Mulla on joka hemmetin ryhmässä kiusattu ja ulkopuolinen olo
Mua koulukiusattiin nuorena. Mulla ei oikein ole kavereita. Mutta joka ryhmä missä oon niin on ulkopuolinen olo. Muut bondautuu ja mä en.
Kommentit (63)
Minulla sama. Lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyy paljon ulossulkemista. Olenkin ajatellut, että ilmeisesti itse jotenkin tiedostamattani aiheutan nyt aikuisena sitä, että jään syrjään, siis nuorena omaksuttu rooli tuntuu tutulta, vaikkei kivalta.
Mulla sama ja olen niin monesti käynyt tuon jo läpi, että yksin minussakaan ei voi syy olla enkä myöskään voi kuvitella tuota kaikkea.
Jostain syystä se kuitenkin usein on niin, että minun olemassaoloni unohdetaan kokonaan eli esim haetaan kaikille kahvit ja pullat, mutta sitten niitä on kaikille muille mutta ei mulle. Tai jos olisin siinä ekana ottamassa niin sitten joku muu jäisi ilman, koska mut on jätetty laskuista. Samoin on käynyt näitä, että ollaan menossa syömään työporukalla pomon laskuun ja sitten käykin ilmi, että mun on ajateltu jäävän yksin pitämään firmaa pystyssä (jos kyseessä lounas) tai sitten kysytään siinä vaiheessa kun ollaan lähdössä, että mihinkä se sinä kuvittelet olevasi menossa koska ME mennään syömään ja sitten tehdään sellainen rinkula ilmassa kädellä jonka ulkopuolelle jään.
Ja ihan samalla tavalla olen joustanut, tehnyt pidempää päivää ja muutenkin osallistunut kuin kaikki muutkin niihin töihin joista pomo sitten palkitsee firman piikkiin syömisellä.
Mä en saanut elämääni käyntiin ikinä näiden asioiden takia. En jaksa enää edes yrittää keski-ikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en saanut elämääni käyntiin ikinä näiden asioiden takia. En jaksa enää edes yrittää keski-ikäisenä.
Sama. Mitäpä se tässä iässä enää auttaisikaan koska sitä on niin pitkällä takamatkalla jo, ettei tämä yksi elämä enää riitä kaiken sen elämiseen mistä on jäänyt paitsi. Tai siis ei riittäisi, jos vaikka vielä olisikin mahdollisista ne kokea. Suurin osa asioista on kuitenkin sellaisia, että niille on elämänkaaressa aikansa ja paikkansa eikä elämä odota vaan jos ne jää aikanaan kokematta niin samalla ne menetti iäksi. Lisäksi kaikki liittyy kaikkeen eli missaamalla asian x nuorempana jää ilman asiaa y sitten vanhempana.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama ja olen niin monesti käynyt tuon jo läpi, että yksin minussakaan ei voi syy olla enkä myöskään voi kuvitella tuota kaikkea.
Jostain syystä se kuitenkin usein on niin, että minun olemassaoloni unohdetaan kokonaan eli esim haetaan kaikille kahvit ja pullat, mutta sitten niitä on kaikille muille mutta ei mulle. Tai jos olisin siinä ekana ottamassa niin sitten joku muu jäisi ilman, koska mut on jätetty laskuista. Samoin on käynyt näitä, että ollaan menossa syömään työporukalla pomon laskuun ja sitten käykin ilmi, että mun on ajateltu jäävän yksin pitämään firmaa pystyssä (jos kyseessä lounas) tai sitten kysytään siinä vaiheessa kun ollaan lähdössä, että mihinkä se sinä kuvittelet olevasi menossa koska ME mennään syömään ja sitten tehdään sellainen rinkula ilmassa kädellä jonka ulkopuolelle jään.
Ja ihan samalla tavalla olen joustanut, tehnyt pidempää päivää ja muutenkin osallistunut kuin kaikki muutki
Auts, tarjoisin sulle heti kahvin ja pulla, jos voisin.
Vierailija kirjoitti:
Olet autisti.
Siitäkö se pelkästään on kiinni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en saanut elämääni käyntiin ikinä näiden asioiden takia. En jaksa enää edes yrittää keski-ikäisenä.
Sama. Mitäpä se tässä iässä enää auttaisikaan koska sitä on niin pitkällä takamatkalla jo, ettei tämä yksi elämä enää riitä kaiken sen elämiseen mistä on jäänyt paitsi. Tai siis ei riittäisi, jos vaikka vielä olisikin mahdollisista ne kokea. Suurin osa asioista on kuitenkin sellaisia, että niille on elämänkaaressa aikansa ja paikkansa eikä elämä odota vaan jos ne jää aikanaan kokematta niin samalla ne menetti iäksi. Lisäksi kaikki liittyy kaikkeen eli missaamalla asian x nuorempana jää ilman asiaa y sitten vanhempana.
Psykoterapiassa olisi sitten tarkoitus surra nämä menetykset. Mutta koska olen luuseri, en pääse edes sinne asti. Yksin olen käsitellyt asioita parhaani mukaan näillä vajavaisilla resursseillani, mutta eihän se mihinkään riitä.
Jos et ole vielä käynyt, harkitse psykoterapiaa itsetuntemuksen lisäämiseksi ja saadaksesi apua sosiaalisten suhteiden alueelle.
Meillä oli kerran duunissa joku työhyvinvointijuttu. Muilta kuulimme että yksi osio oli sellainen, että vetäjä osoitti satunnaista työntekijää ja muut heittivät jonkun kehun tai hyvän asian hänestä ja kaikkia oli tarkoitus osoittaa kerran, että jokainen saa omat kehunsa. Meidän porukassa oli vain kuusi ihmistä ja vetäjä unohti osoittaa minua...
Tosi kurja tilanne. Mutta niin. En tiedä miten tämän nyt loukkaamatta sanoisi,mutta ei tuo enää mitenkään voi ihan sattumallakaan selittyä. Tai sillä, että järjestäen jokainen porukka olisi jotenkin vinksahtanut. Jos tämmöinen seuraa ihan joka ryhmään aina mukana, on juurisyy kyllä oltava jotenkin sinussa itsessään. Jotain teet väärin huomaamattasi. Mitä se sitten on, on vaikea tuntematta sanoa. Huumorintajuton? Töykeä? Tosikko? Äärimmäisen hiljainen vai kenties päälle puhuva? Johonkin asiaan jumittuva, hymytön, töksäyttelevä, vetelä, besserwisseri, tungetteleva, tuppautuva, päsmäri, valittava, ei mitään mieltä koskaan mistään oleva, ei mitään itsestään antava ja kertova...?
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama ja olen niin monesti käynyt tuon jo läpi, että yksin minussakaan ei voi syy olla enkä myöskään voi kuvitella tuota kaikkea.
Jostain syystä se kuitenkin usein on niin, että minun olemassaoloni unohdetaan kokonaan eli esim haetaan kaikille kahvit ja pullat, mutta sitten niitä on kaikille muille mutta ei mulle. Tai jos olisin siinä ekana ottamassa niin sitten joku muu jäisi ilman, koska mut on jätetty laskuista. Samoin on käynyt näitä, että ollaan menossa syömään työporukalla pomon laskuun ja sitten käykin ilmi, että mun on ajateltu jäävän yksin pitämään firmaa pystyssä (jos kyseessä lounas) tai sitten kysytään siinä vaiheessa kun ollaan lähdössä, että mihinkä se sinä kuvittelet olevasi menossa koska ME mennään syömään ja sitten tehdään sellainen rinkula ilmassa kädellä jonka ulkopuolelle jään.
Ja ihan samalla tavalla olen joustanut, tehnyt pidempää päivää ja muutenkin osallistunut kuin kaikki muutki
Mulla samanlaisia kokemuksia. Ei työpaikalta kuitenkaan vaan muussa elämässä jäänyt ulkopuolelle. Oon miettinyt, että osittaisena syynä voi olla se, jos ei itse aktiivisesti näytä olevansa osallistumassa. Ei esim. osallistu keskusteluun asiasta yms. niin muut saattaa olettaa, ettei ole kiinnostunut. Tollaiselle pomolle olisin tosin itse haistattanut paskat ja lähtenyt menemään. Olet varmaan liian kiltti ja itseäsi väheksyvä niin muutkaan eivät arvosta. Itsekin olen, mutta johonkin pitää vetää raja.
Vierailija kirjoitti:
Olet autisti.
Mulla sama kuin AP:lla, ja muutama vuosi sitten yksi päälääkäri ehdotti autismitutkimuksia. Suostuin, vaikka ajattelin, että ei minulla sitä ole. Sain diagnoosin, vaikka sanoin, että en sitä tarvitse.
Nyt olen sitten autisti, enkä yhtään ymmärrä edes hävetä sitä. Hävennyt olen tässä elämässä jo niin paljon, että enää en jaksa.
t. yksinäinen peltirumpu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet autisti.
Mulla sama kuin AP:lla, ja muutama vuosi sitten yksi päälääkäri ehdotti autismitutkimuksia. Suostuin, vaikka ajattelin, että ei minulla sitä ole. Sain diagnoosin, vaikka sanoin, että en sitä tarvitse.
Nyt olen sitten autisti, enkä yhtään ymmärrä edes hävetä sitä. Hävennyt olen tässä elämässä jo niin paljon, että enää en jaksa.
t. yksinäinen peltirumpu
Hyvä, ei pidäkään hävetä. Autismissa ei ole mitään pahaa.
Toihan on ihan perus.