Missä viettäisitte joulua, jos olisitte minun tilanteessani?
Eli taustaa... Mulla on lapsi ja olen eronnut. Vanhempani ja muu sukuni eivät ole eroa vieläkään hyväksyneet emmekä ole juuri missään väleissä. Lapseni käy välillä isovanhempiensa luona mutta muuten emme soittele tms. Minulla on myös uusi mies, jota sukuni ei ole nähnyt eivätkä haluakaan nähdä, koska eivät hyväksy.
Nyt kuitenkin vanhempani odottavat, että tulen jouluksi heille lapseni kanssa. Ovat luvanneet lapselle jo kuun taivaalta ja lapsi haluaa luonnollisesti mennä sinne muiden sukulaisten joukkoon. Minä haluaisin viettää joulun kotonani lapseni ja rakkaani kanssa. Tilanne on vaikea, koska lapsi on tottunut viettämään joulut mummolassa ja hänelle isovanhemmat ovat tärkeitä. Itse ahdistun jo pelkästä ajatuksesta, että joutuisin menemään kuuntelemaan sitä, kuinka olen pilannut elämäni eroamalla jne. Mitä tehdä?
Jos vietä joulun kotona, tiedän, että sitten menevät viimeisetkin toiveet parantaa joskus välejä vanhempieni ja muun sukuni kanssa.
Kommentit (62)
Jos vanhempasi eivät osaa käyttäytyä, suotta menet sinne saamaan pahaa mieltä.
Keksi lapsellesi ohjelmaa joulun aikaan ja vietä ihana joulu omassa kodissasi!
Lapsesi pitää varmasti, hänhän ei tiedä muusta.
MUTTA, ala puhumaan lapsellesi jo nyt, että tänä vuonna ette menekään mummolaan jouluksi, vaan olette omassa kotona.
Mikään ei oikeuta vanhempia huorittelemaan lastaan, ei edes vaikka lapsi olisi prostituioitu, mitä sinä et ole.
Tänä vuonna relaa kotona, älä ota turhia paineita, syökää ja levätkää. Jos tilanne on vanhempiesi suhteen yhtään rauhoittunut, koita hieroa sopua ensi vuonna, mutta jos tilanne on suunnilleen sama, olkaa rauhassa kotona.
Ne ihmiset on sun vanhempia, ei sun omistajia. Isovanhemmat on tärkeitä, tottakai, mutta ei mihin tahansa hintaan. Sä et kaipaa nyt halventamista, vaan vahvistamista. Siunausta ja rauhaa jouluusi!