Miksi ihmiset ei harrasta liikuntaa? Paras keino pitää pää kasassa ja

Pää hajoaa pelkästä ajatuksesta, että pitäisi "harrastaa liikuntaa". Tappavan tylsää. Eri asia, kun tulee liikuttua huomaamattaan jonkin kiinnostavamman asian parissa, esim. luontokuvauksen.

Vierailija kirjoitti:

Koululiikunta on monelle ollut omiaan tappamaan innon liikunnasta. Ah niin ihanat jumppakärpäset ja kaikki kisat yleisurheilusta hiihtoon ja pesäpalloon. Meni kauan ennen kuin löysin itselleni sopivat liikkumismuodot. 

Koululiikunta kyllä ollut yksi tehokkaimmista liikunnan ilon tappajista. Itse en vieläkään kykene minkäänlaiseen ryhmäliikuntaan. Alkaa aina ahdistaa. En pysty edes juoksulenkille menemään jonkun toisen seurassa.

Ainoa mikä luonnistuu on yksin lenkkeily. (Sisäliikunta ei kans uppoa yhtään, mutta siinä nyt ei varmaan ole koululiikunta syynä.)

Rakastan liikuntaa, mitä rankempaa, sen parempi. Vaikutus fyysiseen terveyteen ja ulkonäköön on tietysti hyvä asia, mutta kyllä henkisen puolen vaikutukset ovat itselleni olleet paljon tärkeämmät. En tiedä olisinko enää edes tällä, jos en olisi aikanaan löytänyt liikunnan iloa. Se on auttanut monen vaikean asian yli.

Inhoan sitä karseeta kolotusta ja päänsärkyä raskaamman liikunnan jälkeen. Oisihan se kiva jos pystyisi reenaamaan täysillää muttei pysty.

Ihmisillä on genettisiä eroja ja sen takia joidenkin elimistö/aivot ei nauti liikunnasta. Itse lähinnä masennun ajatuksesta että pitäisi säännöllisesti jotain liikuntaa harrastaa, niin epämiellyttäväksi se saa olon. Eikä tämä ole kiinni kunnosta tai painosta, ei vaan tule mitään fiilistä.

Vierailija kirjoitti:

Koululiikunta on monelle ollut omiaan tappamaan innon liikunnasta. Ah niin ihanat jumppakärpäset ja kaikki kisat yleisurheilusta hiihtoon ja pesäpalloon. Meni kauan ennen kuin löysin itselleni sopivat liikkumismuodot. 

Joo. Kyllä sitä välillä miettii, että olisiko hieman "terveellisempi" nykyään jos olisi koululiikunta ollut oikeasti kivaa ja kannustavaa sen sijaan, että se oli yhtä vastakkainasettelua, arvostelua ja hampaiden yhteen puremista kun kaikki epäsuoritukset näköjään johtuivat omasta synnynnäisestä surkeudesta sen sijaan, että oltaisiin opetettu mitä tehtiin väärin. Itselle kehittyi hyvin vastenmielinen suhtautuminen varsinkin ryhmäliikuntaan, jolloin tuli kaikenmaailman myöhempiä harrastusmahdollisuuksia välteltyä. Olisi voinut tehdä oivaa kropalle ja mielelle harrastaa vaikka tanssia (itse aina tykännyt tanssia katsoa), mutta ei kyllä tuolla kokemuspohjalla tullut mielenkään ja yhä edelleen välttelen kaikkea ryhmäliikuntaa ja liian "urheilumaista" (ts. suorittavaa) aktiviteettia. Lähinnä vain yksinäinen metsälenkki inspiroi.

Kyllä. Lenkki metsän siimeksessä pitää masennuksen loitolla.

Vierailija kirjoitti:

Salitreeni on parasta pään tuuletusta. Auttanut mulla stressiin ihan valtavasti. Intervalli treenit on hyviä , kun tarvitsee purkaa paineita.

Liikunta on yleensä alkuun epämukavaa ja suorastaan inhottavaa, mutta kun muutaman viikon jaksaa tsempata , niin alkaa endorfiinit virtaamaan .

Pitää löytää ne omat liikuntamuodot, mitä se kenellekin on. Käyn pari kertaa viikossa salissa, jotta saan ylläpidettyä lihaskuntoa, mutta minulla se menee samaan luokkaan hampaiden harjauksen kanssa. En nauti siitä, mutta kroppa voi paremmin kun sen jaksaa tehdä. Nyt aikuisiällä on löytynyt pari liikuntaharrastusta joista ihan oikeasti nautin, mutta ne eivät yksistään riitä.

Ymmärrän hyvin, jos joku ei jaksa liikkua. Onhan se oikeasti paljon helpompaa jäädä kotiin ja aikaakin jää enemmän muihin juttuihin. Onhan niitä itse kullakin tullut taukoja liikuntaan ja aloittaminen on vaikeaa. Mutta kun nelikymppisistä alkaa jo monella elintavat näkyä, niin ainakin minulla motivoi käymään myös siellä kuntosalilla.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä olo seuraa siitä, kun on ylittänyt itsensä. Sitten siihen jää hyvällä tavalla koukkuun. Liikunta on parasta huumetta :D

Muille taas tuollainen suorittaminen vaan lisää ahdistusta ja huonoa oloa.

Kävin eilen pienellä 3 km lenkillä ja sinä aikana kohtasin kolme ihmistä, joista kaksi jäi juttelemaan.  Haluaisin käydä lenkillä ihan rauhassa.

ovat saamattomia ja itsekurittomia vätyksiä , itkevät ylipainoaan kyllä 

Elämässä ollut todella vaikea ajanjakso, työttömyyttä ja muuta ikävää perhepiirissä. En tiedä miten jaksaisi ilman minkäänlaista liikuntaa. Onneksi on vielä jalat ja keho mitä liikuttaa vaikka kaikki muu menis

Olen nyt ihan terveydellisistä syistä pakottanut itseni 30-60 minuutin lenkille (tai kuntopyörää polkemaan) joka päivä vuoden ajan (hyötyliikunnan eli puutarhanhoito, polttopuujutut, jne lisäksi) - ei mitään endorfiinia missään vaan aina se on pakotettava itsensä tuo tekemään. Että se siitä hyvästä olosta, hammasta purren vaan kun kello näyttää tiettyä aikaa. Mihinkään salille en lähde ajalemaan 30 kilsan päähä tai jumppatunneille...100% etätyö IT-maailmassa ja koti metsän keskellä.

Ap sä et siis tajua että mikä tuntuu susta parhaalta ei ehkä toisesta tunnu parhaalta.

Oletpa yksinkertainen. Minä liikun mutten harrasta liikuntaa. Koska en halua enkä pidä sellaisesta. Todnäk kuitenkin liikun enemmän kuin sinä.

Joskus on tehtävä epämiellyttäviäkin asioita varsinkin terveytensä vuoksi. Tosiasia on että liikkumattomuus tuo pelkästään negatiivisia asioita jossain vaiheessa terveyteen. mutta jos haluaa olla huonossa kunnossa vanhana ehdointahdoin niin siitä vaan. Esimerkiksi kahvakuulan nostelu on vähän tylsää mutten haluu olla se joka jo 80senä vetää jotain kauppakoria takanaan vaan kantaa koria kädessään.

Kyllä minä liikun, mutta en "harrasta liikuntaa". Kaikenlainen suorittamiskeskeisyys hanurista. 

Mä osaan samaistua sekä liikkumattomiin että liikkujiin, koska olen ollut molempia. Olin todella epäliikunnallinen noin 25v asti, en siis harrastanut mitään liikuntaa, hyötyliikunta oli ainoa liikunnan muoto ja sitäkin tuli vain vähän.

Syy tähän: ei oltu koskaan lapsuudenperheessä kannustetru liikuntaan tai viety harrastuksiin. Koululiikunnasta oli huonoja kokemuksia, tietysti näitä tuli mm. siksi, että en osannut mitään lajeja, kehonhallinta ja kunto olivat huonoja -> seurasi epäonnistumisen kokemuksia.

Tämä jatkui aikuisikään, keho ei ollut tottunut liikuntaan, joten aina kun yritin jotain urheilua, se tuntui vain tosi raskaalta ja väsyttävältä ja sattui lihaksiin. En saanut siitä mitään irti ja koko ajan myös toetynlainen identiteettini vahvistui: "olen epäliikunnallinen ihminen, en ole lahjakas liikunnassa, en tykkää liikunnasta".

Vasta 25vuotiaana aloin löytää iloa liikunnasta, kun menin väkisin liikunraharrastukseen (minulla alkoi olla niin pahoja niskavaivoja, että lääkärin neuvosta pakotin itseni aloittamaan jotain liikuntaa).

Aloitin helpoimmista ryhmäliikuntatunneista salilla. TODELLA tärkeäöä on, että aloittaa helposta, jotta saa onnistumisen kokemuksia eikä lannistumisen kokemuksia! En alkuun nauttinut tunneista, mutta jossain kohtaa huomasin, että tuntien jälkeen aloikin tulla hyvä olo fyysisesti. Ja se motivoi jatkamaan.

Nyt olen 30v eli 5 vuotta tuosta kulunut ja sanoisin olevani aika liikunnallinen. Käyn edelleen jumpissa ja lisäksi olen alkanut käydä kävelyillä ja joskus uimassa. Nykyään saan liikunnasta hyvää oloa enkä voisi kuvitella arkea ilman liikuntaa! Mutta aiemmin niin ei todellakaan ollut!

Uskon että keho tarvitsee totuttelua, jotta alkaa nauttia liikunnasta. Aluksi se on vain shokki ja epämiellyttävää rasitusta. Ja toinen yleinen moka on yrittää liian rankkaa liikuntaa vaikka kuntopohja on huono. Näitten syitten takia liikkumattomattomat ihmiset, jotka vain silloin tällöin kokeilevat liikuntaa, eivät ymmärrä sen viehätystä.

Vielä tämän pitkän sepustuksen loppuun haluaisin sanoa, että vanhemmat: tarjotkaa lapsillenne mahdollisuuksia liikuntaan, vaikka itse ette olisikaan niin liikunnallisia. Todella paljon helpompi tie on niillä, jotka jo lapsesta oppivat liikunnan osaksi elämää. Koulun liikuntatunnit ym. tulevat olemaan todella paljon helpompia ja myöhemmin elämässä terveellisten elämäntapojen noudattaminen paljon helpompaa. Liikunnallisten taitojen perusteet ja se USKO ITSEEN, että minä osaan ja pystyn liikkumaan eri tavoilla, opitaan lapsuudessa! Myöhemmin sen kehittäminen on mahdollista (esimerkkinä vaikka minä), mutta monesti myös jää tapahtumatta.

Liikkuminen on elintärkeetä mielelle, ja sillä voi ehkäistä kaikkea vaivaa mikä muuten tulisi vanhemmiten.

pelkällä kävelyllä päivittäin on todettu olevan ihan älyttömän suuret vaikutukset mielelle.

ihmiset jotka ovat liikkumista vastaan tykkäävät keksiä tekosyitä toiminnalleen kyllä mutta eivät taju kuinka tyhmiä he oikeasti ovat, jotkut jopa tietoisesti turmelevat omaa terveyttään mikä on sääli.

Ap sinun olisi pitäny sanoa että miksi ihmiset edes pitävät itsestään huolta ! olisit saanut enemmän yläpeukkuja. tämä palsta on täynnä luusereita jotka eivät tee mitään eivätkä edes poistu kotoaan. mitä odotit?

liikkumaan !

Kävelen paljon, mutta ei kiitos mitään salitreeniä tai ryhmäjumppaa.