapsena kaikki juhlatkin oli juhlaa, aikuisena ne ei enää ole samanlaisia. 

Muistan kuinka juhannuskin oli lapsena jotenkin ihana juhla ja nyt se on vain vähän pitempi viikonloppuvapaa.  Juhannuksen kohokohta oli, kun poltettiin kokko ja paistettiin makkaraa.

Ota huomioon, ettei se mene kaikilla näin. Esim. alkoholistiperheessä kasvaneelle joulu ja juhannus on voineet olla hyvin kaukana taianomaisesta.

Uusi on uutta vain kerran.

Mitä enemmän ikääntyy, sitä enemmän tulee tunne että näkee kulissien taakse, siinä missä nuoremmat ovat vielä innoissaan katsomon puolella.

Vierailija kirjoitti:

Sitä vaan jossain vaiheessa läjähtää kaikki se elämän karuus päin naamaa ja tajuaa, että tämähän onkin vaan tällaista koko touhu. Kaikessa säilyy sellainen lapsenomainen into ja kiinnostus niin kauan kun sitä ei ole vielä päässyt kokemaan.

En ymmärrä viestiäsi. Olen kokenut kovia viime aikoina ja silmäni ovat auenneet karulla tavalla. Tietty taika, jonka koin, olikin harhaa. Se, mihin olin onnellisuuteni perustunut, tuhoutui. Petyin syvästi ihmisiin ja koko länsimaiseen maailmaan.

Ajauduin hyvin synkkiin vesiin ja silloin pelkäsin, ettei elämässäni olisi enää koskaan värejä. Olen nimittäin huomannut, että juuri sen taian takia minä ylipäänsä elän ja se vaikuttaa suoraan onnellisuuteeni. Kun on uupunut tai traumatisoitunut, taikaa on HYVIN vaikea aistia. Mutta se on silti siellä, vaikkei uskoisi.

Nyt, kun olen päässyt taas kosketuksiin ns. taikamaailman kanssa, osaan arvostaa sitä entistä enemmän. Vähän niin kuin auringonpaistetta osaa arvostaa eniten silloin, kun on ollut pitkään harmaata (tai sadetta kuivuuden jälkeen).

Oisko vaikka:

-vastuu

-asioista tietoisemmiksi tuleminen, tiedetään asioista liikaa

-vaihtoehtojen hupeneminen

- tekee asioita järkevämmin

- terveys ja hyväkuntoinen kroppa katoaa

- aikuistenmaailma, jossa kaikki on tylsää. Elämä

perustuu materiaaliin ja rahaan yleensäkin

- Ei haaveilua vuosisadan rakkaustarinoita

- Ei sen suurempia tavoitteita

- Ei ajattelua "sittenkun olen aikuinen..."

- jäykät arvot

Vierailija kirjoitti:

Uusi on uutta vain kerran.

Mitä enemmän ikääntyy, sitä enemmän tulee tunne että näkee kulissien taakse, siinä missä nuoremmat ovat vielä innoissaan katsomon puolella.

Mutta kun minusta ikivanhatkin asiat ovat kiehtovia! Nuorten into katsomossa, siinäpä vasta taikaa onkin. Nuoret, jotka ovat sokeita työlle, jota kulisseissa tehdään.

Minusta ihminen, joka luulee nähneensä kaiken, on sokea. Ihminen on kuitenkin niin vajavainen, että opittavaa riittää loppuun asti. Henkinen kehitys ei pääty koskaan.

Aika on aikaa, mut taika on taikaa

Sä koskaan et muuttua saa

Vierailija kirjoitti:

Moni väsyy vastuiden ja velvollisuuksien alla.

Kun kuormaa kaadetaan niskoille aina vaan lisää ja lisää, mutta resurssit eivät lisäänny, se johtaa väistämättä kyrpiintymiseen...

Vierailija kirjoitti:

Uusi on uutta vain kerran.

Mitä enemmän ikääntyy, sitä enemmän tulee tunne että näkee kulissien taakse, siinä missä nuoremmat ovat vielä innoissaan katsomon puolella.

Varsinkin politiikka on pelkkää näennäistä teatteria, kulissien takana hommat juonitaan ihan päinvastoin kuin mitä esiintyessä ennen vaaleja lupaillaan...

Joku jo kertoi, että tämän kulissien taakse, kun on nähnyt lähes kaiken. Minä en ole nähnyt kaikkea, vaikka olen 60+, olen hakattu lapsena, raiskattu, haukuttu, alkoholisti vanhemmat ym. ym. Minulta ei vain lopu tämä elämän ilo nähdä hyviä asioita vieläkin. Se on vain mielentila ja luin monista kirjoista, että ihminen itse valitsee oman mielentilansa, en tiedä, että onko totta? Mutta huomaan kyllä, että meillä on taipumus kääntyä negatiivisen ajattelun puolelle, ennen kuin positiivisen. Eli sitä positiivista ajattelua pitää ihan harjoittaa samalla kertaa kuin opettelisi ajamaan ensimmäistä kertaa polkupyörää. Eli harjoitus tekee mestarin. Joten opetelkaa ajamaan polkupyörällä. Elämä voi toki olla ajoittain mustaa ja synkkää, mutta jos ajattelee vain sitä mustaa, niin toki se musta ajatus syö sinua sisältä päin koko ajan. Joten on hyvä harjoitella positiivisia ajatuksia, koska ehkä joku päivä huomaat, että asiat jotenkin järjestyy itsestään ja hyviä ihmisiä on vielä olemassa niinkuin myös sinä itse. 

Lapsilla on vilkas mielikuvitus, koska he ovat tulleet aivan vieraaseen maailmaan jota eivät ymmärrä ja tunne ja täyttävät aukot tiedoissa mielikuvituksella. Joka päivä löytyy jotain uutta ja mielikuvitus rikastaa elämää. Aikuiset ovat siinä jo eläneet niin kauan ja oppineet siitä sen verran, että se ei ole enää samanlainen ihmettelyn kohde; maailman tunteminen vähentää sen ihmettelyä. Tuntemattoman ihmettely tuntuu taianomaiselta.

Kuvitelkaa, että aikuinen ihminen siirretään johonkin miljardien valovuosien päähän tai erilaiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki on erilaista ja uutta. Takuulla alkaisi tuntumaan taianomaiselta, jos ympäristö pitäisi opetella kokonaan uusiksi. Tällaisessa maailmassa lapset elävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi mikä myrkyttää väkevästi mielialaa ja kyynistää on media, aina pelkkiä huonoja uutisia, uhkia, heikennyksiä, jne., mikä tietysti on poliitikkojen aikaansaannosta. Poliitikkojen tehtävä vaan piti olla parannusten tekeminen tämän maan kansalaisille, mutta se mitä ennen vaaleja luvataan, lentää heti valituksi tultua roskiin. Tämä kaava on nähty jo niin monta vuosikymmentä, että pidän sitä pelkkänä teatterina ja kyynisin vaihtoehto on aina se mitä oikeasti tapahtuu :/

Ja toisessa laidassa sitten some ja naistenlehdet hehkuttamassa kuinka Pirjo "uskalsi antaa elämän tuoda onnen!" Ja säteilevä Pirjo kertoo kuinka tänä vuonna joukukuusi on vaaleansininen ja astrokirurgi-tytär tulee Australiasta ja koti kimaltaa lämmintä perhetunnelmaa blablablaaaaa...h.

Toisaalta perhe ja sen tunnelma pitää myös luoda itse jos ei mene itse omaan lapsuudenperheeseensä viettämään joulua. Pitää adoptoida tai synnyttää saadakseen lapsia ja vieläpä luoda hyvät suhteet heihin saadakseen lämpimiä jouluja. Suomalaiset ovat tutkimusten mukaan epäempaattisia ja joulu on empaattinen juhla. Myös arki pitää elää lämpimäti saadakseen lämpimiä jouluja.

Vierailija kirjoitti:

Just mietin sanaa tänään. Nuorena, sanotaanko 30-vuotiaaksi asti joulukin tuntui ihan mahdottoman ihanalta ajalta. Nyt yritän kaikkeni, että pääsisin siihen tunnelmaan takaisin.

Ehkä sinun pitää lakata yrittämästä ja vain tehdä niitä asioita joista nautit.

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla on vilkas mielikuvitus, koska he ovat tulleet aivan vieraaseen maailmaan jota eivät ymmärrä ja tunne ja täyttävät aukot tiedoissa mielikuvituksella. Joka päivä löytyy jotain uutta ja mielikuvitus rikastaa elämää. Aikuiset ovat siinä jo eläneet niin kauan ja oppineet siitä sen verran, että se ei ole enää samanlainen ihmettelyn kohde; maailman tunteminen vähentää sen ihmettelyä. Tuntemattoman ihmettely tuntuu taianomaiselta.

Kuvitelkaa, että aikuinen ihminen siirretään johonkin miljardien valovuosien päähän tai erilaiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki on erilaista ja uutta. Takuulla alkaisi tuntumaan taianomaiselta, jos ympäristö pitäisi opetella kokonaan uusiksi. Tällaisessa maailmassa lapset elävät.

Nykyihmisillä, varsinkin aikuisilla on sellainen olettamus, että tuntevat maailman. Se, että tiede osaa selittää paljon, vaikka mistä jotku sääilmiöt johtuu, vie niistä helposti taian. Vaikka esim ukkonen osataan selittää tieteen avulla, sitä on silti mahdollista pitää taianomaisena ilmiönä siinä missä vaikka sateenkaartakin. Tieteellinen tietämys vaan hankaloittaa sitä, ehkä vie jonkun olennaisen osan pois, jos on tietää toimintamekanismit niin itse asia jää niiden varjoon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkautta ei ole kaikille luvassa. Yhteiskunta ja media (lastensaduista alkaen) luovat ihmisille sellaista mielikuvaa, että rakkaus tavoittaa jokaisen jossain vaiheessa elämää. Viaton ensirakkaus ja rakkauden ensisuudelma jne. Se on harhaa. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet edees ensisuudelmaa, eivät tavanneet ketään joka rakastaisi tai ketään jota rakastaa. Aivopesu maagisella rakkauden tailla on vain haitallista. Se tulee jos on tullakseen, mutta jokainen ihminen tässä maailmassa ei sitä kohtaa. Siispä sitä taikaa turhaan odottamalla ei kannata surra elämäänsä piloille.  Älä lupaa toisille sellaista, mitä et voi heille taata.

Rakkaus on kyllä lähes jokaisen tavoitettavissa, jos ei liian paha traumatisoituminen sitä estä. Sitä ei välttämättä kohtaa parisuhteen muodossa, mutta muilla tavoilla.

Tarkoittanet, että traumatisoituminen voi vaikuttaa ihmisen kykyyn rakastaa. Se taas, saako itse kokea jonkun rakastavan minua, ei välttämättäriipu mistään tuommoisesta. Se on aivan mysteeri ja kohtalonomaista, jääkö itse vaille tunnistettavaa rakkautta vai ei. Uskovana haluan uskoa, että Jumala on Rakkaus ja rakastaa jokaista. Elämän aikana siitä(kään) ei välttämättä tule näyttöä, ei konkreettisissa asioissa eikä tunnepuolen elämystasollakaan. Siksi usko onkin "uskoa ja luottamusta siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy".

Traumatisoituminen voi vaikuttaa myös ihmisen kykyyn tunnistaa rakkaus ja ottaa sitä vastaan. Saada ihmisen etsimään rakkautta kerta toisensa jälkeen aivan vääristä paikoista. Nimim. kokemusta on.

- lainaamasi

Kai Tukkataikaa edelleen saa Prismasta??

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla on vilkas mielikuvitus, koska he ovat tulleet aivan vieraaseen maailmaan jota eivät ymmärrä ja tunne ja täyttävät aukot tiedoissa mielikuvituksella. Joka päivä löytyy jotain uutta ja mielikuvitus rikastaa elämää. Aikuiset ovat siinä jo eläneet niin kauan ja oppineet siitä sen verran, että se ei ole enää samanlainen ihmettelyn kohde; maailman tunteminen vähentää sen ihmettelyä. Tuntemattoman ihmettely tuntuu taianomaiselta.

Kuvitelkaa, että aikuinen ihminen siirretään johonkin miljardien valovuosien päähän tai erilaiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki on erilaista ja uutta. Takuulla alkaisi tuntumaan taianomaiselta, jos ympäristö pitäisi opetella kokonaan uusiksi. Tällaisessa maailmassa lapset elävät.

Oikeastaan aikuiset tuntevat tosi vähän maailmaa, luontoa ja luonnonihmeitä. Eikä edes tiede osaa selittää kaikkea. Ennemminkin vaikuttaa sille, että monille aikuisille riittää ne perusasiat ja perusarki ja mikä tärkeintä: niihin kyllästyminen. Mitään uutta he eivät ole valmiita opettelemaan tai tekemään.