Miten suhtaututuisitte siihen, jos on ollut muuten hyvä lapsuus, mutta on käytetty ruumiillista kuritusta?

Vierailija kirjoitti:

Te joiden mielestä kuritusväkivalta on ok, jatkatteko sitä myös sitten kun lapsenne ovat tarpeeksi isoja lyömään halutessaan takaisin vai lopetatteko sen mystisesti jo hyvissä ajoin kun lapsi on vielä täysin puolustuskyvytön?

Miten suhtautuisitte siihen, että lapsenne alkaisi teininä, mahdollisesti jo fyysisesti aikuisen kokoisena ratkaisemaan kiistatilanteita kanssanne fyysisellä kontaktilla? Kauhistuttaako ajatus? Pääsisittekö ylitse jos ojentaisitte vaikkapa humalassa kotiin tullutta/muuten tyhmäillyttä teiniä sanallisesti ja yhtäkkiä teini vastaakin huitaisemalla avarin, tarraamalla tukasta kiinni ja riepottelevan, luunapin tai edes tönäisemällä teidät voimalla pois. Entä jos lapsi perustelisi tätä sillä, että olethan säkin "kurittanut". 

Väitän, että kukaan vanhempi ei ihan neutraalisti suhtautuisi siihen jos oma lapsi pahoinpitelisi edes kerran, mutta jostain syystä olettavat lasten olevan neutraaleita vanhemman heihin kohdistamaan väkivaltaan, vaikka tilanne on ollut vielä raaempi lapsen ollessa pieni ja kyvytön puolustautumaan. 

Jotenkin musta tuntuu että sulla on pientä häikkää eri asioiden suhteuttamisessa toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä yleensä ikuritettiin tällä tavalla? Minua kuritettiin vielä 13-vuotiaana, siis murrosikäisenä tyttönä, ja muistan itsekin silloin mieltäneeni sen enemmän pienempien lasten jutuksi ja vaikka vyö tietysti sattui älyttömästi, pahempaa melkein oli se, kun koko tilanne nolotti ja hävetti. En enää käynyt vanhempien kanssa yhdessä saunassakaan tuossa iässä, joten se takapuolen paljastaminen tuntui erityisesti nololta.

Mistä syystä sinua kuritettiin 13-vuotiaana. Kurittiko isä vai äiti?

Vähän alle 13-vuotiaana muistan ainakin sen, kun tuli kinaa kotiintuloajoista. Minulla oli selvästi aikaisempi aika kuin kavereilla. Olin pyytänyt monta kertaa, että myöhennettäisiin sitä, mutta ei onnistunut. Rupesin kai tavallaan protestina myöhästelemään ja vaikka aina kovasti toruttiin myöhästymisestä, ei se auttanut. Lopulta sitten kuritettiin, koska en muuten uskonut. Isä siis kuritti. Pöhköintä tässä oli se, että täytin noin kuukauden päästä 13 ja silloin kotiintuloaikaa myöhennettiin! Eli koko tämä tapaus oli tavallaan ihan turha.

Vaikuttaa aika yksinkertaisilta vanhemmilta, jos torumisen ja remmin antamisen välissä ei ole mitään välimuotokeinoja saada lasta tottelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te joiden mielestä kuritusväkivalta on ok, jatkatteko sitä myös sitten kun lapsenne ovat tarpeeksi isoja lyömään halutessaan takaisin vai lopetatteko sen mystisesti jo hyvissä ajoin kun lapsi on vielä täysin puolustuskyvytön?

Miten suhtautuisitte siihen, että lapsenne alkaisi teininä, mahdollisesti jo fyysisesti aikuisen kokoisena ratkaisemaan kiistatilanteita kanssanne fyysisellä kontaktilla? Kauhistuttaako ajatus? Pääsisittekö ylitse jos ojentaisitte vaikkapa humalassa kotiin tullutta/muuten tyhmäillyttä teiniä sanallisesti ja yhtäkkiä teini vastaakin huitaisemalla avarin, tarraamalla tukasta kiinni ja riepottelevan, luunapin tai edes tönäisemällä teidät voimalla pois. Entä jos lapsi perustelisi tätä sillä, että olethan säkin "kurittanut". 

Väitän, että kukaan vanhempi ei ihan neutraalisti suhtautuisi siihen jos oma lapsi pahoinpitelisi edes kerran, mutta jostain syystä olettavat lasten olevan neutraaleita vanhemman heihin kohdistamaan väkivaltaan, vaikka tilanne on ollut vielä raaempi lapsen ollessa pieni ja kyvytön puolustautumaan. 

Jotenkin musta tuntuu että sulla on pientä häikkää eri asioiden suhteuttamisessa toisiinsa.

Sinulla on huomattavasti isompaa, jos mielestäsi kooltaan pienemmän, puolustuskyvyttömän, psyykkisesti kehittymättömän ja vanhemmasta riippuvaisen lapsen "kurittaminen" eli pahoinpitely on hyväksyttävää, mutta keskenään samankokoisten, puolustuskykyisten ja itsenäistyneiden henkilöiden välillä tapahtuva väkivalta on yhtäkkiä vakava ja rikollinen asia. Kuinka päälaellaan voikaan arvomaailma olla.

Jollain tavalla ymmärrän ajatuksen, jos joku puhetta ymmärtämätön taapero säntää tielle ja vähän riuhtaistaan sieltä voimalla pois, niin muistaa ehkä että ei ollut hyvä idea mennä sinne tielle.

Mutta mitä ihmettä sillä on kuviteltu saavutettavan, että jotain 12-vuotiasta on vyöllä kuritettu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Miksi kilttiä ja rauhallista piti ylipäätään kurittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Miksi kilttiä ja rauhallista piti ylipäätään kurittaa?

Voi olla kiltti ja rauhallinen perusluonne, mutta silti voi tehdä joskus jotain, jota ei olisi saanut tehdä.

Tukkapölly tai jopa se että saa risusta jonkun törttöilyn jälkeen pari kertaa elämänsä aikana ei mun mielestä ole sama kuin väkivalta. Itse olin hyvin kerkeäväinen ja teen ensin ja mietin jälkeenpäin tyyppi lapsena. Ja vaikka kuinka asioista puhuttiin ja tiesin ettei näin ehkä kannattaisi tehdä niin aika usein tein silti. Milloin mitäkin. Mutta se kerta tai kaksi kun koivuniemen herra vieraili meillä jäi sen verran kaihertamaan tuonne takalistoon että opin hillitsemään impulssejani.

Ei meillä ilman syytä mistään rangaistu tai siitä että vahingossa vaikka rikkoi jotain tms. Tiedän ihan tarkkaan miksi olen rangaistuksen saanut kuten myös senkin että olisin voinut sen välttää tekemällä niin kuin on sovittu.

Kaikki, jotka alkaa aikuisena kelata jotain yksittäistä aiemmin suht merkityksetöntä asiaa lapsuudesta vaikka kaikki olisi ollut muuten hyvin on just näitä nykyajan inisijöitä joilla ei ole elämää.

Miksi jäädä tollaseen kiinni?

Voisko keskittyä elämässä niihin asioihin mitkä on hyvin?

Veikkaan, että esim.Ukrainassa tällä hetkellä harva kolme-nelikymppinen pohtii, että jäikö lapsuudesta jotain asiaa mitä pitäisi vatvoa.

Jotkut eivät vaikuta hyväksyvän, että toiset eivät pidä lapsuuttaan traumaattisena, jos on satunnaisesti ja lievästi kuritettu fyysisesti syystä. Miksi pitäisi väkisin ruveta pitämään lapsuuttaan onnettomana ja vanhempiaan huonoina jonkin yksittäisen asian takia? Ei se ole sama asia kuin ruumiillisten rangaistusten puolustaminen, vaan se on oma kokemus ja siihen on jokaisella oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Niin minäkin! Olin rauhallinen, mutta hyvin itsepäinen. Koulussa ja kavereiden kanssa käyttäydyin hyvin, enkä ole koskaan ollut aggressiivinen millään tavalla. Sen sijaan minulla oli halu testata kieltoja. Se itsepäisyys on ominaisuuteni vieläkin, mutta olen aina pärjännyt hyvin opiskelussa ja työpaikoilla kaikkien ihmisten kanssa.

Niissä tutkimuksissa, joissa osoitetaan kurituksen aiheuttavan aggressiivisuutta ja väkivaltaisuutta on kysymykset ehkä aseteltu niin, että kuritus käsitetään todelliseksi hakkaamiseksi ja väkivallaksi. Tai sitten on niin, että ihmiset eivät niihin vastatessaan miellä syystä tapahtunutta lievää kuritusta edes kuritukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Niin minäkin! Olin rauhallinen, mutta hyvin itsepäinen. Koulussa ja kavereiden kanssa käyttäydyin hyvin, enkä ole koskaan ollut aggressiivinen millään tavalla. Sen sijaan minulla oli halu testata kieltoja. Se itsepäisyys on ominaisuuteni vieläkin, mutta olen aina pärjännyt hyvin opiskelussa ja työpaikoilla kaikkien ihmisten kanssa.

Niissä tutkimuksissa, joissa osoitetaan kurituksen aiheuttavan aggressiivisuutta ja väkivaltaisuutta on kysymykset ehkä aseteltu niin, että kuritus käsitetään todelliseksi hakkaamiseksi ja väkivallaksi. Tai sitten on niin, että ihmiset eivät niihin vastatessaan miellä syystä tapahtunutta lievää kuritusta edes kuritukseksi.

Onko vyön käyttö "lievää kuritusta"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Niin minäkin! Olin rauhallinen, mutta hyvin itsepäinen. Koulussa ja kavereiden kanssa käyttäydyin hyvin, enkä ole koskaan ollut aggressiivinen millään tavalla. Sen sijaan minulla oli halu testata kieltoja. Se itsepäisyys on ominaisuuteni vieläkin, mutta olen aina pärjännyt hyvin opiskelussa ja työpaikoilla kaikkien ihmisten kanssa.

Niissä tutkimuksissa, joissa osoitetaan kurituksen aiheuttavan aggressiivisuutta ja väkivaltaisuutta on kysymykset ehkä aseteltu niin, että kuritus käsitetään todelliseksi hakkaamiseksi ja väkivallaksi. Tai sitten on niin, että ihmiset eivät niihin vastatessaan miellä syystä tapahtunutta lievää kuritusta edes kuritukseksi.

Onko vyön käyttö "lievää kuritusta"?

Muutama kevyehkö läpsäys kankuille ei muistikuvissani tunnu siltä, että olisin joutunut väkivallan uhriksi. Ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut eivät vaikuta hyväksyvän, että toiset eivät pidä lapsuuttaan traumaattisena, jos on satunnaisesti ja lievästi kuritettu fyysisesti syystä. Miksi pitäisi väkisin ruveta pitämään lapsuuttaan onnettomana ja vanhempiaan huonoina jonkin yksittäisen asian takia? Ei se ole sama asia kuin ruumiillisten rangaistusten puolustaminen, vaan se on oma kokemus ja siihen on jokaisella oikeus.

Ikävä sanoa tämä, mutta kyseessä on coping-keino, jolla järkkynyt mieli suojelee itseään. Itse asiassa nämä, jotka väittävät, että ei ole mitään traumoja, vaikka hakattiin vyöllä pienestäkin virheestä, ovat enemmän traumatisoituneita kuin ne, jotka pystyvät myöntämään, että minua pahoinpideltiin kotona ja se ei ollut minun vikani. Moni jopa sanoo, että ansaitse ruumiillisen kurituksen eli coping-keinot ovat jo todellä äärimmäisiä, jos ei edes aikuisena kykene näkemään sitä, että aikuisen lapseen kohdistama väkivalta on aina väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Niin minäkin! Olin rauhallinen, mutta hyvin itsepäinen. Koulussa ja kavereiden kanssa käyttäydyin hyvin, enkä ole koskaan ollut aggressiivinen millään tavalla. Sen sijaan minulla oli halu testata kieltoja. Se itsepäisyys on ominaisuuteni vieläkin, mutta olen aina pärjännyt hyvin opiskelussa ja työpaikoilla kaikkien ihmisten kanssa.

Niissä tutkimuksissa, joissa osoitetaan kurituksen aiheuttavan aggressiivisuutta ja väkivaltaisuutta on kysymykset ehkä aseteltu niin, että kuritus käsitetään todelliseksi hakkaamiseksi ja väkivallaksi. Tai sitten on niin, että ihmiset eivät niihin vastatessaan miellä syystä tapahtunutta lievää kuritusta edes kuritukseksi.

Onko vyön käyttö "lievää kuritusta"?

Muutama kevyehkö läpsäys kankuille ei muistikuvissani tunnu siltä, että olisin joutunut väkivallan uhriksi. Ei voi mitään.

Traumatisoitunut mieli suojelee itseään. Olet oikeasti vakavasti rikki.

ap, joko olet trolli tai kiellät olevasi traumatisoinunut. Kyllähän jopa seksuaalisesti hyväksikäytetyt lapset uskovat vanhemmistaan hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Miksi kilttiä ja rauhallista piti ylipäätään kurittaa?

Voi olla kiltti ja rauhallinen perusluonne, mutta silti voi tehdä joskus jotain, jota ei olisi saanut tehdä.

Sivistyneet vanhemmat selvittävät sen lapselle jotenkin muuten kuin väkivallalla. Näin lapsestakin kasvaa fiksu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te joiden mielestä kuritusväkivalta on ok, jatkatteko sitä myös sitten kun lapsenne ovat tarpeeksi isoja lyömään halutessaan takaisin vai lopetatteko sen mystisesti jo hyvissä ajoin kun lapsi on vielä täysin puolustuskyvytön?

Miten suhtautuisitte siihen, että lapsenne alkaisi teininä, mahdollisesti jo fyysisesti aikuisen kokoisena ratkaisemaan kiistatilanteita kanssanne fyysisellä kontaktilla? Kauhistuttaako ajatus? Pääsisittekö ylitse jos ojentaisitte vaikkapa humalassa kotiin tullutta/muuten tyhmäillyttä teiniä sanallisesti ja yhtäkkiä teini vastaakin huitaisemalla avarin, tarraamalla tukasta kiinni ja riepottelevan, luunapin tai edes tönäisemällä teidät voimalla pois. Entä jos lapsi perustelisi tätä sillä, että olethan säkin "kurittanut". 

Väitän, että kukaan vanhempi ei ihan neutraalisti suhtautuisi siihen jos oma lapsi pahoinpitelisi edes kerran, mutta jostain syystä olettavat lasten olevan neutraaleita vanhemman heihin kohdistamaan väkivaltaan, vaikka tilanne on ollut vielä raaempi lapsen ollessa pieni ja kyvytön puolustautumaan. 

Jotenkin musta tuntuu että sulla on pientä häikkää eri asioiden suhteuttamisessa toisiinsa.

Miten niin? Tuohan on hyvä vertaus. -eri

Olen syntynyt 60-luvun alussa ja minua on kuritettu fyysisesti. Silloin useimmilla oli kasvatusmetodina Raamatun kohta "ken vitsaa säästää, se lastaan vihaa". Eli hyvässä uskossa ajattelen vanhempieni toimineen. Koti oli kuitenkin hyvä ja rakastava eikä meillä ollut mitään ongelmia liiemmin.

Kyllä korttelin muidenkin mukulien kotona oli sama meininki. Usein äidit uhkailivat sillä, että odotas, kun isäs tulee kotiin... Eli vedottiin isien auktoriteettiin ja me lapsethan sitä isän kotiutumista sitten pelättiin.

No hard feelings kuitenkaan, parhaansa sen aikakauden edustajina toimivat. Ja kyllä mulla ainakin pieni pelko hillitsi kaikenmaailman älyttömyyksien kokeilua, kuten esim. joen jäälle menoa kelirikkoaikana. Olisinpa hyvinkin voinut hukkua. Ei meilläkään mistään turhasta tai ihan pienistä nillitetty. Yleensä vaarallisista asioista, mitä ei ollut lupa tehdä.

Omiin lapsiini en tietenkään ole käynyt käsiksi. Eli ei väkivalta aina synnytä väkivaltaa. Enkä tuota kuritusta kyllä väkivaltana pitänyt vaan suojeluna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Niin minäkin! Olin rauhallinen, mutta hyvin itsepäinen. Koulussa ja kavereiden kanssa käyttäydyin hyvin, enkä ole koskaan ollut aggressiivinen millään tavalla. Sen sijaan minulla oli halu testata kieltoja. Se itsepäisyys on ominaisuuteni vieläkin, mutta olen aina pärjännyt hyvin opiskelussa ja työpaikoilla kaikkien ihmisten kanssa.

Niissä tutkimuksissa, joissa osoitetaan kurituksen aiheuttavan aggressiivisuutta ja väkivaltaisuutta on kysymykset ehkä aseteltu niin, että kuritus käsitetään todelliseksi hakkaamiseksi ja väkivallaksi. Tai sitten on niin, että ihmiset eivät niihin vastatessaan miellä syystä tapahtunutta lievää kuritusta edes kuritukseksi.

Onko vyön käyttö "lievää kuritusta"?

Muutama kevyehkö läpsäys kankuille ei muistikuvissani tunnu siltä, että olisin joutunut väkivallan uhriksi. Ei voi mitään.

Traumatisoitunut mieli suojelee itseään. Olet oikeasti vakavasti rikki.

Taas se tulee sieltä, eli mielestäsi yhden asian ja netissä lukemasi kommenttini perusteella julistat minut mieleltäni rikkonaiseksi. Syystä ja hallitun rauhallisesti tehty fyysinen kuritustoimenpide emotionaalisesti turvallisessa ympäristössä ei mitenkään välttämättömästi aiheuta traumaa, vaikka joidenkin mustavalkoiseen maailmankuvaan se ei sovi. En minä mitenkään kannata fyysistä kuritusta, mutta oma kokemukseni on tämä.

En ole AP. En myöskään ole trolli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko muilla sellaista, että sitä kuritusta piti odotella? Minä muistan sellaiset päivät ihan hirveinä. Esimerkiksi koulun jälkeen iltapäivällä ollut jotain, mistä äiti on päättänyt, että pitää kurittaa, ja sanoo, että saat sitten remmiä, kun isä tulee kotiin. Sitten päivä jatkuu muuten ihan normaalisti, mutta oli kamalaa vatsa kipristellen yrittää tehdä jotain läksyjä ja katsoa kelloa, että montako tuntia vielä.

Tuommoinen kuulostaa kamalalta ja paljon traumatisoivammalta kuin se ruumiillinen kuritus, mitä meillä kotona käytettiin: me (s. 80-luvulla) saatiin joskus esim tapellessa tai riehuessa vanhemmilta läimäytys takapuolelle tai lyhyt tukistus yhdistettynä "nyt riitti"- tyyppiseen karjahdukseen. Siis fyysisesti siinäkin kajottiin, mutta tilanne oli aina äkkiä myös ohi eikä itselleni tai veljelleni ole tuosta mitään traumoja jäänyt. Ainoa on, että myös omien lasten kohdalla ko. toimintamalli meinaa aktivoitua joskus kun lapsi sellaisessa aivan päättömässä tilassa villiytyneenä riehuu eikä tahdo saada sanallista kontaktia. Silloin joutuu todella hillitsemään itseään ettei toista samaa läimäytysmallia.

Ei tuo pikaistuksissa tehty läimäytyskään hyvältä kuulosta. Jos kurittaminen tehdään vasta viivellä, kuten edeltävä kirjoittaja kertoi, silloin se ei ainakaan mene "yli", kuten pikaistuksissa tehtynä voisi käydä.

Höpöhöpö, ihminen on nisäkäs, ja siinä missä muutkin nisäkkäät, vanhempi voi kyllä puistaa niskavilloista jotta jälkikasvu tietää menneensä liian pitkälle.

Lapset joita kuritetaan käyttävät väkivaltaa myös eteen päin. Tappelevat koulussa ja kiusaavat muita. Aggressio patoutuu ja sen purkaa itseään heikompaan. Vanhempien pitäisi opettaa lapselleen empatiaa, ei tunteiden purkamista väkivaltaisesti itseään heikompiin.

Ei se välttämättä noin suoraviivaista ole. Itse olen aina ollut luonteeltani kiltti ja rauhallinen tyttö, ja vaikka meilläkin kotona vyöllä kuritettiin, en itse ole koskaan halunnut tapella tai kiusata tai satuttaa muita.

Niin minäkin! Olin rauhallinen, mutta hyvin itsepäinen. Koulussa ja kavereiden kanssa käyttäydyin hyvin, enkä ole koskaan ollut aggressiivinen millään tavalla. Sen sijaan minulla oli halu testata kieltoja. Se itsepäisyys on ominaisuuteni vieläkin, mutta olen aina pärjännyt hyvin opiskelussa ja työpaikoilla kaikkien ihmisten kanssa.

Niissä tutkimuksissa, joissa osoitetaan kurituksen aiheuttavan aggressiivisuutta ja väkivaltaisuutta on kysymykset ehkä aseteltu niin, että kuritus käsitetään todelliseksi hakkaamiseksi ja väkivallaksi. Tai sitten on niin, että ihmiset eivät niihin vastatessaan miellä syystä tapahtunutta lievää kuritusta edes kuritukseksi.

Onko vyön käyttö "lievää kuritusta"?

Muutama kevyehkö läpsäys kankuille ei muistikuvissani tunnu siltä, että olisin joutunut väkivallan uhriksi. Ei voi mitään.

Traumatisoitunut mieli suojelee itseään. Olet oikeasti vakavasti rikki.

Taas se tulee sieltä, eli mielestäsi yhden asian ja netissä lukemasi kommenttini perusteella julistat minut mieleltäni rikkonaiseksi. Syystä ja hallitun rauhallisesti tehty fyysinen kuritustoimenpide emotionaalisesti turvallisessa ympäristössä ei mitenkään välttämättömästi aiheuta traumaa, vaikka joidenkin mustavalkoiseen maailmankuvaan se ei sovi. En minä mitenkään kannata fyysistä kuritusta, mutta oma kokemukseni on tämä.

En ole AP. En myöskään ole trolli.

Jos trauma on tarpeeksi paha, sitä ei pysty myöntämään itselleen.