Mitä vikaa kun en laihdu
Mulla on ruokavalio ravitsemusterapeutin suunnittelema ja kävelen tunnin verran päivässä. Muutenkin olen pienessä liikkeessä pitkin päivää. Vesisateella en mene ulos vapaaehtoisesti, se johtuu vain siitä, että entisen työni vuoksi jouduin olemaan ulkona säässä kuin säässä. Sellaisia sisäpäiviä on kuitenkin tosi harvoin, melkein aina on joku väli, kun ei sada. Lumisade ei haittaa, päinvastoin.
Olen 160cm pitkä ja painan 72kg. Kaikki läski vatsan kohdalla.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunta on liian kevyttä. On se jännä miten liikkuminen on tänä päivänä nuorille kauhistus. Pitää liikkua niin että tulee kunnolla hiki ja tarpeeksi kauan, mikään pikku kävely ei riitä jos työsikin on kevyttä. Et vain kuluta syömääsi ruokamäärää ja siksi lihot. Vähintään tunnin lenkki reipasta juoksua kuluttaa kaloreita noin parin aterian verran.
Olen eri, mutta en minä ole nuori, olen 42.vuotias. Ei kaikki pysty harrastamaan päivästä toiseen hikiliikuntaa, eikä sillä ole mitään tekemistä kauhistuksen kanssa.
Jaksat kyllä kun laihdut. Olen 45 ja treenaan 3-4 kertaa viikossa kuntosalilla, juosten tai uiden. Tunti tai pari kerrallaan. Juoksen min. 10 km per kerta, tai sitten tunnin juoksumatolla. Jos sulla ei ole vakavia sairauksia, pystyt kyllä liikkumaan jos vain viitsit. Siitähän se on kiinni.
Tuo ruokavalio on kummallinen. Illalla vielä pihviä, vaikka lounaallakin on jo syöty ihan lämmin ruoka. Ei tuo mikään laihduttajan ruokavalio ole, eikä terveellinen muutenkaan. Eikä ihan tätä päivää. Kasviksia ei juuri yhtään. Entä vesi? Vaihda nyt ainakin tuo illan pihviateria proteiinipitoiseen salaattiin. Iltapala pois tai siirrä jokin välipaloista sinne. Keiton kanssa et tarvitse mitään leipää enää. Korkeintaan yksi. Onhan yhdessä leivässäkin jo kaloreita helposti se 300. Kahdesta leivästä ja keitosta sekä maitolasista saat jo 1000 kaloria, joka on melkein koko päiväsi kalorimäärä, jos yrität laihtua. Kulutat max. 1700 kaloria levossa ja siitä pitäisi se n. 500 saada joka päivä pois, vähintään 300. Aamupala on jo massiivinen, n. 500 kaloria, lounas n. 1000 sitten vielä illlalla pihvit perunoineen ja lisäksi välipalat ja iltapalat. Jos tuolla ruokavaliolla ei liho, niin on ihme.
Ikä ei ole liikkumisen este, vanhemmiten voi juosta hieman hitaammin ja kehittää kestävyyskuntoa. Juoksutapahtumiin osallistuu jopa 80-vuotiaita, mikäli on muuten kunnossa. Kaikki ei luonnollisestikaan ole, ja se on ihan ok. Mutta 40-vuotiaan täytyy kyetä vielä liikkumaan kunnolla.
Mies47 kirjoitti:
Kävely ei laihduta juuri mitään. Ei 72 kiloisen paino putoa kovin helposti koska ei vaan se vaatii kovempaa treeniä, kunnon juoksua ja treenausta.
Sinulla on valitettavasti vääriä käsityksiä. Tutkitusti eniten laihduttaa juuri pitkäkestoinen matalasykkeinen liikunta, kuten pitkät kävelylenkit. Jos haluat laihtua niin kävele vaikka joka päivä sellainen 1.5 tunnin lenkki niin alkaa tapahtua. Toinen sitten on todella kova rasitus lyhytaikaisesti, eli HIIT-tyyppiset treenit. Eli hiki lentää mutta sen treenin ei kuulu kestää kauaa. Ilmeisesti tällöin keho tarraa siihen rasvavarantoon eikä vapauta sitä aineenvaihdunnalle. Näistä syistä pitemmät juoksulenkit ja vaikkapa jumppatunnit eivät olisi tehokasta painonpudotusta, koska aerobicissakin se korkeampi syke on pitemmän aikaa. Luin vasta tutkimusta jossa oli tutkittu vuorokaudenajan vaikutusta liikunnan laihduttavuuteen eli lenkit kannattaisi tehdä aamupuolella ja muu harjoittelu illalla painonpudotuksen ja lihasten kasvun tehostamiseksi. Tuo oli minusta kiinnostavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas aloitus jossa ei kerrota mitä ja paljonko päivässä tulee syötyä. Liikuntahan ei laihduta.
Aloituksessa jo kerroin, että ruokavalion on laatinut ravitsemusterapeutti. Tälläiset on ohjeet yhden päivän osalta. Ruokalajit tietty vahtuu, ei samaa syödä joka päivä.
-aamupala: puuroa mehukeitolla ja raejuustoa, täysjyväleipä keijulla ja kurkkuviipaleilla
-välipala: hedelmä
-lounas: kana-kasviskeitto, 2 täysjyväleipää keijulla ja 5% juustolla, lasillinen rasvatonta maitoa
-välipala: hedelmä, proteiinijogurtti
-päivällinen: jauhelihapihvi, 2 perunaa, porkkanaraastetta, lasillinen rasvatonta maitoa
-iltapala: 2 täysjyväleipää, keijua, jotain kasvista, teetä.
Siis juotko itse paljon maitoa vai miksi tuossa on noin paljon rasvatonta maitoa? Sen voi aikuinen korvata pelkällä vedellä ja lisäämällä reippaasti vihreitä kasviksia ja yrttejä ruokavalioon (niistä saa myös mm. kalsiumia!). Ihan kamala myös toi 5 % juusto, syö kunnon juustoa mieluummin siivu.
Leipää voit vähentää reilusti, siis mihin leipää tarvitsee monta siivua päivässä? Pari leipää leikkeleillä ja kurkulla vaikka on joskus ateriana ok kunhan katsoo ettei leikkele ole huonolaatuista tai korvaa sen vaikka keitetyllä kananmunalla tai juustolla.
Tuossa on myös monta hedelmää ja mitä huomasin niin päivällisellä aika vähän itse ruokaa. Todella ankea ruokavalio jolla on kuitenkin älyttömästi turhaa energiaa, kurrimaitoa, kaikenlaista teollista proteiinijugurttia, leipää leipää leipää. Tuolla ruokavaliolla ei laihduta kuin kiilteen pois hampaista. Hullua!

Jos nyt olen ihan rehellinen, niin tuo ruokavalio on todella vanhanaikainen! 😳 Ysäriltä!
Vierailija kirjoitti:
Painonpudotus on pitkälti matematiikkaa, eli energiavaje ratkaisee. Hyvin harvassa on ne, joilla on jokin todellinen syy, miksi tämä ei toimi.
Kalori ja kalori ei ole kuitenkaan välttämättä saman arvoisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas aloitus jossa ei kerrota mitä ja paljonko päivässä tulee syötyä. Liikuntahan ei laihduta.
Aloituksessa jo kerroin, että ruokavalion on laatinut ravitsemusterapeutti. Tälläiset on ohjeet yhden päivän osalta. Ruokalajit tietty vahtuu, ei samaa syödä joka päivä.
-aamupala: puuroa mehukeitolla ja raejuustoa, täysjyväleipä keijulla ja kurkkuviipaleilla
-välipala: hedelmä
-lounas: kana-kasviskeitto, 2 täysjyväleipää keijulla ja 5% juustolla, lasillinen rasvatonta maitoa
-välipala: hedelmä, proteiinijogurtti
-päivällinen: jauhelihapihvi, 2 perunaa, porkkanaraastetta, lasillinen rasvatonta maitoa
-iltapala: 2 täysjyväleipää, keijua, jotain kasvista, teetä.
Siis juotko itse paljon maitoa vai miksi tuossa on noin paljon rasvatonta maitoa? Sen voi aikuinen korvata pelkällä vedellä ja lisäämällä reippaasti vihreitä kasviksia ja yrttejä ruokavalioon (niistä saa myös mm. kalsiumia!). Ihan kamala myös toi 5 % juusto, syö kunnon juustoa mieluummin siivu.
Leipää voit vähentää reilusti, siis mihin leipää tarvitsee monta siivua päivässä? Pari leipää leikkeleillä ja kurkulla vaikka on joskus ateriana ok kunhan katsoo ettei leikkele ole huonolaatuista tai korvaa sen vaikka keitetyllä kananmunalla tai juustolla.
Tuossa on myös monta hedelmää ja mitä huomasin niin päivällisellä aika vähän itse ruokaa. Todella ankea ruokavalio jolla on kuitenkin älyttömästi turhaa energiaa, kurrimaitoa, kaikenlaista teollista proteiinijugurttia, leipää leipää leipää. Tuolla ruokavaliolla ei laihduta kuin kiilteen pois hampaista. Hullua!
Jos nyt olen ihan rehellinen, niin tuo ruokavalio on todella vanhanaikainen! 😳 Ysäriltä!
Minkälainen ruokavalio on sitten "tätä päivää"?
Ap, et vastaa kysyttyihin. Kysyin kauanko olet noudattanut ruokavaliota ja josko olet siihen muutoksia tehnyt. Tämä on ihan oleellista KOSKA kun laihtumista tutkitaan niin jos laihduttaa fiksulla ruokavaliolla niin jostain syystä ekoina viikkoina ja kuukausina paino ei vaikuta putoavan juuri lainkaan ja sitten tuleekin yhtäkkiä notkahdus. Tätä notkahdusta ei vaan moni pääse näkemään KOSKA odotetaan nopeita tuloksia ja sitä että paino laskisi matemaattisen tasaisesti suhteessa vähennettyihin kaloreihin. Moni täälläkin toistelee sitä että laihdutus on matematiikkaa ja no, on ja ei. Nimenomaan pitkällä tähtäimellä kyllä laihtuu sen verran kuin mitä on miinusta, mutta monilla se eka 2-3 kk on tosi tuskallista kun syö jo vähemmän mutta tulosta ei näy. Siinä välissä moni mokaa homman eli joko luopuu leikistä TAI laskee kaloreita ominpäin liian alas, mikä johtaa sitten taas herkkujen mättämiseen ja epäonnistumiseen.
Eli ap, kauanko olet ollut ruokavaliollasi? Jos alle 3 kk niin odota ainakin siihen asti että 3-4 kk on takana ÄLÄKÄ tee mitään korjauksia.
Jos siihen mennessä ei ole laskusuuntaa näkyvillä niin jokin on pielessä ja sitten voit tehdä jonkun muutoksen. Vaikkapa vähentää leipiä puolet ja lisätä kasvista. Huomioi sekin että jos teet liikaa venkslausta ja vaihtoa niin et tiedä enää mikä vaikuttaa.
Turustu vaikka Patrik Borgin kirjoituksiin, hänen blogissaan on myös tutkimuksia. Moni tässäkin keskustelussa kaivaa sinulle kuoppaa. Olennaista olisi että laihdut sellaisella ruokavaliolla jonka voisit pitää tästä päivästä eteenpäin aina. Siksi kannattaa olla välittämättä noista join-aamulla-kupin-kahvia-ja-söin-yhden-aterian-päivässä-ja-laihduin-kirjoittajat. Tottakai siinä laihtuu mutta ei pysyvää painonhallintaa tule saamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas aloitus jossa ei kerrota mitä ja paljonko päivässä tulee syötyä. Liikuntahan ei laihduta.
Aloituksessa jo kerroin, että ruokavalion on laatinut ravitsemusterapeutti. Tälläiset on ohjeet yhden päivän osalta. Ruokalajit tietty vahtuu, ei samaa syödä joka päivä.
-aamupala: puuroa mehukeitolla ja raejuustoa, täysjyväleipä keijulla ja kurkkuviipaleilla
-välipala: hedelmä
-lounas: kana-kasviskeitto, 2 täysjyväleipää keijulla ja 5% juustolla, lasillinen rasvatonta maitoa
-välipala: hedelmä, proteiinijogurtti
-päivällinen: jauhelihapihvi, 2 perunaa, porkkanaraastetta, lasillinen rasvatonta maitoa
-iltapala: 2 täysjyväleipää, keijua, jotain kasvista, teetä.
Liikaa hiilihydraattia, vähän rasvaa. Puuron kanssa leipää, mitä en käsitä ja perunaa, hedelmää ja lisää leipää.
Toi on ylipäätään ihan tosi paljon ruokaa jokaiseen päivään, ainakin jos kyse vaikkapa yli 40v naisesta, jonka aineenvaihdunta jo hidastunut paljon nuoruusvuosista (oliko ap:n ikä tiedossa?). Siis miksi kaksi leipää lounaskeiton kanssa? Eiköhän riittäisi pelkkä keitto, jos liikunta on tasoa yksi kävelylenkki päivässä. Ja mikä ihmeen hedelmä aamupalan ja lounaan välissä. Välipalaksi riittää joko hedelmä tai jogurtti. Vain yksi peruna, iltapalalle yksi leipä jne.
Kuitenkin 160cm ihminen, niin ei nyt puhuta mistään 2-metrisestä, jonka kulutus ehkä suurempaa. Ja vieläpä liikunta vain tunnin kävelylenkki.
Et tainnut lukea aloitusta lainkaan, jos vähättelet ap:n liikuntaa.
Ai se, että kävelylenkin lisäksi on pienessä liikkeessä, jotenkin muuttaisi tilannetta, että tuo on ihan hirveä määrä ruokaa 160cm aikuiselle? 5 leipää kaiken maailman puurojen, proteiinijogurttien ja kahden lämpimän aterian lisäksi? Tuolla määrällä aikuinen nainen tekisi todella raskasta, fyysistä työtä 10h/päivä.
Mä oon 166 cm/60 kg ja syön päivässä lämpimän aterian ja leipää leikkeleillä kaksi palaa kun teen fyysistä raskasta työtä. Tuota ravitsemuspuoskarin ruokavaliota en noudattaisi kun joutuisin koko ajan syömään ja silti olisi nälkä. Jos syön jauhelihapihviä niin saatan ihan reippaasti ottaa vaikka kaksi ja puoli pihviä, kolme perunaa ja ison satsin salaattia.
Mä en ymmärrä tuota kun hitustellaan sen lämpimän ruoan kanssa ja kuitenkin syödään kaikkea välipalaa älyttömät määrät. Mä syön kunnolla vatsan täyteen kun syön ja paljon terveellistä salaattia.
Mä en ymmärrä mitä lonkeroita leipäteollisuus ja meijeristit ovat työntäneet noihin suosituksiin jos syöminen on tuollaista missä kaikki keinotekoinen maidonlitku jolla lehmiä lihotetaan käy muka ihmiselle laihdutusruokavaliosta. Melkein parempi on elää vaikka pienellä määrällä jotain pastaa tai pitsaa kuin tällainen hitustelu.
Jos ja kun syöt liian vähän, keho pitää kiinni jokaisesta grammasta rasvaa. Siksi et laihdu.
Vierailija kirjoitti:
Jos ja kun syöt liian vähän, keho pitää kiinni jokaisesta grammasta rasvaa. Siksi et laihdu.
Kun tuota ap: esimerkkilistaa katsoo, niin hän ei syö liian vähää.
Nukutko kunnolla?
Minulla unettomuus jumitti aineenvaihdunnan ja väsyneenä liikkuminen sai kortisolit ihan taivaisiin. Lihoin vain lisää, vaikka nukkumista lukuunottamatta kaikki oli kunnossa. Kun unettomuuskierre saatiin katkaistua, laihduin ilman muutoksia mihinkään muuhun.
Lihaskuntoharjoittelua. Kävely ei auta mitään. Kun saat lihasmassaa enemmän, niin elimistö alkaa kuluttamaankin enemmän.
Tämä on hauska ketju. Oman elämänsä asiantuntijoita löytyy pilvin pimein ja neuvot ovat monilta osin toisen vastakohtia. Esim. jonkun mielestä AP syö liian vähän ja toisen mielestä liian paljon :D :D LMAO
Hiilihydraatteja tarvii, jos on fyysisesti rankka suoritus. Laihduttaja ei tarvi hiilihydraatteja polttoaineeksi.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän moni luulee syövänsä terveellisesti ja kevyesti. Ei osata nähdä kriittisesti omia annoskokoja ja välipalojen tuhtiutta. Tiedän yhdenkin, joka syö välipalaksi nuudelin. Voiko enää enempää mennä metsään. Ja yksi perheestäni syö huikopalaksi pyttipannua. Ja sitten laitetaan 50 kilon ylipaino geenien syyksi.
Mä en ymmärrä sitä välipalojen tuputtamista. Miksi syödä, jos ei ole nälkä. Nälän tunne on normaalia ihmiselle. Siitä on vain tehty mörkö.
Mulla alkoi vyötärö kaventua, kun aloin karsia niitä välipaloja. Nykyään odotan, että tulee nälän tunne. Välillä annan mahan oikein kurnia. Ja yksi hieno asia joka tästä on myös seurannut on se, että makeanhimo on kadonnut lähes kokonaan.
En myöskään syö enää suositeltua iltapalaa, jos ei ole nälkä. Olo on myös paljon energisempi.
Vähän ohiksena, mutta tuosta iltapalasta olen saanut aikamoista vääntöä aikaiseksi useamman ihmisen kanssa. Syön itse iltapalan vain, jos on oikeasti nälkä. Muuten juon vain kupin teetä. Saman olen opettanut nyt alakouluikäisille lapsille. Saavat itse tunnustella nälkää ja miettiä syövätkö iltapalan vai eivät. Melko usein eivät, mutta jos esim. kouluruoka on ollut päivällä tyyliin sosekeittoa, saattavat syödä sinä iltana pienen iltapalan. Varsinkin isovanhempien ja joidenkin fanaattisten välipala-addiktien kanssa tästä on ollut kovaa vääntöä, että tarvitseeko kasvavan lapsen syödä, jos ei oikeastaan ole nälkä illalla. Minusta monen kohdalla mennään metsään siinä, että syödään vaikka ei olisi yhtään nälkä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hauska ketju. Oman elämänsä asiantuntijoita löytyy pilvin pimein ja neuvot ovat monilta osin toisen vastakohtia. Esim. jonkun mielestä AP syö liian vähän ja toisen mielestä liian paljon :D :D LMAO
Eipä sen ravitsemusterapeutinkaan setti vaikuttanut kovin ammattimaiselta. Näissä keskusteluissa myös näkyy aina se, että ihmisiä on niin erilaisia. Mä esimerkiksi laihdun ja lihon helposti, jaksan fyysisesti todella raskaita töitä sekä syön paljon ja harvoin.
Joku toinen taas syö monta kertaa päivässä ja täysin eri tavalla kun se tukee hänen elämäntapojaan ja terveyttään. Jaksaa sillä tavalla tehdä vaikka istumatöitä tuntikausia kun mun kaltaiselle sellainen ei sovi yhtään. Joku taas on ketogeenisellä ruokavaliolla, joku ei syö lihaa ja jollain on OMAD.
Näissä keskusteluissa on siis aina porukkaa laidasta laitaan. Mikä AP:n tilanteessa on niin joku 160 cm pitkä ihminen ei todnäk kuluta kovin paljoa varsinkin jos fyysistä tekemistä ei juuri ole. Sitähän tässä erityisesti käsitellään ja sitä miksi tällainen ihminen laitetaan syömään koko ajan jotain.
Ainoa tapa laihtua pysyvästi on hankkia lihasta. Lihas kuluttaa myös levossa energiaa, jolloin ruuan kanssa ei ole niin tarkkaa. Laihaläski, epäaktiivinen keho on kaikkein hankalin pitää hoikkana.
Sitten ap: syöt ihan liikaa. Pois aamupalan leipä ja aamupäivän välipalahedelmä. Lounalle lisää proteiinia ja toinen leipä pois. Illasta myös toinen leipä pois. Vaihda keiju kunnon rasvaan, oivariiniin, se tuo kylläisyyden tunnetta.
Kävelyllä ei ole mitään merkitystä laihdutuksen kannalta ellet vedä itseäsi kunnon hikeen kävelysauvojen kanssa. Muuten kävely vastaa normi puuhastelua kotona. Ota lihaskunto työn alle, saat samalla paremmannäköisen kropan.