Lue keskustelun säännöt.
Yliopisto-opiskelijat! Oletteko kohdanneet syrjintää tai vähättelyä professoreiden taholta?
23.09.2022 |
Olen maisterivaiheen opiskelija, ja olen pistänyt merkille, kuinka yliopiston opettajat/ professorit osaavat toisinaan olla hyvin ikäviäkin opiskelijoille, joiden ajatuksia he eivät arvosta. Tämä näkyy erityisesti opiskelijoiden ajatusten sivuuttamisena, töksäyttelevinä kommentteina tai silmien pyöräyttelynä. Opettajien käytöksestä huomaa hyvin selvästi, kuka opiskelija on suosiossa ja kuka ei, ja kehen uskotaan ja kehen ei.
Olen ollut todella pettynyt yliopiston ilmapiiriin, minkä jotkut opettajat luovat. Heidän kommenttinsa pahimmillaan syö uskoa itseen ja laittaa kyseenalaistamaan omaa ammattitaitoa. Olen kuullut vastaavia tarinoita hyvin paljon. Taannoinen tohtoriopiskelija kertoi professorin haukkuneen kovin sanoin väitöskirjansa.
Millaisia kokemuksia teillä on?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa puhut professoreita, mutta varsinaisessa kysymyksessä niputat opettajat ja professorit samaan nippuun. Varmasti molemmissa ammattikunnissa on erilaisia ihmisiä, kuten kaikissa muissakin ammateissa. Tai kuten opiskelijoissa.
Osaan kuvitella, että monet nykynuoret ovat tottuneet ilmaisemaan oman mielipiteensä aina ja kaikkialla. No, akateemisessa maailmassa vallitsee tietynlainen hierarkia. Oikea paikka osoittaa tietämystään on tentti tai seminaari, jossa asiat perustellaan asianmukaisesti.Juuri tämän hierarkian takia opiskelijat pitäisi jättää tuon ulkopuolelle, ellei ole itse töissä siellä. Moni on töissä muualla eikä jaksa "toista työpaikkaa" omine tapoineen, kun keskittyvät vain omaan elämäänsä, mikä olisi kaikille suotavaa.
Jos tulkitsin oikein, mainitsit tuossa että moni opiskelija on töissä muualla. Tuohan on juuri niin, miten ei pitäisi olla. Yliopisto-opiskelijan "työ" on yliopisto-opiskelu. Korkeintaan graduvaiheessa työharjoittelun tai muun oman alan työn tekeminen on suositeltavaa. Jep, ajattelen vanhakantaisesti. Mutta tiedän myös, miten opettajat kärsivät siitä, kun opiskelijat eivät "ehdi" opiskella määräaikana vaan pyytelevät koko ajan poikkeusjärjestelyitä omien työkiireidensä vuoksi. Ei hyvä, todellinen nou nou.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa puhut professoreita, mutta varsinaisessa kysymyksessä niputat opettajat ja professorit samaan nippuun. Varmasti molemmissa ammattikunnissa on erilaisia ihmisiä, kuten kaikissa muissakin ammateissa. Tai kuten opiskelijoissa.
Osaan kuvitella, että monet nykynuoret ovat tottuneet ilmaisemaan oman mielipiteensä aina ja kaikkialla. No, akateemisessa maailmassa vallitsee tietynlainen hierarkia. Oikea paikka osoittaa tietämystään on tentti tai seminaari, jossa asiat perustellaan asianmukaisesti.Juuri tämän hierarkian takia opiskelijat pitäisi jättää tuon ulkopuolelle, ellei ole itse töissä siellä. Moni on töissä muualla eikä jaksa "toista työpaikkaa" omine tapoineen, kun keskittyvät vain omaan elämäänsä, mikä olisi kaikille suotavaa.
Jos tulkitsin oikein, mainitsit tuossa että moni opiskelija on töissä muualla. Tuohan on juuri niin, miten ei pitäisi olla. Yliopisto-opiskelijan "työ" on yliopisto-opiskelu. Korkeintaan graduvaiheessa työharjoittelun tai muun oman alan työn tekeminen on suositeltavaa. Jep, ajattelen vanhakantaisesti. Mutta tiedän myös, miten opettajat kärsivät siitä, kun opiskelijat eivät "ehdi" opiskella määräaikana vaan pyytelevät koko ajan poikkeusjärjestelyitä omien työkiireidensä vuoksi. Ei hyvä, todellinen nou nou.
Yliopiston täytyy ottaa silloin selkeä virallinen linja siihen.
Juu, tiedän mitä tarkoitat. Ainakaan meidän laitoksella ei oikeasti pidetty kyseenalaistamisesta. Yksi totuus, piti olla samaa mieltä, esim. kurssien tavoitteista ja jopa sivuaine olisi pitänyt valita omalta laitokselta (vaikka HY:ssä oli vapaa sivuaineoikeus).
Muistan yhden kurssin, jossa kaksi osatenttiä 50/50 painoarvolla. Ensimmäisestä sain kakkosen, toisesta nelosen. Loppuarvosana ei ollut 3, vaan 2. Kysyin asiasta ja suora palaute oli, että ensimäisen osatentin kakkonen oli niin huono, että toisen tentin nelonen ei voi nostaa keskiarvoa kolmoseen??? Tätä oli siis laitoksen meno kymmenen vuotta sitten. No maisteriksi valmistuin enkö ole takaisin kaivannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki syrjintä ja vähättely on väärin ja siihen pitää puuttua. Mutta esimerkiksi kovahkokin rakentava kritiikki ei ole niistä kumpaakaan. Voihan se vaikka olla niinkin, ettei opiskelija ole jaksanut panostaa tai ei ole kovin lahjakas, mutta vaikkapa luulee liikoja itsestään ja kyvyistään. Silloin asiallinen palautekin voi tuntua pahalta, mutta se kuuluu yliopiston luonteeseen, että sanotaan niin kuin asiat ovat.
Syrjintä ja vähättely eivät ole rakentavaa kritiikkiä.
Ei ole, eikä sitä tuo kirjoittaja väittänytkään. Sisälukutaito on hyvä opetella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki syrjintä ja vähättely on väärin ja siihen pitää puuttua. Mutta esimerkiksi kovahkokin rakentava kritiikki ei ole niistä kumpaakaan. Voihan se vaikka olla niinkin, ettei opiskelija ole jaksanut panostaa tai ei ole kovin lahjakas, mutta vaikkapa luulee liikoja itsestään ja kyvyistään. Silloin asiallinen palautekin voi tuntua pahalta, mutta se kuuluu yliopiston luonteeseen, että sanotaan niin kuin asiat ovat.
Syrjintä ja vähättely eivät ole rakentavaa kritiikkiä.
Ei ole, eikä sitä tuo kirjoittaja väittänytkään. Sisälukutaito on hyvä opetella.
Aivan. Aloita sinä se lukutaidon opettelu ketjun otsikosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittelin väikkäriartikkelin ja proffan mielestä siitä tuli erinomainen oman tieteenalani julkaisu. ennenkuin se hyväksyttiin, proffa lisäsi siihen kolme lausetta ja laittoi oman nimensä toiseksi kirjoittajaksi. Oikeasti hänellä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Välillä näin käy oikeasti, mutta usein kysymys on siitä, että opiskelija ei tajua proffan panosta artikkelussa. Opiskelija voi ihan oikeasti ajatella, että hän teki yksin kaiken silloinkin, kun proffa
1. antoi tutkittavan ongelman
2. antoi vinkkejä siitä, millä tavoin ongelmaa kannattaisi lähteä ratkaisemaan
3. kommentoi opiskelijan käsikirjoitusta ja antoi siihen paljon parannusehdotuksia.Tämä on totta, proffa on tavallaan osallistunut artikkelin tekoon. Ja usein vähemmälläkin osallistumisella saattavat haluta laittaa nimensä siihen. Jos heillä on hyvä maine tutkijana, se tietysti lisää opiskelijankin kannalta artikkelin arvoa.
Mutta jäin tuossa miettimään että mitenkäs käy kun kyseessä on yllä opinnäytetyö eli väikkäri? Miten opiskelijan osuus artikkelissa arvostellaan osana artikkeliväitöskirjaa?
Ainakin omalla alallani on tavallista, että osa väitöskirjan artikkeleista on yhteisjulkaisuja. Tällöin ennen artikkeleita väitöskirjassa on kohta, jossa in eritelty, mitä väittelijä on kussakin artikkelissa tehnyt.
Olen nähnyt vierestä, kun proffa on kyseenalaistanut ääneen opiskelijan soveltuvuutta alalle. En tiedä oliko hän tarkoituksella ilkeä vai kuulostiko vain töykeältä koska ei ollut suomalainen. Enemmän olen kuitenkin nähnyt silkkaa välinpitämättömyyttä opiskelijoiden kysymyksiä kohtaan, ei vaivauduta vastaamaan kunnolla jos nyt ylipäätään edes vastataan. Omalla kohdallani on kohdeltu aina ihan asiallisesti, kun olen proffien ja muiden opettajien kanssa keskustellut. Ihan keskinkertainen opiskelija olen, en mikään kurssin priimus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittelin väikkäriartikkelin ja proffan mielestä siitä tuli erinomainen oman tieteenalani julkaisu. ennenkuin se hyväksyttiin, proffa lisäsi siihen kolme lausetta ja laittoi oman nimensä toiseksi kirjoittajaksi. Oikeasti hänellä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Välillä näin käy oikeasti, mutta usein kysymys on siitä, että opiskelija ei tajua proffan panosta artikkelussa. Opiskelija voi ihan oikeasti ajatella, että hän teki yksin kaiken silloinkin, kun proffa
1. antoi tutkittavan ongelman
2. antoi vinkkejä siitä, millä tavoin ongelmaa kannattaisi lähteä ratkaisemaan
3. kommentoi opiskelijan käsikirjoitusta ja antoi siihen paljon parannusehdotuksia.Tämä on totta, proffa on tavallaan osallistunut artikkelin tekoon. Ja usein vähemmälläkin osallistumisella saattavat haluta laittaa nimensä siihen. Jos heillä on hyvä maine tutkijana, se tietysti lisää opiskelijankin kannalta artikkelin arvoa.
Mutta jäin tuossa miettimään että mitenkäs käy kun kyseessä on yllä opinnäytetyö eli väikkäri? Miten opiskelijan osuus artikkelissa arvostellaan osana artikkeliväitöskirjaa?
Ainakin omalla alallani on tavallista, että osa väitöskirjan artikkeleista on yhteisjulkaisuja. Tällöin ennen artikkeleita väitöskirjassa on kohta, jossa in eritelty, mitä väittelijä on kussakin artikkelissa tehnyt.
Kiitos tiedosta. Mun aineessa tehdään enimmäkseen monografioita, joten ongelma ei ole tullut vielä eteen. Mutta noinhan sen pitääkin mennä.
Vierailija kirjoitti:
Juu, tiedän mitä tarkoitat. Ainakaan meidän laitoksella ei oikeasti pidetty kyseenalaistamisesta. Yksi totuus, piti olla samaa mieltä, esim. kurssien tavoitteista ja jopa sivuaine olisi pitänyt valita omalta laitokselta (vaikka HY:ssä oli vapaa sivuaineoikeus).
Muistan yhden kurssin, jossa kaksi osatenttiä 50/50 painoarvolla. Ensimmäisestä sain kakkosen, toisesta nelosen. Loppuarvosana ei ollut 3, vaan 2. Kysyin asiasta ja suora palaute oli, että ensimäisen osatentin kakkonen oli niin huono, että toisen tentin nelonen ei voi nostaa keskiarvoa kolmoseen??? Tätä oli siis laitoksen meno kymmenen vuotta sitten. No maisteriksi valmistuin enkö ole takaisin kaivannut.
No eihän tuo voi pitää paikkaansa, ettei loppuarvosanaksi tule 3 vaan 2, jos kummallakin osasuorituksella on yhtä suuri painoarvo. Tälle olisi pitänyt pyytää oikaisua, koska mitään perustetta pyöristää numeroa alaspäin ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yliopiston opettajilla ei yleensä ole mitään pedagogista koulutusta. Ei se tietysti oikeuta kohtelemaan oppilaita huonosti, mutta selittää ehkä osittain sitä, miksi kaikki opettajat eivät tule kaikkien oppilaiden kanssa toimeen.
Tämä. Ja toisekseen se, että kova ja tiukkakin kritiikki voi olla asiallista niin kauan kun se suuntautuu ASIAAN, eli johonkin ihan konkreettiseen juttuun, mikä on selkeästi ilmaistavissa ja pielessä opiskelijan työssä. Silloin se nimenomaan on rakentavaa, ja siitä on mahdollista oppia ja kehittyä. Tämmöisen kritiikin jälkeen opiskelijalla tulisi olla täysin selvillä ja kirkkaana mielessä, mitä seuraavassa työssä voi tehdä eri tavalla, jotta se olisi parempi ja arvosana nousisi.
Nämä perustelut täälläkin, että opiskelija "ei vaan ollut lahjakas/ei panostanut riittävästi/oli liian hiljainen" eivät ole pedagogisesta näkökulmasta katsoen rakentavaa krittiikkiä yhtään ketään kohtaan eikä niissä ole selkeästi ilmaistuna se kehityskohta ja asia, jota lähdetään kehittämään ja oppimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, tiedän mitä tarkoitat. Ainakaan meidän laitoksella ei oikeasti pidetty kyseenalaistamisesta. Yksi totuus, piti olla samaa mieltä, esim. kurssien tavoitteista ja jopa sivuaine olisi pitänyt valita omalta laitokselta (vaikka HY:ssä oli vapaa sivuaineoikeus).
Muistan yhden kurssin, jossa kaksi osatenttiä 50/50 painoarvolla. Ensimmäisestä sain kakkosen, toisesta nelosen. Loppuarvosana ei ollut 3, vaan 2. Kysyin asiasta ja suora palaute oli, että ensimäisen osatentin kakkonen oli niin huono, että toisen tentin nelonen ei voi nostaa keskiarvoa kolmoseen??? Tätä oli siis laitoksen meno kymmenen vuotta sitten. No maisteriksi valmistuin enkö ole takaisin kaivannut.
No eihän tuo voi pitää paikkaansa, ettei loppuarvosanaksi tule 3 vaan 2, jos kummallakin osasuorituksella on yhtä suuri painoarvo. Tälle olisi pitänyt pyytää oikaisua, koska mitään perustetta pyöristää numeroa alaspäin ei ole.
Näinhän sen luulisi menevän, mutta muistan kuinka huonona tuota kakkosta pidettiin. Kuulemma rimaa hipoen, juuri ja juuri kakkonen.. (Miksei sitten annettu 1?) En silloin nuorena jaksanut vaivautua enempää, tämä kun oli laitoksen yleinen ilmapiiri. Kyse vielä kaiken lisäksi luonnontieteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todistin vajaat 15 vuotta sitten tapausta proseminaarissa, jossa opettajalla oli selkeästi jotain erästä opiskelijaa vastaan. Kuulin myöhemmin, että eräällä toisella oppiaineen opettajalla oli ollut alusta asti hankausta tämän opiskelijan kanssa, ja arvelimme, että tämä "vastustus" oli siirtynyt opettajalta toiselle.
Opiskelija oli selkeästi ei-akateemisesti orientoitunut, mutta muuten todella mukava ja ystävällinen ihminen. Oudoin tilanne oli, kun opponoin tämän opiskelijatoverini proseminaaripaperia ja opettaja haukkui paperin ja opiskelijan niin pahasti, että minun opponenttina piti puolustaa sekä paperia että opiskelijaa. Itse en ollut tuon opettajan inhokki, melkein päinvastoin (en kuitenkaan suosikki, suosikkeja ei tällä ollut). Siitä jäi hyvin ristiriitainen kokemus - yhtäältä tunsin todella suurta myötätuntoa opiskelijaa kohtaan, toisaalta olin samaa mieltä joistakin asioista opettajan kanssa (esim. siitä, että opiskelija ei ollut panostanut työhönsä riittävästi; minä toisaalta tiesin, mitä hänellä oli elämässään meneillään ja pystyin olemaan opettajaa empaattisempi); yhtäältä tuntui oudolta puolustaa opponoitavaansa, toisaalta tunsin ylpeyttä siitä, että pystyin itse pitämään tilanteen asiallisena sekä puolustamaan vääryyttä (auktoriteettiasemassa oleva ihminen haukkkuu) kokenutta toveriani.
Itselleni tämä oli sikäli tärkeä kokemus, että taustallani on peruskoulun alaluokilta sekä koulukiusaamisen kohteeksi joutumista että sitä, että ystävääni kiusattiin silloin vielä pahemmin, enkä uskaltanut/osannut puolustaa häntä kiusaajia vastaan (vaikka hän yritti ainakin puolustaa minua), enkä osannut edes halata vaan vain kuljin hänen rinnallaan takaisin kotiin. Tämä asia on lapsuudenystävän kanssa sittemmin käsitelty, mutta hyvin erikoisella tavalla tuo lapsuudenkokemus aktivoitui sitten tilanteessa, jossa sitä olisi vähiten voinut odottaa: aikuisten kesken akateemisessa tilaisuudessa.
Ehkä tämä kertoo siitä, että vaikka kuinka ollaan aikuisia ja korkeakoulutettuja/korkeakoulutettavia, niin tilanteessa saattavat olla läsnä hyvin alkukantaiset ja lapselliset asiat ja käyttäytymismallit. Toisaalta itse opin tästä sen, että elämä voi joskus tuoda yllättäen esiin ns. korjaavia kokemuksia.
Mitä tiedän tästä mainitusta opiskelutoveristani, hän sai kuraa niskaan mainitulta opettajalta vielä graduvaiheessakin, sekä sangen ala-arvoisen arvosanan gradustaan, mutta hän tietojeni mukaan on vuosien jälkeen päätynyt väitöskirjatutkijaksi toiseen tiedekuntaan. Eli hän ei varmaankaan traumatisoitunut pysyvästi tuosta kurjasta kohtelusta.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt vierestä, kun proffa on kyseenalaistanut ääneen opiskelijan soveltuvuutta alalle. En tiedä oliko hän tarkoituksella ilkeä vai kuulostiko vain töykeältä koska ei ollut suomalainen. Enemmän olen kuitenkin nähnyt silkkaa välinpitämättömyyttä opiskelijoiden kysymyksiä kohtaan, ei vaivauduta vastaamaan kunnolla jos nyt ylipäätään edes vastataan. Omalla kohdallani on kohdeltu aina ihan asiallisesti, kun olen proffien ja muiden opettajien kanssa keskustellut. Ihan keskinkertainen opiskelija olen, en mikään kurssin priimus.
Sama, ja jos toivotaan nimenomaan keskustelua ja dialogia, on omituista ohittaa kysymyksiä, jopa kokonaisia tieteellisiä tutkimuksia ja rangaista siitä, että opiskelija on kysynyt jotain, tai kyseenalaistanut jotain. Monet proffat itse eivät kestä, eivätkä siedä minkäänlaisia eriäviä mielipiteitä, ei edes silloin kun ne on perusteltu tutkimuksilla, eivät pidä asioiden kyseenalaistamisesta ja auta armias, jos satut omalla nimelläsi johonkin palautelomakkeeseen laittamaan jotain, jonka voi tulkita muuksi kuin pelkäksi ylistämiseksi kurssia ja proffaa kohtaan, niin sehän kostetaan laskemalla arvosanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikeastaan. No, yksi kansantaloustieteen proffa saattoi tiuskia, mutta teki sitä kaikille. Enemmänkin kohtasin vähättelyä väitöskirjatutkijoilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopiston opettajilla ei yleensä ole mitään pedagogista koulutusta. Ei se tietysti oikeuta kohtelemaan oppilaita huonosti, mutta selittää ehkä osittain sitä, miksi kaikki opettajat eivät tule kaikkien oppilaiden kanssa toimeen.
Tämä. Ja toisekseen se, että kova ja tiukkakin kritiikki voi olla asiallista niin kauan kun se suuntautuu ASIAAN, eli johonkin ihan konkreettiseen juttuun, mikä on selkeästi ilmaistavissa ja pielessä opiskelijan työssä. Silloin se nimenomaan on rakentavaa, ja siitä on mahdollista oppia ja kehittyä. Tämmöisen kritiikin jälkeen opiskelijalla tulisi olla täysin selvillä ja kirkkaana mielessä, mitä seuraavassa työssä voi tehdä eri tavalla, jotta se olisi parempi ja arvosana nousisi.
Nämä perustelut täälläkin, että opiskelija "ei vaan ollut lahjakas/ei panostanut riittävästi/oli liian hiljainen" eivät ole pedagogisesta näkökulmasta katsoen rakentavaa krittiikkiä yhtään ketään kohtaan eikä niissä ole selkeästi ilmaistuna se kehityskohta ja asia, jota lähdetään kehittämään ja oppimaan.
Yliopistopedagogiikan pari kurssia suht. vastikään käyneenä ja keskustelua yliopistolla seuranneena voin todeta, että tuollaiset perustelut eivät riitä nykyään enää minkään opintosuorituksen arvioimiseksi. Käytössä on arviointimatriisit, joissa on määritelty osaamisen tasot joka ikiselle arvosanalle, ja opettaja joutuu käyttämään matriiseja arvioinneissaan ja ymmärtääkseni ne ovat myös ns. opiskelijan oikeusturva. Toisaalta jossakin maisteritason kurssin esseesuorituksessa (etenkin jos opiskelija on itse saanut valita aiheensa) voi tuollaista matriisia käytettäessäkin se arvosanaraja olla ihan veteen piirretty viiva, ainakin humanistisissa tieteissä. Kielitaidon tai matematiikan kokeissa on varmasti helpompaa tehdä arvioita, mutta yhteiskunta- ja ihmistieteissä riippuu todella paljon sen kyseisen alan kirjoituskonventioista, mitä voi pitää korkeatasoisena tekstinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa puhut professoreita, mutta varsinaisessa kysymyksessä niputat opettajat ja professorit samaan nippuun. Varmasti molemmissa ammattikunnissa on erilaisia ihmisiä, kuten kaikissa muissakin ammateissa. Tai kuten opiskelijoissa.
Osaan kuvitella, että monet nykynuoret ovat tottuneet ilmaisemaan oman mielipiteensä aina ja kaikkialla. No, akateemisessa maailmassa vallitsee tietynlainen hierarkia. Oikea paikka osoittaa tietämystään on tentti tai seminaari, jossa asiat perustellaan asianmukaisesti.Juuri tämän hierarkian takia opiskelijat pitäisi jättää tuon ulkopuolelle, ellei ole itse töissä siellä. Moni on töissä muualla eikä jaksa "toista työpaikkaa" omine tapoineen, kun keskittyvät vain omaan elämäänsä, mikä olisi kaikille suotavaa.
Jos tulkitsin oikein, mainitsit tuossa että moni opiskelija on töissä muualla. Tuohan on juuri niin, miten ei pitäisi olla. Yliopisto-opiskelijan "työ" on yliopisto-opiskelu. Korkeintaan graduvaiheessa työharjoittelun tai muun oman alan työn tekeminen on suositeltavaa. Jep, ajattelen vanhakantaisesti. Mutta tiedän myös, miten opettajat kärsivät siitä, kun opiskelijat eivät "ehdi" opiskella määräaikana vaan pyytelevät koko ajan poikkeusjärjestelyitä omien työkiireidensä vuoksi. Ei hyvä, todellinen nou nou.
Ymmärrän pointin, mutta aika harvalla opiskelijalla on käytännössä taloudellisia mahdollisuuksia pelkästään opiskella. Lähes kaikki tarvitsevat jonkun sivuduunin ja se on nykypäivän realiteetti. Sen takia olisi toivottavaa että korkeakoulusta löytyisi tähän ymmärrystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt vierestä, kun proffa on kyseenalaistanut ääneen opiskelijan soveltuvuutta alalle. En tiedä oliko hän tarkoituksella ilkeä vai kuulostiko vain töykeältä koska ei ollut suomalainen. Enemmän olen kuitenkin nähnyt silkkaa välinpitämättömyyttä opiskelijoiden kysymyksiä kohtaan, ei vaivauduta vastaamaan kunnolla jos nyt ylipäätään edes vastataan. Omalla kohdallani on kohdeltu aina ihan asiallisesti, kun olen proffien ja muiden opettajien kanssa keskustellut. Ihan keskinkertainen opiskelija olen, en mikään kurssin priimus.
Sama, ja jos toivotaan nimenomaan keskustelua ja dialogia, on omituista ohittaa kysymyksiä, jopa kokonaisia tieteellisiä tutkimuksia ja rangaista siitä, että opiskelija on kysynyt jotain, tai kyseenalaistanut jotain. Monet proffat itse eivät kestä, eivätkä siedä minkäänlaisia eriäviä mielipiteitä, ei edes silloin kun ne on perusteltu tutkimuksilla, eivät pidä asioiden kyseenalaistamisesta ja auta armias, jos satut omalla nimelläsi johonkin palautelomakkeeseen laittamaan jotain, jonka voi tulkita muuksi kuin pelkäksi ylistämiseksi kurssia ja proffaa kohtaan, niin sehän kostetaan laskemalla arvosanaa.
Opiskeltiinkohan samalla laitoksella?? Niin tutulta kuulosti.. valitettavasti.
Itseasiassa joo. Opettaja yliopistossa töksäytti ettei olisi uskonut minun saavan niin hyvää numeroa kurssista kuin sain. Se pisti miettimään, ei tuollaista saisi sanoa. Mutta, no, olin lukenut johonkin hänen kurssin tenttiin aiemmin tosi huonosti ja varmaan siitä päätteli että olen huono oppilas. Ei hän tiennyt miten vaikea elämäntilanne minulla juuri silloin oli. Lukemisesta ei tullut mitään, ei edes uusinnassa. Kaikki muut kurssit meni hyvin. Nykyään aina mietin vaikutanko jotenkin tyhmältä. Vaikka tiedostan että se oli ehkä yksittäistapaus ja oma vika
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki syrjintä ja vähättely on väärin ja siihen pitää puuttua. Mutta esimerkiksi kovahkokin rakentava kritiikki ei ole niistä kumpaakaan. Voihan se vaikka olla niinkin, ettei opiskelija ole jaksanut panostaa tai ei ole kovin lahjakas, mutta vaikkapa luulee liikoja itsestään ja kyvyistään. Silloin asiallinen palautekin voi tuntua pahalta, mutta se kuuluu yliopiston luonteeseen, että sanotaan niin kuin asiat ovat.
Näin on. Lisäksi on, ikävä kyllä, sellaisiakin lehtoreita, jotka menevät sieltä mistä aita on matalin. Esim. antavat tenttivastauksia ja esseitä lukematta arvosanaksi nelosen - jotta opiskelija ei ryhtyisi rähinöimään, neloseenhan voi olla hyvin tyytyväinen. Opetin kerran tuntiopettajana kurssilla oppiaineessa, jossa aavistin (omienkin opiskeluajan kokemusten nojalla) lehtorin toimineen noin. Kyse oli maisteritason kurssista, ja eräs opiskelija tarvitsi vain vielä tämän suorituksen maisterintutkintoonsa. Luimme kolmen opettajan (kaksi kokenutta lehtoria/dosenttia ja minä) voimin kaikkien kurssisuoritukset, ja tämän opiskelijan essee ja luentopäiväkirja olivat niin ala-arvoiset, että hädintuskin saatoimme antaa ykkösen. Opiskelija sitten kirjoitti vihaisena, että miten voi olla mahdollista, kun hän on saanut kaikista oppiaineen lehtorin kursseista aina nelosen. Siirsin tämän ongelman minua kokeneemmille kollegoille, oletan (toivon) heidän antaneen viimein tälle opiskelijaraukalle asiallista palautetta - juuri ennen maisterintutkinnon ulosottamista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Itse olen niin vanha parta, että saatoin opiskella ns. mitä sattuu ja miten paljon halusin, mistä syystä minulla on kurssisuorituksia eri laitoksilta, eri oppiaineista ja eri tiedekunnista. Niiden kurssien, tenttisuoritusten ja seminaarien sekä näistä saamieni arvosanojen perusteella pystyin itse tekemään arviota omasta osaamisestani.
Ikävä kyllä yliopistoihin on tullut se sama tendenssi kuin näköjään median perusteella peruskouluihin ja lukioihin, että rimaa lasketaan koko ajan. Myös arvosana-asteikkoja on muutettu, tavallaan helpotettu entisestä. Olen aidosti huolissani suomalaisesta osaamisesta, kun kaikkein korkeimman tason opetusta antavissa instituutioissa tärkeimmäksi kriteeriksi on muodostunut määrä laadun sijaan: opettajien pitää saada mahdollisimman paljon tutkintoja ulos, ja opiskelijoiden pitää tahkota opintopisteitä liian hurjaa tahtia.
Tämä kaikki liittyy välillisesti tai suoraan kommenttiin, johon vastaan, koska opiskelijan voi nykytilanteessa olla hyvin vaikea saada realistista kuvaa oman osaamisensa tasosta. Jos valtaosa opettajista (lehtorit, professorit, tuntiopettajat) laskee rimaa, silloin opiskelijan käsitys omista taidoistaan voi olla virheellinen. Tällöin jos tulee vastaan vielä ns. vanhan koulukunnan opettaja (voi olla iältään nuorikin), joka ajattelee, että yliopisto-opiskelijalta on lupa odottaa korkeaa tasoa, tällöin opiskelija voi joutua pettymään opettajalta saamaansa palautteeseen. Sen perusteella, mitä olen lukenut nykynuorten herkkähipiäisyydestä, on sekin mahdollista, että opiskelija ottaa sitten tämän puhtaasti suoritustaan koskevan kriittisen arvioinnin ns. henkilökohtaisesti ja on sitä mieltä, että opettaja suhtautuu häneen ihmisenä kielteisesti, jopa kiusaa. Sellaisessakin tapauksessa, jossa tällaisesta ei välttämättä ole lainkaan kyse.
Kiitos tästä asiallisesta ja omankin kokemukseni mukaan todenperäisestä kommentista.
Akateemisessa maailmassa toisaalta on perinteenä tietyntyyppinen demokratia: ajatus ratkaisee, ei sen esittäjän asema. Opiskelijat yliopistossa - toisin kuin peruskoulussa ja lukiossa - ovat aikuisia ihmisiä, joista kasvatetaan akateemisia / akateemisen koulutuksen saaneita kansalaisia, "isänmaan ja ihmiskunnan palvelukseen". Olen ihan samaa mieltä, että opiskelijat pitäisi pitää mahdollisimman paljon poissa laitosten sisäisistä valtataisteluista; olen joskus saanut itse epäoikeudenmukaista, suorastaan nolaavaa kohtelua "oman" professorini vihamieheltä, toiselta professorilta, mutta puhuttuani asiasta tietävämpien kesken sain tukea arviolleni, että kyse ei siinä kohtaa ollut minusta tai paperistani sinänsä, joka sai toisaalla ihan hyvät arviot. Uskon, että nykyään ei enää olekaan tuollaista, että laitosriidat valuisivat opiskelijoille. Mutta muuten on tärkeää, että opiskelijat ovat ja myös kokevat olevansa osa yliopistoyhteisöä. Jos vaikka mietitään, mikä rooli osakunnilla (aikoinaan ainoat opiskelijajärjestöt, joilla oli myös velvollisuuksia varsinaisen yliopiston suhteen) on ollut maamme poliittisessa ja kulttuurihistoriassa - käytännössä yliopistot ja osakunnat ovat kasvattaneet kaikki suomalaisen yhteiskuntahistorian merkkimiehet ja harvat naiset - on pakko alleviivata, että opiskelijat ovat aina olleet ja heidän tulee aina ollakin yliopiston keskipisteenä. Tutkimuksen ja opetuksen yhdistäminen on yliopiston päätarkoitus, mutta ikävä kyllä juuri noiden kahden asian välillä tasapainoilu nykyisessä maailmassa (jota jotkut kutsuvat uusliberalistiseksi yliopistoksi) on monille vaikeaa, ja on mahdollista, että osa tuosta opettaja-tutkijoiden stressistä saattaa valua opiskelijoidenkin niskaan.