Minut irtisanottiin eilen, mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa?
Eilen se sitten tuli, irtisanominen tuotannollis-taloudellisista syistä. Irtisanomisaika on 6kk, tuona aikana ei työvelvoitetta. Pitäisikö ottaa 6kk rennosti vai alkaa heti vimmalla etsiä uutta työpaikkaa? Olen alalla jolla paikkoja on suhteellisen paljon avoinna jatkuvasti. Toki en tiedä saisinko juuri minä niitä, mutta teoriassa töitä on tarjolla. Nyt olisi tilaisuus relata hetki ennen uuden työn hakemista mutta jatkuvasti nousevat kustannukset kannustaisi etsimään töitä heti.
Kommentit (124)
Pari kuukautta voi pitää lomaa. Mieluumin sitä on talviaikaan töissä kuin työttömänä.
Olin samassa tilanteessa kun 24 vuoden työsuhteeni päättyi. Olin siinä vaiheessa tehnyt noin 30 vuotta töitä. Itse otin rennosti sen 6 kk ja nautin kun kuukausipalkkani tuli säännöllisesti tililleni. Työttömäksi työnhakijaksi jäin heinäkuun alussa ja nautin vielä kesästä. Hieman kyllä jännitti kun ei kielitaitoa eikä koulutusta. Niin siinä kuitenkin kävi, että ensimmäinen tekemäni työhakemus johti tapaamiseen ja vakituiseen työpaikkaan jossa nyt olen 3 vuotta. Ehkä minulla kävi tuuri.
Lippu pattayalle ja nauttimaan lämpimistä säistä ja halvoista hinnoista. 6 kk- jälkeen pääset ansiosidonnaiselle ja silläkin elelee kuin kuningas/kuningatar etelän lämmössä.
Olisin tarkistanut liitosta, voiko irtisanoja edellyttää tuota.