Tuttuni kuuli, että minulla on ollut lasinen lapsuus ja hänen asenteensa muuttui holhoavaksi. Hän on nyt alkanut "terapoimaan" minua mikä on vastenmielistä

Kaikkea kanssa kirjoitti:

Iholle en enää päästä ketään ja huomaan heti jos joku alkaa hoitamaan haavojani KYSYMÄTTÄ. On aivan eri juttu olla myötäelävä empaattinen rinnallakulkija kuin toista korjaileva paranteleva wannabeterapeutti.

Yksi kokemus tällaisesta kun läheinen ihminen erosi ja oli hajalla. Eräästä työkaverista tuli hänelle läheinen tukija. Ystävä oikein. Kaikki näytti hyvältä ja ystävyys oli molemminpuolista ja kesti muutaman vuoden ja näytti normaalilta. Kävi niin että eronnut löysi uuden miehen rakastui ja alkoi suhde. Tukea antanut ystävä muuttui erittäin ilkeäksi ja vaikeaksi. Ei ilmeisesti sietänyt mitään 'säröä' ystävyydelle eikä kyennyt iloitsemaan uudesta onnesta. Ilkeydet jatkuivat ja alkoivat mennä överiksi. Välillä haukkui ystävän ja välillä hänen uuden miehensä. Mikään ei enää ollut kuin ennen. Lopulta läheiseni oli pakko alkaa vetää rajaa oman hyvinvointinsa vuoksi. Ystävyys hiipui ja kuoli lopulta kokonaan. Mutta tuo uusi onni kesti ja ovat nyt onnellisesti naimisissa.

Ei ole aivan tavatonta että 'terapiaa'tarjonnut kaveri pettyy kun häntä ei enää tarvita. Tämäkö ystävyyttä? Ei minun mielestäni.

Tämä. Todella rasittavaa. 

Itse sairastan ms-tautia, mutta onneksi sairaus oireilee lievästi ja on hyvässä hoidossa. En usko, että minusta päälle päin mitään huomaa, jos asiasta ei tiedä. Elän aivan normaalia elämää, vaikka maratonia en pystykään juoksemaan. 

Kerroin asiasta eräälle ystävälle, jonka suhtautuminen minuun muuttui kuin taikaiskusta. Sen jälkeen kaikki tapaamisemme alkoivat säälivällä katseella ja matalalla äänellä lausutulla "Kuinka sä, Maija, olet voinut?"

Todella rasittavaa. Emme tapaa enää.