Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtaututuisitte siihen, jos on ollut muuten hyvä lapsuus, mutta on käytetty ruumiillista kuritusta?
30.09.2022 |
Kyselen, koska kaverini oli niin järkyttynyt, kun mainitsin. Ja onhan se tietysti vähän ristiriitaista kun nyt ajattelee.
Olen siis reilu 30v nainen. Ainoa lapsi, vanhemmat oli jo aika vanhoja minut saadessa, erityisesti isä. Ja mielestäni lapsuus oli muuten oikein hyvä, ei valittamista. Isän kautta ymmärtääkseni tuli tuo, että ruumiillista kurittamista haluttiin käyttää, nahkavyöllä siis kuritettiin. Ei ollut mitenkään jokapäiväistä, ehkä joitakin kertoja vuodessa tai jotain siihen suuntaan. Muistelen, että kutosluokkalaisena vielä kuritettiin, mutta ei sitten enää yläasteiässä.
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään, koska noin meilläkin. 70-luvulla.
Samoin 60 luvulla. Remmiä tai tukistuksen sain ihan aiheesta, ei mua pahoinpidelty.
Olen tukistanut omia lapsiani pari kertaa vielä 80 luvullakin, kauhea äiti! Onneksi noille ei jäänyt traumoja kun vieläkin ollaan väleissä.
Mutta silloin ei ollut nuorisoväkivaltaa, ei juurikaan ilkivaltaa eikä vanhuksia pahoinpidelty kauppareissuilla kuten nyt. Kuri piti käytöstavat kunniassa kotona, koulussa ja kadulla. Kumpi sitten pahempi?
Kyllä ruumiillinen kuritus 60-luvulla oli
harvinaista ja lähinnä sitä harrastuvat kouluttautumattomat vanhemmat ja sitä myös aikuiset paheksuivat.
Itse olen 50-luvun lapsi, eikö koskaan ole kotona käytetty väkivaltaa, samoin ystävä- ja sukulaispiirissä.
Ja mitä tulee nuorisovåkivaltaan, tilastojen mukaan niissä on menty rajusti alaspäin, samoin kiusaamisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy ymmärtää, että käsitykset ruumiillisesta kurituksesta ovat ajan myötä muuttuneet. Vielä 1970-luvulla yleisesti (varmaan enemmistö vanhemmista) ajateltiin, että lapsesta ei kasva kunnon ihmistä, jos kasvatuksessa ei käytetä apuna myös ruumiillista kuritusta. Toki sitä ei pitänyt käyttää mielivaltaisesti, vaan vain vakavissa rikkeissä.
Sinun lapsuudessasi laki ja yleinen mielipide olivat jo muuttuneet, mutta vanhat vanhempasi toimivat niiden oppien mukaan, jotka he olivat itse aikoinaan oppineet. Niin minä kuin mieheni olemme omassa lapsuudessamme saaneet ruumiillista kuritusta (aikana, jolloin sitä ei oltu laissa kielletty), mutta emme muistele sitä pahana, koska ymmärrämme vanhempiemme toimineen sen tiedon mukaan, jonka he olivat itse oppineet.
En missään nimessä puolustele ruumiillisen kurituksen käyttöä, mutta pitää silti ymmärtää, että joskus aikaisemmin sitä käyttänyt vanhempi ei ole käyttänyt sitä ilkeyttään, vaan siksi, että hän on vilpittömästi uskonut sen olevan oikea tapa kasvattaa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole voinut olla hyvä lapsuus, vaan perheväkivaltainen lapsuus ja koti. Ruumiillinen kuritus on rikos ja rankaistava teko jo vuosikymmeniä. Ruumiillinen kuritus kiellettiin esim. koulussa jo 1914 eli yli sata vuotta sitten.
Ihan samalla logiikalla voisi selittää, ennen työpaikan ilmapiirin olleen joskus 1900-luvun alussa hyvän, kun johtajat saivat vapassti kurittaa työväkeä. Tai vaimon/puolison hakkaamisen avioliitossa.
Lapsuuden historia on todella lyhyt. Vasta niinkin myöhään kuin 50-60-luvuista alkaen lapsuus on todella alkanut saada jalansijaa elämänvaiheena, jolla on erityinen arvo ja johon liittyy tarve ja oikeus saada hoivaa, huolenpitoa, suojaa ja opetusta. Ja tässä yhteydessä tarkoitan nimenomaan Suomen tilannetta modernina pohjoismaana. Muualla maailmassa on yhä edelleen kolkkia, joissa lapsi voi olla lähinnä edullista työvoimaa.
Isäni oli syntynyt 40-luvulla ja hän oli sitä mieltä, että lapsia ei todellakaan lyödä. Eikä sitten lyöty. Vaikean ymmärtää aikuista ihmistä, joka haluaa lastaan hakata.
Lisäksi tuohan on rikollista toimintaa, ollut jo pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään, koska noin meilläkin. 70-luvulla.
Samoin 60 luvulla. Remmiä tai tukistuksen sain ihan aiheesta, ei mua pahoinpidelty.
Olen tukistanut omia lapsiani pari kertaa vielä 80 luvullakin, kauhea äiti! Onneksi noille ei jäänyt traumoja kun vieläkin ollaan väleissä.
Mutta silloin ei ollut nuorisoväkivaltaa, ei juurikaan ilkivaltaa eikä vanhuksia pahoinpidelty kauppareissuilla kuten nyt. Kuri piti käytöstavat kunniassa kotona, koulussa ja kadulla. Kumpi sitten pahempi?
Kyllä ruumiillinen kuritus 60-luvulla oli
harvinaista ja lähinnä sitä harrastuvat kouluttautumattomat vanhemmat ja sitä myös aikuiset paheksuivat.Itse olen 50-luvun lapsi, eikö koskaan ole kotona käytetty väkivaltaa, samoin ystävä- ja sukulaispiirissä.
Ja mitä tulee nuorisovåkivaltaan, tilastojen mukaan niissä on menty rajusti alaspäin, samoin kiusaamisessa.
Itse olen sotainvalidin lapsi ja sodan traumat oli läsnä läpi lapsuuteni, esim päihdekoukku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytyy ymmärtää, että käsitykset ruumiillisesta kurituksesta ovat ajan myötä muuttuneet. Vielä 1970-luvulla yleisesti (varmaan enemmistö vanhemmista) ajateltiin, että lapsesta ei kasva kunnon ihmistä, jos kasvatuksessa ei käytetä apuna myös ruumiillista kuritusta. Toki sitä ei pitänyt käyttää mielivaltaisesti, vaan vain vakavissa rikkeissä.
Sinun lapsuudessasi laki ja yleinen mielipide olivat jo muuttuneet, mutta vanhat vanhempasi toimivat niiden oppien mukaan, jotka he olivat itse aikoinaan oppineet. Niin minä kuin mieheni olemme omassa lapsuudessamme saaneet ruumiillista kuritusta (aikana, jolloin sitä ei oltu laissa kielletty), mutta emme muistele sitä pahana, koska ymmärrämme vanhempiemme toimineen sen tiedon mukaan, jonka he olivat itse oppineet.
En missään nimessä puolustele ruumiillisen kurituksen käyttöä, mutta pitää silti ymmärtää, että joskus aikaisemmin sitä käyttänyt vanhempi ei ole käyttänyt sitä ilkeyttään, vaan siksi, että hän on vilpittömästi uskonut sen olevan oikea tapa kasvattaa lapsia.
Vakavissa rikkeissä? 🤣
Olen itse syntynyt 60-luvulla eikä meillä harrastettu väkivaltaa.
monissa lasten fyysistä kurittamista käsittelevissä ketjuissa on ollut useita kommentoijia, joiden viestinä on ollut että ihan terve ihminen on kasvanut itsestä vaikka lapsena kuritettiinkin-ja sillä sitten perustellaan että kurittaminen olisi okei. Vaan eipä ole verrokkina sitä, että minkälainen itsestä olisi tullut ilman sitä väkivaltaa, eikä ymmärrystä sille, että oma kokemus ja arvio ei päde kaikkiin ja kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä lapsuus vs. ruumiillinen kuritus, valitse toinen. Halusit sen sitten myöntää tai et niin ruumiillinen kuritus on vaikuttanut sun persoonaan jollain tavalla negatiivisesti. Huomaahan sen jo siitä että tätä täytyy kysyä, etkä ole itse yhtä pöyristynyt kuin kaverisi. Vanhempien ikä ei muuten ole mikään selittävä tekijä, kyllä se jo 80- ja 90-luvuilla tiedettiin että se on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli syntynyt 40-luvulla ja hän oli sitä mieltä, että lapsia ei todellakaan lyödä. Eikä sitten lyöty. Vaikean ymmärtää aikuista ihmistä, joka haluaa lastaan hakata.
Lisäksi tuohan on rikollista toimintaa, ollut jo pitkään.
Ällö äitimyytti? Ei minunkaan isäni koskaan käyttänyt väkivaltaa meitä lapsia kohtaan, mutta äiti sitten hänenkin edestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta kasvatus kannattaa suhteuttaa kulloisenkin ajan henkeen ja ymmärrykseen. Ja jos nyt aikuisena kokee, että on kärsinyt ruumiillisesta kurituksesta, tulisi se ottaa omien vanhempien kanssa puheeksi.
Itse olen 90-luvulla lapsuuteni elänyt ja sain -46 syntyneeltä isältäni tukkapöllyä tai jotain tiukempaa nilkasta kiinni ottamista tms (autossa), mutta vain aiheesta. Mielestäni on hyvin eri asia jos psyykkisesti kipeä tai alkoholisoitunut vanhempi pahoinpitelee lastaan summanmutikassa kuin se, että aiheesta on tullut satunnaisesti fyysinen palaute.
En hyväksy samaa kasvatustyyliä omille lapsilleni, mutta ymmärrän miksi vanhempani ovat sen nähneet hyväksyttävänä. Lapsuuteni oli muutoin turvallinen ja vakaa, molemmat vanhemmat työskentelivät lääkäreinä ja arvoilmapiiri oli konservatiivinen.
Nykyään vanhempani myöntävät, että fyysinen kurittaminen on ollut tarpeetonta, mutta koska se oli aina loogista (selkeä syy-seuraus-suhde) ja ei mitään hakkaamista / nöyryyttämistä, en koe siitä vahingoittuneeni enkä ole vanhemmilleni katkera.
No juuri tämä. -46synt. ihminen on saanut itse hyvin kurinalaisen ja aivan erilaisessa Suomessa toteutuneen kasvatuksen. Minusta on inhimillistä ja ymmärrettävää, että se ei sormia napsauttamalla muutu ääriliberaaliksi vain siksi, että joku sanoo. Ei sen ajan vanhemmilla ollut moderneja tunnetaitoja ja vielä 90-luvun lama päälle.
Minäkin olen omat tukkapöllyni käsitellyt nyt jo iäkkäiden vanhempieni kanssa ja anteeksi on pyydetty. En näe mitään syytä katkeruudelle, myötätunto vie paljon pidemnälle. Omille lapsilleni mummi ja ukki ovat paljon lempeämpiä eikä ruumiillinen sanktio tulisi mieleenkään. Nyt he ovat saaneet mahdollisuutensa toimia toisin ja minä arvostan sitä.
Ajat muuttuvat hitaasti. En itsekään ole muuttanut omaa kasvatustyyliäni sukupuolineutraaliksi vaikka sellaista nyt sanovatkin hyväksi.
Minulle väkivallalla kasvattamisesta oli psyykkistä haittaa. Yritän olla tekemisissä vanhempieni kanssa mutta välillä vanhat haavat repeytyvät auki. Yritin keskustella asioista vanhempieni kanssa, minkä tuloksena välit katkesivat pariksi vuodeksi. Lopulta sain anteeksipyynnön ja välit palautuivat mutta mikään ei voi korjata sitä, että eli lapsuuteni ahdistuneena. Pahinta oli se, että fyysisen rangaistuksen jälkeen saattoi olla pari päivää mykkäkoulua. Olisin tarvinnut kurinpidon jälkeen käsitellä asiaa ja saada vahvistuksen siitä, että vanhempani välittävät minusta edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut nuorisoväkivaltaa? 😂
Höpsistä. Nuorisorikollisuus, koulukiusaaminen ja rikollisuus on rajusti laskenut, ainakin tutkimusten mukaan. Samoin alkoholin käyttö ja tupakointi nuorison keskuudessa.
Väkivallan kannattajat vain luulevat toisin ja haluavat puolustella väkivaltaisuutta. Myös väkivallan malli tulee kotoa ja vanhemmilta ja se siirtyy sukupolvelta toiselle, ellei ole ymmärtystä katkaista sukupolvien kierrettä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kasvatus kannattaa suhteuttaa kulloisenkin ajan henkeen ja ymmärrykseen. Ja jos nyt aikuisena kokee, että on kärsinyt ruumiillisesta kurituksesta, tulisi se ottaa omien vanhempien kanssa puheeksi.
Itse olen 90-luvulla lapsuuteni elänyt ja sain -46 syntyneeltä isältäni tukkapöllyä tai jotain tiukempaa nilkasta kiinni ottamista tms (autossa), mutta vain aiheesta. Mielestäni on hyvin eri asia jos psyykkisesti kipeä tai alkoholisoitunut vanhempi pahoinpitelee lastaan summanmutikassa kuin se, että aiheesta on tullut satunnaisesti fyysinen palaute.
En hyväksy samaa kasvatustyyliä omille lapsilleni, mutta ymmärrän miksi vanhempani ovat sen nähneet hyväksyttävänä. Lapsuuteni oli muutoin turvallinen ja vakaa, molemmat vanhemmat työskentelivät lääkäreinä ja arvoilmapiiri oli konservatiivinen.
Nykyään vanhempani myöntävät, että fyysinen kurittaminen on ollut tarpeetonta, mutta koska se oli aina loogista (selkeä syy-seuraus-suhde) ja ei mitään hakkaamista / nöyryyttämistä, en koe siitä vahingoittuneeni enkä ole vanhemmilleni katkera.
Mä olen pahoillani että sä olet joutunut kokemaan pahoinpitelyä kotona. Mutta haluaisin nyt kyllä korjata, että 90-luvulla lasten hakkaaminen kurinpitokeinona ei ollut missään nimessä hyväksyttävää. Oma 50-luvulla syntynyt isäni ei ole ikinä fyysisesti kajonnut minuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus 1990-luvun puolivälissä meitä oli keskustelemassa kymmeniä pienten lasten vanhempia. Olimme siis itse olleet lapsia 1960- ja 1970-luvuilla. Paikalla olijoista yksi kertoi, että hänen kotonaan ei käytetty lainkaan ruumiillista kuritusta. Kaikkien muiden kotona sitä käytettiin jossain muodossa tai ainakin sillä uhkailtiin.
En hyväksy ruumiillista kuritusta, mutta tässä asiassa käytännöt ja asenteet ovat tosiaan muuttuneet täysin viimeisten kymmenien vuosien aikana. Se joka väitti, että 1950-luvulla ei käytetty yleisesti ruumiillista kuritusta, on joko täysin tietämätön tai valehtelee. Tai sitten hän ei laske esim. tukkapöllyä ruumiilliseksi kuritukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kasvatus kannattaa suhteuttaa kulloisenkin ajan henkeen ja ymmärrykseen. Ja jos nyt aikuisena kokee, että on kärsinyt ruumiillisesta kurituksesta, tulisi se ottaa omien vanhempien kanssa puheeksi.
Itse olen 90-luvulla lapsuuteni elänyt ja sain -46 syntyneeltä isältäni tukkapöllyä tai jotain tiukempaa nilkasta kiinni ottamista tms (autossa), mutta vain aiheesta. Mielestäni on hyvin eri asia jos psyykkisesti kipeä tai alkoholisoitunut vanhempi pahoinpitelee lastaan summanmutikassa kuin se, että aiheesta on tullut satunnaisesti fyysinen palaute.
En hyväksy samaa kasvatustyyliä omille lapsilleni, mutta ymmärrän miksi vanhempani ovat sen nähneet hyväksyttävänä. Lapsuuteni oli muutoin turvallinen ja vakaa, molemmat vanhemmat työskentelivät lääkäreinä ja arvoilmapiiri oli konservatiivinen.
Nykyään vanhempani myöntävät, että fyysinen kurittaminen on ollut tarpeetonta, mutta koska se oli aina loogista (selkeä syy-seuraus-suhde) ja ei mitään hakkaamista / nöyryyttämistä, en koe siitä vahingoittuneeni enkä ole vanhemmilleni katkera.
Mä olen pahoillani että sä olet joutunut kokemaan pahoinpitelyä kotona. Mutta haluaisin nyt kyllä korjata, että 90-luvulla lasten hakkaaminen kurinpitokeinona ei ollut missään nimessä hyväksyttävää. Oma 50-luvulla syntynyt isäni ei ole ikinä fyysisesti kajonnut minuun.
Entä äiti? Kovasti nyt isejä puolustellaan ja iloisesti unohdetaan se äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli syntynyt 40-luvulla ja hän oli sitä mieltä, että lapsia ei todellakaan lyödä. Eikä sitten lyöty. Vaikean ymmärtää aikuista ihmistä, joka haluaa lastaan hakata.
Lisäksi tuohan on rikollista toimintaa, ollut jo pitkään.Ällö äitimyytti? Ei minunkaan isäni koskaan käyttänyt väkivaltaa meitä lapsia kohtaan, mutta äiti sitten hänenkin edestään.
Minun äitini on syntynyt v 1922, eikä äiti koskaan käyttänyt väkivaltaa kasvatuksessa, ei edes uhkaillut, vaan uskoi loppuun saakka asioiden ratkaisevan puhumalla. Oli myös sodanajan lotta.
Jos lapsen kasvatus ja ongelmat voidaan ratkaista väkivallalla/piiskalla, niin voiko samaa mallilla ratkaista valtioiden erimielisyydet eli vahvempi käyttää valtaansa heikompaansa, kuten nyt Ukrainan sodassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli syntynyt 40-luvulla ja hän oli sitä mieltä, että lapsia ei todellakaan lyödä. Eikä sitten lyöty. Vaikean ymmärtää aikuista ihmistä, joka haluaa lastaan hakata.
Lisäksi tuohan on rikollista toimintaa, ollut jo pitkään.Ällö äitimyytti? Ei minunkaan isäni koskaan käyttänyt väkivaltaa meitä lapsia kohtaan, mutta äiti sitten hänenkin edestään.
Minun äitini on syntynyt v 1922, eikä äiti koskaan käyttänyt väkivaltaa kasvatuksessa, ei edes uhkaillut, vaan uskoi loppuun saakka asioiden ratkaisevan puhumalla. Oli myös sodanajan lotta.
Jos lapsen kasvatus ja ongelmat voidaan ratkaista väkivallalla/piiskalla, niin voiko samaa mallilla ratkaista valtioiden erimielisyydet eli vahvempi käyttää valtaansa heikompaansa, kuten nyt Ukrainan sodassa.
Mun äiti on syntynyt vuonna -76 ja meidät otettiin huostaan kun äitimme löi, potki, sylki, jne.
Kaiken kurituksen olette itse ansainneet!
Suosittelen osalle täällä terapiaa. Jos vanhempiaan vihaa ja heille on katkera, ei mikään pakota olemaan heihin enää myöhemmällä iällä yhteydessä. Minullekin on ysärilapsena annettu harvoin tukkapöllyä, jos käyttäydyin erityisen huonosti ja vanhempani ovat muutenkin olleet aika ankaria. En arvosta heitä siitä enkä haluaisi olla itse samanlainen, mutta en myöskään jaksa mustata sydäntäni asialla jälkikäteen tai olla ns jälkidramaattinen tapahtuneen suhteen. Jokainen sukupolvi haluaa olla edellistään parempi. Myös teidän kohdalla ketkä nyt toteutatte kasvatusoppeja tämän päivän ideaalin mukaan. Tulevaisuudessa vanhemmille ollaan todennäköisesti katkeria älylaitteiden hötöttämistä aivoista ja se rinnastetaan väkivaltaan. Jotain tälläistä.
Niin, kaikille lapsille ei ole suotu sitä tunne-elämään kykenevää vanhempaa.